Uskotko tämän?

"Kristuksen risti on oleva tutkimuksen ja laulun aiheena halki iäisyyden. Kirkastetussa Kristuksessa he näkevät ristiinnaulitun Kristuksen. He eivät koskaan unohda, että hän, joka voimallaan loi ja ylläpiti lukemattomat maailmat äärettömässä avaruudessa, hän, Jumalan ainokainen Poika, taivaan Majesteetti, jota kerubit ja loistavat serafit kunnioittaen ja ihaillen palvoivat, alensi itsensä nostaakseen langenneen ihmisen. He eivät unohda, että hän kantoi syyllisyyden ja häpeän sekä Isänsä kasvojen kätkeytymisen, kunnes kadotetun maailman kärsimykset mursivat hänen sydämensä ja sammuttivat hänen elämänsä Golgatan ristillä. Se, että maailmojen Luojan ja kaikkien olentojen tuomarin piti panna syrjään kirkkautensa ja alentaa itsensä rakkaudesta ihmiseen, tulee aina herättämään ihmettelyä ja syvää kunnioitusta yli koko maailmankaikkeuden.--- He puhkeavat lauluun:´Arvollinen, arvollinen on Karitsa, joka on teurastettu ja on lunastanut meidät Jumalalle omalla verellään.´ "

Kirjoittaja on vanha tuttumme EGW:8A&O, 153,154 Tämä kohta kuului tämän viikon ja neljänneksen viimeisen tutkistelun viimeiselle sivulle lisälukemiseksi. Avasin kirjan, ja ajattelin, että tässä on sana meille kaikille. Pelastus tulee yksin Jumalalta, joten siinä riittää laulun aihetta ikuisuuksiin asti.
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskon että EGW:lta löytyy tuollaista hyvääkin tekstiä.
Mutta on ilmi saatettu EGW:n olevan pätemätön profeetan virkaan.
Oikeaa ja väärää voi olla samalta henkilöltä, joka vääräksi todetaan.

Äänestä

sinällään yksittäisen ihmisen sydämestä lähtenyt ajatus Kristuksesta, joka on aivan oikein.
Jokaisella meillä on hengellisiä ajatuksia, jotka tulevat sisimmästämme. Jotkut kirjoittavat ne kirjaksi, jotkut pitävät ne omana rikkautenaan.
Se, että ihmiset luettuaan jonkun kirjoitettuja pohdintoja, ei saa johtaa kuitenkaan siihen, että tekijää aletaan pitämään jumalisena olentona, profeettana. Meille on annettu puhdas evankeliumi Raamatussa, joka on Jumalan totuutta.
Se on tehty jokaista varten.

Miksi pitää etsiä vielä sen lisäksi yksittäisten ihmisten päätelmiä, koska niillä pelastusta varten ei ole mitään merkitystä. Lukeahan niitä voi, mutta uskovan totuuden pohjana on aina pyhä Raamattu. Jos niitä ruvetaan pitämään oppina, ollaan menty pois Jumalasta ja totuudesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


annu42 kirjoitti:

"Kristuksen risti on oleva tutkimuksen ja laulun aiheena halki iäisyyden. Kirkastetussa Kristuksessa he näkevät ristiinnaulitun Kristuksen. He eivät koskaan unohda, että hän, joka voimallaan loi ja ylläpiti lukemattomat maailmat äärettömässä avaruudessa, hän, Jumalan ainokainen Poika, taivaan Majesteetti, jota kerubit ja loistavat serafit kunnioittaen ja ihaillen palvoivat, alensi itsensä nostaakseen langenneen ihmisen. He eivät unohda, että hän kantoi syyllisyyden ja häpeän sekä Isänsä kasvojen kätkeytymisen, kunnes kadotetun maailman kärsimykset mursivat hänen sydämensä ja sammuttivat hänen elämänsä Golgatan ristillä. Se, että maailmojen Luojan ja kaikkien olentojen tuomarin piti panna syrjään kirkkautensa ja alentaa itsensä rakkaudesta ihmiseen, tulee aina herättämään ihmettelyä ja syvää kunnioitusta yli koko maailmankaikkeuden.--- He puhkeavat lauluun:´Arvollinen, arvollinen on Karitsa, joka on teurastettu ja on lunastanut meidät Jumalalle omalla verellään.´ "

Kirjoittaja on vanha tuttumme EGW:8A&O, 153,154 Tämä kohta kuului tämän viikon ja neljänneksen viimeisen tutkistelun viimeiselle sivulle lisälukemiseksi. Avasin kirjan, ja ajattelin, että tässä on sana meille kaikille. Pelastus tulee yksin Jumalalta, joten siinä riittää laulun aihetta ikuisuuksiin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu