kun häneltä kysyttiin, kuinka tullaan Jumalalle kelpaavaksi.
kertokaa, mitä Jeesus sanoi
,,,,,,
15525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jeesus sanoi, "Onnittelut köyhille, sillä he kuuluvat Taivaan valtakuntaan." No hiphei, mä ainakin pääsen sit ihan mihin vaan.
Muuta hauskaa:
http://www.misericordia.edu/users/davies/thomas/tuomev.htm
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."
Internetistä sä löydät tuhat erilaista vastausta tuohon. Ihminen tuntee, mikä tie on oikeaa ja mikä väärää. Yksi mies tunsi koko elinympäristönsä eteläisessä Suomessa hulluinhuoneeksi. Hän uskoi vanhoillislestaadiolaisten hullun saarnan, ja on sen jälkeen todennut, että eivät kaikki tämänkään joukon ihmiset ole ylenmääräisellä viisaudella pilattuja. Ymmärrystä on kenellä enemmän kenellä vähemmän, ja jokainen on omalta osin sidoksissaan lapsuuskotinsa kasvatukseen ja arvomaailmaan. Monet sellaiset on annettava anteeksi, mutta osa uskoa tunnustavistakin ovat ulkokullaisia, mutta eivät kaikki. Puheeni tässä alkaa olla inhottavalla maaperällä, ja voin loukata joitakin, joitakin ihmisiä syystä mutta joku maanis-depressiivikko voi väärällä tavalla syyllistää itseään. Myös elävillä uskovaisilla saattaa olla kiusallisia luonnevikoja, mutta armosta uskovia yhdistää Pyhä Henki, eikä heidän välilleen voi tulla mitään selvittämättömiä ristiriitoja.
Olet varmaan tunnonhädässä, jos vain olet sama ,,,,, joka on aiemmin ,,,,,:na keskustellut. Laki ajaa ihmistä suuren armahtajan luo, kuten olet varmaan jo kuullutkin. Jumalan kanssa ei voi kahden kesken sopia asioita, mutta voi kyllä rukoilla, että Jumala johdattaisi kulkuasi oikeaan.
... niiden synnit jotka te anteeksi annatte niille ne ovat anteeksiannetut ja niiden synnit jotka te pidätätte, niiltä ne ovat pidätetyt. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni"
julistaa syntein anteeksiantamussanomaa, tarjoaa sitä haluaville rippiä, ja tekee lähetystyötä.
Mitä lestadiolaiset sen sijaan tekevät? Ainakin tuon lähetystyön osalta on ollut aika laimeaa...käskyhän kuuluu:
TEHKÄÄ KAIKKI KANSAT MINUN OPETUSLAPSIKSENI!
kirkko on ottanut asian aidosti omaksieen ja tekee todellista lähetystyötä
Kovasti on ohdakkeinen lähetystyön kohde Afrikka. Sata vuotta siellä on kylvetty Jumalan sanaa. Jos ihmiset siellä totisesti rukoilisivat Jumalaa, kyllä Jumala heitä auttaisi. Ora et labora - rukoile ja tee työtä; he olisivat järjestäneet kastelujärjestelmät. Mutta mitä nyt? Tuntemani nainen oli siellä viisi kuukautta. Koulun rehtori esitti heille kännissä monta yksinnäytelmää, ja sen jälkeen tämä rehtori vietiin pois. Hyvin vähän he osaavat oma-aloitteisesti järjestää maatansa. Mitä länsimaat sinne rakentavat, sen he kohta hajottavat.
Luter. kirkossamme on kymmenen vuoden sisällä otettu synninpäästön sanoiksi: Jumalan valtuuttamana julistan sinulle synnit anteeksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Mutta eivät teologiset opinnot ja papiksi vihkiminen tee ihmistä uskovaksi. Elävän uskon liekki on katkennut, eivätkä papit ahkeralla opiskelemisella tule oikeasti elävän Jumalan palvelijoiksi. Yksinkertainen mökin mummo voi olla elävämpi Jumalan palvelija, tai lapsi tai kehitysvammainen. Yksi vanha täti Pohjois-Suomessa laittoi kuolinvuoteellaan evankeliumin sanat isäni, silloin pikkupojan suuhun, että tämä saarnaisi hänelle synnit anteeksi. Ja tämä mahtoi olla aivan pätevä siunaus.
vaan kerro kaikki parhain päin, myös evlut kirkon lähetystyöstä.
Sinä parjaat huhupuheiden perusteella.
Mene itseesi ja mieti mitä tarkoittaa käsky älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi
Vietellylle kuin vietteliällekkin.
Sitä Kirkko vie maailmaan, tehkää niinkuin sanomme. ja enimmäkseen omia tekosiaankin esitelevät ihan ehtana .
Kyllähän Jumalan sana on aina totuuden sanaa.
Siis totuuden päälle laitetaan muita totuuksia"jumalan sanan päälle jumalan sanaa"
Ja näin peittoon jää totuus.
Tätä tekee Kirkot niinkuin VL-kin valitettavaa kuin se onkin.
Jossakin raamatuissa lukee näin "puhdistakaa teitänne" oliko se pahuudestanne vai vääryydestäne, vai oliko siin jotain muuta, sanoma kuitenkin oli, puhdistakaa oppine, ja astianne sisäinen puoli.
Mutta teoriaa tukee vain elävä evankeljumi, syntein anteeksisaamisesta, ja Pyhän hengen pyhittäminen ja hänen todistuksensa että Teoria ja todellisuus käy käsi kädessä vain elävässä evankeljumissa.
Lain henki on lain henki. Evankeliumi päästää meidät Mooseksen lain alta vapauteen, mutta tästä vapaudesta seuraa meille vielä vaativampi laki: rakkauden laki, kaksoiskäsky rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi. Tässä luulisin sinun, ,,,,,, olevan yhtä puutteellinen kuin minäkin. Kukapa tuollaista käskyä pystyisi täyttämään? Mutta orjuuden ikeeseen ei pidä enää saattaa vapauteen lunastettuja sieluja.
Ei meidän tarvitse lähteä itse Afrikkaan katsomaan uskoaksemme lähetystyön hedelmät, hyvät sekä huonot. Kyllähän tuttavan valokuvia ja kertomuksia voi uskoa, eihän tuntemani nainen olisi lähtenyt sinne viideksi kuukaudeksi, jos hän olisi vihannut afrikkalaisia. Tästä vl naisesta kyllä vaistottiin siellä, että hän on rehellinen. Presidentin tullessa kaikki muut ihmiset tarkastettiin perin juurin, mutta tuntemaani naista ei tarkastettu lainkaan. Afrikkalaisillakin siis on omatunto sekä vaisto oikeasta painettu tuntoihin.
...eli emme ole lahko vaan herätysliike kirkon sisällä. Valitettavasti kaikki kirkon työntekijät eivät ole uskovaisia, koska he ovat niin sanottuja leipäpappeja tai leipätyöntekijöitä. Monet käyvät kirkossa myös siksi että siellä on tunnelmallista.Taivaaseen pääsee vain jos omat synnit ovat anteeksi.Kyllä meillä on lähetystyötä: katsopa esim sivut
http://www.srk-oulu.net/sivu4.htm
Ulkolähetystyö
Ulkolähetystyötä tehdään Venäjällä, Virossa, Latviassa, Saksassa, Englannissa, Norjassa, Unkarissa, Espanjassa, Keniassa sekä sisarjärjestöjen kanssa Ruotsissa, USA:ssa ja Kanadassa.
Käytännön järjestelyistä vastaavat maihin perustetut rauhanyhdistykset Venäjällä, Virossa, Ruotsissa, Norjassa (Oslo), USA:ssa ja Kanadassa. Muissa maissa yksittäiset kristityt huolehtivat seurajärjestelyistä.
Norjaan on muodostunut työn painopistealueiksi Oslo, Myre, Tromssa, Vardö, Vadsö ja Båtsfjord.
Englannissa seurat on järjestetty Suomalaisessa kirkossa. Lontoossa kokoonnutaan säännöllisesti joka toinen viikko lauluseuroihin.
Virossa seuratoiminta on ollut säännöllistä vuodesta 1993. Rauhanyhdistys perustettiin Tartossa vuoden 1996 lopulla. Virossa seuratoiminta on keskittynyt Tarttoon ja Tallinnaan.
Latviassa seuroja pidetään muutaman kerran vuodessa.
Lähetystyö Unkarissa on ollut tunnustelun luonteista. Vähäistä seuratoimintaa on maassa harjoitettu.
Venäjän työn painopistealueet ovat Pietarin, Viipurin, Koiviston, Petroskoin, Moskovan, Tverin, Samaran, Sortavala-Pitkärannan alueet.
Lähetystyössä päätoimintamuotona ovat hartausseurat, joita järjestetään ulkomailla noin 600 tilaisuutta vuodessa.
-----------------------------
Myös Etelä-Amerikassa mm Equadorissa on vanhoillislestadiolaisten seuroja.
1999
2000
2001
Afrikka
16
Amerikka
102
127
93
Ruotsi
156
112
109
Saksa
36
8
24
Norja
126
130
125
Englanti
48
66
62
Espanja
8
6
Venäjä
576
603
582
Viro
63
54
63
Unkari
8
16
16
Sveitsi
8
16
6
Latvia
24
24
24
Yhteensä
1 147
1 164
1 126
Jeesus rakastaa kaikkia maailman ihmisiä, mutta vihaa syntiä. Eli ihmisinä me olemme kaikki tasavertaisia Jumalan edessä.
Mutta ilmeiesti kysytkin sitä, että miten sielu kelpaa Jumalalle. ...raamatussa sanotaan jotenkin näin, että "tunne ainoastaan, että olet rikkonut Jumalaasi vastaan" Eli ihmisellä pitää tulla ensin synnintunto. Toisin sanoen, ihmisen tulee tuntea katumusta. Mutta tuolta katumukselta ei vaadita mitään syvyyttä. Tunne ainoastaan.
Tuo sydämen tunne on Jumalan ihmisessä herättämää. Vaikka ihminen haluaisi tehdä parannuksen, se ei ole mahdollista, jos ihminen ei tunne syntejään.
Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle etsikon ajan hänen elämäänsä. Se tarkoittaa, että Jumala muistuttaa ihmistä olemassaolostaan ja Jumala saattaa herättää tunnon. Sydäntä ei saisi paaduttaa ja parannusta siirtää, sillä se on samaa kun "rakentaisi huonetta helvettiin" Ihmisen tulisi olla kuuliainen Jumalan äänelle, sillä muutoin voi käydä niin, että armon aika menee ohi, vaikka elämää olisi edessäpäinkin. Jumalalla on salatut tarkoitukset, jokaisen meidänkin kohdalla.
Jumalalta voi pyytää, että hän "aukaisisi silmät" ja johdattaisi elävään uskoon. Etsivä löytää.
en muista paikkaa, mutta jotenkin näin raamatussa sanotaan ja varmastikkin Jeesus on sen sanonut:
"armosta te olette autuaiksi tulleet. Uskon kautta. Jumalan lahjaa se on. Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi."
Eli Jumalelle kelpaa syntinen ihminen, joka katuu syntejään ja uskoo ne Jumalan valtakunnasta saarnatussa sovintoveressä armosta anteeksi annetuiksi.
Vl:t tekevät myös lähetystyötä. Uskovaisina saamme kuitenkin luottaa Jumalan tarkoitukseen siinä kantaako tuo työ hedelmää. Jumalalla on oma aikansa, jota me ihmiset emme tiedä. Jos Jumala on saanut jossakin päin maailman kolkkaa herättää ihmisen tunnon, Hänellä on myös varaa lähettää tuon kyselevän ihmisen luo uskovainen ihminen ja hän voi näin löytää Jumalan valtakunnan. Paljon on myös ulkomaalaisia ihmisiä saanut uskoa tämän evankeliumin kohdalleen. Se ei ole ollut lähetystyöntekijöiden ahkeran työn ansiota, vaan Jumalan suurta johdatusta.
... tuosta Raamatun kohdasta "tunne ainoastaan että olet rikkonut Jumalaasi vastaan" sanoo Luther että riittää että on synnintunto että ei tarvita mitään syvällistä katumuksen TUNNETTA. Joskus ihmisellä on niin tunteetkin syvällä aprkkiintuneina että ei saa mitää erityisiä 'katumussäväreitä', eli Luther tarkoittaa että rittää että myönnät syntisyytesi, ihme katumusharjoituksia ja itkemisiä ja oman pahuuden valitteluja ei tarvita.