Varsin osuva lause monen ihmisen elämästä, myös minun.
Koko viime syksy meni kokonaisuudessaan opiskeluissa tiukkaan ponnisteluun ja loppu aika poikaystävälle.Tunsin etten saanut mitään mitä halusin tehdä aikaan, minne jäivät harrastukset ja ystävät? Yksinkertaisesti vähälle ajalle. Kuitenkin sain mitä halusin; opiskeluni yhden etapin kunnialla loppuun päästen henkilökohtaiseen tavoitteeseeni ja sain haluamani jatko-opiskelupaikan, sekä kokea rakkautta ja helliä hetkiä poikaystäväni kanssa eikä niitä hetkiä korvaa mikään enkä kadu käytettyä aikaa ystävien ja välillä opiskelujenkin kustannuksella tähän.
Lopputulos on hyvä, vaikka puurtaessa halusinkin aivan muuta tehdä, mutta kuitenkin tein koko ajan sitä mikä loppupeleissä oli ja on tärkeintä.
Nyt on sitten kesä ja lomastani kohta kuukausi viärähtäny lähinnä nukkuen ja loikoillen, kun ei työpaikkaa kaupungilta viimehetkellä onnistunut saamaan, kun ensin varsinaisen hakuajan kärsiin flunssan kourissa. No en kuitenkaan tuumannut koko kesälomaani lojua ja lihoa vaan ajatuksissani on paljon tehtävää ennen uuden opiskelun alkua.
Elämäni on varsintasaista eikä siinä ole mitään vikaa, mutta ennen loman loppua olen päättänyt kuitenkin panostaa sen laadun parantamiseen, ainahan sitä parannettavaa on.
Päiväkirjoihini tänne tuleekin paljon psykologista pohdintaa niin yleisellä kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Toivon että muutkin nauttivat niistä teksteistä, ja ehkä huomaavat jotain hyvää poimittavaa niistä.
Hyvää kesää kaikille =)
"Tiedän mitä haluan, tiedän miten vähään kykenen."-Juice-
jasamin
1
769
Vastaukset
- MMS
OLISI UPEAA KOKEA TULEVIEN 20 20-40 V AIKANA PALJON
IHMISENÄ JA MUUTEN VAAN JA MENNÄ AINA AVIOLIITTOONKIN SAAKKA JA ENNEN KAIKKEA OPISKELIJANA
MM TAMPEREELLA JA TURUSSA SEKÄ RAUMALLA JA PORISSA JA RUOTSISSAKIN < MALMÖ.NORRKÖPING JA SITTEN KUKA TIES MORJASSAKIN TRONDHEIM.OSLO.STAVANGER JA SITTEN VIELÄ TANSKASSA ÄRHUS JA ODENSE.RUOTSISSA SUNDSVALL.
GÖTEBORG JA MALMÖ.JÖNKÖPING.MALMÖ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129