Suomalaisilla on perustulo!

Perustulo -vaatijoille tiedoksi: Suomen laissa on määritelty perustulo jo ammoin, eikä se edes ole suomalaisten keksintö vaan perustulo on määritelty laajalti euroopassa. Minimipalkka, kaikki sosiaalietuudet, sosiaalimaksut, ja esim. ulosottomaksut, perustuvat elinkustannusindeksiin, joka on pienin välttämätön rahallinen tulo jolla Suomessa pärjää. Perustulo ei ole pelkkä vastikkeeton etu, vaan jokaisen täysi-ikäisen kansalaisen suojaosa. Se voi olla työnantajan tai vakuutuslaitoksen maksama tulo mutta yhtä tärkeää on, että perustuloon kuuluvat maksun alennukset ja maksuvapautukset sekä suojaosa ulosotettaessa velkoja.
Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on kattava ja hioutunut kokonaisuus, jota ei voi horjuttaa mikään muu kuin äkillinen suuri bruttokansantuotteen kasvu, joka vesittäisi koko systeemin ja aiheuttaisi työvoimapulan niin kuin Norjassa. Niin kauan kuin on sosiaaliturvan tarvitsijoita, järjestelmä pysyy pystyssä sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
4665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Leikkauksia, saantiehtojen
kiristyksiä ja aktivointia

"Lyhyemmällä tähtäimellä Suomessa tehtiin olennaisia muutoksia työttömyysturvaan, toimeentulotukeen ja asumistukeen.

"Tehdyt ratkaisut olivat useimmiten sosiaaliturvaa heikentäviä: etuuksien tasokorotukset jätettiin tekemättä ja sosiaaliturvan saantiehtoja kiristettiin.

Työttömyysturvassa pääpaino oli ratkaisuissa, joilla heikennettiin sen saantiehtoja. Useina vuosina luovuttiin työttömyysturvan tasokorotuksista ja peruspäivärahankin korotukset jätettiin tekemättä viitenä vuotena.

Myös toimeentulotuen korotukset olivat jäissä useita vuosia. Tasokorotuksia alettiin toteuttaa uudelleen vuonna 1999. Asumistuen inflaatiotarkistuksista luovuttiin vuonna 1992. Useiden eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta asumistuki heikentyi reaalisesti viime vuosikymmenellä, tutkijat toteavat."
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/08/tt-oli-1990-luvun-sosiaalipolitiikka.html

Äänestä

Perustulo sisältää eri velvotteita, joita tottelematta ei saa mitään.
Valetta on se, että jotakin tuloa saisi Suomessa tekemättä mitään.
Palkka on perustuloa, mutta se velvoittaa työhön ja antamaan arvokasta aikaa elämästään jonkun toisen käyttöön.
Tästä antamastasi ajasta sinulle korvataan nimellinen summa, joka on palkka.
Työtön velvoitetaan erilaisiin toimiin, jotta hän saisi nimellisen, mutta mitättömän pienen korvauksen velvotteiden suorittamisesta.

Jos työttömällä on säästöjä tai omaisuutta, niin silloin häneltä voidaan evätä osa työmarkkina tuesta tai jopa lähes kokonaan. Työttömälle pitäisi maksaa sama tuloihin katsomatta, jos hän kerran on työnhakijana.
Tässä on eriarvoisuutta. Kaikki ovat samalla viivalla työnhakijoina ja velvoitteiden täyttäjinä, mutta ei korvauksen osalta.

Itse sanouduin irti kesäloman ajaksi koko systeemistä. Saa olla rauhassa, eivätkä voi ainakaan mitään vaatia, kun en sieltä mitään saa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


niin kuin muillakin kirjoitti:

Perustulo -vaatijoille tiedoksi: Suomen laissa on määritelty perustulo jo ammoin, eikä se edes ole suomalaisten keksintö vaan perustulo on määritelty laajalti euroopassa. Minimipalkka, kaikki sosiaalietuudet, sosiaalimaksut, ja esim. ulosottomaksut, perustuvat elinkustannusindeksiin, joka on pienin välttämätön rahallinen tulo jolla Suomessa pärjää. Perustulo ei ole pelkkä vastikkeeton etu, vaan jokaisen täysi-ikäisen kansalaisen suojaosa. Se voi olla työnantajan tai vakuutuslaitoksen maksama tulo mutta yhtä tärkeää on, että perustuloon kuuluvat maksun alennukset ja maksuvapautukset sekä suojaosa ulosotettaessa velkoja.
Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on kattava ja hioutunut kokonaisuus, jota ei voi horjuttaa mikään muu kuin äkillinen suuri bruttokansantuotteen kasvu, joka vesittäisi koko systeemin ja aiheuttaisi työvoimapulan niin kuin Norjassa. Niin kauan kuin on sosiaaliturvan tarvitsijoita, järjestelmä pysyy pystyssä sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu