Satu

Olipa kerran mies, joka vei lapsensa puistoon. Puiston ovelle oli ilmestynyt kyltti, jossa
luki:"Valvoja paikalla, hinta 2 euroa/tunti/lapsi." Ei hassumpaa, ajatteli mies, voisin käydä
hoitamassa asioita sillä aikaa, kun lapsi leikkii muiden lasten kanssa. Päättipä mies
kuitenkin kysyä oven suussa istuvalta lipunmyyjältä, että onko valvoja varmasti pätevä.
"On, kyllä" vastasi lipunmyyjä. "Pitää lapsista kovasti, mutta on myös jämäkkä ja oikeudenmukainen."
Niinpä lähti mies asioilleen, kunnes palattuaan muutaman tunnin päästä puistoon löysi
lapsensa itkevänä, mustelmilla ja huuli vereslihalla. Mies järkyttyi kovasti ja tiukkasi
ovimieheltä: "Missä se valvoja on? Haluaisin vaihtaa hänen kanssaan pari sanaa."
Siellä puistossahan se, vastasi lipunmyyjä. "Mutta eihän puistossa ole
ketään" intti mies vihastuneena. Kyllä on, sanoi lipunmyyjä rauhallisella äänellään,
mutta hän on näkymätön. Mies suuttui pahanpäiväisesti ja huusi: "Olkoot vain
näkymätön, mutta hän ei tee työtään! Antakaa hänelle potkut!" Johon lipunmyyjä
tokaisi, että ei voi, sillä muuten hän itse jäisi ilman toimeentuloa.
36721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

mutta eivät luterilaiset ymmärrä sitä. Näkyy heidän kommenteistaan jos niitä tulee.

Äänestä
  • esimerkki siitä, kun konkreettiset ja abstraktit asiat sotketaan keskenään. Jos joku ei tajua muita kuin konkreettisia asioita, niin noin hän tietenkin kirjoittaa. Hän voi sitten keksiä edellä mainitusta sadustakin monta versiota ja nauraa joka versiolle aina uudestaan ja naurattaa muita samanmielisiä. Itse hän on tietenkin erittäin fiksu ja filmaattinen, joka ei usko muuhun kuin siihen, mitä voi käsin koskettaa tai suurella järjellään tajuta. Minuakin rupesi koko asia naurattamaan.

    Äänestä

  • tosi hyvä kirjoitti:

    esimerkki siitä, kun konkreettiset ja abstraktit asiat sotketaan keskenään. Jos joku ei tajua muita kuin konkreettisia asioita, niin noin hän tietenkin kirjoittaa. Hän voi sitten keksiä edellä mainitusta sadustakin monta versiota ja nauraa joka versiolle aina uudestaan ja naurattaa muita samanmielisiä. Itse hän on tietenkin erittäin fiksu ja filmaattinen, joka ei usko muuhun kuin siihen, mitä voi käsin koskettaa tai suurella järjellään tajuta. Minuakin rupesi koko asia naurattamaan.

    paikka, jota sanotaan taivaaksi konkreettinen?
    Kuoliko Jeesus konkreettisesti? Oliko Jeesus
    konkreettinen? Sokeutuiko Saul konkreettisesti?
    Ovatko Raamatun käännösvirheet konkreettisia?
    Nousiko Jeesus kuolleista konkreettisesti?
    Tappoiko Herodes lapsia konkreettisesti?
    Toiko Jeesus miekan konkreettisesti?
    Tai pitääkö kaupungissa raiskatut naiset kivittää
    konkreettisesti?
    Olen todella pahoillani, että kysyn tällaisia
    kysymyksiä, mutta se johtuu siitä ettei minua
    viety kirkkoon pienenä eikä minua tutustutettu
    uskonnon saloihin lapsena eli siis olen tietämätön
    enkä suinkaan filmaattinen tai fiksu.

    Äänestä

  • Lev Trotskij kirjoitti:

    joka ei käsitä, mitä tarkoittaa abstrakti ja mitä konkreettinen, vaikka niistä puhuukin.

    Äänestä

  • Lev Trotskij kirjoitti:

    paikka, jota sanotaan taivaaksi konkreettinen?
    Kuoliko Jeesus konkreettisesti? Oliko Jeesus
    konkreettinen? Sokeutuiko Saul konkreettisesti?
    Ovatko Raamatun käännösvirheet konkreettisia?
    Nousiko Jeesus kuolleista konkreettisesti?
    Tappoiko Herodes lapsia konkreettisesti?
    Toiko Jeesus miekan konkreettisesti?
    Tai pitääkö kaupungissa raiskatut naiset kivittää
    konkreettisesti?
    Olen todella pahoillani, että kysyn tällaisia
    kysymyksiä, mutta se johtuu siitä ettei minua
    viety kirkkoon pienenä eikä minua tutustutettu
    uskonnon saloihin lapsena eli siis olen tietämätön
    enkä suinkaan filmaattinen tai fiksu.

    Taivas on konkreettinen.
    JEESUS kuoli konkreettisesti.
    JEESUS oli konkreettinen.
    Saul sokeutui konkreettisesti.
    Raamatun käännösvirheetkin ovat valitettavasti konkreettisia, muuta niitä on vähän; reilusti yli 99% on käännetty täysin oikein !!!
    Herodes tappoi lapsia konkreettisesti.
    Kaupungissa, maaseudulla tai missään muuallakaan raiskattuja naisia ei suinkaan pidä kivittää millään lailla, vaan päinvastoin viedä hoitoon. Tässä kohtaa olet sekoittanut islamin ja kristinuskon, JEESUS KRISTUSHAN ON RAKKAUS, joka
    päinvastoin hyväksyi joukkoonsa entisen prostituoidun, nimittäin Maria Magdaleenan, josta lienet kuullutkin.

    Äänestä

  • Daniel 1 kirjoitti:

    mutta, parahin Daniel, sinulla on kovin ruusuinen
    käsitys kristinuskosta. Voin vakuuttaa tältä istumalta etten ole sekoittanut mitään, kun taas itse olet sysäämässä vastuuta saman verson toiselle oksalle eli islamille. Kolmas Mooseksen kirja ei taida olla sinulle kovin tuttu, joten kehotan perehtymään siihen. Sen jälkeen voit myös alkaa harkita siirtyväsi orjatyövoiman käyttöön sikäli, kun orjat ovat naapurikansojen edustajia esim ruotsalaisia.

    ennemmin Uutta Testamenttia. Sitä paitsi Raamatun tulkintatapoja on muitakin kuin sen kirjaimellinen tulkinta, vaikka se tietenkin olisi meille yksinkertaisille ihmisille helpointa, että vaatisi Raamatusta kaikki otettavaksi kirjaimellisesti.

    Tässä näitä Raamatun tulkintatapoja koskeva linkki, jos asia ei ole vielä jollekin tuttu:

    http://www.myrri.fi/Teologia/Raamatun tulkintatavat.html

    Kolmas Mooseksen kirja sisältää nimenomaan israelilaisille annettuja määräyksiä: määräykset pyhäkössä toimitettavasta jumalanpalveluksesta, säädökset pappien virkaanvihkimisestä, uhrien toimittamisesta, syötäväksi kelpaavista ja kelpaamattomista eläimistä, sovituspäivän rituaaleista sekä määräykset israelilaisten jokapäiväistä elämää varten.

    Äänestä

  • tosi hyvä kirjoitti:

    esimerkki siitä, kun konkreettiset ja abstraktit asiat sotketaan keskenään. Jos joku ei tajua muita kuin konkreettisia asioita, niin noin hän tietenkin kirjoittaa. Hän voi sitten keksiä edellä mainitusta sadustakin monta versiota ja nauraa joka versiolle aina uudestaan ja naurattaa muita samanmielisiä. Itse hän on tietenkin erittäin fiksu ja filmaattinen, joka ei usko muuhun kuin siihen, mitä voi käsin koskettaa tai suurella järjellään tajuta. Minuakin rupesi koko asia naurattamaan.

    sotkea konkreettisia ja abstrakteja asioita keskenään. Kaikkihan me tiedämme, ettei Jumala suojele lapsia konkreettisesti mustelmilta, sairauksilta, onnettomuuksilta eikä pedofiileilta.

    Uskonto on vain "abstraktia" leikkiä, johon uskiksetkaan eivät tosissaan usko. Lasta ei jätetä suojelusenkelin haltuun, vaan häntä neuvotaan olemaan varovainen tietä ylittäessään. Hänet rokotetaan ja viedään sairaana lääkärille, ja jos hän kuolee, vanhempi ei iloitse hänen varmasta pääsystään taivaan ihanuuteen.

    Äänestä

  • ei pidäkään kirjoitti:

    Eihän lapset voi päästäkään taivaaseen. Raamatussahan ei tunneta lapsikastetta.

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    ennemmin Uutta Testamenttia. Sitä paitsi Raamatun tulkintatapoja on muitakin kuin sen kirjaimellinen tulkinta, vaikka se tietenkin olisi meille yksinkertaisille ihmisille helpointa, että vaatisi Raamatusta kaikki otettavaksi kirjaimellisesti.

    Tässä näitä Raamatun tulkintatapoja koskeva linkki, jos asia ei ole vielä jollekin tuttu:

    http://www.myrri.fi/Teologia/Raamatun tulkintatavat.html

    Kolmas Mooseksen kirja sisältää nimenomaan israelilaisille annettuja määräyksiä: määräykset pyhäkössä toimitettavasta jumalanpalveluksesta, säädökset pappien virkaanvihkimisestä, uhrien toimittamisesta, syötäväksi kelpaavista ja kelpaamattomista eläimistä, sovituspäivän rituaaleista sekä määräykset israelilaisten jokapäiväistä elämää varten.

    puhui. Nimenomaan vain israelilaisille. Paavalihan se vasta alkoi levittää sanaa pakanoille.
    Ja miksi se Vanha Testamentti ei muka kelpaa?
    Sehän kuuluu Raamattuun, eikö? Vai onko tämä
    ryhmä, jonka kanssa väittelen ns. rusinat-pullasta -uskiksia?

    Äänestä

  • Lev Trotskij kirjoitti:

    puhui. Nimenomaan vain israelilaisille. Paavalihan se vasta alkoi levittää sanaa pakanoille.
    Ja miksi se Vanha Testamentti ei muka kelpaa?
    Sehän kuuluu Raamattuun, eikö? Vai onko tämä
    ryhmä, jonka kanssa väittelen ns. rusinat-pullasta -uskiksia?

    lukea vaikka pelkästään Vanhaa Testamenttia, jos se sinua niin kiinnostaa. Ovathan nuo tuon ajan israelilaisillekin annetut ohjeet tietenkin mielenkiintoisia.

    "Vai onko tämä ryhmä, jonka kanssa väittelen ns. rusinat-pullasta-uskiksia?"

    Selitäpä nyt sinä sitten mitä tuo "rusinat-pullasta-uskisket" sinun mielestäsi tarkoittaa. Olen ymmärtänyt niin, että niiden mielestä, jotka ajattelevat niin, että Raamattu tulee ottaa kirjaimellisesti, kaikki muut tulkinnat kuin tuo kirjaimellinen tulkinta Raamatusta ovat sitä "rusinat pullasta" - tulkintaa. Siis mm. Raamatun allegorinen tulkinta, historiallis-kriittinen tulkinta, pelastushistoriallinen tulkinta ja eksistentialistinen tulkinta olisivat väärin noiden vain Raamatun kirjaimellisen tulkinnan hyväksyjien mielestä. Mitä mieltä sinä olet? Hyväksytkö sinä vain Raamatun kirjaimellisen tulkinnan, kun kerran puhut "ns. rusinat-pullasta-uskiksista"?

    Äänestä

  • ei pidäkään kirjoitti:

    sotkea konkreettisia ja abstrakteja asioita keskenään. Kaikkihan me tiedämme, ettei Jumala suojele lapsia konkreettisesti mustelmilta, sairauksilta, onnettomuuksilta eikä pedofiileilta.

    Uskonto on vain "abstraktia" leikkiä, johon uskiksetkaan eivät tosissaan usko. Lasta ei jätetä suojelusenkelin haltuun, vaan häntä neuvotaan olemaan varovainen tietä ylittäessään. Hänet rokotetaan ja viedään sairaana lääkärille, ja jos hän kuolee, vanhempi ei iloitse hänen varmasta pääsystään taivaan ihanuuteen.

    kuin sinä teet. Tämä on vain sinun omaa mutuasi: " Uskonto on vain "abstraktia" leikkiä, johon uskiksetkaan eivät tosissaan usko."

    Olen lukenut useammasta tutkimuksesta, joiden mukaan uskonnollisuus olisi geeneissä. Tuo selittäisikin aika hyvin sen, miksi jotkut uskovat ja jotkut toiset eivät. Niin kuin se, joka on epämusikaalinen, ei kovin hyvin ymmärrä, mitä musikaalisuus on tai se, joka on sokea, ei ymmärrä, mitä näkeminen on, tai värisokea ei ymmärrä kaikista väreistä, millaisia ne ovat, niin ei uskonpuutteesta kärsiväkään ymmärrrä, mitä uskominen on. Sellaisen käsityksen ainakin saa myös tällaisista puheista uskonnosta "abstraktina leikkinä, johon uskiksetkaan eivät tosissaan usko". Hohhoijaa. Aina tätä samaa. Jos ei usko, niin ei sitten usko. Hyväksyy sen, että näin on, pysyy pois uskontoaiheisilta palstoilta ja keskustelee siellä, missä puhutaan asioista, joita itsekin ymmärtää.

    Äänestä

  • Lev Trotskij kirjoitti:

    Eihän lapset voi päästäkään taivaaseen. Raamatussahan ei tunneta lapsikastetta.

    perheistä, jotka kastettiin. Kyllä silloin, jos kastettin kokonaisia perheitä, kastettiin samalla myös lapsia.

    Äänestä

  • ajattele niin kirjoitti:

    kuin sinä teet. Tämä on vain sinun omaa mutuasi: " Uskonto on vain "abstraktia" leikkiä, johon uskiksetkaan eivät tosissaan usko."

    Olen lukenut useammasta tutkimuksesta, joiden mukaan uskonnollisuus olisi geeneissä. Tuo selittäisikin aika hyvin sen, miksi jotkut uskovat ja jotkut toiset eivät. Niin kuin se, joka on epämusikaalinen, ei kovin hyvin ymmärrä, mitä musikaalisuus on tai se, joka on sokea, ei ymmärrä, mitä näkeminen on, tai värisokea ei ymmärrä kaikista väreistä, millaisia ne ovat, niin ei uskonpuutteesta kärsiväkään ymmärrrä, mitä uskominen on. Sellaisen käsityksen ainakin saa myös tällaisista puheista uskonnosta "abstraktina leikkinä, johon uskiksetkaan eivät tosissaan usko". Hohhoijaa. Aina tätä samaa. Jos ei usko, niin ei sitten usko. Hyväksyy sen, että näin on, pysyy pois uskontoaiheisilta palstoilta ja keskustelee siellä, missä puhutaan asioista, joita itsekin ymmärtää.

    Tärkeämpää kuin onko uskonnollisuus geeneissä vai ei, on järkevän päätöksenteon kannalta se, ovatko uskontojen dogmit tosia kanssa vai ei. Jos ne eivät ole totta, niin uskovainen uskoo silloin satuihin, olkoot hänen geeninsä mitä vain.

    Jos sinulla olisi alkoholismiin altistavat geenit, ajattelisitko että nyt on pakko vaan ryypätä? Jotkut pysyttelevät silti tai juuri siksi raittiina.

    Äänestä

  • tietenkin kirjoitti:

    lukea vaikka pelkästään Vanhaa Testamenttia, jos se sinua niin kiinnostaa. Ovathan nuo tuon ajan israelilaisillekin annetut ohjeet tietenkin mielenkiintoisia.

    "Vai onko tämä ryhmä, jonka kanssa väittelen ns. rusinat-pullasta-uskiksia?"

    Selitäpä nyt sinä sitten mitä tuo "rusinat-pullasta-uskisket" sinun mielestäsi tarkoittaa. Olen ymmärtänyt niin, että niiden mielestä, jotka ajattelevat niin, että Raamattu tulee ottaa kirjaimellisesti, kaikki muut tulkinnat kuin tuo kirjaimellinen tulkinta Raamatusta ovat sitä "rusinat pullasta" - tulkintaa. Siis mm. Raamatun allegorinen tulkinta, historiallis-kriittinen tulkinta, pelastushistoriallinen tulkinta ja eksistentialistinen tulkinta olisivat väärin noiden vain Raamatun kirjaimellisen tulkinnan hyväksyjien mielestä. Mitä mieltä sinä olet? Hyväksytkö sinä vain Raamatun kirjaimellisen tulkinnan, kun kerran puhut "ns. rusinat-pullasta-uskiksista"?

    mielenkiintoisia. Toisille ne ovat laki. Lakiteksti on harvemmin allegorista, vaan lakiteksti pyrkii olemaan hyvin yksiselitteistä,
    jotta tulkintavaraa ei ole.
    Eli oletko sitä mieltä, että se laki on tarkoitettu vain israelilaisille?
    Ilmeisesti VT ei ole níin arvostettu kuin UT.
    Se haiskahtaa minun mielestäni rusinat-pullasta -uskovaisuudelta.
    Rusinat-pullasta -uskovaisuus on mielestäni siis sitä, että otetaan vain ne miellyttävät opinkappaleet Raamatusta ja yritetään unohtaa
    ne, jotka eivät istu tämän päivän arvomaailmaan.

    Äänestä

  • tärkeysjärjestykseen kirjoitti:

    Tärkeämpää kuin onko uskonnollisuus geeneissä vai ei, on järkevän päätöksenteon kannalta se, ovatko uskontojen dogmit tosia kanssa vai ei. Jos ne eivät ole totta, niin uskovainen uskoo silloin satuihin, olkoot hänen geeninsä mitä vain.

    Jos sinulla olisi alkoholismiin altistavat geenit, ajattelisitko että nyt on pakko vaan ryypätä? Jotkut pysyttelevät silti tai juuri siksi raittiina.

    "Tärkeämpää kuin onko uskonnollsuus geeneissä vai ei, on järkevän päätöksenteon kannalta se, ovatko uskontojen dogmit tosia kanssa vai ei. Jos ne eivät ole totta, niin uskovainen uskoo silloin satuihin, olkoot hänen geenisnä mitä vain."

    Selitäpä tarkemmin, mitä tarkoitat puhumalla siitä, "ovatko uskontojen dogmit tosia kanssa vai ei". Muistat kai samalla sen, että uskonnoillakin on kontekstinsa.

    "Jos sinulla on alkoholismiin altistavat geenit, ajattelisitko että on pakko vain ryypätä? Jotkut pysyttelevät silti tai juuri siksi raittiina."

    Ihmettelen sitä, että valitsit noin negatiivisen esimerkin. Itse olen kasvanut uskonnollishenkisessä kodissa, jossa ei tupakoitu eikä käytetty alkoholia. En käytä minäkään.

    Tieteen Kuvalehdessä ( Numero 01/2006 s. 72 - 73 ) oli kirjoitus "Geeni altistaa uskonnolle", ja siinä sanottiin mm. näin: " Yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer uskoo löytäneensä perintötekijän, joka ohjaa ihmisen herkkyyttä uskonnollisuudelle. Hänen mukaansa geenistä on ollut etua lajinkehitykselle ja se on antanut ihmiselle kyvyn rauhanomaiseen yhteiseloon."

    "Aivosolujen välittäjäaineiden määrän on helppo kuvitella vaikuttavan hengellisiin kokemuksiin. Vaikka henkisyys tai uskonnollisuus voidaan määritellä monella tavalla, useimpien mielestä siihen liittyy tietynlainen ajatusten ja tunteiden normaalia esteettömämpi virtaaminen, jonka vuoksi ihminen ei tarkastele ja tulkitse ympäristöään pelkästään logiikan sanelemista lähtökohdista."

    "Henkisyys on henkilökohtainen kokemus tai mielentila, kun taas uskonnolla tarkoitetaan kollektiivista uskoa, joka on muotoutunut oppijärjestelmäksi ja ilmenee erilaisna tapoina tai menoina."

    Huom. "Hamer uskoo, että uskonnollisuudella on saattanut olla merkitystä myös ihmislajin evoluution kannalta. Uskonto yhdistää ihmisiä, mikä on voinut olla ratkaisevan tärkeää ihmisten kyvylle elää rauhanomaisesti yhdessä. Uskontoa myös harjoitetaan usein yhteisin palvontamenoin, ja rituaalit ovat omiaan vahvistamaan yhteisöllisyyttä."

    Huom. "Yhteisöllisyyden tuoma kilpailuetu on voinut johtaa siihen, että VMAT2:n henkisyydelle altistava muunnos on säilynyt ihmisen perimässä. Se on ehkä antanut ihmiselle paremmat mahdollisuudet selvitä eloonjäämiskilvassa. Henkisyys ja yhteinen uskonto ovat lujittaneet ja vakauttaneet yhteisöä. Yhteisestä uskonnosta taas ei ole pitkä matka yhteisiin maallisiin sääntöihin, jotka ovat luoneet järjestystä ja turvallisuutta."

    Huom. "Vakaus, järjestys ja turvallisuus ovat siis olleet henkisesti suuntautuneiden ihmisten kilpailuedut muihin nähden. Siksi uskonnollisuudelle herkistävä VMAT2:n muunnos on siirtynyt luonnonvalinnan kautta sukupolvelta toiselle."

    Huom. "Henkisyyden ja uskonnon geneettisen perustan puolesta puhuu monien tutkijoiden mielestä sekin, että uskonnollisuutta esiintyy kaikissa tunnetuissa ihmisyhteisöissä, olivatpa ne miten eritäytyneitä tahansa. Tämä on tulkittu viitteeksi siitä, että uskonto ei ole syntynyt ainakaan pelkästään lainaamalla kulttuurivaikutteita muilta yhteisöiltä."

    Voi olla niin, että ilman tuota uskonnollisuudelle altistavaaa geeniä meitä ihmisiä ei enää edes olisi olemassa.

    Kahdesta muusta aihetta koskevasta tutkimuksesta voin kertoa toiste, jos aihe kiinnostaa.

    Äänestä

  • ymmärrä sinua. kirjoitti:

    eri konteksteilla?

    Anna joku esimerkki asiasta, joka on totta uskonnon kontekstissa, mutta ei ole totta reaalimaailmassa.

    Äänestä

  • Lev Trotskij kirjoitti:

    mielenkiintoisia. Toisille ne ovat laki. Lakiteksti on harvemmin allegorista, vaan lakiteksti pyrkii olemaan hyvin yksiselitteistä,
    jotta tulkintavaraa ei ole.
    Eli oletko sitä mieltä, että se laki on tarkoitettu vain israelilaisille?
    Ilmeisesti VT ei ole níin arvostettu kuin UT.
    Se haiskahtaa minun mielestäni rusinat-pullasta -uskovaisuudelta.
    Rusinat-pullasta -uskovaisuus on mielestäni siis sitä, että otetaan vain ne miellyttävät opinkappaleet Raamatusta ja yritetään unohtaa
    ne, jotka eivät istu tämän päivän arvomaailmaan.

    menee, mutta tuntuu vähän siltä, kuin kirjoittaisit noin kuin kirjoitat tahallasi ja samalla vähän ärsyttääksesi.

    "Toisille ne ovat laki. Lakiteksti on harvemmin allegorista, vaan lakiteksti pyrkii olemaan hyvin yksiselitteistä, jotta tulkintavaraa ei ole."

    Tuo on itsestään selvä asia. Enpä tieää, mitä taas ajat takaa, kun puhut laeista ja lakitekstistä tässä yhteydessä. No, itse varmaan tiedät.

    "Ilmeisesti VT ei ole niin arvostettu kuin UT."

    Ei ainakaan Suomessa ja suomalaisten parissa.

    "Se haiskahtaa minusta rusinat-pulkasta-uskovaisuudelle. Rusinat-pullasta -uskovaisuus on mielestäni sis sitä, että otetaan vain ne miellyttävät opinkappaleet Raamatusta ja yritetään unohtaa ne, jotka eivät istu tämän päivän arvomaailmaan."

    En ymmärrä tuota: Kun itse ei usko, niin kuitenkin pitää sanoa, miten muiden pitäisi uskoa. Ei ole kysymys mistään "miellyttävien opinkappaleiden" ottamisesta. Raamatulle on useampia tulkintatapoja eikä se kirjaimellinen tulkinta ole missään nimessä ainoa tai ainoa oikea.

    Jokainen, on sitten ateisti tms. varmaankin tietää, että puhuessaan rusinapullauskovaisuudesta hän ärsyttää tahallaan uskovia. Hän tietää varmaan myös sen, että Raamatun kirjaimellisella tulkintatavalla on silläkin omat ongelmansa ja että se ei ole ainoa Raamatun tulkintatapa. Mutta ihan turhahan tätä on sanoa taas uudestaan, kun taas kerran joku, joka ei usko, on saanut päähänsä, että uskovat saavat hänen mielestään tulkita Raamattua vain kirjaimellisesti, muuten hän puhuu rusinat-pullassa-uskovista. Voi, kauhistus! Onpa hirveää! Jos minulta kysytään, niin sanoisin, että ne rusinat ja pullat voisi uskomatonkin jo vähitellen unohtaa ja keksiä vaihteeksi jotain uutta.

    Äänestä

  • kysymys. kirjoitti:

    eri konteksteilla?

    Anna joku esimerkki asiasta, joka on totta uskonnon kontekstissa, mutta ei ole totta reaalimaailmassa.

    mitään esimerkkejä, sillä jo jokainen Suomessa peruskoulunsa käynyt tietää, mistä asioista on puhuttu uskontotunneilla ja mistä esim. fysiikan, yhteiskuntaopin tai historian tunneilla.

    Äänestä

  • antaa kirjoitti:

    jotta voi pitää uskosta kiinni.

    Äänestä

  • omituisemmaksi kirjoitti:

    menee, mutta tuntuu vähän siltä, kuin kirjoittaisit noin kuin kirjoitat tahallasi ja samalla vähän ärsyttääksesi.

    "Toisille ne ovat laki. Lakiteksti on harvemmin allegorista, vaan lakiteksti pyrkii olemaan hyvin yksiselitteistä, jotta tulkintavaraa ei ole."

    Tuo on itsestään selvä asia. Enpä tieää, mitä taas ajat takaa, kun puhut laeista ja lakitekstistä tässä yhteydessä. No, itse varmaan tiedät.

    "Ilmeisesti VT ei ole niin arvostettu kuin UT."

    Ei ainakaan Suomessa ja suomalaisten parissa.

    "Se haiskahtaa minusta rusinat-pulkasta-uskovaisuudelle. Rusinat-pullasta -uskovaisuus on mielestäni sis sitä, että otetaan vain ne miellyttävät opinkappaleet Raamatusta ja yritetään unohtaa ne, jotka eivät istu tämän päivän arvomaailmaan."

    En ymmärrä tuota: Kun itse ei usko, niin kuitenkin pitää sanoa, miten muiden pitäisi uskoa. Ei ole kysymys mistään "miellyttävien opinkappaleiden" ottamisesta. Raamatulle on useampia tulkintatapoja eikä se kirjaimellinen tulkinta ole missään nimessä ainoa tai ainoa oikea.

    Jokainen, on sitten ateisti tms. varmaankin tietää, että puhuessaan rusinapullauskovaisuudesta hän ärsyttää tahallaan uskovia. Hän tietää varmaan myös sen, että Raamatun kirjaimellisella tulkintatavalla on silläkin omat ongelmansa ja että se ei ole ainoa Raamatun tulkintatapa. Mutta ihan turhahan tätä on sanoa taas uudestaan, kun taas kerran joku, joka ei usko, on saanut päähänsä, että uskovat saavat hänen mielestään tulkita Raamattua vain kirjaimellisesti, muuten hän puhuu rusinat-pullassa-uskovista. Voi, kauhistus! Onpa hirveää! Jos minulta kysytään, niin sanoisin, että ne rusinat ja pullat voisi uskomatonkin jo vähitellen unohtaa ja keksiä vaihteeksi jotain uutta.

    että on lakeja, joita ei noudateta. Omituista on
    myös se, että suomalaiset (sekä monet muut kansat)
    kuvittelevat pääsevänsä Jahven suosioon, vaikka
    em jumala on Israelin ns valitun kansan jumala.
    En minä ole sanonut miten kenenkään tulisi uskoa
    tai edes olla uskomatta (vaikka itse en usko).
    Se on jokaisen oma asia, mutta silti voin kyseen-
    alaistaa asioita. Se on Suomessa kuitenkin
    vielä sallittua. Minun kysymykseni on kai loppujen
    lopuksi, että eikö tuo uskominen ole vähän hölmöä
    touhua?
    Niin innovatiivinen en ole, että olisin keksinyt
    jotain uutta kritisoitavaa, mutta se ei liene
    tarpeen, sillä vanhoissakin argumenteissa on
    ihan tarpeeksi pureskeltavaa.

    mutta kannattaa kuitenkin miettiä, miten kysyy, ettei loukkaa ainakaan tahallaan.

    "Minun kysymykseni on kai loppujen lopuksi, että eikö tuo uskominen ole vähän hölmöä touhua?"

    Noinhan se tietysti menee, että kun itsellä ei ole uskoa, niin sitten pitää ihmetellä toisten uskoa ja oikein kysyä eikö se ole hölmöä touhua. Yhtä lailla voi kysyä, että eikö uskomattomuus ole hölmöä touhua. Se, jolla on uskoa ( ja uskonnollisuutta geeneissään ) uskoo ja muutama prosentti, joilla noin ei ole, ei usko. Minusta kenenkään ei tulisi sorkkia toisten uskoa, vaikka itse ei uskoiskaan. Sitä paitsi ei kenenkään uskomista opi ymmärtämään ainakaan pilkallisella suhtautumistavalla.

    "Omituista on myös se, että suomalaiset ( sekä monet muut kansat ) kuvittelevat pääsevänsä Jahven suosioon, vaikka em jumala on Israelin ns valitun kansan jumala."

    Ei se nyt ihan noin ole. Vanhassa Testamentissa käytettyä Jumalan nimeä ei kirjoitettu Jahve vaan jhvh, sillä vokaaleja ei tuolloin merkitty. Sanan ääntämistä kartettiin sen pyhyydenkin vuoksi, ja jos tekstissä oli jhvh, niin sen tilalla luettiin Adonai, joka tarkoittaa Herraa. Suomalaisessa kirkkoraamatussa jhvh on korvattukin sanalla Herra.

    Kristinuskon Jumalan tuntemus perustuu Jumalan omaan ilmoitukseen. Siitä huolimatta ihmiset ovat yrittäneet todistaa Jumalan olemassaoloa järjenkin avulla. On olemassa mm. historiallinen todistus, kosmologinen todistus, ontologinen todistus, teologinen todistus jne. Niitä on tosin kritisoitu eikä niitä ole pidetty kovin hyvinä.

    Äänestä

  • aina voi, kirjoitti:

    niin mikä saa kristityn ajattelemaan, että hänen uskontonsa perustuu suuremmassa määrin Jumalan omaan ilmoitukseen kuin muut uskonnot?

    Äänestä

  • voi kysyä, kirjoitti:

    niin mikä saa kristityn ajattelemaan, että hänen uskontonsa perustuu suuremmassa määrin Jumalan omaan ilmoitukseen kuin muut uskonnot?

    aina voi, mutta eri asia on kuka osaa tai haluaa niihin kysymyksiin vastata. Jokainen varmaan keksii enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sitä paitsi joskus ei edes tajua kysymystä, niin kuin minä en tajua nyt kysymystäsi.

    "... mikä saa kristityn ajattelemaan, että hänen uskontonsa perustuu suuremmassa määrin Jumalan omaan ilmoitukseen kuin muut uskonnot."

    En ymmärrä, mitä ajat takaa. Joka tapauksessa kun kirjoitat sanan Jumala isolla alkukirjaimella, niin puhut kristinuskon Jumalasta.

    Äänestä

  • aina voi, kirjoitti:

    mutta kannattaa kuitenkin miettiä, miten kysyy, ettei loukkaa ainakaan tahallaan.

    "Minun kysymykseni on kai loppujen lopuksi, että eikö tuo uskominen ole vähän hölmöä touhua?"

    Noinhan se tietysti menee, että kun itsellä ei ole uskoa, niin sitten pitää ihmetellä toisten uskoa ja oikein kysyä eikö se ole hölmöä touhua. Yhtä lailla voi kysyä, että eikö uskomattomuus ole hölmöä touhua. Se, jolla on uskoa ( ja uskonnollisuutta geeneissään ) uskoo ja muutama prosentti, joilla noin ei ole, ei usko. Minusta kenenkään ei tulisi sorkkia toisten uskoa, vaikka itse ei uskoiskaan. Sitä paitsi ei kenenkään uskomista opi ymmärtämään ainakaan pilkallisella suhtautumistavalla.

    "Omituista on myös se, että suomalaiset ( sekä monet muut kansat ) kuvittelevat pääsevänsä Jahven suosioon, vaikka em jumala on Israelin ns valitun kansan jumala."

    Ei se nyt ihan noin ole. Vanhassa Testamentissa käytettyä Jumalan nimeä ei kirjoitettu Jahve vaan jhvh, sillä vokaaleja ei tuolloin merkitty. Sanan ääntämistä kartettiin sen pyhyydenkin vuoksi, ja jos tekstissä oli jhvh, niin sen tilalla luettiin Adonai, joka tarkoittaa Herraa. Suomalaisessa kirkkoraamatussa jhvh on korvattukin sanalla Herra.

    Kristinuskon Jumalan tuntemus perustuu Jumalan omaan ilmoitukseen. Siitä huolimatta ihmiset ovat yrittäneet todistaa Jumalan olemassaoloa järjenkin avulla. On olemassa mm. historiallinen todistus, kosmologinen todistus, ontologinen todistus, teologinen todistus jne. Niitä on tosin kritisoitu eikä niitä ole pidetty kovin hyvinä.

    Jumalan tuntemus perustuu Jumalan omaan enkelin välittämään ilmoitukseen.

    en ole edes harkinnut alkavani pommittaa kirkkoherranvirastoja.
    Minun mielestäni zarathustralaiset uskonnot (juutalaisuus ja sen muut haarat) ovat pulassa
    teodikean eli ns pahan ongelman kanssa.
    Siihen ei ole saatu järkevää vastausta. Mutta seuraavaksi kai vastataankin, että uskoa ei voi järjellä selittää.
    Tuohon uskomisen geeniperimään en usko pätkää-
    kään, päinvastoin olisin joidenkin aivobiologien
    kannalla siinä, että kaikilla ihmisillä on ole-
    massa aivoissa eräänlainen uskonnollinen valmius-
    tila.
    Tuon israelilaisten jumala argumentin väistit
    hienosti tai sitten et ymmärtänyt mitä ajoin
    takaa.

    "Minun mielestäni zarathustralaiset uskonnot ( juutalaisuus ja sen muut haarat ) ovat pulassa teodikean eli ns. pahan ongelman kanssa."

    En tiedä, mitä tarkoitat zarathustralaisilla uskonnoilla, en löytänyt niitä googlettamalla enkä muutenkaan. Onko sinulla asioille omat nimityksesi?

    Teodikea on filosofinen yritys todistaa, ettei pahan olemassaolo ole ristiriidassa Jumalan kaikkivallan ja rakkauden kanssa.

    Tässä tällainen selitys: "Tunnetuin teodikean esittäjä on Leibnitz, jota Kant kritisoi. Myös kristinusko torjuu Leibnitzin optimismin esittämättä ratkaisua ongelmaan. Se tyytyy toteamaan maailmassa olevan pahan ( synnin seurauksena ), jonka alkuperä ei ole Jumalan tahdossa, vaan jyrkässä ristiriidasa sen kanssa. Jumalan ja pahan dualismi ei kuitenkaan ole kristinuskon mukaan absoluuttinen, sillä Jumalan suvereeniteetti on loukkaamaton. Pahankin on alistuttava Jumalan tarkoitusperiin."

    "Mutta seuraavaksi kai vastataankin, että uskoa ei voi järjellä selittää."

    Olet oikeasa: uskoa ei voi järjellä selittää eikä yleensä mitenkään muutoinkaan sellaisille, joilta usko puuttuu, eikä varsinkaan sellaislle, joita itse asia lähinnä vain naurattaa.

    "Tuohon uskomisen geeniperimään en usko pätkääkään, päinvastoin olisin joidenkin aivobiologien kannalla siinä, että kaikilla ihmisillä on olemassa aivoissa eräänlainen uskonnollinen valmiustila."

    Noin väität, että et usko uskomisen geeniperimään, vaikka et ilmeisesti ole lukenut yhdestäkään noista tutkimuksista.

    Tässä lainauksia yhden tutkijan tutkimuksesta: " Perhe ja kasvuympäristö rakentavat lapsenuskon, mutta geenit ratkaisevat, säilyykö uskonnollisuus aikuisiässä. Näin päättelee Laura Koenigin johtama tutkijaryhmä yhdysvaltalaisesta Minnesotan yliopistosta. Ryhmä perustaa väitteensä kaksostutkimuksiin."

    "Samanmunaisten eli geeniperimältään identtisten kaksosten uskonnollisuus näytti säilyvän aikuistuessa yhtä voimakkaana. Erimunaisilla kaksosilla se erilaistui."

    "Ulkoisissa tavoissa ympäristön vaikutus oli määräävä lapsuudessa. Sisäisessä uskonnollisuudessa geneettinen erilaisuus tai samanlaisuus näkyi jo lapsuudessa."

    "Kuten muutkin persoonallisuudenpiirteet, myös uskonnollisuus on perinnöllistä", tekijät päättelevät Journal of Personality -lehdessä."

    Jos aihe sattuisi jotenkin kuitenkin kiinnostamaan, niin voin kertoa tästä tutkimuksesta vähän enemmän ja noista muistakin tutkimuksista.

    Kerro noista aivobiologien tutkimuksista lisää. Jos heidän tutkimuksistaan on jotakin suomeksi, niin anna linkki.

    "Tuon israelilaisten jumala argumentin väistit hienosti tai sitten et ymmärtänyt mitä ajoin takaa."

    Niinpä, en ymmärtänyt, mitä ajoit takaa. Ajattelin, että kaipa selität, jos keskustelu jatkuu.

    Äänestä

  • keskusteluahan tämä. kirjoitti:

    Tässä Bob Holmesin artikkeli New Scientist -lehdestä vuodelta 2001, valitettavasti tämä on
    englanniksi: http://www.alternative-doctor.com/soul_stuff/brain_god.htm

    Zarathustralainen uskonto ei ole keksimäni termi.
    Tämän löysin wikipediasta: Islaminuskoiset laskevat zarathustralaiset "kirjan uskontoihin", joihin kuuluvat myös juutalaiset ja kristityt.

    Mutta sitä kyllä käytetään ihan yleisesti. Sen olisi kyllä löytänyt googlettamalla.

    Sitten voisin tähän saatteeksi kysyä, että miten
    erotat uskon ja järjen?
    Ethän voi saada tietoa uskosta jos et käytä järkeäsi. Uskonnollinen kokemus voi olla
    jotenkin järjenkäyttöön vaikuttava asia, mutta
    ei esim Raamatun lukeminen.
    Jos Raamatussa sanotaan esim että 1 1=2 ja
    seuraavassa luvussa tai kirjassa, että 1 1=3
    niin kumpaa tulee uskoa? Silloin joudut käyttämään järkeäsi ja toteamaan, että
    toisen on oltava totta ja toisen ei.

    Zarathustralaisuus vaikutti aikanaan juutalaisuuteen (kun juudalaisia oli pakkosiirretty itään), ja sitä kautta kristinuskoon ja islamiin.

    Sieltä se jyrkkä dualismi on lähtöisin...

    Äänestä

  • Lev Trotskij kirjoitti:

    Tässä Bob Holmesin artikkeli New Scientist -lehdestä vuodelta 2001, valitettavasti tämä on
    englanniksi: http://www.alternative-doctor.com/soul_stuff/brain_god.htm

    myös suomenkielinen linkki. Luulen ymmärtäneni myös tuon englanninkielisen tekstin, mutta en lähde sen pohjalta sanomaan yhtään mitään. Aihe kuitenkin kiinnostaa, niin että toivottavsti viitsit etsiä suomenkielisen linkin.

    Äänestä

täällä näyttää virinneen fiksu keskustelu. Osoittakaa minulle tieteen valossa aito rakkaus. Millainen se on? mistä se koostuu? paljonko se painaa? minkä värinen se on? ja lopuksi - miten tämä on todettu tieteellisin metodein?

Tieteen ja havainnoinnin rajallisuudesta huolimatta jokainen tietää mitä se on ja millainen se on, vaikka sitä ei voida mitata havaittavin ja luotettavin keinoin...

Äänestä
  • Rakastavaa käyttäytymistä ja siihen liittyviä tunnetiloja saadaan aikaan hormoneilla, lähinnä oksitosiinilla ja vasopressiinilla. Niiden molekyylikaavat tunnetaan, ja niiden erittymisesta ja vaikutuksesta elimistössä on tieteellisin metodein saatua tietoa.

    Äänestä

  • kemiaa kirjoitti:

    Rakastavaa käyttäytymistä ja siihen liittyviä tunnetiloja saadaan aikaan hormoneilla, lähinnä oksitosiinilla ja vasopressiinilla. Niiden molekyylikaavat tunnetaan, ja niiden erittymisesta ja vaikutuksesta elimistössä on tieteellisin metodein saatua tietoa.

    mutta tarkoitan tunnetta. Sitä ei voi mitata vain hormoonin erityksellä vaan kyse on aina subjektiivisesta kokemuksesta...

    Äänestä

  • Teholooki kirjoitti:

    mutta tarkoitan tunnetta. Sitä ei voi mitata vain hormoonin erityksellä vaan kyse on aina subjektiivisesta kokemuksesta...

    muutenkin kuin vain subjektiivisena kokemuksena ihmisen (tai kehittyneen eläimen) mielessä, niin tuskin mikään estäisi sen havaitsemista ja mittaamista ihmisen ulkopuolisesta todellisuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lev Trotskij kirjoitti:

Olipa kerran mies, joka vei lapsensa puistoon. Puiston ovelle oli ilmestynyt kyltti, jossa
luki:"Valvoja paikalla, hinta 2 euroa/tunti/lapsi." Ei hassumpaa, ajatteli mies, voisin käydä
hoitamassa asioita sillä aikaa, kun lapsi leikkii muiden lasten kanssa. Päättipä mies
kuitenkin kysyä oven suussa istuvalta lipunmyyjältä, että onko valvoja varmasti pätevä.
"On, kyllä" vastasi lipunmyyjä. "Pitää lapsista kovasti, mutta on myös jämäkkä ja oikeudenmukainen."
Niinpä lähti mies asioilleen, kunnes palattuaan muutaman tunnin päästä puistoon löysi
lapsensa itkevänä, mustelmilla ja huuli vereslihalla. Mies järkyttyi kovasti ja tiukkasi
ovimieheltä: "Missä se valvoja on? Haluaisin vaihtaa hänen kanssaan pari sanaa."
Siellä puistossahan se, vastasi lipunmyyjä. "Mutta eihän puistossa ole
ketään" intti mies vihastuneena. Kyllä on, sanoi lipunmyyjä rauhallisella äänellään,
mutta hän on näkymätön. Mies suuttui pahanpäiväisesti ja huusi: "Olkoot vain
näkymätön, mutta hän ei tee työtään! Antakaa hänelle potkut!" Johon lipunmyyjä
tokaisi, että ei voi, sillä muuten hän itse jäisi ilman toimeentuloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu