Käännekohtia

loppui vuonna 2000, kun olin juuri saanut lahjaksi ensimmäiseni ja jäin talvipakkasella autolla jumiin kinokseen. Töihin piti ehtiä ja lapsi saada pois kylmästä. Silloin kännykkä osoittautui pelastajaksi ja lakkasin nyrpistelemästä sille nenääni.

Vastustin ensin kirjautumista, mutta nyt en vastusta. Hyviä tappeluksia on ollut pitkin aikaa, kun toiset väittää, ettei he vastaa kirjaantumattomille, mutta vastaavat sitten kuitenkin. Kjäh!

eivät ole kovaan kiveen hakattuja, olen niitä 'kahta en vaihda' -tyyppejä. Suhtautuminen muuhun voi sitten muuttua kun perusteita löytyy

*jääkin sitten miettimään mitä ne kaksi voisivat olla, luonto ja linnut ovat yksi mutta se toinen, hmmmm...*

jonka vuoksi käsitykseni/mielipiteeni olisi muuttunut jostain 'napin painalluksella'. Ei sellaisia oikein ole.. Huomaan usein itsessäni sellaista 'periaate-ei' -henkeä. Joku esittää jotain muutosta johonkin asiaan, mieleni käy hätäisesti läpi muutoksen seuraukset ja jarrutan. Ehkä siitä johtuen, että lasten kanssa pitää aina ikäänkuin karsia pois vaihtoehdot, jotka hankaloittavat elämää tai ovat jotenkin vaaraksi/uhaksi, helposti ensin vastustan. Ehdotonta ei-tuomiota monikaan asia ei kuitenkaan minulta saa, yleensä pienin kompromissein/muutoksin vastaus on hetken päästä kyllä, ja kaiken lisäksi olen itse into piukalla ajamassa uutta asiaa :)

Joskus tuntuu, että olen on-off -tyyppi. Joko täysillä mukaan uuteen, tai sitten ei ollenkaan. Usein huomaan kuin odottavani oikeaa hetkeä... ja onhan se monasti ollutkin kannattavaa. Kun hetki on oikea, voi heittäytyä mukaan! Luulen, että jos epäröin uuden asian / muutoksen toimivuutta, se ei toimikaan. Jos taas luotan siihen, tiedän, mitä siltä haluan - mikä osa sitä taas ei ole alkuunkaan minua varten - saan siitä enemmän.
Hmm.. joku varmaan sanoisi minua ennakkoluuloiseksi, mutta väitän vähän vastaan. Nimittäin, mikäli käy ensin mielessään läpi seuraukset/uuden toiminnan tuomat vaihtoehdot, ei tarvitse olla ennakkoluuloinen, eikä varsinkaan narista jälkikäteen. Toki on asioita, joita teen tai sanon intuition johdattamana sen enempiä miettimättä, mutta ne osoittautuvat enimmäkseen onnistuneiksi ratkaisuiksi, ehkä siksi, että 'tieto' niiden toimivuudesta minulle itselleni on jo olemassa sisälläni, eikä sitä tarvitse sen enempiä pohdiskella.

Heh.. no, tulihan taas ajateltua ääneen :)
Mukavat sunnuntait kaikille!

Syvällä sisälläni
alati vaihtuvien
tulevien ja menevien
jälkensä jättävien tai unohtuvien
tunteiden välissä
miltei huomaamattomana
asui Pieni Ikävä
jälki jostain suuresta

Pysähtyessäni
etsimään itsestäni Jotain
Pieni Ikävä näki tilaisuutensa
ja alkoi kasvaa
työntäen tieltään
Tyhjyyden vanhempia
Teeskentelyä ja Uskottelua

Se eteni määrätietoisesti
kohti tietoisuuttani
joka hämillään otti vastaan
kadottamansa osan ihmisyyttä

Kuullessani Pienen Ikävän koputuksen
mieleni ovella
otin sen vastaan ilahtuneena
kuin kadonneen lapsen
olihan se niin kaunis
osa elämääni
Pieni Ikävä otti minut valtaansa
kasvoi ja paisui kunnes
olin pakahtua ikävästä
täytyin
eikä se enää ollut pelkkä jälki
siitä suuresta

Suuri Ikävä
ei enää mahtunut sisääni
se halusi vapautua

(joskus vuonna 2000)

Siitä alkoi muutos, joka on muuttanut suhtautumistani elämään yleensä.

oli minulla Lahden dopingskandaali. Sen jälkeen en ole perustanut urheilusta minkään vertaan. Ei se ole sitä mitä ennen tai mitä sen pitäisi olla.

On muitakin mutta ei noin kertaheitolla syntyneitä.

ku näin ton uuden Suomi24:n aloitus-sivun...