Laki muuttui vuoden alussa niin, että voidaan periä kuolinpesän omaisuutta velkojen maksuun, esim. elatus. Näin kävi kohdallani ulosotosta tuli ilmoitus että perikunnan omaisuutta ruvetaan perimään, kohdallani se tarkoittaa Isän osuutta.
Osake meni myyntiin yksiö, ikävä vain kaksikymmentäkahdeksan prosenttia luovutusvoittoa. Asunnossa olisi jokaisen perillisen pitänyt asua kaksi vuotta yhtämittaa vapauduksen saamiseksi.
Annoin asian yleisen Oikeuaputoimiston hoidettavaksi, mutta nyt huomattiin ettei kyseisen toimiston papereilla virkaa.Ei suoritettu lopullista jakoa tähän olisi kuulunut paikka jossa äiti asuu. Nyt on vain niin kun tuota elatusmaksua
kertyy jatkossa, mennään toiseen asuntoon, eli sama myyminen. Ennen se oli niin että jos oli työtön tai opiskeli sai vapautuksen, tai varaton.Kohdallani huono olen opiskelija tai ollut, syksyllä jatkuu jos jatkuu. Tämä kuulostaa kohtuuttomalta kun opiskelu muutenkin pienituloista ja tarvinnut asuntoa opiskeluun.
Muutenkin kyseisellä opiskelulla ei ammatillissesti hyötyä, tämä on tätä ikuisuusopiskelua, tarkoitan kun lukenut jo tarpeeksi korkealle ja ei löytynyt työpaikkaa niin kuin ei tule löytymään, pistetään taas opiskelemaan. Näin pidetään puhtaina työttömyystilastoja.
Miltä se kuulostaisi, valmistu Yliopistosta työttömäksi tai työttömäksi insinööriksi. Sitten DI lukemaan. Lakimuutoksen tarkoitus oli avittaa vähävaraisia eikä rangaista, ja koventaa rikkailta saamisia, mutta taas se nähtiin mihin johti.
KAIKKI VIEDÄÄN
E.P.K.
1
515
Vastaukset
- määvaa
Eikös laki ole muuttunut elatusmaksujenkin osalta?
Vai olenkohan ymmärtänyt väärin, että elatusmaksut vanhenevat viidessä vuodessa?
Oikaiskaa??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433007Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612961- 422367
- 311863
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251719Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721674- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771275- 371247
- 791070