siunatulla ja siunaamattomalla laskettelurinteellä tai kauppakeskuksella?
Samalta ne tuntuvat.
Samalta ne tuntuvat.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun kaksi samaan uskontoon perustuvasta, mutta eri lahkoon kuuluvaa uskovaista kiistelee uskonasioista, pääsääntöisesti ajatuksen menevät ristiin. Ja kun kaksi väittelee uskonasioissa, niin jompi kumpi tai kumpainenkin valhtelee.
ostoksia hyvin pitkälti ja laskettelurinteessä yritetään pysytellä pystyasennossa.
Kauppakeskuksissa ostellaan tavaraa ja sekalaisia tarvikkeita sekä elintarvikkeita, ja puolestaan laskettelurinteessä lasketellaan lumelle, yleensä, kunhan on ensin maksanut laskunsa. ;) Ei niitä voi siunata, kumpaakaan. Sillä vain eläviä voi siunata!
Eikä nuo edellä mainitut voi tuntua samalta. :)
No sinähän sen tiedät!!! saatanallisesti.
Jos olisi tosiuskovainen niin vastaiseit edes tähän ennenkuin taas katoat valehteleen taas muualle:
Kenen puolella kristinusko on Jeesuksen seuraajienkin murhaajana ollut?
Älä tapa käsky on aina ollut voimassa Jumalan ja Jeesuksen tahtona.
Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani
kokoa, se hajottaa.
Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
Tekikö kristinuskon taivaallisen isän tahdon mukaan kun todennäköisesti on murhannut, murhauttanut ja tukenut murhaajia jonka seurauksina on satoja miljoonia ihmisiä murhattu?
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)
Ellet väärennetyn raamatun UT:llä kaikkia näitä murhia saa Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi niin
tiedämme herrasi!
Vastaamattomuus osoittaa, ettet tue Jumalan ja Jeesuksen tahtoa.
Muista, että Jumalan Valtakunta tietää tekosi.
horisee omiaan
Asiasta hieman viereen...
Mulle oli pettymys eräässä Pohjois-Suomessa sijaitsevassa kauppakeskuksessa oleva pieni kappeli. Sen tarkoitus oli varmaankin antaa kiireiselle kristitylle mahdollisuus hiljentyä kaiken sen hälinän keskellä. Todellisuushan oli toinen. Siellä haisi tupakka ja ns alttarilla olevissa kynttilänjaloissa oli tumppeja. En tiedä oliko kyseessä paikalliset teinit, jotka olivat ottaneet kappelista itselleen tupakkapaikan vai oliko asialla olleet aikuiset....
Niin, jos jotakin siunataan tai ei siunata...
Voiko niitä millään luonnontieteellisesti mitattavalla ominaisuudella erottaa toisistaan?
Jos ei voi, niin miten se siunaus tässä aineellisessa maailmassa muka sitten vaikuttaa?
Voiko siunaus epäonnistua? Jos on vaikka huono pappi, joka siunaa avioliiton. Ja ero tulee kuitenkin parin vuoden päästä, kun ukko on psykopaatti.