uskontojen messiaat yleensä syntyneet 25 joulukuuta

totuus kristinuskosta

Informaatiovallankumous on siis totta. Ei tarvita mitään vippaskonsteja kun ihan vain esitetään peruskansalle historialliset faktat joista eliitti on vaiennut vuosisadat.

Tässä dokumentinpätkä joka on tällä hetkellä Youtube numero yksi sensuurilistalla. Luulisin, että tämmöiset dokumentit ovat Vatikaanin suurin kauhu.

(toivottavasti toimii)
http://www.youtube.com/watch?v=2aW2N46vf4Q

Aina Egyptin historiasta lähtien kymmenet ja taas kymmenet messiaat (jumalan pojat) ovat syntyneet joulukuun 25 päivänä neitsyestä. Syntymän aikaan on näkynyt tähti idässä (Sirius). Kolme kuningasta / profeettaa (kolme tähteä linjassa Siriuksen kanssa ns. Orionin vyö) ollut läsnä tavalla tai toisella. Elämänsä aikana nämä messiaat ovat tehneet ihmeitä joista veden päällä kävely liittyy melkein jokaiseen. Melkein kaikilla oli 12 opetuslasta. Kaikki ovat tulleet petetyiksi ja myöhemmin ristiinnaulittu. Melkein kaikki ovat olleet kuolleena 3 päivää ja sitten nousseet kuolleista.

Tässä pätkässä lähemmin katsotaan messiaita Horus, Attis, Krishna, Dionysus, Mithra ja Jeesus Kristus. Kaikilla siis sama syntymäpäivä, neitseellinen synnytys, ihmeiden teko, ristiinnaulinta ja kuolleista herääminen. Kokonaisuudessaan näitä 25 päivä joulukuuta syntyneitä messiaita on melkein sata: ovat vaikuttaneet eri uskonnoissa muutama tuhat vuotta ennen Kristusta ja muutama sata vuotta jälkeen.

Ettei vain nyt olisi käynyt niin, että Jeesuksen elämänkerran kirjoittajat ovat ottaneet kohtuullisen ronskin copy-pasten muinaisista mytologioista??

Mutta mun pointti tuli varmasti selväksi? Kun ihmiset kykenevät tänä päivä kommunikaatioon ilman isoveliä, niin tieto kulkee ja historialliset faktat ja muut salaliitot saadaan kaivettua esiin ja tuotua kadunmiesten ja -naisten tietoisuuteen. Ainahan hardcore-tutkijat ovat nämä tienneet, mutta heidät on varmasti joko leimattu satanisteiksi tai muuten hiljennetty.

Sadan vuoden päästä 2000-luvun taitetta muistellaan informaatiovallankumouksen kulta-aikana. Hienoa olla nyt siinä mukana.

22

1868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hieman hämillään
    • Huuh haah

      Tämä "informaatiovallankumouksen kulta-aika" eroaa entisistä ajoista vain siinä, että nyt jokainen hörhö pystyy tuputtamaan anonyyminä mielisairaita huuhaa-juttujaan ilman mitään rajoituksia tässä maailmanlaajuisessa tietoverkossa, tai ehkäpä jo ennemminkin huuhaa-verkossa.

      Ennen vanhaan kaikilla julkaisuilla oli vastaava toimittaja ja jonkinlainen julkaisukynnys. Nyt Internetissä ei sellaisia enää ole. Se johtaa vain massiivisen informaatiomäärän huuhaa-kertoimen tolkuttomaan kasvuun. Kuka tahansa hörhö voi väittää mitä tahansa huuhaata, ja aina löytyy muutama muu siihen uskova samanlainen hörhö.

      • kysymysmerkki?

        "Ennen vanhaan kaikilla julkaisuilla oli vastaava toimittaja ja jonkinlainen julkaisukynnys."

        Ja sinäkö siis tarvitset isoveliä (Vatikaani, USAn propaganda, kirkko jne) räätälöimään uutisesi?

        Uskotko Jeesukseen vai miksi poltit hihasi?

      • Huuh haah
        kysymysmerkki? kirjoitti:

        "Ennen vanhaan kaikilla julkaisuilla oli vastaava toimittaja ja jonkinlainen julkaisukynnys."

        Ja sinäkö siis tarvitset isoveliä (Vatikaani, USAn propaganda, kirkko jne) räätälöimään uutisesi?

        Uskotko Jeesukseen vai miksi poltit hihasi?

        En tarvitse "isoveljeä". Enkä myöskään usko mihinkään uskontoihin.

        Mutta se on fakta, että julkaisukynnyksen totaalinen poisjääminen johtaa huuhaa-informaation massiiviseen lisääntymiseen. Kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa, joten kuka tahansa myös julkaisee mitä tahansa. Ja monet (varsinkin tämän palstan hörhöt) uskovat mitään ajattelematta mihin tahansa hörhö-huuhaahan.

        Esimerkiksi jos minä nyt tässä väittäisin Aku Ankan olevan NWO:n agentti, ja krapuloissaan törmänneen WTC-seiskaan, aiheuttaen sen sortumisen, ja Iines Ankan krapulapaskan sisältäneen termiittiä, ja veljenpoikien Tupun, Hupun ja Lupun tieteellisen kokeen aiheuttaneen Pentagonin seinän romahduksen, uskoisi takuulla joku hörhö sen kaiken.

      • ei sen kummempaa
        Huuh haah kirjoitti:

        Aivan samalla tavalla kuin 911 virallisessa tarinassa, kysyttäisiin sinultakin lähteitä ja tieteellisiä todistuksi. Jos niitä ei ole (kuten virallisessa 911 höpöhöpössä) niin sinua tuskin uskoisi kukaan.

        Tässä messias aiheessa on kiistattomat lähteet. Kymmenet ja taas kymmenet messiaat kautta muinaisen mytologian ovat syntyneet 25 joulukuuta kun kirkas tähti (Sirius) on näyttäytynyt idässä sekä kolmen kuninkaan (profeetan) läsnaollessa (Orionin vyö). Selitys löytyy astrologista joka oli egyptiläisille hyvin tuttu. Kristin usko ja muut tämän päivän valtauskonnot eivät ole mitään muuta kuin kopioita egyptiläisestä mytologiasta. Katso se koko dokumentti niin ymmärrät. Faktat ovat kiistämättömät. Jos olet erimieltä niin sano missä asiassa ja esitä vastaväite lähteittesi kanssa.

        Näin meitä on aina hallittu -> herran pelko. Jumala näkee jokaisen ajatuksesi ja näkee tekosi: meille on opetettu kautta historian. Kyseessä ei ole ollut sen kummempi kuin tapa hallita ihmismassoja. Tänäpäivänä tämän all-seeing-eyen on ottanut NWO uusine kyttäyslakeineen. Nythän se menee niin, että mitä ikinä teetkään, saa isoveli sen selville joten ole kunnolla! Ja jos kritisoit isoveliä, niin saatat olla "terroristi".

      • niinmpä niin
        ei sen kummempaa kirjoitti:

        Joskus oli puhetta, että Jeesus ei syntynyt jouluna, vaan tätä syntymäpäivää ruvettiin viettämään jouluna sen takia, kun joulu oli yleinen juhlapäivä ja ei haluttu, että pakanajumalia juhlitaan, joten Jeesuksen syntymäpäivää alettiin viettää jouluna.

      • mutta...
        niinmpä niin kirjoitti:

        Joskus oli puhetta, että Jeesus ei syntynyt jouluna, vaan tätä syntymäpäivää ruvettiin viettämään jouluna sen takia, kun joulu oli yleinen juhlapäivä ja ei haluttu, että pakanajumalia juhlitaan, joten Jeesuksen syntymäpäivää alettiin viettää jouluna.

        Aivan kuten Egyptin taruolennot, myös Jeesuksen tarina muokattiin samaan muottiin. Siis ihan samaan! Mytologiassa tuo Jeesuksen ylösnousemustarina on kerrottu kymmeniä kertoja jo tuhansia vuosia ennen Jeesusta. Kuinka aivopestyjä meidän pitää olla, että me ei tajuta, että kyseessä ei ole mikään muu kuin kusetus. Jeesus oli varmaan hieno mies, mutta siinä kaikki. Kaikki mitä uusi testamentti sanoo, on Egyptin mytologiasta kopioitua tarustoa neitseellisine synnytyksineen.

      • mutta... kirjoitti:

        euivät neitseet kiinnostaneet. Kaikki synnyttäneet jumalattaret olivat miespuolisen jumalan vaimoja.

      • jeesusta
        mutta... kirjoitti:

        Aivan kuten Egyptin taruolennot, myös Jeesuksen tarina muokattiin samaan muottiin. Siis ihan samaan! Mytologiassa tuo Jeesuksen ylösnousemustarina on kerrottu kymmeniä kertoja jo tuhansia vuosia ennen Jeesusta. Kuinka aivopestyjä meidän pitää olla, että me ei tajuta, että kyseessä ei ole mikään muu kuin kusetus. Jeesus oli varmaan hieno mies, mutta siinä kaikki. Kaikki mitä uusi testamentti sanoo, on Egyptin mytologiasta kopioitua tarustoa neitseellisine synnytyksineen.

        ei ollut, katso se dokumentti niin huomaat että puhuttaessa jeesuksesta puhutaan auringosta. Voi kun joku vielä kertoisi kristityille että he palvovat aurinkoa, mikä ei sinänsä ole paha juttu kun onhan aurinko kiva monessa mielessä.

    • erittäin

      loistava dokumentti toi, tullu katottua moneen kertaan. ja näitä samanaiheisiä riittää kyllä monta. kannattaa tsekata esim Micheal Tsarionin juttuja youtubesta ja google videosta.

      jotenkin hämmentävää että nyt kun on päässyt tään ug-informaation lähteille niin maailmankuva on rajujen muutosten kourissa. ei taida enää jaksaa leikkiä tyhmää.

    • 24 jouluk.
    • Trubaduuri

      Hullutuksien kautta piti saarnattaman sanomaa taivasten valtakunnasta ja taivaallisen Isän tahdosta, ja pitää tietenkin edelleenkin. Koitappa ymmärtää tuo.

      Kuningasten kuningas ei ole syntynyt 25.12, joten mitä visertelet? Juutalaisia sukukuntia oli alunperin aikoinaan kaksitoista jonka määrän mukaan Kristus valitsi lähettiläät eli Apostolit alias Ruhtinaat näille sukukunnille.

      Sitten vielä se suurin kysymys näin lopuksi. Missä ne faktat oli/on?

      • syntymätodistus

        Homman pointti on se, että suuressa osassa nykyisiä ja muinaisia uskontoja messias on syntynyt nimenomaan 25 joulukuuta. Tämä kaava sai alkunsa Egyptin uskonnoista joka liittyy saumattomasti astrologiaan. Tämä on fakta jota ei voi kiistää. Eri asia on tietenkin jos faktat korvaa uskonnolla.

        Jeesus saattoi syntyä milloin vain, mutta uuden testamentin kirjoittajat räätälöivät kertomuksen samaan kaavaan kuin kaikki muutkin Egyptin uskonnot ovat olleet. 25 joulukuuta Sirius ja Orionin vyö ovat linjassa (tämän voi todeta kaikki omin avuin).

        Jeesus saattaa olla aito historiallinen henkilö, mutta messias hän on yhtä paljon kuin vaikkapas Krishna joka myös syntyi 25 joulukuuta neitsyestä ja teki ihmeitä ja kuoli ristillä ja nousi kuolleista jne.

        Lähes kaikkien esihistoriallisten messiaiden lähipiiriin on kuulunut 12 opetuslasta joista yksi on tämän messiaan pettänyt. Näin siellä kävi jo Egyptin aikaisissa uskonnoissa, mutta tämä tieto ei ole koskaan tavoittanut sinua. Jeesuksen tarina on vain kopio kymmenistä ja kymmenistä tarinoista ennen Jeesusta. Tämä on kiistaton historiallinen fakta.

        Jos ja kun sinulta Raamattu löytyy, niin teeppäs pieni testi. Etsi mitä vanha testamentti kertoo Joosefista ja vertaa sitä Jeesuksen tarinaan. Yhtäläisyys on huikea. Jo vanhan testamentin kirjoituksen aikaan Egyptin astrologinen mytologia oli hyvin tiedossa laajemminkin ja se kopioitiin.

        - Joosef koko ihmesynnytyksen, samoin Jeesus.
        - Joosefilla oli 12 veljeä, Jeesuksella 12 opetuslasta.
        - Joosef myytiin 20 hopealla, Jeesus myytiin 30 hopealla.
        - "Judah" ehdotti Joosefin myyntiä, "Judas" ehdotti Jeesuksen myyntiä.
        - jne

        Kaava sama jopa Raamatun sisällä.

      • Se Raamattu
        syntymätodistus kirjoitti:

        Tuossa sulla oli jo aina monta virhettä.

      • syntymätodistus kirjoitti:

        Krishna syntyi heinäkuun 19. päivä. Hän kuoli saatuaan nuolen jalkaansa. Kuolleista nousemisesta ei ole mitään mainintaa.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Krishna#Birth

        Horuksen syntymä on erittäin epäselvä, koska monet jumalmyytit yhdistyivät eri aikoina Horus-hahmoksi. Jonkin myytin mukaan hän oli Isiksen ja Osiriin poika, joka joka kosti Setille isänsä murhan. Syntymäpäivä ei ole tiedossa, eikä hänen kerrota koskaan kuolleen.

        http://www.touregypt.net/godsofegypt/horus.htm

        Attis tai Adonis (tai Tammuz) on hedelmällisyyden jumala, jonka syntymää ja kuolemaa juhlittiin keskikesällä. Hänen sanotaan taruissa kuolleen villikarjun torahampaisiin.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Adonis

        Dionysos on myös perin monimutkainen hahmo. Jeesukseen hänet yhdistää maallinen äiti (ellei äiti ole manalan jumalatar Persefone) ja veden muuttaminen viiniksi (Dionysos ei muttanut vettä viiniksi, vaan opetti ihmiset kasvattamaan viiniköynnöksiä). Dionysostakin juhlittiin kesällä jokseenkin verisissä riiteissä, joissa uhrattiin ihmisiä.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Dionysus

        Mithra syntyi neitseestä joulukuun 25. päivä. Kristillinen kirkko adoptoi tämän päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi 400-luvulla, koska Mithra, auringonjumala, oli liian suosittu. Mithraa ei ristiinnaulittu, vaan hän taisteli härän kanssa ja kukisti sen ennen kuin siirtyi taivaaseen auringoksi.

        http://www.pantheon.org/articles/m/mithra.html

        Yhteenveto: ainoastaan Jeesus ristiinnaulittiin; ainoastaan Jeesus ja Mithra syntyivät neitseestä; 12 seuraajaa ei mainita kenelläkään (ellei Mithralla joidenkin tekstien mukaan). Kukaan muu kuin Jeesus ei tullut opetuslapsensa pettämäksi.

      • wiki-poliisi
        sharyn kirjoitti:

        Ei ole ihme, että wiki ei taaskaan kerro kovin tarkasti miten asiat on. Onko sitten niin, että eliitti ei halua päästää kaiken kansan tietoon, että juuri 25 joulukuuta on lähes kaikkiien mytologisten messiaiden syntymäpäivä. Jos kyseisen henkilö on oikeasti elänyt, niin ei tietenkään sen syntymäpäivä ole tuo 25 joulukuuta. Uskontojen kirjoittajat vääntävät sen vain aina samaan muottiin, koska astrologiset faktat puoltavat sitä.

        Olet väärässä kaikkien messiaiden kohdalla. Esimerkkinä Horus. Mytologian mukaan hän todellakin koki neitseellisen synnytyksen 25 joulukuuta kolmen kuninkaan läsnäollessa. Elämänsä aikana hän teki ihmeitä ja käveli veden päällä. Hänen petettiin ja ristiinnaulittiin. Oli kuolleena 3 päivää ja heräsi kuolleista. Näin se menee jokaisen muunkin taruolennon kohdalla. Faktoja on turha vääristellä. Jeesuksen tarina on täysin suora kopio Egyptin mytologiasta astrologisine faktoineen.

      • kuozilla
        syntymätodistus kirjoitti:

        Homman pointti on se, että suuressa osassa nykyisiä ja muinaisia uskontoja messias on syntynyt nimenomaan 25 joulukuuta. Tämä kaava sai alkunsa Egyptin uskonnoista joka liittyy saumattomasti astrologiaan. Tämä on fakta jota ei voi kiistää. Eri asia on tietenkin jos faktat korvaa uskonnolla.

        Jeesus saattoi syntyä milloin vain, mutta uuden testamentin kirjoittajat räätälöivät kertomuksen samaan kaavaan kuin kaikki muutkin Egyptin uskonnot ovat olleet. 25 joulukuuta Sirius ja Orionin vyö ovat linjassa (tämän voi todeta kaikki omin avuin).

        Jeesus saattaa olla aito historiallinen henkilö, mutta messias hän on yhtä paljon kuin vaikkapas Krishna joka myös syntyi 25 joulukuuta neitsyestä ja teki ihmeitä ja kuoli ristillä ja nousi kuolleista jne.

        Lähes kaikkien esihistoriallisten messiaiden lähipiiriin on kuulunut 12 opetuslasta joista yksi on tämän messiaan pettänyt. Näin siellä kävi jo Egyptin aikaisissa uskonnoissa, mutta tämä tieto ei ole koskaan tavoittanut sinua. Jeesuksen tarina on vain kopio kymmenistä ja kymmenistä tarinoista ennen Jeesusta. Tämä on kiistaton historiallinen fakta.

        Jos ja kun sinulta Raamattu löytyy, niin teeppäs pieni testi. Etsi mitä vanha testamentti kertoo Joosefista ja vertaa sitä Jeesuksen tarinaan. Yhtäläisyys on huikea. Jo vanhan testamentin kirjoituksen aikaan Egyptin astrologinen mytologia oli hyvin tiedossa laajemminkin ja se kopioitiin.

        - Joosef koko ihmesynnytyksen, samoin Jeesus.
        - Joosefilla oli 12 veljeä, Jeesuksella 12 opetuslasta.
        - Joosef myytiin 20 hopealla, Jeesus myytiin 30 hopealla.
        - "Judah" ehdotti Joosefin myyntiä, "Judas" ehdotti Jeesuksen myyntiä.
        - jne

        Kaava sama jopa Raamatun sisällä.

        "Tämä kaava sai alkunsa Egyptin uskonnoista joka liittyy saumattomasti astrologiaan."

        "Jeesus saattoi syntyä milloin vain, mutta uuden testamentin kirjoittajat räätälöivät kertomuksen samaan kaavaan kuin kaikki muutkin Egyptin uskonnot ovat olleet. 25 joulukuuta Sirius ja Orionin vyö ovat linjassa (tämän voi todeta kaikki omin avuin)."

        Jeesus saattoi syntyä milloin vain, mutta uuden testamentin kirjoittajat räätälöivät kertomuksen samaan kaavaan kuin kaikki muutkin Egyptin uskonnot ovat olleet. 25 joulukuuta Sirius ja Orionin vyö ovat linjassa (tämän voi todeta kaikki omin avuin).

        Jeesus saattoi syntyä milloin vain, mutta uuden testamentin kirjoittajat räätälöivät kertomuksen samaan kaavaan kuin kaikki muutkin Egyptin uskonnot ovat olleet. 25 joulukuuta Sirius ja Orionin vyö ovat linjassa (tämän voi todeta kaikki omin avuin).

        Raamattu kieltää astrologian ja tähdistä ennustelun:)

        Kuinka ollakaan.........

      • wiki-poliisi kirjoitti:

        Ei ole ihme, että wiki ei taaskaan kerro kovin tarkasti miten asiat on. Onko sitten niin, että eliitti ei halua päästää kaiken kansan tietoon, että juuri 25 joulukuuta on lähes kaikkiien mytologisten messiaiden syntymäpäivä. Jos kyseisen henkilö on oikeasti elänyt, niin ei tietenkään sen syntymäpäivä ole tuo 25 joulukuuta. Uskontojen kirjoittajat vääntävät sen vain aina samaan muottiin, koska astrologiset faktat puoltavat sitä.

        Olet väärässä kaikkien messiaiden kohdalla. Esimerkkinä Horus. Mytologian mukaan hän todellakin koki neitseellisen synnytyksen 25 joulukuuta kolmen kuninkaan läsnäollessa. Elämänsä aikana hän teki ihmeitä ja käveli veden päällä. Hänen petettiin ja ristiinnaulittiin. Oli kuolleena 3 päivää ja heräsi kuolleista. Näin se menee jokaisen muunkin taruolennon kohdalla. Faktoja on turha vääristellä. Jeesuksen tarina on täysin suora kopio Egyptin mytologiasta astrologisine faktoineen.

        Et ainakaan egyptologiaan...

        http://www.pantheon.org/articles/h/horus.html

        http://www.touregypt.net/godsofegypt/horus.htm

        http://www.egyptianmyths.net/horus.htm

        http://socsci.colorado.edu/LAB/GODS/horus.html

        Riittääkö?

      • tiedän kyllä mikä Horus on
        sharyn kirjoitti:

        Et ainakaan egyptologiaan...

        http://www.pantheon.org/articles/h/horus.html

        http://www.touregypt.net/godsofegypt/horus.htm

        http://www.egyptianmyths.net/horus.htm

        http://socsci.colorado.edu/LAB/GODS/horus.html

        Riittääkö?

        Yritätkö muille lukijoille kertoa, että mikä Horus on vai mistä moinen linkitys?

        Horuksen syntymäpäivää juhlitaan 25 joulukuuta kuten kaikkien muidenkin Jumalan poikien. Tähän selityksenä ovat astrologiset faktat - ei siis mitään humpuukia kuten sinu.... lla... sori siis tarkoitin että joillakin.

        Tässä lähteeni:
        http://video.google.com/videoplay?docid=928518742089256264

        Varsinainen lähteeni alkaa 15min kohdalta eteen päin.

        Egyptissä oli hyvin kehittynyt astrologia ja sitä lainattiin suoraan uskontoihin. Egyptin leveysasteella Aurinko on kolme päivää "kuolleena" joulukuussa eli siitä näkyy vain hieman yläosaa kunnes 25 joulukuuta se alkaa jälleen nousemaan. Tämän vuoksi kaikki messiiat ovat kerrottu syntyneen 25 päivä, koska silloin Aurinko "syntyy uudestaan". Idän tähti on 25 joulukuuta Sirius. Kolme kuningasta tai profeettaa ovat Orionin vyö joka on linjassa Siriuksen kanssa 25 joulukuuta. Orionin vyössä on kolme tähteä.

        Tämä oli vasta jäävuoren huippu sillä astrologiasta löytyy selitys Neitsyt Mariasta opetuslapsiin. Koko Jeesus-tarina on siis vain identtinen kopio omilla mausteilla Egyptin mytologiasta. Kaikki, ihan kaikki on mennyt tuhansia vuosia samalla laillia ennen kuin Jeesuksen tarina kirjoitettiin. Miksi ihmeessä se kirjoitettiin samaan muottiin kaikkien muidenkin messiaiden kanssa. No ei käynyt mielessä, että 2000 vuoden kuluttua jokainen voi tämän kopioinnin itsekkin tiedonvaltamerestä nähdä.

        Kaikki messiaat Horuksesta Jeesukseen ovat suuren suurta humpuukia.

      • tiedän kyllä mikä Horus on kirjoitti:

        että kaikki väitteesi Horuksesta ovat vääriä. Tai siis kauppaamasi videon väitteet Horuksesta ovat humpuukia.

        Egyptissä muuten tärkeimmät vuoden hetket olivat tulvan nousu ja tulvan lasku.

      • lähteet mainittu

        Miksi et katso dokumenttia? Siinä on lähteet kerrottuna. Etkö saa videota näkymään? Sehän selittäisi sinun alkeelliset kantasi tälläkin palstalla.

        Luovu jo ihanasta ajatuksesta että kristinusko olisi jotenkin uniikki. Se ei ole mitään muuta kuin kopio muinaisista uskonnoista ristiinnaulimisineen ja vesillä kävelyineen. Kaikissa muinaisissa uskonnoissa samat elementit. Miksi näin? Vastaus on astrologia. Se on faktaa, ei mitään humpuukia kuten sinulla. Jokainen voi nämä faktat todeta itse tutkimalla tähtitaivasta. Se on kaikille sama ja ollut jo melkoisen kauan aikaa. Tähtitaivas ei valehtele ja sieltä löytyy vastaus messiaiden tarun hohtoiseen 25 joulukuuta syntymiseen neitseestä.

        Katso dokumentti ja astu pois matriksistasi.

      • lähteet mainittu kirjoitti:

        että yksi videodokumentti kumoaa kolmensadan vuoden tutkimukset?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      88
      4397
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      20
      2817
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2684
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1886
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1736
    6. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1530
    7. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      125
      1511
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      111
      1471
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      282
      1409
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      94
      1360
    Aihe