Olin kerran

syvässä nukutuksessa leikkauksen ajan noin 4 tuntia. Se oli kai lähinnä kuolemaa vastaava tila. Ero tavalliseen uneen oli lähinnä siinä, että että ajantaju hävisi - yhtähyvin tajuttomana olisi voinut olla minuutin tai vuoden, mitään hajua kuluneesta ajasta ei jäänyt. Nukkuessahan useimmiten jotenkin on tietoinen kuluneesta ajasta.

Eikä se mitenkään epämiellyttävää ollut joten ei kuolemaa tarvitse turhaan pelätä - ei se tunnu miltään. Kuoleman odottaminen vaikeasti sairaana on tietysti jokseenkin tylsää.
0127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


noniin kirjoitti:

syvässä nukutuksessa leikkauksen ajan noin 4 tuntia. Se oli kai lähinnä kuolemaa vastaava tila. Ero tavalliseen uneen oli lähinnä siinä, että että ajantaju hävisi - yhtähyvin tajuttomana olisi voinut olla minuutin tai vuoden, mitään hajua kuluneesta ajasta ei jäänyt. Nukkuessahan useimmiten jotenkin on tietoinen kuluneesta ajasta.

Eikä se mitenkään epämiellyttävää ollut joten ei kuolemaa tarvitse turhaan pelätä - ei se tunnu miltään. Kuoleman odottaminen vaikeasti sairaana on tietysti jokseenkin tylsää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu