Kahvikeskusteluissa ystävien kanssa puhutaan usein monenlaisista asioista maan ja taivaan välillä. On helppo ottaa kantaa maallisiin asioihin, politiikkaan ja elämänkulkuun, mutta kun puhutaan uskon asioista, ei olekaan niin helppoa sanoa, että minä uskon Jeesukseen Kristukseen.
Mielestäni Usko Jeesukseen ei tarkoita sitä, että meidän täytyisi joka käänteessä kuuluttaa omaa uskoamme. Riittää, kun tunnemme sen sydämessämme ja olemme antaneet itsemme Jumalan käyttöön, mutta välillä tämä usko tuo mukanaan myös epäuskon, kun sitä ei pystykään sanomaan ääneen. Tämä voi aiheuttaa ahdistusta, sillä sanotaanhan raamatussa ”Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten piilota sitä. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon. Luuk.11:33”.
Tilanteissa, joissa keskustelu kääntyy uskonasioihin, meiltä puuttuu usein rohkeus tunnustaa oma uskomme toisille. Oletko törmännyt tähän yhtä usein kuin minäkin?
Mielestäni Usko Jeesukseen ei tarkoita sitä, että meidän täytyisi joka käänteessä kuuluttaa omaa uskoamme. Riittää, kun tunnemme sen sydämessämme ja olemme antaneet itsemme Jumalan käyttöön, mutta välillä tämä usko tuo mukanaan myös epäuskon, kun sitä ei pystykään sanomaan ääneen. Tämä voi aiheuttaa ahdistusta, sillä sanotaanhan raamatussa ”Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten piilota sitä. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon. Luuk.11:33”.
Tilanteissa, joissa keskustelu kääntyy uskonasioihin, meiltä puuttuu usein rohkeus tunnustaa oma uskomme toisille. Oletko törmännyt tähän yhtä usein kuin minäkin?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen törmännyt, miltei joka päivä. Tietyissä piireissä asioista on helppo puhua, mutta esim. lähimpien ihmnisten kanssa menee suu suppuun. Minua asia ahdistaa. Pelastunko minä ollenkaan, kun olen tällainen tuppisuu. Sitä vaan odottaa ns. luontevia tilanteita, joita ei koskaan tule. Kuitenkin usko on minulle läheinen asia. Haluan oppia tuntemaan Jeesusta ja rukous on kuin hengittämistä. Olen huomannut, että itselleni kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen. Kait se niin on, että jokaisella on omat keinonsa. En pysty pelastukseeni mitään lisäämään evankelioimalla koko maailmaa ja jatkuvasti. Välillä vaan on onneton olo tästä salailusta. Ei kai ole normaalia, eEttä Jeesus on joku salarakas? Miksi todellakin Kristuksen tunnustaminen on niin vaikeaa, vaikka minulla ei ole mitään suoritus paineita, että pitäisi alkaa näytellä "tehokkaampaa" kristittyä kuin mitä onkaan. Onko se sitten niin, että kun Jumala johtaa meitä erilaisiin tilaisuuksiin saamme aina tarvittavan voiman kipenen. Näin hän tekee meistä riippuvaisia itsestään. Voisi tulla aika kamalaa jälkeä, jos meikäläinenkin aina porskuttaisi omassa voimassaan. Voimia sinulle ja voimia minulle!
olla, siis Jeesus myös salarakas. Minulle on myös vaikeinta läheisimpien kanssa puhuminen, niin omituiselta kuin se kuulostaakin! Mutta Jumala on kaikessa rakkaudessaan antanut meille armon Jeesuksessa, että jos sydämessämme uskomme ja edes jossain suullamme tunnustamme, uskon, että saamme armon ja pelastkuksen.
Voimia sinun elämääsi.
Minulla on vähän sama vika, eli en oikein osaa
puhua ja puhun aika harvoin uskonasioista, mutta
olen saanut Luojalta kirjoittamisen lahjan.
Tuota kirjoittamista minä sitten toteutan tällä
hetkellä kirjoittamalla nettiin.
Usko voidaan elää myös ja pitääkin elää niin kuin
Jeesus haluaa sanoittakin, että ihmiset huomaavat
että tuossa ihmisessä on jotain erikoist.
Raamattukin puhuu, että miehet voitettaisiin
sanoittakin, kun he katselevat kuinka vaimot
vaeltavat puhtaudessa ja pelossa.
Yleensä on hyvä mainita olevansa uskossa vaikka
ei puhuisikaan uskonasioista, niin ihmiset voivat
helpommin yhdistää hyvästä vaelluksesta, että
sen takana on jotain eritystä, ja että Jeesus
tuon vaikuttaa.
Jos tuntee, että on liian huono todistamaan, niin
voi tietenkin rukoilla Isältä Jeesuksen nimessä,
että hän antaisi rohkeutta ja tilaisuuksia
todistamiseen.
Tuohon rukoukseen sanoisin, että Jeesus vastaa
lähes 10% varmasti, sillä onhan kysymyksessä
Jeesuksen oma työ.
Sitten sanoisin, että voit olla täysin huolia
vailla ja varma pelastuksesta kunhan vaellat,
niin että olet vilpittömästi lähellä Jeesusta,
ja kuinka suuri on Jeesuksen rakkaus sinuakin
kohtaan, se käy yli ihmisen ymmärryksen.
minulle eri asia kuin höpistä samaa asiaa koko ajan.Tunnustan uskoni ja voin kertoa siitä jos siitä tulee puhetta,mutta en hoe edes vaimolleni uskollisuuttani tai rakkauttani häneen, koska koko hieno asia kärsisi inflaation.Kerron sen kyllä tai mieluiten osoitan ennemmin kuin jankutan asiaa ilman mitään konkrettista merkitystä.
Minusta on parempi, että kerron vain ohimennen käyväni kirkossa tai pidän näkyvästi esillä ristiä kaulallani. Mielestäni on helpompaa olla niin kuin aina ennenkin - se herättää ystävissäni ihmetystä - tuohan on ihan oma itsensä, vaikka selvästi on kirkkoon kallellaan. Eihän se ole yhtään tärähtänyt...
Odotan mielenkiinnolla, koska aiheesta syntyy keskustelua, mutta pallo on nyt läheisilläni.
Hyyhkynen
onannettu oma tehtävä täällä maapallolla, pienempi tai isompi. Toiset on luotu julistamaan palavasti, toiset hiljaa. Mutta se mitä sydämessään tuntee on kaikkein tärkeintä.
Ilmaisemme uskomme ja tunteemme usein myös symboleilla, risti on yksi uskon merkki, jolla viestit ystävillesi uskostasi. ja kun aika on, sinullakin on varmaan sanat sitten kun niitä tarvitaan, Jumala antaa ne sinulle. Voimia ja siunausta elämääsi.
kaunista ja mukavaa kirjoittelua.
lisää oikeasti uskossa olevien ihmisten kirjotuksia tänne.
itse olen ateisti mutta melki kaikki kavereni on uskossa?
pois vouhotus
love
matti
...jokaisen henkilökohtainen asia ja minusta se ei vain kuulu ihan kaikkien kahvipöytäkeskustelujen joutavuuksien sekaan.
Minkä takia uskontoa pitäisi julistaa ja tunnustaa julkisesti? Kuka ja mikä sitä edellyttää? Muutama yllä sanoikin jo, että eikö se ole tärkeintä, mitä "sydämessään" eli sisimmässään tuntee?
Kannattaa mietiä sitä motiivia tarpeelle tuoda uskonsa julki joka hetki kun aiheesta tulee juttua. Se on minusta sitä aidointa epävarmuutta, kun tuntee tarvetta tuoda sitä esille koko ajan.
Olen itse ateisti (antiteisti). En juttele asiasta kahvipöydissä, mutta jos kysytään suoraan niin kerron kantani. Tällä tahtoo vain usein olla aika rajut seuraukset.
Onko sitä omaa uskontoaan pakko joka käänteessä mainostaa ja lainailla pyhästä kirjastanne pätkiä. Mitä luulet menisikö sinulla hermot työkaveriin jos tämä joka päivä heittäisi jonkun itämaisen viisauden tuon tuostakin? Sitten hän vielä jonkun ikävän asian sattuessa pyytäisi teitä kaikkia työpaikalla meditoimaan jotta ilmapiiri rauhoittuisi.
[Tämä voi aiheuttaa ahdistusta, sillä sanotaanhan raamatussa ”Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten piilota sitä. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon. Luuk.11:33”.]
Jos tämä ei ole ontuvaan tuputtamista, niin mikä on?
voi jokainen aivan vapaasti lukea. Jo keskustelun otsikko kertoo aiheen, eli jos et halua "tuputusta", voit olla lukematta kaikki uskontoon liittyvät kirjoitukset.
Usein vain huomaan, että kummasti uskon asiat kiinnostaa, tavalla tai toisella ihmisiä, jotka eivät siitä halua edes kuulla?
Kaikkea hyvää kesääsi. :)