Tässä sitä taas istutaan ja mietitään.. On se niin epäreilua, et pinnalliset tyypit saa kaiken. Huomion, ihailun, kehut, kaiken mitä ne haluaa, vaa siks miltä ne näyttää. Sit sellaset tavalliset tallaajat, tai hiljaset mietiskelijät, ni ne leimataa heti oudoiks tai syrjäytyneiks, vaa sen takia et ne oikeest käyttää aivojaa. Mut eihän kukaa koskaa kysy niiden mielipiteitä asioihin, ei kukaa voi tietää millanen nerous hiljasen ja vaatimattoman tyypin päässä liikkuu. Arvostuksen saa ne jotka näyttää parhaimmilta. Ja ne samat kusipäät sanoo läpäl toisille asioit, mut ei ajattele seurauksia niistä.
Jaksa enää kuunnella sit ikuist valitust mun tien valinnast. Okei kaverit menee trendien peräs ja juttelee meikkimerkeistä, samal mä mietin miten voisin muuttaa ihmisten arvojärjestyksen materiaalin suosimisesta tunteiden arvostukseen. Ja sit alkaa se sanominen "Mikä sulla taas on?! onks sun pakko koko ajan miettii jotain?!!" Ei ole pakko, ei. Teen vaan sitä mitä haluan, niiku muutkin ihmiset. Ero on siinä, et se mitä mä haluan on jotain ihan muuta ku yleensä muilla.
Tarviin sen ihmisen mun vierelle kulkee. Sen joka ajattelee täl taval, sen joka on syvällinen, se joka arvostaa samoi asioit. Eli se, jota en ilmeisest tuu löytää. Sama asia vaivaa mieltä joka päivä, joskus tulee ulos kyyneleinä, joskus iskuina seinään, joskus kirjoituksena. Mutta ei ikinä sanoina, ku ei tästä pysty puhuu kavereille, ilman et takas tulee naurua tai muuta. Ne ei vaan arvosta mun näkemyksiä, ja okei hyväksyn sen, mut pitääks toisia silti alkaa pilkata sen takia. Eihän ne tajua et otan tosissaa sen mitä ne mulle sanoo, niiden mielest se on hauskaa et mä oon erilainen, en massan mukana kulkija. Mut yksin se on niin vaikeeta kohdata maailma ja sen vääryys..
Jaksa enää kuunnella sit ikuist valitust mun tien valinnast. Okei kaverit menee trendien peräs ja juttelee meikkimerkeistä, samal mä mietin miten voisin muuttaa ihmisten arvojärjestyksen materiaalin suosimisesta tunteiden arvostukseen. Ja sit alkaa se sanominen "Mikä sulla taas on?! onks sun pakko koko ajan miettii jotain?!!" Ei ole pakko, ei. Teen vaan sitä mitä haluan, niiku muutkin ihmiset. Ero on siinä, et se mitä mä haluan on jotain ihan muuta ku yleensä muilla.
Tarviin sen ihmisen mun vierelle kulkee. Sen joka ajattelee täl taval, sen joka on syvällinen, se joka arvostaa samoi asioit. Eli se, jota en ilmeisest tuu löytää. Sama asia vaivaa mieltä joka päivä, joskus tulee ulos kyyneleinä, joskus iskuina seinään, joskus kirjoituksena. Mutta ei ikinä sanoina, ku ei tästä pysty puhuu kavereille, ilman et takas tulee naurua tai muuta. Ne ei vaan arvosta mun näkemyksiä, ja okei hyväksyn sen, mut pitääks toisia silti alkaa pilkata sen takia. Eihän ne tajua et otan tosissaa sen mitä ne mulle sanoo, niiden mielest se on hauskaa et mä oon erilainen, en massan mukana kulkija. Mut yksin se on niin vaikeeta kohdata maailma ja sen vääryys..
Vastaukset 5
Vanhimmat
..enään suoremmin sanoa. Olen itsekkin kokenut tuon saman ilmiön. Minua kun ei ole koskaan kiinnostanut trendipellenä oleminen (eikä muotipellet, pintaliitäjät, marimekkotytöt, jne). Tälläinen ujo pohdiskelija saa olla nyt ja tulevaisuudessa aina yksin. Minkäs teet!? Periaatteistani en periksi anna nyt enkä koskaan.
Se on hyvä pitää ne omat aatteet, kävi miten kävi. Mutta, onkos sinulla jotain mailiosoitetta..? Jos voisi asioista kirjoitella..
[email protected]
Pitäisi vielä jopa toimia =)
Kokeile josko löytäisit uuden suunnan kirjoittamalla siitä - [email protected]
>>maailma ja sen vääryys..
- oi kaaauuhheeeeta =)