Soturimunkit..?

Hyvät keskustelijat: kysyn tietouttanne erikoisessa asiassa. Olen historiasta/kulttuurista sikäli perillä, että ymmärrän miten typerältä kysymykseni ensi lukemalta vaikuttaa. Maailma ja menneisyys on silti niin täynnä kummallisuuksia, että kysyn kuitenkin...

Onko ortodokseilla ollut soturimunkkeja? Siis kirkon turvallisuutta vaalineita munkkiritareita - samaan tapaan kuin katolisen kirkon kalpaveljet, johanniitat tai temppeliherrat?

Aleksander Nevski on sotilaspyhimys ja Arkkienkeli Mikael 'taivaallisten sotajoukkojen johtaja'. Onko meillä muita sotilaselämään, taisteluihin tai esivaltaan liittyneitä pyhiä?

Mielenkiintoinen piirre sinänsä on, että kirkkomme huomionosoitusjärjestelmä on Pyhän karitsan ritarikunta. Onko tällä (muiden ritarikuntien tapaan) historiallista liityntää ritarilaitokseen tai puolustusvoimiin, vai onko 'ritarikunnan' käsite otettu käyttöön vain statuksen vuoksi?

t.rauhanturvaortodoksi
161146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

pari asiaa, sotilaskotien hillomunkit ja "soturimunkit". Munkkien ei varmasti sallittaisi edes suorittaa asepalvelusta tai muutenkaan tarttua aseisiin, sillä sehän on kielletty myös papiston jäseniltä. Kalastaa kaloja munkitkin saavat, mutta eivät tappaa sodassa ihmisiä.

Äänestä
  • papit ovat mahdottomuus, enkä itse ainakaan ole kuullut niitä Suomen ort. kirkossa olevan, kalastus taas on hyvinkin suosittu harrastus. Tietääkseni.

    Äänestä

  • metsästystä harrastavat kirjoitti:

    papit ovat mahdottomuus, enkä itse ainakaan ole kuullut niitä Suomen ort. kirkossa olevan, kalastus taas on hyvinkin suosittu harrastus. Tietääkseni.

    ei papiksi vihitty mies saa harrastaa metsästystäkään, kalastus ja ravustus ovat sallittuja -- pappeus ei tosiaankaan ole mikään ammatti, vaan se säätelee papin koko elämää.

    Äänestä

  • unohdin vain mainita kirjoitti:

    ei papiksi vihitty mies saa harrastaa metsästystäkään, kalastus ja ravustus ovat sallittuja -- pappeus ei tosiaankaan ole mikään ammatti, vaan se säätelee papin koko elämää.

    Just.

    Kuten jo sanoinkin, olen syvästi tietoinen papiston rajoitteista mainituissa asioissa.

    Kysymykseni koski historiaa - ei nykypäivää. Ortodoksinen kirkko näkee itsensä mielellään muuttumattomana alkukirkon perillisenä, mutta menneisyyden objektiivinen tarkastelu osoittaa muuta. Siitä kumpusi kysymyksenikin.

    Jos aihe kuitenkin halutaan tuoda lähemmäs modernia aikaa, esimerkki löytyy melko läheltä.

    Pappismunkki Paavali (Yrjö Olmari, myöhemmin arkkipiispa Paavali) palveli talvisodassa sotilaspastorina Laatokan rantamilla, Valamon ja Mantsin lohkoilla. Jatkosodassa hän toimi sotilaspastorina Itä-Karjalan miehityshallinnon palveluksessa.

    Jos nyt en ihan väärin muista, taitaa kirkollista työtä nykyään johtaa kapteenin arvoinen ortopappi Haminan suunnalta. Ja hyvää työtä tekeekin, viimeiset omakohtaiset muistot ovat tosin vuodelta 2000.

    Kysymys kuitenkin koski vanhempia asioita.

    Se, että munkeilta on jokin asia kielletty, ei tarkoita sitä, etteikö sellaista olisi joskus voinut tapahtua. Tietääkseni munkeilta on kielletty myös kiukkuisa juopottelu ja ristiin naiminen - vrt. Grigorij Rasputin...

    Äänestä

  • metsästystä harrastavat kirjoitti:

    papit ovat mahdottomuus, enkä itse ainakaan ole kuullut niitä Suomen ort. kirkossa olevan, kalastus taas on hyvinkin suosittu harrastus. Tietääkseni.

    noin? Metsällä käynti koiran kanssa olisi erittäin suositeltava harrastus papin stressaavan työn vastapainoksi. Jos se kerran on kielletty, niin minkäpä sille voi. Ammatin mukana tuomia haittapuolia tämäkin.

    Tarkoituksenani ei ole aloittaa asiaa koskevaa juupas-eipäs-turhanjauhantaa, ihmettelin vain.

    Äänestä

  • Ganz alleinen kirjoitti:

    Just.

    Kuten jo sanoinkin, olen syvästi tietoinen papiston rajoitteista mainituissa asioissa.

    Kysymykseni koski historiaa - ei nykypäivää. Ortodoksinen kirkko näkee itsensä mielellään muuttumattomana alkukirkon perillisenä, mutta menneisyyden objektiivinen tarkastelu osoittaa muuta. Siitä kumpusi kysymyksenikin.

    Jos aihe kuitenkin halutaan tuoda lähemmäs modernia aikaa, esimerkki löytyy melko läheltä.

    Pappismunkki Paavali (Yrjö Olmari, myöhemmin arkkipiispa Paavali) palveli talvisodassa sotilaspastorina Laatokan rantamilla, Valamon ja Mantsin lohkoilla. Jatkosodassa hän toimi sotilaspastorina Itä-Karjalan miehityshallinnon palveluksessa.

    Jos nyt en ihan väärin muista, taitaa kirkollista työtä nykyään johtaa kapteenin arvoinen ortopappi Haminan suunnalta. Ja hyvää työtä tekeekin, viimeiset omakohtaiset muistot ovat tosin vuodelta 2000.

    Kysymys kuitenkin koski vanhempia asioita.

    Se, että munkeilta on jokin asia kielletty, ei tarkoita sitä, etteikö sellaista olisi joskus voinut tapahtua. Tietääkseni munkeilta on kielletty myös kiukkuisa juopottelu ja ristiin naiminen - vrt. Grigorij Rasputin...

    Rasputin ei ollut munkki, ei lähelläkään.

    Keisarinna kyllä pyysi selvittämään, josko R. voitaisiin vihkiä papiksi, mutta R. ei oppinut edes lukemaan palvelustekstejä kunnolla, joten ajatusta ei sitten mietitty sen pidemmälle.

    Munkiksivihkiminen ei varmaan käynyt edes mielessä, juuri mainitsemistasi syistä johtuen.

    Äänestä

  • Ras Putin kirjoitti:

    ... ja nostan käden pystyyn virheen merkiksi.

    Noinhan se tosiaan on, nojailinpa vain puolihuolimattomasti lähde-esseeseen:

    Bijan Adatia: The Evil Monk
    The life and times of Gregory Efimovich Rasputin

    However, ei vastaukseksi silti riitä, että "eihän sellaisia voi olla, koska sellaiset on nykyään kielletty"... Voisin kuvitella, että myös roomalaiskatolisten munkkien tarttuminen tappamismielessä aseeseen on nykyään ei-toivottua, vaikka menneisyydessä on muunkinlaista toimintaa harrastettu.

    Äänestä

ensinnäkin onnittelen Teitä äärimmäisen jalouskoisen kysymyksen esittämisestä.

Kysymyksenne on kaikessa ajankohtaisuudessa ja tärkeydessään ensiarvoisen adekvaatti, mutta asiaan pitemmittä vuodatuksitta, sillä lehmä saattaa poikia jo -kuten vanha myllyojalainen sanonta kuuluu.

Omalta osaltani tai partisipaation kannalta katsottuna, joudun toteamaan asiantila. Tilan, jossa olen ja se ei ole hyvä. Tarkemmin sanoen, en ole vielä saanut kutsua Pyhän Karitsan -ritarikuntaan ja maalliset ylennykset Suomen kunniallisissa puolustusvoimissa ovat jääneet vähäisiksi. Ellei jälkimmäiseen sitten voida laskea sitä että olen kuluneen kymmenen vuoden, aikana itse itseäni käskyttäen, ylentänyt(itseni)majuriksi. Mutta kuten jo aikaisemmin totesin, asiaan, ennenkuin mansikat pakastuvat.

Mainitsemiesi ortodoksisten ritarikuntien lisäksi on olemassa vielä kaksi vastaava militaristisesti organisoitua oikeaoppista ryhmittymää. Toinen niistä on toki jo historiaa mutta toisen uskotaan vielä toimivan ainakin Skandinaviassa. Nämä "ryhmittymät" ovat Rienaajaveljet ja ns. Epitimia -iskuryhmä.

Ensinmainitun ryhmän veljesjäsenet edustivat kaikessa joviaalisuudessaan epäsuorasti sitä käänteistä kirkkokansan pastoraalista "herättelyä", josta p. Simeon Houkka ja Autuas Vasili aivan erityisesti muistetaan. Pyhä Johannes Siinailainen vihjaa ko. veljestön toimintaa Portaat -teoksessaan seuraavalla tavalla:"Kuinka kuvailisin sinulle sen puhtautta, joka ryntäsi ilotaloon muka syntiä tehdäkseen, mutta tempaisikin ilonaisen kilvoitteluun." Oliko kyseessä sitten ilotytön liittyminen johonkin sisaristoon tai ko. veljen ja naisen vihkiytyminen avioliittoon, tarina ei kerro.

Jälkimmäinen eli Epitimia -ryhmä taas koostuu sotilaallisesti organisoituneista ortodokseista, jotka ovat ottaneet hurskaaksi tehtäväkseen Kirkon jääräpäiden ja uhittelijoiden "kyydittämisen" milloin ja miten minnekin. "Kyyditettävät" profiloituvat yleensä anti-judaisteiksi, anti-anti-anti-ekumeenikoiksi, mustikanpoimijoiksi tai jopa moskoviiteiksi. Takapuheiden mukaan suomalaisen Epitimia -ryhmän hengellinen kurinalaisuus ja uskollisuus lyö mennen tullen jokaisen p. Kosmas Aitolialaisen -veljestön jäsenen laudalta kuin laudalta. Epitimia -ryhmän uskotaan koostuvan sekä työläistaustaisista että akateemisista Konstantinopolin patriarkan kannattajista. Suomessa "epitimialaisia" uskotaan olevan vajaat 20.

Muista ritareista ja kunnista tietävät toiset. Kiitos kysymyksestä vielä kerran.

Äänestä

Valamossa on nykyään muutama munkki jotka sotii ruumiillista työtä vastaan, jonka syystä osittain on valamoon syntynyt vahingossa tai jopa bogoroditsan syleilyssä tunnistettu kolmen sissin iskuryhmä joka hallitsee niin äkspoksin kuin myös pleikkarinkin eri taistelupelien salat sekä muitakin tunnistettavia kaltski/suomikp etenemismuotoja joita ovat suht tiukasti harjoitelleet pitkin talvea ja kevättä.

Kyseistä ryhmää ollaan yritetty hajoittaa eri tavoin mutta pojjaat ovat taas saaneet linjat kasattua ja ovat valmiita puolustamaan oikeaksi näkeemäänsä ortodoksis valaistuneisuuden linjaa.

Äänestä

Entäs todella Kyproksen presidentti arkkipiispa Makarios? Mulla on hämärä mielikuva, että hän olisi jopa tarttunut aseeseen taistelussa turkkilaisia vastaan.

Äänestä

on ollut paljonkin sotilaspyhiä. Varsinkin Venäjän keskiajalla (mongolivallan aikaan) eläneitä kansansa ja uskonsa puolustajia, joita on kymmeniä (esim Mikael Tveriläinen, Dimitri Donskoi) pidetään pyhinä. Nämä olivat kuitenkin maallisia ruhtinaita eivätkä munkkeja samoin kuin mainitsemasi Novgorodin ruhtinas P. Aleksanteri Nevski. Myös kreikkalaisilla on omat sotilaspyhänsä kuten P. Theodoros Sotajoukkojen johtaja ja P. Theodoros Alokas.

Roomalaiskatolisen kirkon ritarikuntien tapaisia aseellisia munkkikuntia ei ortodoksisessa ole koskaan ollut. Eikä meillä tunneta "pyhän sodan" käsitettä. Uskoa ei voida LEVITTÄÄ ASEIN. Papistolta ja varsinkin munkeilta on sotiminen ja kaikki sotilaallisiin asioihin sekaantuminen kanonien mukaan kielletty. Sodasta palaavat sotilaat joutuivat ortodoksisessa Itä-Roomassa tekemään katumuksen ja he olivat jonkin aikaa ehtoolliskiellossa.

Suomen ortodoksisen kirkon palkitsemisjärjestelmä on peräisin Venäjältä, mutta venäläiset ritarikunnat eivät olleet mitään varsinaisia ritarikuntia, jonkinlaisia kunniakiltoja vain.

Äänestä
  • Kiitän!

    Tämä oli hyvä ja informatiivinen vastaus - lisää näitä :)

    (Joskin epäilin hetken vedätystä, kun sotilaana on kanonisoiduksi tullut Pyhä Theodoros Alokas. Tarkistus kuitenkin osoitti asian todeksi, heh.)

    Miekkalähetyksen kielto on toki olemassa. Ja syystäkin. Entäpä tunteeko kukaan tilanteita, joissa pappi/munkki olisi tarttunut aseeseen puolustussodan edessä?

    Sellainenhan olisi saattanut estää mm. Petsamon luostarin tuhon sissipäällikkö Pekka Vesaisen hyökätessä jouluna 1589.

    Ehtoolliskielto veteraaneille oli mielenkiintoinen. Tiedätkö, onko tällaista enää modernina aikana sovellettu missään?

    Jos "kaikki sotilaallisiin asioihin sekaantuminen on kielletty", miten tulisi suhtautua sotilaspapistoon?

    Entä sattuuko joku tietämään, kuka vastaa Konstantinopolin patriarkan turvallisuudesta? Mikä instanssi on 'ortodoksien sveitsiläiskaarti'?

    Vanhojen henkikirjojen mukaan muinaisessa Bysantissa on työskennellyt viikinkien mukana Venäjän jokia pitkin tulleita miehiä, jotka nimiensä puolesta sopisivat silloisiksi finneiksi eli suomalaisiksi...

    Äänestä

  • Ganz alleinen kirjoitti:

    Kiitän!

    lienee sotilaiden sielunhoitoa varten. Ei siksi, että sotilaspapit tappaisivat vihollisia. Olisiko parempi sanoa, että papit eivät saa olla tappamisen kanssa tekemisissä (siis tappaa itse). Se homma on jätetty meille maallikoille. Vanhaan hyvään aikaan kun meikäläinen palveli Suomen raskaassa sotilaspapin töitä sivutoimenaan hoitanut rovasti Erkki Piiroinen esiintyi varuskunnassa käydessään papin viitassa, ei sotilasasussa.

    Jotakin vastausta ja esimerkkiä kysymykseesi pappi/munkki ja taisteleminen saattaisi löytyä Solovetskin luostarin historiasta. Suomeksikin on saatavilla Solovetskin historiaa käsittelevä kirja.(En nyt tähän hätään muista kirjailijan enkä kirjan nimeä). Solovetsikihän oli vanhauskoisten hallussa ja Venäjän valtio valtasi luostarin asevoimin. Kummallako puolella mahdollisesti papit/munkit tarttuivat aseisiin?? Muistaakseni myös Krimin sodan aikaan Solovetski joutui taistelutantereeksi kun engelsmannien laivasto purjehti Vienan merellä saakka.

    Äänestä

  • Ganz alleinen kirjoitti:

    Kiitän!

    Tämä oli hyvä ja informatiivinen vastaus - lisää näitä :)

    (Joskin epäilin hetken vedätystä, kun sotilaana on kanonisoiduksi tullut Pyhä Theodoros Alokas. Tarkistus kuitenkin osoitti asian todeksi, heh.)

    Miekkalähetyksen kielto on toki olemassa. Ja syystäkin. Entäpä tunteeko kukaan tilanteita, joissa pappi/munkki olisi tarttunut aseeseen puolustussodan edessä?

    Sellainenhan olisi saattanut estää mm. Petsamon luostarin tuhon sissipäällikkö Pekka Vesaisen hyökätessä jouluna 1589.

    Ehtoolliskielto veteraaneille oli mielenkiintoinen. Tiedätkö, onko tällaista enää modernina aikana sovellettu missään?

    Jos "kaikki sotilaallisiin asioihin sekaantuminen on kielletty", miten tulisi suhtautua sotilaspapistoon?

    Entä sattuuko joku tietämään, kuka vastaa Konstantinopolin patriarkan turvallisuudesta? Mikä instanssi on 'ortodoksien sveitsiläiskaarti'?

    Vanhojen henkikirjojen mukaan muinaisessa Bysantissa on työskennellyt viikinkien mukana Venäjän jokia pitkin tulleita miehiä, jotka nimiensä puolesta sopisivat silloisiksi finneiksi eli suomalaisiksi...

    P. Theodoros Alokas on pikemminkin pasifistinen pyhä kuin sotilaspyhä. Hänhän oli Rooman armeijan alokas, joka kärsi marttyyrikuoleman siksi, että ei kristityksi käännyttyään tahtonut vannoa sotilasvalaa.

    Tuskin Konstantinopolin patriarkalla on omaa henkivartiostoa. En ole ainakaan kuullut mistään sellaisesta. Eihän patriarkka ole mikään valtionpäämies.

    Kanonit tosiaankin kieltävät papistolta osallistumisen sotilasasioihin. Sotilaspapit ovat länsimaista keksintöä eikä mitään ortodoksista perinnettä. Keisari-Venäjällä papit (ja munkit) oli vapautettu asepalveluksesta. Se kuului heidän säätyerioikeuksiinsa. Valkoinen papisto muodosti vanhalla Venäjällä oman suljetun säätynsä. Venäjällä ei siis ollut sotilaspapistoa, vaikka papit kyllä siunasivat sotaan lähtevät.

    Itsenäisessä Suomessa taas monet papit ovat palvelleet armeijassa, mutta yleensä aseettomina. Maailmansotien välisenä aikana jotkut suomalaiset ortodoksipapit toimivat myös suojeluskuntien kenttäpappeina. Nykyisin useimmat ortodoksisiksi papeiksi aikovat suorittavat siviilipalveluksen.

    Äänestä

  • Taisia kirjoitti:

    Hyvä vastaus jälleen. Kiitos siitä.

    Hmm... Jokainen sotilas on pasifisti. Ainakin tulisi olla. Ei kukaan voi vihata sotaa enemmän kuin sotilas, eikä kukaan joudu sen tuhoa lähempää ja omakohtaisemmin näkemään tai kokemaan.

    Jotenkin tässä vertailussa pappismunkki Paavali ottaa pisteet P. Theodorokseltakin :) Olkoonkin, että hän epäilemättä oli vahva uskossaan, ei hänen tekonsa ole ainutlaatuinen tai edes uskonnosta riippuvainen. Sen, minkä Theodoros teki uskonnollisuuttaan, sen teki Arndt Pekurinen Suomessa 1930- ja 40-luvuilla puhdasta uskonnottomuuttaan.

    Lopputulos oli molemmilla kuitenkin sama: kuolemantuomio.

    Omista pappistutuistani eräs aiempi uskonnonopettajani oli ennen pappeuttaan ilmavoimien upseeri ja sotilaslentäjä. Vakuuttavampaa taivasta koskevien asioiden opettajaa en voisi kuvitella :)

    Henkilökohtaisesti en aivan ymmärrä, miksi papiksi aikovien enemmistö suorittaa siviilipalveluksen. Jotenkin papin uskottavuutta olisi omiaan edistämään viesti siitä, että hän on valmis laittamaan itsensä likoon lähimmäistensä puolesta.

    Mitä Konstantinopolin patriarkan turvallisuuteen tulee, alaa nähneenä uskoisin, että kyseisessä maailmankolkassa elävällä isokenkäisellä on oltava vähintään tiettyihin perusasioihin koulutetut ja aseistetut autonkuljettajat. Jos esim. seuraa Moskovan patriarkan liikkeitä uutiskuvissa, on tummanpuhuvia pukumiehiä korvanappeineen melko runsaasti.

    Tosin olet oikeassa, eihän se vielä mikään 'henkivartiosto' sinänsä ole. Ajattelin asiaa lähinnä siltä kantilta, että kun sveitsiläiskaartin jäsenen on muiden vaatimusten ohella oltava "hurskas katolinen", sattuuko Konstantinopolissa olemaan body guardeille samanlaista uskonnollisuusvaatimusta... :)

    Äänestä

  • Taisia kirjoitti:

    P. Theodoros Alokas on pikemminkin pasifistinen pyhä kuin sotilaspyhä. Hänhän oli Rooman armeijan alokas, joka kärsi marttyyrikuoleman siksi, että ei kristityksi käännyttyään tahtonut vannoa sotilasvalaa.

    Tuskin Konstantinopolin patriarkalla on omaa henkivartiostoa. En ole ainakaan kuullut mistään sellaisesta. Eihän patriarkka ole mikään valtionpäämies.

    Kanonit tosiaankin kieltävät papistolta osallistumisen sotilasasioihin. Sotilaspapit ovat länsimaista keksintöä eikä mitään ortodoksista perinnettä. Keisari-Venäjällä papit (ja munkit) oli vapautettu asepalveluksesta. Se kuului heidän säätyerioikeuksiinsa. Valkoinen papisto muodosti vanhalla Venäjällä oman suljetun säätynsä. Venäjällä ei siis ollut sotilaspapistoa, vaikka papit kyllä siunasivat sotaan lähtevät.

    Itsenäisessä Suomessa taas monet papit ovat palvelleet armeijassa, mutta yleensä aseettomina. Maailmansotien välisenä aikana jotkut suomalaiset ortodoksipapit toimivat myös suojeluskuntien kenttäpappeina. Nykyisin useimmat ortodoksisiksi papeiksi aikovat suorittavat siviilipalveluksen.

    Kyllä patriarkalla on oma henkivartiosto joka on tosin turkin valtion ylläpitämä sillä turkin perustuslaissa lukee että turkin valtion on taattava patriarkan turvallisuus eli henki.

    Itse olen ollut paikalla istanbulissa jossa on Hänen Pyhyytensä liikkuessa patriarkaatin ulkopuolella on aina turvamiehiä mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ganz alleinen kirjoitti:

Hyvät keskustelijat: kysyn tietouttanne erikoisessa asiassa. Olen historiasta/kulttuurista sikäli perillä, että ymmärrän miten typerältä kysymykseni ensi lukemalta vaikuttaa. Maailma ja menneisyys on silti niin täynnä kummallisuuksia, että kysyn kuitenkin...

Onko ortodokseilla ollut soturimunkkeja? Siis kirkon turvallisuutta vaalineita munkkiritareita - samaan tapaan kuin katolisen kirkon kalpaveljet, johanniitat tai temppeliherrat?

Aleksander Nevski on sotilaspyhimys ja Arkkienkeli Mikael 'taivaallisten sotajoukkojen johtaja'. Onko meillä muita sotilaselämään, taisteluihin tai esivaltaan liittyneitä pyhiä?

Mielenkiintoinen piirre sinänsä on, että kirkkomme huomionosoitusjärjestelmä on Pyhän karitsan ritarikunta. Onko tällä (muiden ritarikuntien tapaan) historiallista liityntää ritarilaitokseen tai puolustusvoimiin, vai onko 'ritarikunnan' käsite otettu käyttöön vain statuksen vuoksi?

t.rauhanturvaortodoksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu