Koko ajan taalla vaitetaan, etta suurpaaoma ja iso raha hallitsevat EUta. Ei se niin yksinkertaista ole.
EUta hallitsevat Euroopan kansat. EU on kansan tahdosta lahtenyt elin ja perustettu nimenomaan kansalaisia varten. Iloisesti vaikuttamaan EUssa, nuoret ja vanhat.
EU on parasta mita Euroopalle on tapahtunut sitten kristinuskon saapumisen, sanoi jo Jossarian aikoinaan. Toivottavasti te uskotte samoin.
Te olette Demokraattisen Euroopan Linnakkeen hallitsijoita. EU on kansan syvimman tahdon ainutlaatuinen ilmaus Euroopan historiassa.
EUta hallitsevat Euroopan kansat. EU on kansan tahdosta lahtenyt elin ja perustettu nimenomaan kansalaisia varten. Iloisesti vaikuttamaan EUssa, nuoret ja vanhat.
EU on parasta mita Euroopalle on tapahtunut sitten kristinuskon saapumisen, sanoi jo Jossarian aikoinaan. Toivottavasti te uskotte samoin.
Te olette Demokraattisen Euroopan Linnakkeen hallitsijoita. EU on kansan syvimman tahdon ainutlaatuinen ilmaus Euroopan historiassa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"EUta hallitsevat Euroopan kansat. EU on kansan tahdosta lahtenyt elin ja perustettu nimenomaan kansalaisia varten. Iloisesti vaikuttamaan EUssa, nuoret ja vanhat."
Älä sinä onneton yritä valehdella mitään tuon suuntaista, että kansalaiset olisivat enemmistöisenä halunneet EU:ta. Suurin osa ihmisistä näkee heikosti peiteltyjen sikalan viemärin hajuisten valheittesi läpi. Ymmärrähän nyt sinä heikko islaminrakastajapoika. :)
Ps. EU haluaa islamisoida Euroopan. Et vaan tollo halua sitä huomata, koska kielesi on alkanut mätänemään vihreäksi liiallisesti porttopoliitikkojen hanurien nuoleskelusta.
EU:ssa jyllää mafia. Kaikki unionin maat Pohjoismaita lukuunottamatta ovat mafian ja rikollisuuden koukussa, jota EU myötäilee.
Oottakaa hetki!
Suomessa ollaan pian samassa tilanteessa. Täällä jo surutta ammutaan viattomia ihmisiä kadulle. Hävettää kohta olla suomalainen.
Ehkä ennemmin ihmislajin keskimääräistä halpamaisuutta ja kapeaa ajattelukykyä pitäisi hävetä. Voisi melkein luulla EU:n tarkoituksena olevan viisaiden ihmisten hävittäminen sukupuuttoon tekemällä elinolosuhteet heille henkisesti sietämättömiksi.
Talollinen edustaa lähes pahinta saastaa koko nykymaailmassa heti äärimuslimien jälkeen.
asioista?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000013276463
Ei sinusta koskaan tule EU:n kannattaa. Pysyt aina typeränä, lattakalloisena, vastenmielisenä EU:n vastustajana ja ipulistien&perusnistien taistelijana.
Suurin osa ihmisistä näkee minun valheideni läpi. Samat ihmiset pitävät EU:ta ainoana vaihtoehtona ja suostuvat markkinatalouden valtaan. Siis he ovat kanssani samaa mieltä.
Oletko niitä "itsenäisiä"? Tulisit tänne. EU:n kannattajana sinun olisi hyvä olla ja onnistuisit aina.
Pidä EU:n vastaiset mielipiteesi omana tietonasi.
Kakkivatko eu mieliset housuihinsa??:(
Oletkos valehdellut eusta??:( eikös se eu olekaan niin hyvä asia kun olet välttänyt mitä?! siis eu on paskaakin paskempi? tiesinhän että juollat puppua kaiken aikaa kyllä me eun vastustajat aina totuuden selvitämme!!
eu vastaiset mielipiteet ovat kunnia asia ja tuovat aina kunniaa eun vastustajalle!!
Varo ettei burkhasi repeä. :)))))
"Pidä EU:n vastaiset mielipiteesi omana tietonasi."
Enkä pidä. :)
http://gatesofvienna.blogspot.com/2006/06/why-eu-needs-to-be-destroyed-and-soon.html
...
Markkinatalous=liiketoimintaa demokratia=että vaikka joutuisit helvettiin niin saisit edes jotenkin oikeudenmukaisen tuomion (epäilen suuresti)
Paskaa se tuo taaskin oli?:( oletkos täysin seonnut?
Olen seonnut ipulistien typeryyksistä. Te käytte EU:ta lämpimästi ajattelevien kunnon ihmisten hermoille.
No mee sinne mielisairaaalaan niin loppuu nuo typeryydet ja muut eu höpinät:) ajattele nyt! pääset eroon eu pakkomielteestäsi:)
Väitettiin ettei Saksojen yhdentymistä voi verrata EU:hun. Entä Stealth hävittäjä, se joka ei näy tutkassa ja NATO? http://www.commutefaster.com/F117a2.JPG
Maailmanvalloituksessa näyttää olevan aina sama kuvio mukana:
http://energyblog.commutefaster.com/
talollinen!
Ehdottomasti joku saatanan demokratia antaakin EU:lle hevosvoimaa toimia saatanan markkinataloutesi edistäjänä. Taidat olla "mulkku" päästä varpaisiin, kun jauhat tuota samaa sanomaa päivästä toiseen ymmärtätämättä edes itsekkään mitä puhut.
Sinunhan markkinataloutesi se on. Sinun on myös EU. Ja sinä kannatat niitä, eikö niin?
Ja äänestät Kokoomusta? Demareita? Keskustaa?
Parempi niin. Pää alas.