Natosta.

Nasse Sedän hermoa kiristää muutaman änkyrän "kakan" heitto Natosta! Änkyrät haluavat sitoa kaiken Yhdysvaltain ympärille vaikka NATOSSA on 26 JÄSENTÄ! Sellainen liitto ei pyöri yhden ympärillä! vaikka Yhdysvallat on ISON jäsen jonka Panosta tarvitaan. Täytyy muistaa muutkin isot Nato maat mm. Iso-Britannia, Kanada, Saksa, Ranska, joiden voimaan Nato voi luottaa! Suomi Natoon.
8376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vastaa puolesta maailman varustelumenoista? Millä maalla on 700 tukikohtaa ympäri maailmaa ja parhaimmat edellytykset painostaa muita maita toimimaan tahtonsa mukaan?

Äänestä

Mitenkäs se NATO Suomea puolustaa?

Asevelvollisin voimin sitä ei Natossa voi tehdä.

Äänestä
  • Onhan Virossakin asevelvollisuus.

    Äänestä

  • mahdollista. kirjoitti:

    Onhan Virossakin asevelvollisuus.

    aivan! VIRO on hyvä esimerkki!:)

    Äänestä

  • Nasse Setä. kirjoitti:

    aivan! VIRO on hyvä esimerkki!:)

    Viro on varoittava esimerkki.

    Maa on luopunut omasta puolustuksestaan ja myynyt sotilaansa vieraiden maiden panttipataljoonaksi.

    Taas kaksi virolaista kuoli Afganistanissa ja aiemmin myös Irakissa on tullut virolaisuhreja.

    Ei kiitos Viron esimerkille.

    Jos Viron esimerkkiä noudatettaisiin, tehtäisiin seuraavaa:

    -ajetaan alas oma armeija
    -ilmavoimat poistetaan, tilalle Natolta tilattava ilmavalvonta
    -laivasto poistetaan, tilalle pari ruotsalaista vanhaa luotsivenettä
    -maahan kutsutaan asumaan kaksi miljoonaa venäläistä

    -asevelvollisuus poistetaan (sitä ei kattavana tiettävästi Virossa ole, moniko vironvenäläisistä sen suorittaa?

    Äänestä

  • mahdollista. kirjoitti:

    Onhan Virossakin asevelvollisuus.

    Tilanne on tänään se, että 24:stä Euroopan Nato-maasta täysammattimainen armeija on joko nyt jo tai tekeillä 15 valtiolla ja niin sanottu valikoiva asevelvollisuus kuudella. Kahdessa maassa kutsutaan herkästi varusmiespalvelukseen. Tosin kummastakin on kuulunut ääniä valikoinnin lisääntymisestä. Islannissa ei tunnetusti ole armeijaa lainkaan.

    Ammattiarmeija tai tekeillä:
    Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Latvia, Luxemburg, Portugali, Ranska, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari

    Valikoiva asevelvollisuus:
    Liettua, Norja, Puola, Saksa, Tanska, Viro

    Laaja asevelvollisuus:
    Kreikka, Turkki

    Euroopan unionin 25 maasta ammattiarmeija tai tavoite on 15:llä, valikoiva asevelvollisuus seitsemällä ja laaja asevelvollisuus kolmella.

    Ammattiarmeija tai tekeillä:
    Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Latvia, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari

    Valikoiva asevelvollisuus:
    Itävalta, Liettua, Puola, Ruotsi, Saksa, Tanska, Viro

    Laaja asevelvollisuus:
    Kreikka, Kypros, Turkki

    Muissa Euroopan maissa päämallina on valikointi. Serbiassa, Sveitsissä ja ehkä Ukrainassa karsitaan vähemmän kuin muissa EU:n tai Naton ulkopuolisissa maissa. Ammattiarmeijaan selvimmin ovat menossa Bosnia-Hertsegovina ja ehkä Albania ja Kroatia.

    Äänestä

  • Asdertson kirjoitti:

    Näin ei käy Nato Suomessa! Suomi pitää yllä uskottavaa Nato Suomen Puolutusta! Jonka kulma kivet on Ammattimainen armeija moderni varustus ja luotettavat liittolaiset Naton ja Eu:n piiissä. Sitäpaitsi Viroakin tukee 26 maan liitto ja EU!

    Äänestä

  • asevelvollisuus kirjoitti:

    Tilanne on tänään se, että 24:stä Euroopan Nato-maasta täysammattimainen armeija on joko nyt jo tai tekeillä 15 valtiolla ja niin sanottu valikoiva asevelvollisuus kuudella. Kahdessa maassa kutsutaan herkästi varusmiespalvelukseen. Tosin kummastakin on kuulunut ääniä valikoinnin lisääntymisestä. Islannissa ei tunnetusti ole armeijaa lainkaan.

    Ammattiarmeija tai tekeillä:
    Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Latvia, Luxemburg, Portugali, Ranska, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari

    Valikoiva asevelvollisuus:
    Liettua, Norja, Puola, Saksa, Tanska, Viro

    Laaja asevelvollisuus:
    Kreikka, Turkki

    Euroopan unionin 25 maasta ammattiarmeija tai tavoite on 15:llä, valikoiva asevelvollisuus seitsemällä ja laaja asevelvollisuus kolmella.

    Ammattiarmeija tai tekeillä:
    Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Latvia, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari

    Valikoiva asevelvollisuus:
    Itävalta, Liettua, Puola, Ruotsi, Saksa, Tanska, Viro

    Laaja asevelvollisuus:
    Kreikka, Kypros, Turkki

    Muissa Euroopan maissa päämallina on valikointi. Serbiassa, Sveitsissä ja ehkä Ukrainassa karsitaan vähemmän kuin muissa EU:n tai Naton ulkopuolisissa maissa. Ammattiarmeijaan selvimmin ovat menossa Bosnia-Hertsegovina ja ehkä Albania ja Kroatia.

    ja sen "haarakonttorit" hoitaa virallisen Nato tiedotuksen lisäksi myös tämän propaganda puolenkin tälläisillä vapailla (toistaiseksi) netti foorumeilla.Vai mistähän muualta moinen kiinnostus ja asiantuntemus olisi peräisin? Upseerit,Amiraali Kaskeala etunenässä ovat osallistuneet myös täysin Ulkopoliittiseenkin keskusteluun jota pitäisi johtaa Tasavallan presidentti yhdessä Pääministerin/Hallituksen kanssa,jotka ovat sentään demokratian sääntöjen mukaan vaaleilla valittu toisin kuin sotilaat.Ja kun näyttää siltä että on tehty myös päätöksiä ja sopimuksia kansalta pimennossa Naton kanssa niin kohta Suomen valtiomuoto:Tasavalta on historiaa ja voidaan puhua paremminkin Kenraali juntan hallitsemaksi banaanivaltioksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nasse Setä. kirjoitti:

Nasse Sedän hermoa kiristää muutaman änkyrän "kakan" heitto Natosta! Änkyrät haluavat sitoa kaiken Yhdysvaltain ympärille vaikka NATOSSA on 26 JÄSENTÄ! Sellainen liitto ei pyöri yhden ympärillä! vaikka Yhdysvallat on ISON jäsen jonka Panosta tarvitaan. Täytyy muistaa muutkin isot Nato maat mm. Iso-Britannia, Kanada, Saksa, Ranska, joiden voimaan Nato voi luottaa! Suomi Natoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu