Ensimmäiset ihmiset

Kävimme tänään perheen kanssa keskutelua maailman luomisesta ja ensimmäisistä ihmisistä. Toinen lapsistani esitti kysymyksen, johon en osannut vastata. Jos Jumala loi vai kaksi ihmistä, Adamin ja Evan jotka saivat kaksi poikaa, Kainin ja Abelin. Raamatussa puhutaan myös Kainin vaimosta vaikka raamattu ei kuitenkaan kerro Jumalan luoneen muita ihmisiä kuin Adamin ja Evan. Saivatko he mahdollisesti myös tyttölapsia, vaikka niistä ei kuitenkaan mainita raamatussa mitään. Emme ole onnistuneet löytämään raamatusta tähän vastausta. Osaisiko joku kertoa asiasta jotain faktaa.
21767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Lapsia on syntynyt muitakin, eli siskot ja veljet ovat lisääntyneet keskenään.

Äänestä

Aatami ja Eeva ovat arkkityyppijä. On esitetty teoria, että Aatami ja Eeva olivat "oman kaltaistensa ensimmäisiä", siis ensimmäisiä homo sapiens sapiens -rodun edustajia. Tämä on tosiaan vain teoria.

Seuraavassa ihan tosiasioita:

Aatami ja Eeva löytyvät sumerialaisista kirjoituksissa nimellä Adapa ja Khawa, jotka asuivat Edirun kaupungissa ennen vedenpaisumusta. Adapa on myös sumerialaisen syntiinlankeamistarinan sankari.

http://www.geocities.com/garyweb65/eden2.html

Nämä tarinat juutalaiset kopioivat Babylonian vankeuden aikana nämä mesopotamialaiset tarinat osaksi heidän omia pyhiä kirjoituksia. Maailman synty, syntiinlankeamus, Noaan arkki löytyvät kaikki vanhemmista lähteistä.

Kaikki Raamatussa mainitut "alkuihmiset" löytyvät mesopotamialaisista kirjoituksista, ja nämä kirjoitukset ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin yksikään Raamatussa oleva teksti.

Äänestä

Raamattu on naurettavan huono satukirja.

Äänestä

Raamatun vanhantestamentin osat ovat tuolta osin vain vertauskuvallisia tarinoita, jotka muinoin eläneet luku-/kirjoitustaitoiset ihmiset, muidenmuassa juutalaiset kirjasivat ylös noin 3000-2500 vuotta sitten. Nuo näkemykset ihmisen syntymästä ja ensimmäisistä ihmisistä perustuvat perinteiseen seemiläiseen näkemyksiin jotka eivät ole yksyhteen suhteessa siihen todellisuuteen ja tapahtumiiin, joka vallitsi silloin kun tuo kaikki itseasiassa tapahtui.
Faktaa ihmiskunnan syntymästä tuskin milloinkaan tullaan saamaan. Joten tuskin kukaan meistä voisi edes harkita sitä sinulle tarjota ja kertoa tuosta asiasta, jonka perään kuulutit. Paitsi, nykyiset tieteentekijät, jotka osaavatkin tehdä jopa vielä paljon enemmän oman mielensä tuottamaa sepitelmää ja tarinoita jostakin sellaisesta joka ei edes osu yhteen alkeellisemman lokiigan kanssa. ;)

Voidaan kuitenkin olettaa aivan hyvällä syyllä, siis olemassa olevien todisteiden ja olemassa olevan ihmissukupuun mukaan, jotta Luoja loi tämän ihmiskunnan ensimmäiset yksilöt viiteen erilliseen ryhmään/joukkoon, alkusukuihin, joiden koko ei ole selvillä. Mutta eipä sillä väliä olekkaan, sillä kaikkihan me jo tiedämmme, jotta aina tangoonkin tarvitaan vähintään kaksi. :)

Äänestä
  • Eikö olisi paljon terveempää pitää sadut satuina ja fakta faktana. Minua ainakin kuvottaa tuollainen lasten aivopesu. Siksipä erosin kirkostakin, kun en halua rahoittaa tuollaista aivopesua harjoittavaa instituutiota edes perinteen takia.

    Äänestä

  • Maalaisjärki... kirjoitti:

    Eikö olisi paljon terveempää pitää sadut satuina ja fakta faktana. Minua ainakin kuvottaa tuollainen lasten aivopesu. Siksipä erosin kirkostakin, kun en halua rahoittaa tuollaista aivopesua harjoittavaa instituutiota edes perinteen takia.

    Niin justiinsa. Miten sinäkin peset aivosi lähes jokapäivä kastumatta? Oletko fakiiri vai klouvni?

    Mitä instituutiota et rahoita, kerro se, sillä ei täällä ole telepatian harrastajia eikä teletappeja
    , muita siis, sinun lisäksesi. Oletkohan lukenut liikaa itänaapurin historiaa, meinaan vaan tässä
    , olihan sielläkin kaamea rasputiini jolla oli perinteet pyyhkiytyneet viimeisen 'embon' mukana kokonaan pois. Eroa nyt vielä siitä "kirkosta" jossa tuota kuvottavaa satua opetetaan, jonka mukaan olet apina vaikka omaat sikamaisia tapoja.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Mielipiteet ovat vain mielipiteitä, mutta henkilökohtainen herjaaminen näyttää kuuluvan kristittyjen tapoihin.

    Äänestä

  • Maalaisjärki... kirjoitti:

    Mielipiteet ovat vain mielipiteitä, mutta henkilökohtainen herjaaminen näyttää kuuluvan kristittyjen tapoihin.

    En tiennytkään että olet ominut itsellesi jo myös kristillisyyden "kääreet" ja määreen. Tosin, herjasi joita suollat ulos kuin liukuhihnalta ovat melkein aina samanlaisia, siis vaan melkein aina.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    En tiennytkään että olet ominut itsellesi jo myös kristillisyyden "kääreet" ja määreen. Tosin, herjasi joita suollat ulos kuin liukuhihnalta ovat melkein aina samanlaisia, siis vaan melkein aina.

    Kirjoitukseni ovat kummunnet vain parista mielipiteestäni.

    1. En hyväksy uskonnon tuputtamista kenellekään, erityisesti lapsille. Aikuinen ihminen saa tietenkin uskoa mihin vain, mutta löytäköön kukin itse oman maailmankatsomuksensa.

    2. En hyväksi yleisesti tunnettujen faktojen, tieteen teorioiden tai yleisten moraalisääntöjen kaatamista pelkkään uskontoon perustuen.

    3. Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita ketään pelkän uskonnon tai uskonnottomuuden takia.

    Koetko nämä mielipiteet herjaukseksi?

    En. Sillä ne ovat sinun esittämäsi kertomuksen mukaan ilmeisesti sinun omia mielipiteitäsi. Miksi ne vasta nyt esitit? Jälestäpäin!

    Ykkös kohtaan tietenkin voisi argumentoida seuraavaa. Et siis pidä lapsien tasapainoisesta ja monipuolisesta kasvatuksesta, etkä heidän oman mielenmaiseman rikastuttamisesta.

    Kakkos kohtaan sitten täten. Yleisesti hyväksyttäjä faktoja tuntuu olevan sittenkin melko vähän, etkö halua enää niitä lisää?

    Kolmoseen näin. Meillä ihmisillä ei ole enää ollut tuomiovaltaa toisiimme nähden kohta kahteen tuhanteen vuoteen. Siinä sinulle uutta faktaa.
    Nykyisin on käytössä niin sanottu tuomioistuin menettely, jonka kokoonpano hieman vaihtelee valtioiden mukaan ja kunkin valtion lakijen sekä aetuksien mukaan, että myös omaksuttujen käytäntöjen mukaan. Ja on yleisesti hyväksytty jotta tuomion saa julistaa vain virkaan asetettu tuomari ja rangaistusmääräyksen saa tehdä ja antaa tuo sama taho. Tuossa hieman lisää faktaa.

    ps. Koska sinä alat liittämään viestiesi ja väittämäsi tueksi faktaa fiktion sijaan?

    "Ykkös kohtaan tietenkin voisi argumentoida seuraavaa. Et siis pidä lapsien tasapainoisesta ja monipuolisesta kasvatuksesta, etkä heidän oman mielenmaiseman rikastuttamisesta."

    -Totta kai kannatan lasten tasapuolisesta kasvatuksesta. Uskonnostakin pitää puhua, koska se on kieltämättä merkittävässä osassa kulttuuriamme. Mutta oletka katsellut joskus vaikkapa TV7 kanavan lastenohjelmaa. Siitä on monipuolinen ja tasapainoinen kasvatus kovin etäinen käsite.

    "Kakkos kohtaan sitten täten. Yleisesti hyväksyttäjä faktoja tuntuu olevan sittenkin melko vähän, etkö halua enää niitä lisää?"

    -Tieteen faktoja ja teorioita on kyllä aika paljon. Uusia kaipaan tietenkin koko ajan, mutta en uskontoihin perustuvia.

    "Kolmoseen näin. Meillä ihmisillä ei ole enää ollut tuomiovaltaa toisiimme nähden kohta kahteen tuhanteen vuoteen. Siinä sinulle uutta faktaa.
    Nykyisin on käytössä niin sanottu tuomioistuin menettely, jonka kokoonpano hieman vaihtelee valtioiden mukaan ja kunkin valtion lakijen sekä aetuksien mukaan, että myös omaksuttujen käytäntöjen mukaan. Ja on yleisesti hyväksytty jotta tuomion saa julistaa vain virkaan asetettu tuomari ja rangaistusmääräyksen saa tehdä ja antaa tuo sama taho. Tuossa hieman lisää faktaa."

    -Tiedät mitä tarkoitin

    "ps. Koska sinä alat liittämään viestiesi ja väittämäsi tueksi faktaa fiktion sijaan?"

    Valitsin joskus tuon kömpelön nimimerkin ihan sen takia, että tarkoitukseni oli ja on edelleen kirjoittaa näitä juttuja ihan maalaisjärjen pohjalta. Toiset lisätköön linkkejä. Fiktioon en kuitenkaan nojaa vaan ihan normaaliin päättelyyn, jonkinmoisen koulusivistyksen pohjalta.

    Ykköskohtaan ykköskohtaisen mukainen mukailtu ja ansaittu vastaus.

    Olen katsellut sitä vain rikastuttaakseni tieto- varantoani. Onneksi se on vain yksi osa julkista mediaa. Sekä osa siitä tiedotuksesta ja mainonnasta , jota tässä maassa harjoitetaan joskus jopa hyvien tapojen vastaisesti.

    Kakkos kohtaan vaan kakkosen arvoinen tekele.
    Uskonnot ovat osa todellisuutta josta on jokaisen syytä olla perillä auttavalla tasolla.

    Kolmoseen, kuka oli kolmospesällä.
    Toki on syytä itse kunkin myös oppia käyttämään tämän nykyhetken mukaisia sanontoja ja termejä väärinymmärryksien välttämiseksi.

    ps. Niin, normaali järki auttaa paikkapaikoin.

    Olen tuon alkuperäisen viestin lähettäjä ja näitä kaikkia viestejä lukiessani en voi kuin kummastella, minkälaisen kirjoitusryöpyn(negatiivisen sellaisen) kysymykseni sai aikaan:-) Uskonnon tuputtamisesta en tiedä, eikä minulla siitä ole mitään kokemusta. Itse uskon Jumalaan, mieheni ei täysin, samoin toinen pojistani ja toinen sitten julistaakin olevansa ateisti:-) Tämä lähettämäni kysymys sai meidän perheessä alkunsa siitä, että ruokapöydässä ensin pohdittiin avaruutta, siitä puheet kääntyi ns alkuräjähdykseen,josta keskustelu siirtyi luontevasti ns luomiskertomukseen. Sitten pähkäiltiin, kummasta löytyy enemmän todisteita. Tällöin toinen pojistani esitti tuon viestiketjun alussa kirjoittamani kysymyksen. Mielestäni se oli sen verran mielenkiintoinen, että yritimme etsiä jopa raamatusta tähän vastausta, mutta eipä sitä löytynyt. Niimpä ajattelin kysäistä täältä. Perheessämme ei todellakaan uskonto näy millään lailla ja tämä kysymyskin oli ihan teoriatasolla esitetty, mutta niimpä joku jo ehti leimaamaan minut aivopesijäksi :-)

    Äänestä

  • Pirpana2002 kirjoitti:

    Niin, täällä saa lukea kaikenlaista. Ja myös saa tulkita lukemansa melkein jotenka vaan haluaa. Eikä tuo esittämäsi kysymys tietenkään huono ollut. Mutta täysin oikeaa vastausta siihen, tuskin tullaan täällä antamaan. :) Monilla kansoilla on omat kertomuksensa maan ja ihmisen synnystä. Monissa niissä vilisee melko samat käsitykset.

    En suosittele ottamaan kovinkaan vakavasti nuita kepeitä "heittoja", joita täälläkin esitetään lähes päivittäin meistä viestijöistä. :)

    Äänestä

  • Pirpana2002 kirjoitti:

    Olen tuon alkuperäisen viestin lähettäjä ja näitä kaikkia viestejä lukiessani en voi kuin kummastella, minkälaisen kirjoitusryöpyn(negatiivisen sellaisen) kysymykseni sai aikaan:-) Uskonnon tuputtamisesta en tiedä, eikä minulla siitä ole mitään kokemusta. Itse uskon Jumalaan, mieheni ei täysin, samoin toinen pojistani ja toinen sitten julistaakin olevansa ateisti:-) Tämä lähettämäni kysymys sai meidän perheessä alkunsa siitä, että ruokapöydässä ensin pohdittiin avaruutta, siitä puheet kääntyi ns alkuräjähdykseen,josta keskustelu siirtyi luontevasti ns luomiskertomukseen. Sitten pähkäiltiin, kummasta löytyy enemmän todisteita. Tällöin toinen pojistani esitti tuon viestiketjun alussa kirjoittamani kysymyksen. Mielestäni se oli sen verran mielenkiintoinen, että yritimme etsiä jopa raamatusta tähän vastausta, mutta eipä sitä löytynyt. Niimpä ajattelin kysäistä täältä. Perheessämme ei todellakaan uskonto näy millään lailla ja tämä kysymyskin oli ihan teoriatasolla esitetty, mutta niimpä joku jo ehti leimaamaan minut aivopesijäksi :-)

    Viestiketjun aloittaja ei tosiaan kuulosta aivopesijältä. Asioista pitääkin keskustella avoimesti ja hyvä onkin jos perheessä on erilaisia kantoja asioihin. Aivopesulla tarkoitin puhtaasti uskonnollista kasvatusta ja mm. tuota TV7 ohjelmistoa. Yksipuolinen kasvatus on aina pahasta olipa aate mikä hyvänsä.

    Äänestä

Se on ainoa järkevä selitys.

Oikeasti: unohda koko v*tun raamattu. Se nyt vaan on tyhmää uskoa olemattomaan.

Äänestä
  • eihä tossa ollu järkee

    Äänestä

  • onks sulla sanottavaa kirjoitti:

    eihä tossa ollu järkee

    Että Nooan tyttäret juottivat isänsä humalaan maatakseen tämänkanssa ja saadakseen lapsia. Ongelma on vain siinä, että uskovaiset eivät lue raamattua.

    Äänestä

  • kerrotaan kirjoitti:

    Että Nooan tyttäret juottivat isänsä humalaan maatakseen tämänkanssa ja saadakseen lapsia. Ongelma on vain siinä, että uskovaiset eivät lue raamattua.

    Sinähän sanoit, että on tyhmää uskoa siihen. Kumpaa mieltä nyt olet? Tyhmää uskoa vai uskoa tyhmästi?

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Sinähän sanoit, että on tyhmää uskoa siihen. Kumpaa mieltä nyt olet? Tyhmää uskoa vai uskoa tyhmästi?

    Tuo oli Ensimmäinen ja niinikään viimeinen viesti.

    Äänestä

  • Logiikka toimii kirjoitti:

    Tuo oli Ensimmäinen ja niinikään viimeinen viesti.

    Ei ollut. Tiedän sen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pirpana2007 kirjoitti:

Kävimme tänään perheen kanssa keskutelua maailman luomisesta ja ensimmäisistä ihmisistä. Toinen lapsistani esitti kysymyksen, johon en osannut vastata. Jos Jumala loi vai kaksi ihmistä, Adamin ja Evan jotka saivat kaksi poikaa, Kainin ja Abelin. Raamatussa puhutaan myös Kainin vaimosta vaikka raamattu ei kuitenkaan kerro Jumalan luoneen muita ihmisiä kuin Adamin ja Evan. Saivatko he mahdollisesti myös tyttölapsia, vaikka niistä ei kuitenkaan mainita raamatussa mitään. Emme ole onnistuneet löytämään raamatusta tähän vastausta. Osaisiko joku kertoa asiasta jotain faktaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu