Oikeesti

Tarviiko suomen armeija minun kaltaista epäsosiaalista kukkakeppiä? Ei tarvitse, luulen ma. En tiedä paljonko painan, mutta veikkaan että EHKÄ jotain 50 kiloa, voi olla alle. Pituutta on kumminkin n. 174. Olen siis ihan helvetin laiha ja hyvin itsetietoinen ruumiistani. Joten se että joutuisin jonkun miesporukan keskelle tuntuu todella sietämättömältä, koska tuskinpa voisin kaiken aikaa vaatekerroksien peittämänä. Ja siis isossa porukassa oleminen on todella ahdistavaa. Niin, niin, voisin syödä paremmin ja muuta, mutta olen aina ollut kovin hentorakenteinen. Luuletteko että voisin saada vapautuksen näillä "eväillä"?
6710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Että he haluaa jokaisen palvelukseen, jokaisen, johan sen ne kirjeet ilmoittaa, jossa uhkaillaan saapumaan kutsutnoihin kovemmin sanoin kuin oikeudenkäyntiin!

Äänestä

Mulla oli sivariaikana Lapinjärvellä suunnilleen samanlainen sun kokonen huippumallin mitoissa oleva kämppis, eikä sekään ollut saanut vapautusta vain ruumiinrakenteensa perusteella. Pittää olla joku oikia lääketieteellinen syy, että saa vappautuksen.

Menehän vaan sivariin. Siellä sovit melko hyvin joukkoon, kun muutkin on meiänkaltasia omituisia otuksia ja sivariaika Lapinjärvellä on muutenkin miehen elämän parasta aikaa.

Äänestä

No ei tietenkään ne Sinua tarvitse.
Sinä olet Suomen historian ensimmäinen epäsosiaalinen kukkakeppi. Eihän Sinun tietenkään tarvitse mihinkään lähteä. Muita Sinunkaltaisiasi ei ole olemassakaan, ei ole koskaan ollutkaan.
Onnea Sinulle. Sinä olet etuoikeutettu! Sinun johdostasi tehdään poikkeus koska Sinua ei huvita.

Sinä, Sinä, Sinä.

Äänestä

Jos on selvästi liian kevyt (muistaakseni raja oli 50 kg) sijoitetaan B-luokkaan. Vapautukseen tarvitaan joko sairaanloinen alipaino (jota sinun painosi lähentelee) ja/tai vakava syömishäiriö.

Epäsosiaalisena tapauksena voi olla kaikille parempi että jäät äitisi hoiviin syömään pullamössöä.

Äänestä
  • Sortava Daider taas haukkuu kaikkia armeijasta kieltäytyviä pullamössöiksi ja äidin jaloissa pyöriviksi nössöiksi.

    Aloittajalle tiedoksi, että mene siviilipalvelukseen, siellä saat sivistystä rauhanaatteesta ja suvaitsevaisuudesta, toisin kuin Suomen lahtariarmeijasta, josta saat koulutuksen joka perustuu vihaan, tuhoon ja pahanilkisyyteen. Onnea matkaan ja älä luovuta.

    Äänestä

  • old_profile_33589 kirjoitti:

    Sortava Daider taas haukkuu kaikkia armeijasta kieltäytyviä pullamössöiksi ja äidin jaloissa pyöriviksi nössöiksi.

    Aloittajalle tiedoksi, että mene siviilipalvelukseen, siellä saat sivistystä rauhanaatteesta ja suvaitsevaisuudesta, toisin kuin Suomen lahtariarmeijasta, josta saat koulutuksen joka perustuu vihaan, tuhoon ja pahanilkisyyteen. Onnea matkaan ja älä luovuta.

    Tyypillistä Krusaderia. Ei edes lue ajatuksella toisen tekstejä.

    Henkilö itsekkin kirjoitti olevansa epäsosiaalinen kukkakeppi. Mieti nyt, hänhän voi yksin asuessaan ahdistua ties mistä.
    "Jääkaapissa ei ole ruokaa, miten minä uskallan mennä kauppaan."
    "Pitäisi varmaan opiskella, mutta kun koulussa on muita ihmisiä. Kauheeta."
    "Kelaankin pitäisi jaksaa, mutta kun siellä on niitä virkailijoita."

    Parempi siis kaikkien kannalta ettei rasita itseään turhilla sosiaalisilla tempauksilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tarviiko kirjoitti:

Tarviiko suomen armeija minun kaltaista epäsosiaalista kukkakeppiä? Ei tarvitse, luulen ma. En tiedä paljonko painan, mutta veikkaan että EHKÄ jotain 50 kiloa, voi olla alle. Pituutta on kumminkin n. 174. Olen siis ihan helvetin laiha ja hyvin itsetietoinen ruumiistani. Joten se että joutuisin jonkun miesporukan keskelle tuntuu todella sietämättömältä, koska tuskinpa voisin kaiken aikaa vaatekerroksien peittämänä. Ja siis isossa porukassa oleminen on todella ahdistavaa. Niin, niin, voisin syödä paremmin ja muuta, mutta olen aina ollut kovin hentorakenteinen. Luuletteko että voisin saada vapautuksen näillä "eväillä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu