Raamatun oppi pelastuksesta on kaikkein keskeisin yksilöä koskettava asia. Jos pelastuskysymystä hämärrettään/vääristetään, niin voidaan puhua harhaopista, jolla johdetaan ihmisiä harhaan - siis kadotukseen. Raamatun ennustusten/profetioiden tulkintoja on taas niin paljon erilaisia, että erimielisyys niissä ei vaikuta pelastukseen. Eli onko Suomessa uskonlahkoja, jotka opettavat pelastuksesta väärin?
Pelastuskysymys - lahko
natanael
4131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
opettaa, että kasteessa meidät liitetään Jumalan yhteyteen. Sillä lapsikasteen mukanaan tuomalla pelastuksella on sitten hautajaisissa "taivaseen" saateltu sellaisetkin ihmiset, jotka eivät elämässään koskaan tunnustaneet Jeesusta Herrakseen.
Onneksi Kirkossa on uskoviakin pappeja, jotka tietävät totuuden, henkilökohtaisen uskonratkaisun yms. merkityksen
1.Kor.12:13 "sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,"
Gal.3:27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"
Ps.50:7 "Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt."
Ps.50:8 "Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden."
Ps.50:9 "Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin."
Room. 6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"
>kirjoitat-
>Room. 6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"<
Vastaan-
/Aivan! MUTTA! pitäisiköhän lukea myös kaksi edellistä jaetta ,niin siihen tuliSI hivenen selvyyttä enemmän!
>1. Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2. Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?<
Huomaat varmaan että tuossa sanotaan että -jotka olemme kuolleet pois synnistä!
He olivat jo kuolleet pois synnistä kun he olivat tullet USKOON! kuinka he siis enään synnissä eläisivät?
Jos menemme vähänmatkaa kaaksepäin lukuun -(5)jakeeseen 1.-jossa Paavali puhuu-
1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.!!!
Kysymys oli uskovista ihmisistä jotka kastettiin uskossa ollessaan Kristukseen ,hänen kuolemaansa ja ylösnuosemukseensa!!!
Mennään vielä vähän taaksepäin Apostolien tekoihin asti!
>Apt 19: 1. Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
2. Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
3. Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
5. Sen kuultuaan HE OTTIVAT KASTEEN! Herran Jeesuksen nimeen.
6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
7. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä<
>Jeesus sanoo-
Mark 16:15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka USKOO ja KASTETAAN! se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,<
KUN OTETAAN YKSITTÄISIÄ JAKEITA VÄHÄN SIELTÄ JA TÄÄLTÄ,NIIN KIRJOITUKSEN PITÄÄ OLLA SOPUSOINNUSSA TUON JAKEEN KOKONAISTARKOITUNSEN KANSSA!!!
Irrallisilla jakeilla ei kannata lähteä retostelemaan ,vaan silloin aina täytyy myös ensin lukea koko luku jotta ei kirjoituksessaan lähde väittelemään perättömiä!!!jotka vääristää tuon kyseisen jakaan oikean merkityksen.
Ikävä kyllä ,tällaisia jakeiden irti heittelyitä täällä palstoilla on ollut paljonkin!
...opettaa päin mäntyä koska ne kaikki luulevat olevansa yksin oikeassa. Sitten vielä rajoitetaan muiden vapautta, julistetaan sanaa sun muuta kivaa. Uskonto pitäisi saada suomessa lailla kielletyksi ja rangaistavaksi, siihen loppuisi sitten turha hihhulointi.