luin tossa miehestä joka lähti 1kk aivan yksinään lapiin ilman ihmisiä ja juttelu kaveria.oli ollut aluksi hankalaa mutta oli kestänyt vaaditun ajan.ja oli kuin uusi ihminen kun tulu takaisin kotiin..kuulosti tosi järkevälle teolle..ehkä pitäisi kokeilla..
kirja rakas
1
453
Vastaukset
- punainen-83
Tekisi hyvää vähän yhdelle jos toisellekin. Lähteä, olla yksin, ajatella, kuunnella, olla, ajatella, tuntea.
Olen ehtinyt ajatella. Minua ahdistaa se ns. oravanpyörä, johon yhteiskunta tuntuu painostavan. Olen tähän asti mennyt hyvin kiltisti mukana. Käynyt koulut pitkän kaavan mukaan, harrastanut monipuolisesti, tehnyt töitä opiskelujen ohessa ja kesäisin. Nyt kun olen aikuinen, maisteri ja perheen äiti, niin on jotenkin petetty olo. Yritän tehdä hiki hatussa töitä, jotta saisin jatkaa pätkätöitä noin tonnin palkalla. Haloo! Olen tässä miettinyt vaihtoehtoja. Vaihdanko alaa, eli opiskelenko lisää, heittäydyisinkö kokonaan pois alaltani, ja ryhtyisin toistaiseksi kotiäidiksi? Voisinko muuttaa maalle ja elää pienellä rahalla yksinkertaisesti? Vai jatkanko vaan yrittämistä ja haaveilemista, että hyvä mielenkiintoinen työtarjous tulee kohdalle?
Tutkimusten mukaan onnellisimmat ihmiset asuvat kaikkein köyhimmässä maissa. Pistää miettimään. Onkohan omat arvot välillä hukassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643295Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433107- 432478
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1032274- 311913
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851415- 391300
- 821149