He uskoivat...ei merkitse että jotain olisivat saavuttaneet uskonsa kautta ja että heidät olisi kastettu uskonsa varaan.
Usko millä Herra tarkoittaa uskoa joka kestää loppuun asti eikä lahkolaisten uskosta jonka he kyllä järkiperäisesti ymmärtävät mutta uskon sisäistä olemusta ja sen lujaa luonnetta he eivät ymmärrä järkinensä sen paremmin kuin siat jotka röhkien odottavat ruokkijainsa kättä joka on tavan mukaan tuonut heille ruokaa ja juomapuolta, kunnes kirves heilahtaa lopulta tai ammutaan öerlikonilla päähän ja nostetaan kun on ensin "paskat" revitty pois, ylös parrulle riippumaan ja pian sika menee parempiin suihin.
Lahkosiat "riippuvat" harhoissaan kuin sika parrulla he ovat syöneet sian ruokaa ja kumartaneet itse perkelettä joka heitä on ruokkinut lahkoriivattujensa kautta.
Lahkosika juo pirun kusta ja usein kaljaa kittaavat että pää turpoaa ja maha kasvaa bodyn näyttäessä hyvinvoivalta ja kun vielä lahkosikaa koristellaan lahkojen harhoilla ja muilla maallisilla koristuksilla onkin lahkousko tullut näkyviin jonka nimeen ovat vannoneet omaksi kadotuksekseen.
Usko ei ole saavutusta se ei ole kohde ajatellen kastetta ja varsinkaan se ei ole puhun nyt lahkouskosta joka on otettu Jumalan sanan tilalle ,mutta meille lutherilaisille Jumalan sana on se jonka varaan olemme rakentaneet kasteemme kuka oljista kuka heinistä,valitettavasti mutta jotkut meistä uskovat se on hengen kautta ymmärtävät uskon mitä se on ja näin itse Herramme Kristus tulee ymmärretyksi oikealla tavalla ja hän ottaa kasteessa meidät tykönsä rakentaen meitä uudistaen ja erityisesti antaen syntimme anteeksi aina kun sitä rukoilemme.
Mitähän sinun lahkoiseen uskoosi sisältyykään kunhan siitä kysellään?
Helposti on osoittautuva sinun ja lahkoheimolaisesi väitökset uskosta perkeleen työksi ja sitä on teidän lahkokasteennekin se on miten sen sanoisin,sian pesuvettä etten paremmin sanoisi ja totuus taas tuli julistetuksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
joukossa, se siitä.
USKO ON LUJA LUOTTAMUS SIIHEN MITÄ TOIVOTAAN JA OJENTAUTUMINEN SEN MUKAAN MIKÄ EI NÄY. Hebrelaiskirje 11 luku jae 1.
Muista muita tuomitessasi:sillä millä sinä mittaat toisille, sillä tullaan myös mittaamaan sinulle.
(sama koskee myös minua).
et näytä tietävän mitään raamatusta.
oletko sinä se kuuluisa...pönttöeenokki?