Ennustuksia

Monet ennustetut profetiat eivät edes ole toteutuneet. Ne jotka ovat toteutuneet ova erittäin harvoja sattumia.
2344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riippuen ajasta, paikasta ja henkilön taustasta, niin nimimerkissäni mainitut sanat tarkoittavat hieman eri asioita. Itse ymmärrän ne kuitenkin näin:

Ennustus on parhaimillaan sukua valistuneelle arvaukselle. On siis jokin todellisuuteen perustuva syy epäillä ennustetun asian toteutuvan. Voin hyvinkin ennustaa, että kaunis nuori nainen pääsee hyviin naimisiin (olettaen, että hän osaa muutoin elää ihmisiksi).

Arvaus on taasen kuin lottoamista. Oikeaan osuminen on täysin sattumanvaraista.

Päättely on enemmänkin järkeilyä ja todennäköisyyksien pohdintaa. Ei kovinkaan tuttu asiaa minulle, mutta voisin päätellä esim sen, että tällä foorumilla "oikeiksi" profeetoiksi itsensä tuntevat eivät ole aivan täyspäisiä kansalaisia. Totopelit ovat menestyvien pelaajien osalta päättelyä.

Profetointi lähentelee sairautta. Omat harhat kuvitellaan jonkin "ylemmän" voiman lähettämiksi viesteiksi, tai tulkitaan tuhansia vuosia vanhoja kirjoituksia, ikään kuin niissä olisi jokin salaperäinen viesti tulevista tapahtumista. Profetointi ja arvaus on hyvin lähellä toisiaan, kuitenkin sillä erolla, että arvaus tehdään tietoisesti ja ymmärtäen kyseessä olevan arvauksen. Profetoija on siis sairas ja lottoaja muuten vaan sattumaan luottava.

Näin suurinpiirtein täsmällisesti ottaen se menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko vai ei kirjoitti:

Monet ennustetut profetiat eivät edes ole toteutuneet. Ne jotka ovat toteutuneet ova erittäin harvoja sattumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu