Jaakobin kirje 1:1-7
Veljeni, ÄLKÖÖN TEIDÄN USKONNE meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, OLKO sellainen JOKA KATSOO HENKILÖÖN.
Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä
ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja
köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
Kuulkaa rakkaat veljeni. EIKÖ JUMALA OLE VALINNUT NIITÄ, JOTKA MAAILMAN SILMISSÄ OVAT KÖYHIÄ, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
MUTTA TE OLETTE HÄVÄISSEET KÖYHÄN.Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
Seurakunnissa on myös ihmisiä, joilla on paljon maallisia meriittejä, on koulutusta, on erilaisia luottamustehtäviä, on hyvät ammatit jne. Sinänsä hyvä, mutta on hyvin nurinkurista, että nämä samat ihmiset, joilla luulisi olevan jo aivan tarpeeksi tekemistä muutenkin, haluavat kahmia kaikki seurakuntienkin näkyvät ja päättävät toiminta-alueet itselleen. Ei sellaista seurakuntaa, jossa eivät papit, seurakunnanjohtajat olisi heti ottamassa klaaniinsa, jos vain seurakunnan toimintaan tulee mukaan joku yhteiskunnallisesti vähän merkittävämpi ihminen, puhumattakaan, jos hän on ihan oikea "julkkis". Tällaiselle ihmiselle, "kultakimpaleelle" kyllä ollaan tarjoamassa ties minkälaisia seurakunnallisia toimintatapoja ja luottamustehtäviä ja pidetään tarkka huoli siitä, että hän myös niihin pääsee käsiksi.
Tällaiset klaanit sitten päättävät käytännössä seurakunnassa kaiken, niin sisä- kuin ulkopuolisistakin asioista.
Tavalliset, vähemmän koulutetut, syrjäytyneet, köyhät, se "rupusakki" saa kyllä heidän puolestaan istua vuosikaudet siellä penkissä, kunhan vain tukevat seurakuntia rahallisesti. Kun tällaiset, vähemmän tärkeät ihmiset kyselevät paikkaansa seurakunnissa, heidät ohjataan vaikka siivoamaan.
Jos tämän rupusakin joukossa on yksikin, joka jotenkin uhkaa tällaisten klaanien valta-asemaa, niin varmasti tällainen "hankala ihminen" ajetaan tavalla tai toisella nurkkaan.
Tosi naurettavaa on, että joidenkin seurakuntien johtajat sanovat ihan suoraan, jopa lehdissä, että kyllä heille ison seurakunnan johtajana kuuluu palkkana sama kuin keskisuuren tai suuren firman johtamisesta. Ai niinkö? Eikö seurakunnan johtajuus olekaan kutsumus. Taitaa into kutsumukseen hävitä samantien, jos ei palkkaa tule tarpeeksi vai kuinka? Sitäpaitsi eikö tuolla ihmiselle, joka tekee sitä siivoustyötä seurakunnassanne, teidän mielestänne varmaan kutsumuksena tällä perusteella kuuluisi myös sitten siivoojan palkka?
Nämä seurakunnissa olevat papit, seurakunnanjohtajat, vanhemmistot, pitkälle koulutetut, rikkaat, kauniit pitävät siis valtaa hyppysissään. Eikä se yleensä siihen pysähdy. He yleensä opettavat myös jälkikasvunsa siihen, että he ovat vähän parempaa sakkia ja yleensä tällä jälkikasvulla on sitten jo ihan omat klaaninsa, johon ei tavalliset, kadulta tulleet nuoret pääse, elleivät sitten omaa jotain noista "ulkoisista meriiteistä".
Näin se menee seurakunnissa valitettavasti. Minä en henkilökohtaisesti itse välitä enää minkään vertaa, mihin suuntaan maamme seurakunnat menevät, oli kysymys sitten "valtakirkosta" tai "lahkoista". Parempi olisikin, että kaatuisivat, niin täynnä omahyväistä, kaksinaamaista touhua nämä laitokset ovat täynnä.
Mitä ihmiset tekevät seurakunnilla, joissa pätevät aivan samat säännöt kuin tässä rikkautta ja valtaa ihannoivassa maailmassa? Eivät yhtään mitään.
Alla olevassa raamatun kohdassa on varsin hyvin esitetty se, mitä seurakunnat ovat tänä päivänä. Vaikka olisi käsillä tärkeimmät hetket, tiedä vaikka Ihmisen Poika ilmestyisi tälle maailmalle toistamiseen, niin seurakunnissa on meneillään samat asiat kuin opetuslastenkin keskuudessa, kuka on suurin, kuka minua palvelisi, miten voisin asemaani parantaa?
Kun puhun seurakunnan johtajista, papeista, niistä, jotka ovat halunneet johtaville paikoille, vastuu on suurimmalta osin heillä. Heidänhän tulisi kyetä näyttämään esimerkkiä muille, miten palvellaan eikä vain keskittyä siihen, miten saisi enemmän valtaa.
Voisin kertoa omasta elämästäni hyviä esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset sen sijaan, että palvelisivat ja auttaisivat kanssamatkaajiaan, vain alistavat:
Kerran soitin illlalla eräälle seurakunnan johtajalle ja kerroin vaikeasta tilanteestani, hän kehoitti ärtyisästi soittamaan päiväsaikaan
(Sanoma tuli selväksi: "Älä häiritse minua." En siis soittanut)
Kerran kerroin eräälle papille tulevaisuuden haaveistani. Hän kehoitti tyytymään vain silloiseen tylsään työpaikkaani ja ihmetteli miksi ylipäätään halusin jotain muuta, vaikka hänellä oli varsin hyvin tiedossa erityislahjakkuuteni. (Tukea ei siis herunut.)
Kerran tein seurakunnalle palkatta työtä. Olin lähes aina palvelualttiina. Kun sitten yhden kerran sanoin, että minulla on vähän muutakin tekemistä enkä heti ehdi, niin vastaus oli hyvin ylimielinen: "Mitä sinulla nyt voi olla?"
(Toisinsanoen viesti oli: "Älä nyt vain yritä rakentaa omaa elämääsi.")
Kun yhden kerran lankesin enkä ollutkaan reipas, yhteistyöhaluinen ja kuuliainen, niin toista kertaa ei ole tarjottu ko. tehtäviä eikä muutakaan. (Se siitä anteeksiantamuksesta).
Kun olin talkootöissä ruokapalkalla, eräs tärkeässä asemassa oleva johtaja (jota en tuntenut) katseli lautastani ruokajonossa ja sanoi, että syö enemmän ja mätti ruokaa lautaselleni, vaikka annoin ymmärtää, ettei minulla ole juuri nälkä. (Mitä tärkeämmässä asemassa, sen sivistyneempää toimintaa vai mitä?)
etc.etc.
Markus 8:31-35
Sillä hän opetti opetuslapsiaan ja sanoi heille: "Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet; ja kun hän on tapettu, nousee hän kolmen päivän perästä ylös".
Mutta he eivät käsittäneet sitä puhetta ja pelkäsivät häneltä kysyä.
Ja he saapuivat Kapernaumiin. Ja kotiin tultuaan hän kysyi heiltä: "MISTÄ TE SIELLÄ KESKUSTELITTE?"
MUTTA HE OLIVAT VAITI; SILLÄ HE OLIVAT TIELLÄ KESKUSTELLEET TOISTENSA KANSSA SIITÄ KUKA OLI SUURIN.
Ja hän istuutui, kutsui ne kaksoista ja sanoi heille: "JOS JOKU TAHTOO OLLA ENSIMMÄINEN, ON HÄNEN OLTAVA KAIKISTA VIIMEINEN JA KAIKKIEN PALVELIJA".
Kaikista ikävistä kokemuksistani huolimatta, minä uskon Jumalaan ja haluan olla edelleen Hänen omansa. Kaikesta huolimatta haluan kehoittaa ihmisiä etsimään Jumalaa, sillä Hänen luotansa löytyy ainoa lepo ja rauha ihmisen elämään. Kaikesta huolimatta uskon Jeesukseen ja rakastan Häntä.
Jumalan meille tarjoama totuus ei ole sama kuin nämä maallistuneet seurakunnat,joissa "paimenet" vievät laumansa harhaan.
Minulla on yksi, ainut Hyvä Paimen ja se on Jeesus ja Hän riittää minulle ja Hänen avullaan aion rakastaa ihmisiä, juuri niitä alaspainettuja, hyljeksittyjä, väärinymmärrettyjä, kiusattuja, jotka todella tarvitsevat Jumalaa. Heidän kanssaan minä haluan kulkea tätä Jeesuksen viitoittamaa tietä, olenhan yksi heistä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kiitos, että jaoit sen.
Miikka Ruokanen toteaa "Ydinkohdat"-kirjassaan, että jos hän tekisi johtopäätöksensä Jumalasta sen perusteella, millaisia uskovat ihmiset ovat, hänestä tulisi hetipaikalla ateisti.
Ihmiset, uskovatkin, pysyvät loppuun asti kovin vajavaisina. Tai ehkä varsinkin uskovat. Jos seurakunnan ihmisten hyvyyteen laittaa suuria odotuksia, niin pettyy varmasti.
Kaksinaamaisuuden suurin aiheuttaja on lakihenkisyys. Jos ei käsitetä Jumalan armoa vaan se pitää "oikealla kristillisellä käyttäytymisellä" ansaita, niin uskovien yhteisöstä voi tulla tosi kauhea paikka.
eros ja otti ulkolaisen UUDEN vaimon! Pappis, paimenmies?
Ei sen puoleen, niinhän se otti Kantolakin, ja monet monet muut ev.lut papit, eikö?
että hän on dogmatiikan professori.
Ja osataan sitä erota muuallakin. Kuten helluntailainen tiukkaa lakia julistanut saarnaaja Jorma Finnilä.
Herrasi tunnustajana kirjoitit:
"Kaksinaamaisuuden suurin aiheuttaja on lakihenkisyys. Jos ei käsitetä Jumalan armoa vaan se pitää "oikealla kristillisellä käyttäytymisellä" ansaita, niin uskovien yhteisöstä voi tulla tosi kauhea paikka."
Voiko kaksinaamaisuuttaa itse pääpirukaan paremmin osoittaa kuin kristinusko on murhajana ja murhauttajana tehnyt?
Usko, joka rakastaa lähimmäisiään, omia uskovaisiakin kiduttamalla lasiakin ja sitten elävinä polttamalla ei tiedä eikä omista Jumalan ja Jeesuksen tahdon tuntemusta.
Kenen puolella kristinusko on Jeesuksen seuraajienkin murhaajana ollut?
Älä tapa käsky on aina ollut voimassa Jumalan ja Jeesuksen tahtona.
Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani
kokoa, se hajottaa.
Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
Tekikö kristinuskon taivaallisen isän tahdon mukaan kun todennäköisesti on murhannut, murhauttanut ja tukenut murhaajia jonka seurauksina on satoja miljoonia ihmisiä murhattu?
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)
Ellei väärennetyn raamatun UT:llä kaikkia näitä kristinuskon tekemiä ja teettämiä murhia saa Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi; niin tiedämme kristinuskon herran!
Onko se herra sinun jumalasi?!
sydämmessäsi? Äläkä NYT sorru heittämään kysymystä takaisin, vaan vastaa siihen mitä kysyin.
Joku "keskustelija" tunnusti kaste-palstalla, ettei hän lue, mitä hänelle vastaan.
Vastasin edelliselle kirjoittajalla, joka yksipuolisesti (mielestäsi varmaan rakkaudella) haluaa mustamaalata luterilaisia pappeja. Mutta sehän ei sinua tunnu häiritsevän! Kun totean, että helluntailainen saarnaajakin on eronnut, niin se häiritsee sinua.
Mielestäsi luterilaisten mustamaalaaminen on hyvä mutta sen kertominen, etteivät helluntailaiset olekaan täydellisiä, on mielestäsi paha. Aika valikoivaa on lähimmäisyytesi. Mieleesikään ei tule kysyä siltä edelliseltä kirjoittajalta hänen motiiveistaan.
Kirjoitin, että myös J.F. on eronnut. Kerroin sen siksi, että lukijat voisivat paremmin arvioida asioita tasapuolisesti. Minua edellinen kirjoittaja YLEISTI LUTERILAISIA ja antoi ymmärtää, että luterilaisuus on syy siihen, että hänen mainitsemansa henkilöt ovat eronneet avioliitoistaan. Hän ei ainakaan kirjoittanut rakkaudella. Minunkin kirjoituksessani vaikuttaa varmasti muukin kuin pelkkä rakkaus. Olen uskostani huolimatta inhimillinen olento, ja syntiäkin minussa on. Mutta ehkä sinäkään et ole aivan täydellinen?
Olet jo Jumalan ja Jeesuksen tahdon kieltäjä ja herraksesi sarvipään siten tunnustanut ja nyt huomaan, että sinä harastat ammatikseen varmaan toisista kirjoitteluja oikein juoruakkojen tyyliin!
Taidat olla oikein lipevä kielinen kirkkokahvipullapossu!!
Kirjoitus kopsattu maailman menoa palstalta
Suomessa ei ole korruptiota
Oletteko panneet merkille että heti kun suomalaiset lähtee maailmalle niin ne käryävät kaikki korruptiosta, niin yritykset kuin yksityisetkin?
Syykin on selvä. Ne raukat luulee että ulkomailla ollaan ei-korruptoituneita samalla tavalla kuin suomessakin: varastetaan kansallisomaisuus, koplataan omat varastetut ja pankin varastetut, ajetaan sadattuhannet pienyritykset ja yksityiset konkurssiin ja varastetaan niiden omaisuus, muutellaan perustuslakia tavallisen lain säätämisjärjestyksessä kansanvallan luovuttamiseksi ulkopuolisille, mutta kavereille luvattuja järjettömän suuria optioita ei voi kohtuullistaa koska se vaatisi perustuslain säätämisjärjestyksen, muodostetaan kaikenmaailman kartelleja jne.
Kaikki tämä ja paljon muuta ei ole korruptiota suomessa koska aina on tuttu tuomari jos huonosti käy. Sitten kun nämä suomessa oppinsa saaneet ei-korruptoituneet lähtevät soveltamaan oppejaan ulkomaille, niin siinä käy niin kuin on käynyt.
Suomessa ei ole korruptiota koska asia täytyy
katsoa isojen kannalta esim.usa venäja kiina yn..
muut isot. Meillä on näihin nähden niin pienet
rahasummat, että sitä ei lueta korruptioksi.
Synti se on pienikin synti!
Eli korruptiota se on pienikin korruptio!
En ole varma mutta näin pikasesti on helppo ajatella että suuri maa; suuri korruptio; pieni maa pienempi korruptio; rahassa mitaten kun ei pienellä olo isoa kassakaappia.. ja pieneen kassakaappiin ei paljoo mahdu *)