Miksi

Miten on mahdollista että vastustajilta pääsee tuollainen parku?!

kun Suomalaiset harjoittelevat kansainvälistä toimintaa joka parantaa valmiutta ja taitotasoa?!

Se ei ole vastustajilta pois! Teitä ei kukaan tule sinne repimään. Voitte jatkaa ihan rauhassa sitä makoilua sohvalla ja valittaa.

Tehtäville lähtee sinne haluavat ja siihen koulutetut.
5293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tekemään, mihin lähtee?

Äänestä

Varusmiespalveluksen aikana ei voida olla täysin vapaaehtoisia. Palvelukseen on kutsuttu kansalaisvelvollisuutta suorittamaan, siksei siitä palkkaakaan makseta.

Toisaalta sanovathan jotkut kapiaiset,että varusmiehet "vapaaehtoisesti suostuivat" kasarmipalveluksen sijaan tulla kunnostamaan upserin kesämökkiä. Mutta sellainen varusmiehen käyttö palvelusajalla on kiellettyä ja siinä upseeri ylittää toimivaltuutensa.

Miten nyt yhtäkkiä tuli tuollainen tarve suomalaiselle varusmiehelle saada "kansainvälistä sotilaskoulutusta" - vieläpä ulkomailla Nato-johtoisena toteutettuna?

Äänestä

"Teitä ei kukaan tule sinne repimään. "

Porin Prikaatista revittiin yli 200 "vapaaehtoista". Kaikilla tuskin oli YK-jääkäriura mielessä.

Armeijan Nato-fanien kannalta halpaa. Nato-hommia tehdään ja niihin osallistutaan, mutta vain varusmiehen tupakkipalkka maksetaan kansalaisvelvollisuucen suoritusvelvoitteeseen nojautuen.

Äänestä
  • niin porpr 1.jk, joka koostuu rauhanturvaaja koulutukseen hakeutuneista varusmiehistä.(Kaikki vapaehtoisesti). Varusmiespalveluksen aikana näitä joukkoja ei voida lähettää kriisinhallinta tehtäviin, kriisinhallinta harjoituksiin kyllä.
    Itse olen mukana uudpr:n ATU joukoissa ja olin naton harjoituksessa puolassa ja sama asia siinäkin varusmiesten kannalta. Varusmies palveluksen lopussa voi jos haluaa allekirjoitta valmiussopimusen joka astuu voimaan kun varusmiespalvelus on suoritettu loppuun.

    Äänestä

  • frdf kirjoitti:

    niin porpr 1.jk, joka koostuu rauhanturvaaja koulutukseen hakeutuneista varusmiehistä.(Kaikki vapaehtoisesti). Varusmiespalveluksen aikana näitä joukkoja ei voida lähettää kriisinhallinta tehtäviin, kriisinhallinta harjoituksiin kyllä.
    Itse olen mukana uudpr:n ATU joukoissa ja olin naton harjoituksessa puolassa ja sama asia siinäkin varusmiesten kannalta. Varusmies palveluksen lopussa voi jos haluaa allekirjoitta valmiussopimusen joka astuu voimaan kun varusmiespalvelus on suoritettu loppuun.

    Meidän armeija-aikana haettiin perunankuorintaankin "vapaaehtosia". Aina tuli perunat kuorittua, vaikkei vapaaehtoisia aina löytynytkään.

    Asevelvollisuuden vallitessa ei täyttä vapaaehtoisuutta voi olla. Eri asia, jos omalla ajalla tullaan kotoa kysymään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitinä sossu. kirjoitti:

Miten on mahdollista että vastustajilta pääsee tuollainen parku?!

kun Suomalaiset harjoittelevat kansainvälistä toimintaa joka parantaa valmiutta ja taitotasoa?!

Se ei ole vastustajilta pois! Teitä ei kukaan tule sinne repimään. Voitte jatkaa ihan rauhassa sitä makoilua sohvalla ja valittaa.

Tehtäville lähtee sinne haluavat ja siihen koulutetut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu