Vaikka yhteistyö ei onnistukaan, ei se estä siunaamasta eri herätysliikkeitä, jotka vievät evankeliumia tavalla tai toisella eteenpäin. Joka ei ole Jeesuksen puolella on Häntä vastaan. Ei kukaan joka tekee voimallisen teon Jeesuksen nimessä, ole Häntä vastaan sanoo Raamattu.
Evankeliumi on mustavalkoinen.
Siispä siunataan kaikkia kristillisiä ryhmittymiä!
Siunataan eri uskonsuuntia!
15
426
Vastaukset
- Nimetön
Olen luterilainen uskova, aika pitkäänkin jo palstaa lukenut. Olen ihmetellyt sitä, että hyvin usein täällä puhutaan pahaa luterilaisista, joskus muistakin. Luterilaisissakin on kuitenkin paljon eri herätysliikkeiden edustajia, uudestisyntyneitä uskovia jotka haluamme palvella Jeesusta. Sielläkin suunnalla saarnataan sanaa ja ihmisiä tulee uskoon.
Minulla on uskovia ystäviä niin helluntalaisissa kuin vapaakirkossa, siksi on vaikea ymmärtää miksi jonkun pitää täällä aina kaivaa esiin meitä erottavia asioita. Meillä on paljon yhteistä ja tärkeintä on kuitenkin usko Jeesukseen. Siunataan toisiamme, elämme sellaista aikaa, että nyt pitää koota kaikki voimat yhteen eikä riidellä keskenään. Terveisin sisar Herrassa.- Amos7
Sulla on avara sydän.
Siunataan ja siunataan lisää, vaikka kukin toimii tahollaan.
- RitariOlevainen
on koko kristi kansan leipä, jota ei voi pakottaa minkäänlaisiin raameihin, siunataan siuntaan ja rukoillaan kaikkien pyhien puolesta!
-Hyvä yötä palstalaislle, jokaiselle siunausten myötä!- Amos7
Jumalan sana on tarkoitettu kaikille, kuten tiedämme. Rukoillaan sanan nälkää ja rukouksen janoa. Oikeaa armon ja rukouksen henkeä.
VT: ssä aina pyhät ensiksi laittoivat alttarin kuntoon ja huusivat Herraa. Sama malli on UT: ssäkin. Toivottavasti myös meillä kaikilla lopun ajan kristityillä.
Alempana aloituksessas lukee otsikkona:
"Ekumenia ei ole Jumalasta!"
Joten äkisti se mieli vaihtui.
Toisessa viestissä äsken haukut jonkin puskaladyksi kun pari viikkoa on ite Saudi-lippuineen liehunut palstalla.- Amos7
Eikö mielialalääkitys tehoa?
- Kristittykö sitten
Sinut on lapsena kastettu poika.
- Amos7
Kristittykö sitten kirjoitti:
Sinut on lapsena kastettu poika.
Olet kristitty joidenkin oppien mukaan.
Käytöksesi ei ole mallikelpoista. Kumma kun ystäväsi poikalapsi takertuu uskovien teksteihin jos on pilkkukin väärällä paikalla, mutta sinun sepustuksesi nielee kakistelematta.
Teillä lienee paljonkin yhteistä... - Tia*
Onko sinulta jo leikattu semistä puhuit?
- psyk. terp
Raamattu on ristiriitainen, siksi olette eri seuroissa. Lisäksi ette pysy väitteessänne kuin 24 tuntia. Tuomitseminen alkaa pienestä provosoinnista, jolloin olette taas oma itsenne.
Nyt kaikki on taas hurmaa. Palstalla on muitakin
entisiä rikollisia jotka elävät kahdessa maailmassa. Ja nyt kaikille palstalaisille hyvää yötä, Jeesus myötä.
Mutta Hänestä ja Hänen kauttaan on kaikki. Hänelle kunnia nyt ja maailmanajoista toisiin, iankaikkisesti, totisesti.27 "Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti, että minä, tulinpa sitten teidän tykönne ja näin teidät tai olin tulematta, saan kuulla teistä, että te pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta,
28 vastustajia missään kohden säikähtämättä; ja se on heille kadotuksen, mutta teille pelastuksen merkki, merkki Jumalalta."- Amos7
Tuolla väittävät ja käsittävät asiani täysin väärin. En kannata yhteiskristillisyyttä siitä seuraavien ristiriitojen vuoksi, mutta siunaan kaikkia kristittyjä. Oikein ymmärrettynä asiassa ei ole ristiriitaa.
- siunataanko?
Kuule ei taida helluntailaisilla se yhteistyö onnistua kuin sellaisten tyyppien kanssa jotka ovat samalla tavalla ajattelevia.
- Jaa...
Olet siis ryhtynyt siunaamaan porttokirkkoakin, jollainen olet toisen valtionkirkkomme kertonut useasti olevan. Mistä moinen mielenmuutos?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1363766Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362454Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442088Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171038Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031- 46905
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63866En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31855- 43780
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies97762