Puukkohippaa

YLEn uutiset valitteli eilen, 28.6., että sairaaloissa työskentelevien työolosuhteet ovat muuttuneet kovin epämiellyttäviksi. Heitä uhkaillaan väkivallalla, jopa tappamisella ja uhkauksia kai pannaan myös toimeen.

Turvamiehiäkin sairaaloissa on, mutta heillä ei ole valtuuksia toimia. Esimerkiksi puukkoa saavat potilaat ja/tai heidän vieraansa kanniskella vapaasti. Erikoista; mitä potilas tai hänen vieraansa tekevät puukolla sairaalassa? Minusta sitä tarvitsee siellä vain kirurgi.

Lentomatkustajat syynätään ennen koneeseen pääsyä sekä metallinpaljastimella että manuaalisesti. Lainsäädäntö ei siis ole esteenä teräaseiden poistamisessa; lentomatkustukseen sovellettavat pykälät vain sairaalakäyttöön, niin eiköhän homma hoidu.

Tai sitten turvamies sairaalan ovelle ja hänelle valtuudet suorittaa henkilöönkäypä tutkinta satunnaisotantaperiaatteella sellaisiin henkilöihin joiden hallusta voi olettaa löytyvän esimerkiksi juuri puukon.
0154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hosikel kirjoitti:

YLEn uutiset valitteli eilen, 28.6., että sairaaloissa työskentelevien työolosuhteet ovat muuttuneet kovin epämiellyttäviksi. Heitä uhkaillaan väkivallalla, jopa tappamisella ja uhkauksia kai pannaan myös toimeen.

Turvamiehiäkin sairaaloissa on, mutta heillä ei ole valtuuksia toimia. Esimerkiksi puukkoa saavat potilaat ja/tai heidän vieraansa kanniskella vapaasti. Erikoista; mitä potilas tai hänen vieraansa tekevät puukolla sairaalassa? Minusta sitä tarvitsee siellä vain kirurgi.

Lentomatkustajat syynätään ennen koneeseen pääsyä sekä metallinpaljastimella että manuaalisesti. Lainsäädäntö ei siis ole esteenä teräaseiden poistamisessa; lentomatkustukseen sovellettavat pykälät vain sairaalakäyttöön, niin eiköhän homma hoidu.

Tai sitten turvamies sairaalan ovelle ja hänelle valtuudet suorittaa henkilöönkäypä tutkinta satunnaisotantaperiaatteella sellaisiin henkilöihin joiden hallusta voi olettaa löytyvän esimerkiksi juuri puukon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu