oikea kasteoppi

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen.

Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän
"vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin.

He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkonepäraamatullisesta valeluriitistä.

Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin.

Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä
maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen.

Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa.

Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää
persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana.

Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa.

Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän
syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta.

Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana.

Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.

Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanallisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.

Ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen
Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen
kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa
koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhaoppia.

Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain
evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa
edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista
uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun
SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin
Raamatussa on kirjoitettu!

Älä kulje enää ohi Raamatun SANAN, vaan pakota itsesi
katsomaan Raamatun Sanaa:

1. Helluntaina opetuslapset saivat voiman
todistamiseen (Apt. 1:8).

Pietari puhui kansanjoukolle: "Tehkää parannus ja
ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja
teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille,
jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän
Jumalamme, kutsuu" (Apt. 2:38, 39).

Pietari seurasi tarkasti Jeesuksen käskyä:
Syntien anteeksisaamiseksi tuli tehdä parannus ja
ottaa kaste.

Myös lapsille kuului sama lupaus: He saavat Pyhän
Hengen, kun tekevät parannuksen ja ottavat
kasteen.

Lupaus koskee vieläkin kaikkia. "Jotka nyt ottivat
hänen sanansa vastaan ne kastettiin ja niin heitä
lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua"
(Apt.2:41).

Sanan vastaanottaminen merkitsi sitä, että nämä
kolmetuhatta antoivat pelastaa itsensä nurjasta
sukupolvesta (Apt. 2:40). Raamatullisesti pelastetut
ottivat sitten raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet
ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

2. "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi
heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti
vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen
sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.
Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti
evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen
Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä
miehet että naiset" (Apt. 8:5, 6, 12).

Alkukielen sana "ottaa vaarin" tarkoittaa myös
noudattamista ja pitäytymistä. Koko kansa tuli
raamatullisesti uskoon, ja he ottivat sitten myös
raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet ottivat
raamatullisen kasteen raamatullisesti.

3. Enkeli lähetti Filippuksen Gassan tielle, ja
tämä tapasi Etiopian kuningattaren Kandaken
hoviherran.

"Niin Filippus avasi suunsa ja ... julisti hänelle
evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he
tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: 'Katso,
tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?' Niin
Filippus sanoi hänelle: 'Jos uskot koko
sydämestäsi, niin se tapahtukoon.' Hän vastasi ja sanoi:
'Minä
uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.' Ja
hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin
veteen sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi
hänet"(Apt. 8:36—38).

Filippus edellytti kastettavaltaan
henkilökohtaista uskonsuhdetta Jeesukseen. Riitti, kun
hoviherra
tunnusti raamatullisesti suullaan Jeesuksen ja
pyysi raamatullisesti raamatullista kastetta.

Raamatullinen uskovien kaste oli ainoa käytäntö
alkuseurakunnassa.

Kandaken hoviherran kohdalla on kysymys uskovien
raamatullisesti kasteesta.

4. Jeesus ilmestyi Saulukselle tiellä. Kohta sen
jälkeen "Ananias pani molemmat kätensä hänen
päälleen ja sanoi: 'Veljeni Saul, Herra lähetti minut —
Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit — että
saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä
Hengellä.' Ja heti putosivat hänen silmistään
ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi
ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän
vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa
Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi
synagoogissa
Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika"
(Apt.9:17—20).

Saulus oli jo raamatullisesti uskossa, kun
Ananias tuli, sillä Herra oli lähettänyt Ananiaan
rukoilemaan hänelle Pyhän Hengen täyteyttä, ei
uudestisyntymistä. Ottaessaan raamatullisesti
kasteen Saulus oli jo Jumalan valittu, sillä
Ananias sanoi hänelle: "Saul, veljeni, saa näkösi
jälleen (Saulus sai näön). Meidän isiemme Jumala
on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa . . .
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi
hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä
pois syntisi" (Apt.22:14, 16).

On väitetty, että Uuden testamentin alkukielessä
ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa itsensä', vaan
verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi jakeessa Mark.
16:16 kastaa-verbi on passiivissa. Alkukielessä uskoa-
sana ja kastaa-sana ovat aoristissa, ja Mark.
16:16 pitää tarkasti ottaen suomentaa
alkukielestä:

"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se
pelastuu."

Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa
niitä, jotka eivät usko Häneen.

Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään
(pakanaperinteitä noudattava kirkko kiittelee
pakanaperinteitä noudattavien pappiensa kanssa
aivan päinvastaisesta) muita kuin Krispuksen ja
Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei
lähettänyt minua kastamaan, (pakanaperinteitä
noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista) vaan
evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1
Kor. 1:14-17.

On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä
on aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto.
Siinä subjekti on myös verbin välittömänä
objektina. Esim. pesen (aktiivi), minua pestään
(passiivi), peseydyn (mediumi). Kastaa-verbin
mediumimuoto merkitsee: 'kastattaudun, annan
kastaa itseni'. Tämä on yleinen muoto Uudessa
testamentissa ja esiintyy esimerkiksi jakeessa
Apt. 22:16.

Seuraavaksi Apostolien teot kertoo kokonaisten
perhekuntien kasteista:

5. Korneliuksen kotiin olivat kokoontuneet tämän
kutsumat sukulaiset ja lähimmät ystävät (Apt.
10:24). "Kornelius ... oli kutsunut koolle
sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä."
Tilaisuudessa ei siis ollut pikkuvauvoja.

Kun Pietari puhui heille, "tuli Pyhä Henki
kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat" (Apt.
10:44). Pietarin mukana tulleet uskovaiset
"kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän
Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 'Ei kaiketi
kukaan voi kieltää kastamasta vedessä näitä,
jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?'
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen
nimeen" (Apt. 10:46 48).

Raamatussa kastettavat kastettiin aina "veteen"
tai "vedessä". Baptizoo-verbin kanssa käytetään
prepositiota "eis" (=johonkin) ja "en" (=jossakin)

Tässä ei ole kysymys varsinaisesti perheestä,
vaan sukulaisista ja ystävistä. Nämä kaikki tulivat
raamatullisesti uskoon (Apt. 15:9), täyttyivät
Pyhällä Hengellä ja he siis uskoon tultuaan vasta
ottivat raamatullisen kasteen. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

6. "Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä
Tyatiran kaupungista, jumalaapelkäävä nainen, oli
kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin
siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen
perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä
sanoen: 'Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin
tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä' " (Apt. 16:14,
15).

Paavali ja Silas joutuivat tämän jälkeen
vankilaan, mutta vapautuivat ihmeen kautta. "Niin he
lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja
nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he
lähtivätpois" (Apt. 16:40).

Lyydian perhekuntaan kuului miespuolisia
henkilöitä. Raamattu nimittää heitä veljiksi,
mikä tarkoittaa uskoon tulleita miehiä (1 Kor.
5:11).

Nämä olivat se perhekunta, joka raamatullisesti
kastettiin Lyydian kanssa. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

7. Vankilassa Paavali ja Silas tapasivat Filippin
vanginvartijan. He "puhuivat Jumalan Sanaa
hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja
hän otti, heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja
pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen
omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät
ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että
hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan
uskovaksi" (Apt. 16:32—34).

Paavali ja Silas osoittivat puheensa koko
perheelle. He kaikki siis ymmärsivät puheen. Koko
perhe tuli tuon puheen kautta raamatullisesti
uskoon (jae 34).

Ainoastaan raamatullisesti uskoon tulleet
kastettiin raamatullisesti. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

8. "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko
hänen perhekuntansa uskoivat Herraan: ja myöskin monet
korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa,
uskoivat, ja heidät kastettiin" (Apt. 18:8).

Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

9. Paavali kastoi Stefanaan perhekunnan (1 Kor.
1:16).

Hän kirjoitti heistä myöhemmin: "Mutta minä
kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan
ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että
he ovat antautuneet pyhien palvelukseen" (1 Kor.
16:15).

Koko Stefanaan perhekunta oli Akaian ensi
hedelmä — he olivat siis tulleet uskoon
ensimmäisinä koko Akaiassa.

Kun koko perhe oli henkilökohtaisesti
raamatullisesti uskossa, ja Paavali saattoi
kastaa heidät kaikki raamatullisesti.

Kaikkien näiden perhekuntien jäsenet olivat
ymmärtävässä iässä, tulivat raamatullisesti
uskoon ja raamatullisesti kastettiin. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

10. Efesossa oli 12 opetuslasta (Apt. 19:1).
Opetuslapsi-sana tarkoittaa Uudessa testamentissa
uskoon tullutta (Apt. 14:22). He ottivat kasteen
Jeesuksen nimeen (Apt. 19:5), koska olivat
kastetut vain Johanneksen kasteella (Apt. 19:3).

Raamatusta ei siis löydy kirkollista epäraamatullista lapsikastelurituaalia, vaan Raamatussa uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

Koska ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhalahko-oppia.

Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin Raamatussa on kirjoitettu!

Myöhempien aikojen mielipiteet

Alkuseurakunnat kehittyivät ajan myötä kirkoksi.

Kastekeskusteluissa on usein vedottu näin
syntyneen kirkon johtajien mielipiteisiin.

Heillä oli jo kuitenkin varsin toisistaan
poikkeavat näkemykset.

Toisella vuosisadalla eläneet apostoliset isät
olivat
vielä uskovien upotuskasteen kannalla.

Barnabas sanoi: "Autuaat ne, jotka ovat panneet
toivonsa ristiin ja sitten astuneet veteen."

'Kahdentoista apostolin opetus' säätää: "Mitä
kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun
olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä
käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa
vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa
kylmää vettä käyttäen,kasta lämpimällä. Mutta jos
sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti
vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen
kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä
jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista.
Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen
toimitusta."

Tämä kirjoitus säätää lievennyksiä uskovien
upotuskaste käytäntöön. Jos seuraamme niitä,
olemme velvolliset noudattamaan myös
paastomääräystä. Pienille vauvoille jo yhden
päivän paasto on hengenvaarallinen. Kaksi
paastopäivää on jo pikkuvauvoille tappava.

Polykarpos sanoi tulleensa lapsena pelastetuksi.
Tätä on pidetty viittauksena lapsikasteeseen.

Hän on kuitenkin voinut tarkoittaa tuon ajan
ajatteluntavan mukaisesti mitä tahansa ikäkautta
vuosien 0 - 20 välillä.

Myöhemmin eläneiden kirkkoisien mielipiteet
olivat jo enemmän hajaantuneet:

Justinus Marttyyri nimitti kastetta
uudestisyntymiseksi.

Hän salli kastaa kuitenkin vain uskoontulleita.

Tertullianus esitti, että viattomia lapsia ei
tulisi kastaa. Näiden tulisi kasvaa ja itse
pyytää kastetta.

Origeneen väitetään kirjoittaneen: "Kirkko on
perinyt apostoleilta tavan antaa kaste pienille
lapsillekin."

On siis mahdotonta rakentaa kasteoppia
kirkkoisien mielipiteiden varaan.

Ei ole ihme, että heidän
näkemyksensä olivat niin toisistaan poikkeavat.

Esiintyihän apostoli Johanneksen aikana jo
harhautunut nikolaiittain oppi (llm. 2:15): Erottautui
papisto, joka väitti olevansa ns. maallikoiden
yläpuolella.

Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa meille
Raamatussa ainoastaan alkuperäisen kastekäytännön.

Pitäytykäämme siis siihen!

"Ei yli sen, mikä kirjoitettu on, ettette
pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista
vastaan" (1 Kor. 4:6).

Luther opetti, että Raamattu on uskon ja elämän
ainoa ohje. Jos otamme rinnalle varhaiskirkon
mielipiteet, emme voi torjua niitäkään, jotka
nojaavat myöhäisemmän katolisen kirkon epäraamatullisiin
pakanallisiin näkemyksiin.

Olkaamme kuin jalot Berean juutalaiset, jotka
tutkivat joka päivä Raamattuaan, oliko niin, kuin heille
opetettiin (Apt. 17:11).

Ja tehkäämme Sanan mukaan, ettemme olisi
vain Sanan kuulijoita, vaan SANAN tekijöitä.
49956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

On sulla julma uskonto, kun yrität estää lapsia saamasta kasteessa Kristuksen antamat häävaatteet.

Gal.3:27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."

Äänestä
  • Jos luterilaisena pitäydyt Lutherin "oppiin"
    kastekysymyksessä, niin voit lukea mielen virkistykseksesi Martti Lutherin saarnan kirkkopostillasta kolmantena sunnuntaina
    loppiaisesta, jossa Luther sanoo seuraavaa
    lapsikasteesta:

    "...Usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan
    kautta. Pienet lapset nyt eivät kuule eivätkä
    ymmärrä Jumalan sanaa, joten heillä ei voi olla
    omaa uskoaan.

    Tähän kysymykseen ovat korkeakoulujen
    viisastelijat ja paavin lauma sepitelleet
    seuraavan vastauksen. Pienet lapset kastetaan
    ilman omaa uskoa, nimittäin seurakunnan uskon
    varaan, jonka kummit kasteessa
    tunnustavat; sen perusteella annetaan lapsille
    kasteessa kasteen voimasta ja vaikutuksesta synnit
    anteeksi ja heihin vuodatetaan armon kautta oma
    usko, niin että uusi lapsi syntyy vedestä ja
    Pyhästä Hengestä.

    Mutta JOS KYSYTÄÄN PERUSTUSTA SELLAISEEN
    VASTAUKSEEN JA MISTÄ SIITÄ RAAMATUSSA PUHUTAAN,
    NIIN HAVAITAAN SE PIMEÄKSI SAVUPATSAAKSI, tai
    osoittavat he meille tohtorinhattuaan sanoen:

    Me olemme korkeasti oppineita tohtoreita, ja
    koska me niin sanomme, on se oikein, eikä siinä
    pitempiä puheita tarvita. SAMOIN EI KAIKELLA
    HEIDÄN MUULLAKAAN OPILLAAN OLE MITÄÄN
    PERUSTUSTA KUIN HEIDÄN OMAT UNELMANSA JA
    MIETTEENSÄ.

    Ja kun he parhaisiin varuksiinsa pukeutuvat, niin
    paiskaavat he esiin jonkun tukasta vedetyn
    lauseen P. Augustinuksesta tai jostain muusta
    pyhästä isästä.

    MUTTA TÄMÄ EI RIITÄ MEILLE SELLAISESSA ASIASSA,
    JOKA KOSKEE SIELUJEN AUTUUTTA, SILLÄ SEKÄ HE ETTÄ
    KAIKKI PYHÄT ISÄT OVAT OLLEET IHMISIÄ. KUKA MINUA
    TAKAA JA VAKUUTTAA, ETTÄ HE OVAT OIKEASSA? KUKA
    SIIHEN USKALTAISI JA SEN PERUSTUKSELLA VOISI
    KUOLLA, KOSKA HE PUHUVAT SITÄ ILMAN RAAMATTUA JA
    JUMALAN SANAA?

    Pyhät sinne ja pyhät tänne; jos asia koskee minun
    sieluni iankaikkista kadotusta tai autuutta, en
    minä voi luottaa kaikkiin enkeleihinkään enkä
    pyhiin, puhumattakaan yhdestä tai kahdesta
    pyhästä, ellei minulle osoiteta Jumalan sanaa ...
    Tämän he ovat edellisestä mielipiteestä johtaneet
    arvellessaan, että pienet lapset muka ilman
    uskoa, ainoastaan kasteen vaikutuksesta ja
    voimasta, saavat armon, kuten he
    uneksivat ... Kavahda tällaista myrkkyä ja
    eksytystä, vaikka sen kaikki isät ja
    kirkolliskokoukset olisivat
    oikeaksi hyväksyneet, sillä SE EI PIDÄ PAIKKAANSA
    EIKÄ SILLÄ OLE MITÄÄN PERUSTUSTA RAAMATUSSA, vaan
    se on paljasta ihmisten mietelmää ja unelmaa. Sen
    lisäksi se on ilmeisessä RISTIRIIDASSA edellä
    olevan peruslauseen kanssa, jossa Kristus sanoo:
    ' Joka uskoo ja kastetaan' jne. ja josta saadaan
    lyhyesti päätökseksi: KASTE EI AUTA KETÄÄN, EIKÄ
    SITÄ TULE KENELLEKÄÄN ANTAA, JOKA EI OMASTA
    PUOLESTAAN USKO ... PAREMPI OLISI OLLA YHTÄKÄÄN
    LASTA KASTAMATTA, kuin tuolla tavalla ilvehtiä ja
    leikitellä Jumalan sanan kanssa ... ikäänkuin
    Jumala olisi joku epäjumala tai narri ... ja
    sitten sanovat lapset kastettavan Jumalan
    valtakuntaan ensimmäisessä ja kolmannessa
    merkityksessä, toisin sanoen: heitä ei kasteta,
    jotta he sen kautta tulisivat autuaiksi ja
    saisivat synnit anteeksi, vaan otetaan
    kristikunnan yhteyteen ja saatetaan
    evankeliumiin. Kaikki tämä ei mitään
    todista, vaan on heidän OMAA SEPUSTUSTAAN. ...
    Ellemme nyt paremmin voi tähän kysymykseen
    vastata ja todistaa, että pienokaiset lapset
    uskovat ja että heillä on oma usko, niin ON MINUN
    USKOLLINEN NEUVONI JA RATKAISUNI SE, ETTÄ MITÄ
    PIKEMMIN SEN PAREMPI, LAKATTAISIIN YHTÄKÄÄN LASTA
    KASTAMASTA, JOTTA EMME AIVAN TURHANPÄIVÄISELLÄ
    ILVEILYLLÄ JA HULLUTTELEMISELLA PILKKAISI JA
    LOUKKAISI JUMALAN KORKEASTI YLISTETTÄVÄÄ
    MAJESTEETTIA."

    Näin siis uskonpuhdistajaksi kutsuttu Martti
    Luther.

    Luther on tässä saarnassaan uskollinen SANALLE, ja
    kerta kaikkiaan upeasti ja kunnioitettavasti
    "teilaa" lapsikasteluharhaoppilahkojärjestelmän
    eksytyksen!

    Ja oikein Martti Luther siinä kerta kaikkiaan
    tekeekin, sillä Raamatun mukaan syvin ero ihmisten
    keksimän perinnäissäännön: lapsikastelun ja
    raamatullisen ja apostolisen uskovien kasteen
    välillä on siinä, että lapsikastelu asetetaan
    ristin sovituksen tilalle: Jeesuksen Kristuksen
    tilalle!

    Raamatun mukaan kuitenkin Jeesuksessa
    Kristuksessa AINOASTAAN tarjotaan maailmalle ARMO:
    SYNTIEN ANTEEKSISAAMINEN! RAAMATUN MUKAAN
    JEESUKSEN NIMESSÄ ON VAIN MEIDÄN PELASTUMINEN EIKÄ
    LAPSIKASTELUSSA.

    USKO TULEE KUULEMISESTA, KUTEN RAAMATTU, SANA
    (ROOM. 10:17) OPETTAA EIKÄ MISSÄÄN
    TAPAUKSESSA PAKANALLISESTA IHMISKEKSINNÖSTÄ:
    IHMISTEN PERINNÄISSÄÄNNÖSTÄ: LAPSIKASTELUSTA!
    Jaak. 1:18, Room. 5:1,2, Joh. 1:12-13, 1
    Kor.4:15,Ef. 2:8-9.

    Jeesus Kristus vastasi sellaisille, jotka
    tahtoivat tehdä Jumalan tekoja: Joh. 28-29!EI
    VIITTAUSTAKAAN LAPSIKASTELUUN!

    Lutheristä on kuitenkin valitettavasti
    todettava, että Lutherin oli perin vaikeata,
    uskollisena katolisen kirkon poikana, selvitä
    kasteasiasta, jota hän ei sanokaan saaneensa
    Jumalalta, kuten vanhurskauttamisoppia, vaan
    PAAVILTA! (GAL.KIRJ. SEL. SIVU 100, SLEY 1932)

    Ja on lisäksi todettava, että Lutherin tekstit
    muilta osin kasteeseen liittyen ovat sellaista
    huopaamista ja soutamista vastoin sitä, mitä hän
    on kirkkaasti Raamatun mukaisesti saarnannut
    kolmantena sunnuntaina loppiaisesta, että ne
    voidaan liittää "sepustuksien" alle, kuten hän
    tuossa saarnassaankin sanoo.

    "Kasteen armosta" puhuvat paavilaiset ja
    heidän hengenheimolaisensa, jos lukevat Raamattua,
    tulevat huomaamaan, että sellaista käsitettä EI
    NÄET OLE RAAMATUSSA!: SEKIN ON IHMISKEKSINTÖ!

    Mistään Raamatussa EI ILMENE SUORAAN TAI
    EPÄSUORASTI, ETTÄ LAPSIKASTELU TOIMITUKSENA (EX
    OPERE OPERATO) VÄLITTÄISI JUMALAN ARMOA! SEN
    TÄHDEN PUHE (Martti Lutheria lainatakseni:
    sepustus!) "kasteen armosta" on vieras Kristuksen
    evankeliumille.

    Huomaa, että katolinen kirkko ja siitä lähteneet
    hengenheimolaiset ovat omaksuneet sen
    lempikäsitteekseen, jolla he johdattavat sielunsa
    kadotukseen hitaasti, mutta varmasti. Uusi
    katekismuskin opettaa (Artikla 35), että kaste
    pelastaa, ja parannusta ei tarvita, koska
    lapsikastelu riittää jne.

    Lutherin kastekäsitys on sellaista sekasotkua
    muualla hänen tuotannossaan, että on vain
    todettava, että Luther luopui siitä
    ajatuksestaan, joka edellä on tullut esiin
    hänellä: kasteen on ehdottomasti oltava uskovien
    kaste.

    Isossa katekismuksessaan Luther sitä vastaan
    sanoo:

    "Sitten sanomme edelleen: Meille ei ole
    ensisijaisen tärkeää, uskooko kastettava vai eikö
    usko, -kaste ei silti muutu vääräksi. Kaikki
    riippuu Jumalan sanasta ja käskystä. Tämä on
    tosin koko lailla voimakkaasti sanottu, mutta se
    perustuu täysin siihen, mitä olen lausunut: kaste
    on ainoastaan vettä ja, Jumalan sanaa; nämä ovat
    toistensa ohella ja kanssa, toisin sanoen: kaste
    on oikea, kunhan vain sana on veden ohella,
    vaikkei siihen usko liittyisikään."

    Luther perustelee tätä näkemystään:

    "Pysyyhän kulta kultana siitä huolimatta, että
    sitä kantaa synnillinen ja häpeällinen portto".

    Tuo Lutherin sepustus on todellakin vain
    ihmiskeksintöä ja sepustusta ja vailla Raamatun
    perustaa. Luther pitää lapsikastelua vaikuttavana
    jo ilman uskoakin.

    Luther myös tuo esille toisaalla
    päinvastaisenkin Raamatun vastaisen harhansa
    "vaikka et olisikaan kastettu, niin jos uskot,
    että olet kastettu, niin olet kastettu."

    Lutherilla on sellaisia keinotekoisia
    lapsikastelusepityksiä, että ne on hylättävä
    epäraamatullisina harhaoppeina.

    Henkilökohtaisen uskon vaatimuksestaan huolimatta
    Luther ei hylännyt pakanallista paavilaista
    lapsikastelua.

    Hän selvisi ongelmasta selittämällä, että
    sylilapsi saa uskon kummien esirukouksen kautta.

    Luther torjui ensin kirkkoisien näkemykset
    ihmismielipiteinä, mutta laati sitten tilalle
    omat mielipiteensä. Niitä esittäessään hän totesi:

    "Sentähden päätämme ja vastaamme tähän näin..."

    Lisäksi kastetoimituksen yhteydessä kastettavalle
    esitettävät kysymykset Luther peri myös paavin
    kirkolta.

    Ensin kysyttiin henkilökohtaista uskoa
    Jeesukseen, sitten kasteen vapaaehtoista
    vastaanottamista. Nämä kysymykset ovat vahva
    todiste siitä, kenelle kaste on alunperin aina
    annettu.

    Kysymykset oli tehty alkuaan sellaisille, jotka
    pystyivät itse vastaamaan niihin. Vaikka kaste
    muuttui lapsikasteluksi, toimituksen ulkonainen
    muoto säilyi kysymyksineen.

    Myöhemmässä vaiheessa Luther muutti
    kantaansa jyrkästi, kun hän joutui tekemisiin
    sellaisten kanssa, jotka olivat uskovien kasteen
    kannalla. Kun näiden opetukset alkoivat saada
    laajaa kannatusta, Luther ja Melanchton säätivät,
    että lapsikasteluopin hylkäävät tuli tuomita
    kuolemanrangaistukseen. Ja lapsikasteluoppia
    vahvistettiinkin sitten murhaamisin ja
    peloitteluin kautta Euroopan.

    Se miten lapsikasteluoppia sitten
    julistettiin, paljastaa vähintäänkin sen, mistä
    lähteestä lapsikasteluoppi on kotoisin.

    Lapsikasteluharhalahko-oppi on saatanasta eikä
    Raamatun Jumalasta.

    Äänestä

  • Pienten lasten, vauvojen, kasteleminen on
    yksi katolisen kirkon ja sitä kasteopissa
    seuraavien kirkkojen ratkaisevimpia ja
    arveluttavimpia oppeja.

    Katolinen kirkko, kuten sen tyttäretkin opettavat
    samaa, että "syntyessään, langenneine
    ihmisluontoineen ja perisynnin saastuttamina,
    lapsillakin on tarve saada uusi syntymä
    kasteessa, jossa heidät vapautetaan
    pimeyden vallasta ja otetaan Jumalan lasten
    vapauden valtakuntaan. Pelastuksen armon täysi
    maksuttomuus ilmenee nimenomaan pienten lasten
    astamisessa. Kirkko ja vanhemmat kieltäisivät
    lapselta korvaamattoman armon tulla Jumalan
    lapseksi mikäli he eivät soisi hänelle Kastetta
    pian tämän syntymänsä jälkeen."

    Näin siis KKK:ssa (Katolisen kirkon katekismus)
    s. 319 kohta 1250.

    Tuo KKK kertoo meille, mistä tämä
    kirkonkulmakivioppi myös on peräisin:

    "Käytäntö kastaa pienet lapset on ikivanha Kirkon
    traditio. Tästä tavasta on selvä todistus toiselta
    vuosisadalta lähtien..." (s. 319, kohta 1252)

    Tässä KKK katekismus myöntää, että tämä oppi ei
    perustu Raamattuun!

    Se on ihmistekoinen traditio!

    Paavalin varoitus saattaisi sopia hyvin tähän:

    "Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen
    järkeisopilla ja tyhjällä petoksella pitäytyen
    ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman
    alkeisvoimiin eikä Kristukseen." Kol. 2:8.

    Pitäydy siis Raamatun Kristukseen äläkä
    epäraamatulliseen lapsikasteluun.

    Kaste Raamatussa

    Mikä tekee tämän pienten lasten, vauvojen,
    kastelemistavan harjoittamisen erityisen
    sekoittavaksi ja hämmentäväksi, on se, että
    Raamattu ei kerro yhdestäkään pienten lasten
    kastelemistapahtumasta.

    Sitä vastoin jokainen maininta kasteesta sisältää
    riittävän vanhoja ihmisiä, jotka kuulevat ja
    vastaanottavat evankeliumin Jeesuksesta
    Kristuksesta.

    Jeesus oli aikuinen, kun HÄNET kastettiin:

    "Kun Jeesus oli kastettu, nousi HÄN kohta
    vedestä."Matt. 3:16.

    Kaikkialla Raamatussa kaste seurasi aina
    pelastusta.

    Etiopialainen hoviherra, jonka Filippus
    johdatti pelastukseen, oli aikuinen, kun hänet
    kastettiin.

    "...he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus
    että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet." Ap.t.
    8:38.

    Myös muutkin kastettiin sitten, kun he olivat
    tulleet uskoon:

    "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen
    perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet
    korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa,
    uskoivat, ja heidät kastettiin." Ap.t. 18.8.

    Sen jälkeen, kun ihmiset olivat ottaneet vastaan
    Johannes Kastajan sanoman parannuksesta:

    "...hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun
    hetunnustivat syntinsä." Matt. 3:6.

    Ilmeisestikään vastasyntyneet pienet lapset,
    vauvat eivät pysty katumaan, tekemään parannusta,
    uskomaantai tunnustamaan syntejään. Sen tähden
    heillä ei milloinkaan ole Pyhän Raamatun
    mukaisia edellytyksiä raamatulliselle kasteelle.

    Filippiläinen vanginvartija

    Kun Filippiläinen vanginvartija, joka vartioi
    apostoli Paavalia, kysyi:

    "Mitä minun pitää tehdä, että minä
    pelastuisin?"(Ap.t.16:30)

    Paavali vastasi:

    "Usko Herraan Jeesukseen."(Jae31).

    Sitten, kun vanginvartija oli tullut uskoon,
    Paavali kastoi hänet (jae 33).

    Kun Pietari saarnasi Apostolien tekojen 2.
    Luvussa:

    "...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne
    kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
    noin 3000 sielua." Ap.t. 2:41.

    Kun Filippus saarnasi Samarian kansalle, miehiä ja
    naisia kastettiin, mutta ei pikkulapsia, vauvoja:

    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka
    julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
    Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat
    kasteen, sekä miehet että naiset." Ap.t. 8:12.

    Jos Jumalan Sana ilmaisee kantansa näin tarkasti
    ja suoraan ja selvästi, että vain ne, jotka ovat
    tarpeeksi vanhoja kuulemaan ja vastaanottamaan
    Jumalan Sanan, pitäisi kastaa, niin miksi
    katolisuus vaatii vastasyntyneet pienet lapset,
    vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole
    raamatullinen kaste?

    Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta kirkon
    orjuuteen heti heidän syntymänsä jälkeen?

    Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa
    sydämessäsi.

    Johtopäätöksen aika tässä asiassa.Kun sinä olit
    vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan
    kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai
    pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain
    vähän vettä?

    Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot -
    Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita?

    Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman
    aikansa uskonnollisille johtajille:

    "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne
    omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

    Ellei lapsikastelua poisteta käytännöstä, ei
    päästä eroon pakanallisesta paavillisuudesta.

    Lapsikastelun säilyttämisen vuoksi Lutherin hyvä
    tarkoitus ajautui karille, ja tänä päivänä se
    kirkko, joka on kantanut taannoin paavillisuuden
    suurimman vastustajan nimeä, on itse ilmeisen
    pakanallisen paavillinen ja luisuu vähitellen
    paavin, Lutherin mukaan antikristuksen, syliin,
    ellei se sanoudu irti lapsikastelusta ja opeta
    Raamatun mukaisesti kasteesta ja valvo ja raivaa
    rajansa selviksi maailmaan.

    Äänestä

  • Raamatun yksinkertainen oppi on, että
    uudestisyntynyt uskoon tullut ihminen ottaa ns.
    raamatullisen uskovien kasteen.

    Jumala ei ole perustanut sellaista kirkkoa, joka
    "kehittäisi" oppia ohi/yli HÄNEN SANANSA!Jumalan
    säädöksiä ei ole tarkoitettu muuttumaan, vaan
    säilymään sellaisinaan, kuin on kirjoitettu! Jos
    opit muuttuvat aikojen kuluessa, EI OLE KYSYMYS
    KEHITYKSESTÄ, VAAN EKSYMISESTÄ! ON MENTY OHI/YLI
    (1Kor4:6) KIRJOITUSTEN!

    Jokainen, joka haluaa, voi päästä selvyyteen
    Raamatun kasteopista lukemalla itse Raamattua,
    erikoisesti Apostolien tekoja.

    Raamattu osoittaa kiistattomasti, että
    ensimmäisen kristillisen vuosisadan seurakunnissa
    oli käytännössä vain uskovien upotusvesikaste
    vastoin pakanuudesta ammentaneen kirkon
    epäraamatullisia perinnäissääntöjä ja taikamenoja.

    Vauvojen kastamista perustellaan joskus sillä,
    ettei Raamattu missään suoranaisesti kiellä sitä.
    Kuitenkin voidaan esittää ainakin kuusi syytä,
    miksi kyseinen toimenpide on ristiriidassa
    Raamatun kanssa:

    1. Se on ristiriidassa opetuslapseuden kanssa.
    Jeesus sanoi: "Jos te pysytte minun sanassani,
    niin te totisesti olette minun opetuslapsiani",
    (Joh.8:31).

    Jeesus ja apostolit opettivat uskovien
    upotuskastetta. Raamattu ei missään mainitse
    muunlaista kastetta.

    2. Se on ristiriidassa lasten asemaa koskevan
    Jeesuksen opetuksen kanssa.

    Vapahtaja siunasi lapsia sellaisinaan ja asetti
    heidät esikuviksi Jumalan valtakunnan
    perillisistä. Pyrkimys muuttaa lasten asemaa
    (kasteen avulla) joksikin muuksi on Jeesuksen
    opetuksen vastaista.

    3. Se on ristiriidassa uskoontulossa tapahtuvan
    uudestisyntymisen kanssa.

    Lapsikasteen yhteydessä opetetaan tiedostamatonta
    uudestisyntymistä. Se oli kuitenkin kaikilla
    Raamatun henkilöillä uskoontulon yhteydessä
    tapahtunut tietoinen kokemus Pyhän Hengen (Ef.
    1:13) ja Kristuksen vastaanottamisen kautta (1.
    Piet. 1:23).

    4. Se on ristiriidassa parannuksenteon eli
    mielenmuutoksen kanssa.

    Kaste kuuluu tämän parannuksenteon yhteyteen
    (Ap.t. 2:38).

    5. Se on ristiriidassa Jumalan
    pelastusjärjestyksen kanssa.

    Sana sanoo:"Anna kastaa itsesi", ei lapsesi.

    Lapsena toimitettu kastelu on myöhemmin
    suoranainen
    este uskoontulolle ja parannuksenteolle, kun
    siihen turvataan. Siitä tulee ongelma lapselle
    myös myöhemmällä iällä, kun omakohtainen usko ja
    raamatullisen kasteen ottaminen käy
    ajankohtaiseksi.

    6. Se on ristiriidassa Raamatun
    seurakuntajärjestyksen kanssa.

    Seurakunnan kasvu luonnollisen syntyvyyden
    perustalla tapahtuivain Vanhan testamentin
    Israelissa, ei enää Uuden testamentin
    seurakunnassa, johon kuulutaan omakohtaisen uskon
    ja hengellisen uudestisyntymisen perusteella.

    Seurakunnan jäseneksi ottaminen kasteen kautta
    luonnollisen syntymän perustalla johtaa maailman
    ja seurakunnan tietoiseen sekoittamiseen.

    On vain yksi oikea raamatullinen kaste.

    Sana yhdestä kasteesta ei merkitse sitä, etteikö
    kastetta voisi suorittaa uudelleen, mikäli sitä
    ei aiemmin ole toimitettu Raamatun mukaisesti.

    Paavali itse kastoi efesolaiset uudelleen, vaikka
    juuri heillehän kirjoitti että on vain "yksi
    Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5). Apostoli
    oli tarkka.

    Vain se seikka, ettei efesolaisia oltu kastettu
    oikeaan nimeen, vaikka he olivat uskovia ja
    opetuslapsia, sai hänet uusimaan kasteen(Ap.t.
    19:1-6).

    Samassa yhteydessä on kirjoitettu myös: Yksi
    usko. Jos sinulla aiemmin on ollut uskomuksia,
    jotka poikkeavat raamatullisesta uskosta, se ei
    kuitenkaan merkitse ettetkö nyt saisi uskoa
    uudelleen oikein.

    Siinä on kirjoitettu myös: Yksi Herra. Jos
    sinulla on ollut vaikka kymmenen erilaista herraa
    aikaisemmin, sekään ei merkitse, ettetkö nyt
    voisi ottaa omaksesi uutta Herraa, Jeesusta
    Kristusta.

    Samoin jos sinulle on aiemmin tehty jokin muu
    toimitus kuin Herran Jeesuksen asettama uskoviksi
    tulleiden upotuskaste, se merkitsee sitä, että
    sinua ei vielä koskaan ole kastettu tällä
    Raamatun Sanan mukaisella yhdellä kasteella.

    Ohjeena kastekysymyksessä tulee olla ainoastaan
    Uuden Testamentin opetus ja käytäntö.

    Ihmisten pakanalliset ja taikauskoiset tulkinnat
    ja historiallinen kehitys ovat jättäneet jälkensä
    kaikkeen, mutta myöhempien vuosisatojen kehitys
    ei saa olla ohjaamassa myöskään
    kastekäsitystämme.

    Pysyäksemme Raamatullisessa kasteessa, meidän on
    löydettävä sen teologia ja käytännön toteutus
    Raamatusta. Muussa tapauksessa se jäisi ilman
    raamatullista arvovaltaa, eikä sitä näin ollen
    voitaisi pitää raamatullisena kasteena.

    Erinomaista lisätietoa asiasta saat kirjoista:

    Juhana Lehmuskoski: Yksi kaste

    Eino I. Manninen: Evankeliumin kaste

    Siunausta kaikille.

    Äänestä

  • Paavalin Kirje Galatalaisille 3:26-27: Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

    Raamatun ilmoittama järjestys on selvä: vain raamatullisesti uudestisyntyneet ottavat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    Galatiassa ei kastettu eikä missään tapauksessa kasteltu yhtään uudestisyntymätöntä ihmistä, vaan jokainen Galatian seurakuntaan kuuluva oli henkilökohtaisesti tullut raamatullisesti uskoon ennen raamatullista kastettaan.

    Raamatun raamatulliset seurakunnat olivat kaikki uskovien raamatullisia seurakuntia, joissa oli raamatullinen uskovien upotuskastekäytekäytäntö.

    Raamatullinen kaste kuuluu vain henkilökohtaisesti uskoon tulleille Raamatun mukaan. Tämä raamatullisuus sulkee pois pakanallisen lapsikasteluriitin.

    Kaste on raamatullinen silloin kun saarnataan ensiksi evankeliumia ja sitten kastetaan uskoontulleet kasteelle haluavat.

    Äänestä

  • ...lukea vaikka jakeesta 23 lähtien !!

    Siinä sitten näet että tuo laittamasi jae - Gal 3:27 puhuttiin jo valmiiksi USKOVILLE ihmisille!!

    He olivat USKOSSA OLLESSAAN Kristukseen kastetut!!!

    Äänestä

  • eeva kirjoitti:

    Jos luterilaisena pitäydyt Lutherin "oppiin"
    kastekysymyksessä, niin voit lukea mielen virkistykseksesi Martti Lutherin saarnan kirkkopostillasta kolmantena sunnuntaina
    loppiaisesta, jossa Luther sanoo seuraavaa
    lapsikasteesta:

    "...Usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan
    kautta. Pienet lapset nyt eivät kuule eivätkä
    ymmärrä Jumalan sanaa, joten heillä ei voi olla
    omaa uskoaan.

    Tähän kysymykseen ovat korkeakoulujen
    viisastelijat ja paavin lauma sepitelleet
    seuraavan vastauksen. Pienet lapset kastetaan
    ilman omaa uskoa, nimittäin seurakunnan uskon
    varaan, jonka kummit kasteessa
    tunnustavat; sen perusteella annetaan lapsille
    kasteessa kasteen voimasta ja vaikutuksesta synnit
    anteeksi ja heihin vuodatetaan armon kautta oma
    usko, niin että uusi lapsi syntyy vedestä ja
    Pyhästä Hengestä.

    Mutta JOS KYSYTÄÄN PERUSTUSTA SELLAISEEN
    VASTAUKSEEN JA MISTÄ SIITÄ RAAMATUSSA PUHUTAAN,
    NIIN HAVAITAAN SE PIMEÄKSI SAVUPATSAAKSI, tai
    osoittavat he meille tohtorinhattuaan sanoen:

    Me olemme korkeasti oppineita tohtoreita, ja
    koska me niin sanomme, on se oikein, eikä siinä
    pitempiä puheita tarvita. SAMOIN EI KAIKELLA
    HEIDÄN MUULLAKAAN OPILLAAN OLE MITÄÄN
    PERUSTUSTA KUIN HEIDÄN OMAT UNELMANSA JA
    MIETTEENSÄ.

    Ja kun he parhaisiin varuksiinsa pukeutuvat, niin
    paiskaavat he esiin jonkun tukasta vedetyn
    lauseen P. Augustinuksesta tai jostain muusta
    pyhästä isästä.

    MUTTA TÄMÄ EI RIITÄ MEILLE SELLAISESSA ASIASSA,
    JOKA KOSKEE SIELUJEN AUTUUTTA, SILLÄ SEKÄ HE ETTÄ
    KAIKKI PYHÄT ISÄT OVAT OLLEET IHMISIÄ. KUKA MINUA
    TAKAA JA VAKUUTTAA, ETTÄ HE OVAT OIKEASSA? KUKA
    SIIHEN USKALTAISI JA SEN PERUSTUKSELLA VOISI
    KUOLLA, KOSKA HE PUHUVAT SITÄ ILMAN RAAMATTUA JA
    JUMALAN SANAA?

    Pyhät sinne ja pyhät tänne; jos asia koskee minun
    sieluni iankaikkista kadotusta tai autuutta, en
    minä voi luottaa kaikkiin enkeleihinkään enkä
    pyhiin, puhumattakaan yhdestä tai kahdesta
    pyhästä, ellei minulle osoiteta Jumalan sanaa ...
    Tämän he ovat edellisestä mielipiteestä johtaneet
    arvellessaan, että pienet lapset muka ilman
    uskoa, ainoastaan kasteen vaikutuksesta ja
    voimasta, saavat armon, kuten he
    uneksivat ... Kavahda tällaista myrkkyä ja
    eksytystä, vaikka sen kaikki isät ja
    kirkolliskokoukset olisivat
    oikeaksi hyväksyneet, sillä SE EI PIDÄ PAIKKAANSA
    EIKÄ SILLÄ OLE MITÄÄN PERUSTUSTA RAAMATUSSA, vaan
    se on paljasta ihmisten mietelmää ja unelmaa. Sen
    lisäksi se on ilmeisessä RISTIRIIDASSA edellä
    olevan peruslauseen kanssa, jossa Kristus sanoo:
    ' Joka uskoo ja kastetaan' jne. ja josta saadaan
    lyhyesti päätökseksi: KASTE EI AUTA KETÄÄN, EIKÄ
    SITÄ TULE KENELLEKÄÄN ANTAA, JOKA EI OMASTA
    PUOLESTAAN USKO ... PAREMPI OLISI OLLA YHTÄKÄÄN
    LASTA KASTAMATTA, kuin tuolla tavalla ilvehtiä ja
    leikitellä Jumalan sanan kanssa ... ikäänkuin
    Jumala olisi joku epäjumala tai narri ... ja
    sitten sanovat lapset kastettavan Jumalan
    valtakuntaan ensimmäisessä ja kolmannessa
    merkityksessä, toisin sanoen: heitä ei kasteta,
    jotta he sen kautta tulisivat autuaiksi ja
    saisivat synnit anteeksi, vaan otetaan
    kristikunnan yhteyteen ja saatetaan
    evankeliumiin. Kaikki tämä ei mitään
    todista, vaan on heidän OMAA SEPUSTUSTAAN. ...
    Ellemme nyt paremmin voi tähän kysymykseen
    vastata ja todistaa, että pienokaiset lapset
    uskovat ja että heillä on oma usko, niin ON MINUN
    USKOLLINEN NEUVONI JA RATKAISUNI SE, ETTÄ MITÄ
    PIKEMMIN SEN PAREMPI, LAKATTAISIIN YHTÄKÄÄN LASTA
    KASTAMASTA, JOTTA EMME AIVAN TURHANPÄIVÄISELLÄ
    ILVEILYLLÄ JA HULLUTTELEMISELLA PILKKAISI JA
    LOUKKAISI JUMALAN KORKEASTI YLISTETTÄVÄÄ
    MAJESTEETTIA."

    Näin siis uskonpuhdistajaksi kutsuttu Martti
    Luther.

    Luther on tässä saarnassaan uskollinen SANALLE, ja
    kerta kaikkiaan upeasti ja kunnioitettavasti
    "teilaa" lapsikasteluharhaoppilahkojärjestelmän
    eksytyksen!

    Ja oikein Martti Luther siinä kerta kaikkiaan
    tekeekin, sillä Raamatun mukaan syvin ero ihmisten
    keksimän perinnäissäännön: lapsikastelun ja
    raamatullisen ja apostolisen uskovien kasteen
    välillä on siinä, että lapsikastelu asetetaan
    ristin sovituksen tilalle: Jeesuksen Kristuksen
    tilalle!

    Raamatun mukaan kuitenkin Jeesuksessa
    Kristuksessa AINOASTAAN tarjotaan maailmalle ARMO:
    SYNTIEN ANTEEKSISAAMINEN! RAAMATUN MUKAAN
    JEESUKSEN NIMESSÄ ON VAIN MEIDÄN PELASTUMINEN EIKÄ
    LAPSIKASTELUSSA.

    USKO TULEE KUULEMISESTA, KUTEN RAAMATTU, SANA
    (ROOM. 10:17) OPETTAA EIKÄ MISSÄÄN
    TAPAUKSESSA PAKANALLISESTA IHMISKEKSINNÖSTÄ:
    IHMISTEN PERINNÄISSÄÄNNÖSTÄ: LAPSIKASTELUSTA!
    Jaak. 1:18, Room. 5:1,2, Joh. 1:12-13, 1
    Kor.4:15,Ef. 2:8-9.

    Jeesus Kristus vastasi sellaisille, jotka
    tahtoivat tehdä Jumalan tekoja: Joh. 28-29!EI
    VIITTAUSTAKAAN LAPSIKASTELUUN!

    Lutheristä on kuitenkin valitettavasti
    todettava, että Lutherin oli perin vaikeata,
    uskollisena katolisen kirkon poikana, selvitä
    kasteasiasta, jota hän ei sanokaan saaneensa
    Jumalalta, kuten vanhurskauttamisoppia, vaan
    PAAVILTA! (GAL.KIRJ. SEL. SIVU 100, SLEY 1932)

    Ja on lisäksi todettava, että Lutherin tekstit
    muilta osin kasteeseen liittyen ovat sellaista
    huopaamista ja soutamista vastoin sitä, mitä hän
    on kirkkaasti Raamatun mukaisesti saarnannut
    kolmantena sunnuntaina loppiaisesta, että ne
    voidaan liittää "sepustuksien" alle, kuten hän
    tuossa saarnassaankin sanoo.

    "Kasteen armosta" puhuvat paavilaiset ja
    heidän hengenheimolaisensa, jos lukevat Raamattua,
    tulevat huomaamaan, että sellaista käsitettä EI
    NÄET OLE RAAMATUSSA!: SEKIN ON IHMISKEKSINTÖ!

    Mistään Raamatussa EI ILMENE SUORAAN TAI
    EPÄSUORASTI, ETTÄ LAPSIKASTELU TOIMITUKSENA (EX
    OPERE OPERATO) VÄLITTÄISI JUMALAN ARMOA! SEN
    TÄHDEN PUHE (Martti Lutheria lainatakseni:
    sepustus!) "kasteen armosta" on vieras Kristuksen
    evankeliumille.

    Huomaa, että katolinen kirkko ja siitä lähteneet
    hengenheimolaiset ovat omaksuneet sen
    lempikäsitteekseen, jolla he johdattavat sielunsa
    kadotukseen hitaasti, mutta varmasti. Uusi
    katekismuskin opettaa (Artikla 35), että kaste
    pelastaa, ja parannusta ei tarvita, koska
    lapsikastelu riittää jne.

    Lutherin kastekäsitys on sellaista sekasotkua
    muualla hänen tuotannossaan, että on vain
    todettava, että Luther luopui siitä
    ajatuksestaan, joka edellä on tullut esiin
    hänellä: kasteen on ehdottomasti oltava uskovien
    kaste.

    Isossa katekismuksessaan Luther sitä vastaan
    sanoo:

    "Sitten sanomme edelleen: Meille ei ole
    ensisijaisen tärkeää, uskooko kastettava vai eikö
    usko, -kaste ei silti muutu vääräksi. Kaikki
    riippuu Jumalan sanasta ja käskystä. Tämä on
    tosin koko lailla voimakkaasti sanottu, mutta se
    perustuu täysin siihen, mitä olen lausunut: kaste
    on ainoastaan vettä ja, Jumalan sanaa; nämä ovat
    toistensa ohella ja kanssa, toisin sanoen: kaste
    on oikea, kunhan vain sana on veden ohella,
    vaikkei siihen usko liittyisikään."

    Luther perustelee tätä näkemystään:

    "Pysyyhän kulta kultana siitä huolimatta, että
    sitä kantaa synnillinen ja häpeällinen portto".

    Tuo Lutherin sepustus on todellakin vain
    ihmiskeksintöä ja sepustusta ja vailla Raamatun
    perustaa. Luther pitää lapsikastelua vaikuttavana
    jo ilman uskoakin.

    Luther myös tuo esille toisaalla
    päinvastaisenkin Raamatun vastaisen harhansa
    "vaikka et olisikaan kastettu, niin jos uskot,
    että olet kastettu, niin olet kastettu."

    Lutherilla on sellaisia keinotekoisia
    lapsikastelusepityksiä, että ne on hylättävä
    epäraamatullisina harhaoppeina.

    Henkilökohtaisen uskon vaatimuksestaan huolimatta
    Luther ei hylännyt pakanallista paavilaista
    lapsikastelua.

    Hän selvisi ongelmasta selittämällä, että
    sylilapsi saa uskon kummien esirukouksen kautta.

    Luther torjui ensin kirkkoisien näkemykset
    ihmismielipiteinä, mutta laati sitten tilalle
    omat mielipiteensä. Niitä esittäessään hän totesi:

    "Sentähden päätämme ja vastaamme tähän näin..."

    Lisäksi kastetoimituksen yhteydessä kastettavalle
    esitettävät kysymykset Luther peri myös paavin
    kirkolta.

    Ensin kysyttiin henkilökohtaista uskoa
    Jeesukseen, sitten kasteen vapaaehtoista
    vastaanottamista. Nämä kysymykset ovat vahva
    todiste siitä, kenelle kaste on alunperin aina
    annettu.

    Kysymykset oli tehty alkuaan sellaisille, jotka
    pystyivät itse vastaamaan niihin. Vaikka kaste
    muuttui lapsikasteluksi, toimituksen ulkonainen
    muoto säilyi kysymyksineen.

    Myöhemmässä vaiheessa Luther muutti
    kantaansa jyrkästi, kun hän joutui tekemisiin
    sellaisten kanssa, jotka olivat uskovien kasteen
    kannalla. Kun näiden opetukset alkoivat saada
    laajaa kannatusta, Luther ja Melanchton säätivät,
    että lapsikasteluopin hylkäävät tuli tuomita
    kuolemanrangaistukseen. Ja lapsikasteluoppia
    vahvistettiinkin sitten murhaamisin ja
    peloitteluin kautta Euroopan.

    Se miten lapsikasteluoppia sitten
    julistettiin, paljastaa vähintäänkin sen, mistä
    lähteestä lapsikasteluoppi on kotoisin.

    Lapsikasteluharhalahko-oppi on saatanasta eikä
    Raamatun Jumalasta.

    Älä vääristele Lutheria. Kopioit vain osan kyseisestä saarnasta, ja valheellisuuden henkesi tulee esiin siinä, että jätät kopioimatta ne osat siitä saarnasta, jotka kumoavat täysin todistelusi, että Luther olisi ollut lapsikasteen vastustaja. Päinvastoin, Luther nimenomaan puolustaa lapsikastetta tässä saarnassa.

    Tämä valheen henkesi on taas yksi todistus siitä, että uudestikastajien ja lapsikasteen kieltäjien oppi on peräisin kaiken valheen isästä, sielunvihollisesta perkeleestä. Se on kauhistus Herran edessä.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia:

    Kristukseen uskovien seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).

    Jotka ottavat Sanan vastaan, ne ovat näkyvä seurakunta(Apt. 2:41).

    Jos kastelemme sylilapsia, seurakunta ei voi olla
    uskovien seurakunta.

    Siihenhän tullaan vain uskosta Herraan ja syntiä
    tekeviä nuhdellaan ja lopulta erotetaan, elleivät he tee parannusta.

    Jokainen raamatullisesti uskoontullut Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt ja sitten raamatullisesti kastettu liitetään Raamatun mukaan Kristuksen seurakuntaan (Gal. 3:26, 27; Apt. 2:41, 42 46).

    Sylilapsena kasteltujen kohdalla oltaisiin
    vaikeuksissa:

    Missä vaiheessa heidät tulisi erottaa
    seurakunnasta, elleivät tule uskoviksi?

    Lapsikastelua käyttävä seurakunta muodostuu välttämättä 'sekalaiseksi seurakunnaksi'.

    Jos ymmärrämme, mitä Raamattu opettaa seurakunnasta,
    olemme samalla ymmärtäneet myös raamatullisen kasteopin.

    Korinton seurakunnan jäsenistä Paavali sanoo, että
    nämä ovat "kutsutut ja pyhät" (1 Kor. 1: 2).

    Efeson seurakunnalle lähetetty kirje oli tarkoitettu
    "Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa" (Ef 1:l).

    Uuden testamentin seurakunnat olivat kaikki kristukseen uskovien
    seurakuntia (ks. myös Room. 1:7; Gal. 1:2; 3:26; Fil.1:1; Kol. 1:2; 1 Tess. 1: 6; Apt. 5:13, 14).

    Jos apostolit olisivat kirkollisesti kastelleet rintalapset, seurakunnan jäseniä ei olisi enää muutaman vuoden kuluttua uskallettu
    kutsua "pyhiksi ja uskoviksi", koska joukossa olisi jo ollut muitakin.

    Aikaisemmin minulla oli monimutkainen seurakunta oppi:

    On näkyvä seurakunta, johon kuuluu muitakin kuin
    uskovia. Näkymätön seurakunta on sitten varsinainen
    Kristukseen uskovien joukko, tosi seurakunta. Viimeksi
    mainittu kuuluu osana näkyvään seurakuntaan.

    Tätä oppia on perusteltu Raamatun nisu ja luste
    -vertauksella. Nisu ja luste saivat kasvaa rinnakkain
    elonleikkuuseen asti. Tähän nojaten on esitetty, että
    seurakuntaan voi kuulua kääntymättömiäkin.

    Herra Jeesus Kristus selitti kuitenkin toisin kuin kirkollisuus:

    "Pelto on maailma" (Matt.13:38).

    Seurakunnan jäsenet ja uskosta osattomat
    elävät samassa maailmassa rinnakkain.

    Näkymätöntä seurakuntaa ei ole Raamatun mukaan; päinvastoin sen
    tulee 'loistaa kaikille huoneessa oleville"(Matt.5:15).

    Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia: uskovien
    seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).

    Jotka ottavat Sanan vastaan, ne tulee liittää näkyvään seurakuntaan (Apt. 2:41).

    Oma lapsikastelulla eksytetty maamme on lähetystyön kohde, kuten muutkin pakanakansat.

    Kristillinen tietomme eikä lapsikastelu tee meistä kristittyä kansaa.

    Eihän pelkkä pään tieto voi tehdä yksityisestä ihmisestäkään kristittyä.

    Sitä mukaa kuin teemme opetuslapsiksi kaikkia kansoja,
    kastamme niiden uskoon tulleet jäsenet ja opetamme
    heille kaikki Raamatun aarteet.

    Sylilasta ei voi tehdä lapsikastelulla opetuslapseksi. Tarvitaan henkilökohtainen usko syntien anteeksi Antajaan (Room. 3:21-26; 10:9, 10).

    Usko tulee kuulemisesta (Room.10:17), Sanan kautta (1 Piet. 1:3, 23; Jaak. 1:18) eikä millään taikatempulla kuten esim juuri lapsikastelulla.

    Jakeen Mark. 16:16 sisältö on joskus lapsikastelulahkossa esitetty
    seuraavasti: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu"
    tai: "Uskova ja kastettu on pelastuva". Kastaa-sanan
    on selitetty olevan menneessä muodossa, aoristissa.

    Alkukielessä myös uskoa-verbi on aoristissa, ja
    tarkasti ottaen virke tulisi kääntää:

    "Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu. "

    Se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen. Jeesus ei käskenyt kastaa häntä eikä missään esitä viittaustakaan lapsikastelun puolesta.

    Lapsikasteluharhaoppijärjestelmä opettaa ja
    uskottavaksi ilman epäilyksiä määrää ja asettaa,
    että lapsikastelu pelastaa ja uudestisynnyttää ja
    vapauttaa perkeleestä ja niin edespäin.

    Jokaisen pitäisi ymmärtää,että Herra EI yhdy
    lapsikasteluharhaopin väitteisiin, vaikka ihmisten
    perinnäissäännöt niihin yhtyvätkin.

    Raamattu opettaa, että pelastus on ilmainen lahja,
    jota ei voi koskaan perinnäissäännöillä
    (lapsikastelu on ihmisten perinnäissääntö!)
    ostaa, hankkia taikka ansaita.

    Tuon ihmisten keksimän epäraamatullisen opin
    mukaan todetaan:

    -kaste on armonväline, joka lahjoittaa pelastuksen

    Raamattu ei voisi olla enempää eri mieltä!

    Raamattu sanoo:

    "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän
    antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka
    uskovat hänen nimeensä." Joh. 1:12.

    Huolimatta tämän kaltaisista Raamatun jakeista,
    joita Raamatussa on useita, esitetään
    lapsikasteluharhaoppijärjestelmän keskeisimpänä
    epäraamatullisena ajatuksena ihmisten
    perinnäissääntöjen mukaan, että

    "veteen liittyy Jumalan sana, jonka voimasta
    siinä on Kristus ja hänen sovitustyönsä ansio.
    Kaste ei vain kuvaa tästä armosta osalliseksi
    tulemista, vaan se on Jumalan meille antama
    armonväline, joka todella välittää meille
    pelastuksen"

    Tämä esitetty lapsikasteluoppi häpäisee Jeesusta
    Kristusta ja tekee tyhjäksi Jeesuksen Kristuksen
    YKSIN ristin puulla hankkiman ja ansaitseman
    sovitustyön: syntien anteeksiantamuksen.

    Raamattu opettaa, että vain Kristus voi antaa
    anteeksi meidän syntimme, "hyvän työn", kuten
    kasteelun, toimittaminen ei koskaan tee sitä!

    Raamattu sanoo:

    "Jossa meillä on lunastus HÄNEN (Kristuksen)
    verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen..."
    Ef. 1:7.

    Jos kaste on välttämätön pelastukseen, olisiko
    apostoli Paavali julistanut:

    "Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan
    evankeliumia julistamaan." 1. Kor. 1:17.

    Tai olisiko tämä sama suuri Jumalan mies lausunut:

    "Minä kiitän Jumalaa, että en ole kastanut teistä
    ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen" 1.
    Kor.1:14.

    Johannes Kastajan sanoma oli:

    "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on
    tullut lähelle." Matt. 3:2.

    Kun ihmiset kuultuaan ensin julistuksen tekivät
    sitten parannuksen, niin:

    "...hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he
    tunnustivat syntinsä. " Matt. 3:6.

    Kuuntele, mitä Etiopialainen hoviherra kysyi
    Filippukselta, kun he keskustelivat kasteasiasta:

    "Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen,ja
    hoviherra sanoi:

    ‘Katso, tässä on vettä; mikä estää minua
    kastamasta?'

    Ja Filippus sanoi:

    ‘Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se
    tapahtukoon'.

    Hän vastasi:

    ‘Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan
    Poika'." Ap.t.8:36-37.

    Raamattu siis opettaa, että kasteen tulisi
    tapahtua pelastumisen jälkeen, ei vaatimuksena
    eikä edellytyksenä, jotta voisi pelastua.

    Kun Filippiläinen vanginvartija kysyi:

    "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä
    pelastuisin?"

    Paavali vastasi:

    ‘Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin sinä
    pelastut, niin myös sinun perhekuntasi'. ...Ja hän
    otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi
    heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen
    omaisensa kastettiin kohta. " Ap.t. 16:30-31,33.

    On huomattava, että Raamattu sanoo, että Ensin! he
    uskoivat, sitten heidät kastettiin.

    Raamatullinen kaste seuraa siis aina
    raamatullista pelastusta!

    Tässä on vielä esimerkki:

    "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen
    perhekuntansa uskoivat Herraan, ja myöskin monet
    korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa,
    uskoivat, ja heidät kastettiin." Ap.t. 18:8.

    Apostolien tekojen luvussa 2 Pietari saarnasi,ja
    kun hän lopetti, niin:

    "...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne
    kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
    noin3000 sielua" Ap.t. 2:41.

    Huomaa Raamattu:

    "...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan [!],
    ne kastettiin [!]..."

    Jälleen heidät kastettiin, ei tullakseen Jumalan
    lapsiksi, vaan koska he jo olivat Jumalan lapsia.

    Kun Filippus saarnasi Samarian kansalle, ensin
    tuli pelastus, sitten kaste:

    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka
    julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
    Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat
    kasteen, sekä miehet että naiset." Ap.t. 8:12.

    Pian sen jälkeen tuossa samassa katkelmassa Simon,
    petollinen noita, seurasi samaa tietä:

    "ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän
    pysytteli Filippuksen seurassa... "Ap.t. 8:13.

    Juuri ennen kuolemaansa ryöväri ristillä Jeesuksen
    vieressä ilmaisi uskonsa Jeesukseen Kristukseen.

    Ilmeisestikään häntä ei koskaan oltu kastettu,
    mutta siitä huolimatta hän meni paratiisiin.

    Miksi?

    Koska pelastus on uskosta Kristukseen eikä
    lapsikastelun kautta.

    Raamattu sanoo, että Jumalan lasten iankaikkinen
    kohtalo on sinetöity Pyhällä Hengellä eikä
    lapsikastelulla:

    "Hänessä on teihinkin uskoviksi tultuanne pantu
    luvatun Pyhän Hengen sinetti." Ef. 1:13.

    "Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää
    Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi
    lunastuksenpäivään saakka." Ef. 4:30.

    Onko kaste välttämätön pelastukseen?

    Ihmisten perinnäissääntö: lapsikastelu ja
    Raamattu ovat poikkiteloin tässä asiassa.

    Ihmisten perinnnäissääntö: lapsikastelu sanoo
    "Kyllä".

    Jumalan sana sanoo taas "Ei".

    Kumpaa sinä tahdot uskoa?

    Jokaisessa opinkohdassa tulee palata
    alkulähteille.

    Kaikkien aikojen kristittyjen tehtävänä on
    noudattaa kasteasiassa kuten kaikessa muussakin
    VAIN Raamatun säädöksiä.

    Perinteikkyys ei kelpaa eikä kestä JUMALAN PYHÄN
    SANAN EDESSÄ!

    Uskonpuhdistuksen "hengen ja kirjaimen"
    mukaisesti on jokainen oikeutettu kysymään, ONKO
    LAPSIKASTEESTA RAAMATUSSA KIRJOITETTU, JA JOS ON,
    NIIN MISSÄ?

    Tässä asiassa on ratkaisevana tekijänä Raamattu!

    Ei tule mennä muuttamaan Raamattua ihmisten mielen
    mukaan, mutta sitä ei voida todeta päraamatullisen
    lapsikastelun puoltajista.

    Koska pakanallinen ev.lut.kirkkojärjestelmä saa
    jäsenensä yksinomaan lapsikastelun avulla,
    ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä
    seisoo tai kaatuu lapsikasteen mukana.

    Siitä on helppo tehdä johtopäätöksensä jokainen,
    koska lapsikastelua kynsin ja hampain pidetään
    "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei
    puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä
    apostolisena tapana.

    Kenelläkään ei olisi mitään oikeutta puhua tai
    kirjoittaa lapsikastelua vastaan, jos se
    katolisen kirkon tavoin rehellisesti
    tunnustettaisiin vain kirkon opiksi, "oli se
    sitten Raamatussa tai ei".

    Raamatusta EI sitä löydy! ja se ei ole Raamatun
    opetuksen mukainen kaste, siksi jokainen
    Raamatulle uskollinen on velvollinen siitä
    sanomaan ja kirjoittamaan, niin kuin on
    kirjoitettu Raamatussa!

    Sinä hetkenä, jona kirkkojärjestelmän papit,
    teologit rehellisesti lakkaavat pimittämästä
    kansaa ja väärentämästä Raamattua, selittäen
    yhtyvänsä vain paavin kirkkoon
    lapsikasteluopissaan, sillä se ei ole
    Raamatun mukainen kaste, niin jokaiselta Raamatun
    vesikastetta puolustavalta ei olisi tarvetta siitä
    sanoa halkaistua sanaa, sillä onhan tässä maassa
    kaikilla oikeus harjoittaa uskonnollisia menojaan
    uskonnossaan, kun ei loukkaa lakia ja hyviä
    tapoja.

    Lapsikastelusta kynsin ja hampain kiinnipitäviltä
    tulee siksi kysyä, miksi Jumala on antanut meille
    Raamatun, ellei siinä tarkoituksessa, että
    Raamattua uskotaan ja noudatetaan?

    Koko evankeliumin julistuksen tarkoitus on saattaa
    jokainen uskossa kuuliaiseksi Kristuksen
    evankeliumille (Room.1:5).

    Lääkäri Luukas piti tärkeänä kertoa asiat
    tarkasti, niin kuin ne ALUSSA olivat (Luuk.1:1-
    4).

    Myös apostoli Johannes painotti sitä, mikä "ON
    ALUSTA OLLUT" (1 Joh. 1:1-3).

    Apostoli Paavali piti ehdottoman tärkeänä, että
    hänen kuulijansa noudattavat hänen antamia
    säännöksiään (1 Kor. 11:2).

    Tessalonikalaisten tähden hän kiittää Jumalaa
    siksi, että HE USKOIVAT TOTUUTEEN (2 Tess.
    2:13), ja hän kehottaa jokaista SEISOMAAN LUJANA
    JA PITÄMÄÄN KIINNI NIISTÄ SÄÄNNÖISTÄ, JOTKA HE
    OLIVAT OPPINEET JOKO HÄNEN SANOISTAAN JA
    KIRJEISTÄÄN(2Tess.2:15 ja 3:6).

    Galatalaisia apostoli moittii siitä, että he eivät
    olleet TOTUUDELLE KUULIAISIA (Gal. 5:7), sen
    jälkeen, kun hän ensin on varoittanut heitä
    vääristä opettajista:

    "Mutta vaikka me, tai enkeli taivaasta julistaisi
    teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä
    olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu"
    (Gal.1:8).

    Raamatullisen uskovien kasteen vastustajat ovat
    kaivautuneet asemiinsa ja sieltä avanneet tulensa
    JUMALAN SANAN LINJALLA OLEVIA vastaan. Ammuksinaan
    lapsikastelun puolustajat käyttävät vanhoja
    räjähtämättömiä paukkupommejaan, jotka eivät
    saavuta maaliaan, koska ruuti on kastunut!

    Heidän paukkupommejaan he kutsuvat
    epäraamatullisilla termeillä ja käsitteillä,
    joita aivan vilisee heidän tuotoksissaan: kasteen
    evankeliumi, kasteen armo, kaste on Jumalan työ,
    kaste uudestisynnyttää, kaste pelastaa, kaste
    antaa synnit anteeksi jne. loputtomiin ja vielä
    kaiken huipuksi: kaiken vaikuttaa kastevesi,
    pelastava "taikavesi", joka ei olekaan pelkkää
    paljasta vettä, vaan salaperäistä maagista
    sanaan yhdistettyä mystistä taikavettä!

    Tuo lapsikastelun puolustajien epäraamatullinen
    vyörytys on epäraamatullista taikuutta ja magiaa!

    Se on epäraamatullista "teologiaa", jonka
    raamatullisuudelle EI LÖYDY POHJAA ja jonka
    totuudellisuudelle voi vain vakavoituneena
    surullisena sen epäraamatullisuudesta
    hymähtää.

    Se on kaikki ihmiskeksintöä: ihmisten
    perinnäissääntöä, joka tekee tyhjäksi JUMALAN
    PYHÄN SANAN:PYHÄN RAAMATUN!

    Raamatun kasteohjetta noudattaneet pitäytyvät
    yksinomaan Raamattuun kasteasiassa eivätkä
    epäraamatullisiin keinotekoisiin
    lapsikasteluharhaoppilahkojärjestelmän
    epäraamatullisiin "sepustuksiin"!

    Jokaisen uskoon tulleen, tulee kääntyä
    kasteasiassa YKSIN RAAMATTUUN!, sillä muut tiet
    johtavat hämmennykseen ja pimeyteen, mutta -
    Psalmi 119:105, Apt 17:10-12 - vilpitön ja
    hellittämätön Raamatun tutkiminen johtaa
    totuuteen. Jaak. 1:21-25,Luuk 11:28.

    Raamattu ohjaa tutkijaansa 2Tim 3:15.

    Olemme JUMALAN TAHDON TIELLÄ, kun noudatamme
    JUMALAN OMAA SANAA emmekä ihmisten sepustuksia:
    ihmisten perinnäisääntöjä: esim. juuri
    epäraamatullista lapsikasteluharhaoppia.

    Lapsikastetta EI löydy Raamatussa.

    Raamattu sanoo:

    "... turhaan he palvelevat MINUA opettaen oppeja,
    jotka ovat ihmisten käskyjä." Ja "heissä on
    jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen
    voiman. Semmoisia karta!"

    Älköön monet ryhtykö opettajiksi, sillä siitä
    tulee kovempi tuomio. Miksi lapsikasteluopin
    kannattajat vääntävät kieroon KIRJOITUKSIA omaksi
    tuomioksensa ja kadotukseksensa?

    Tämä kannanotto oikaiskoon heidänlaisensa oikean
    opin mukaiseen käsitykseen ja käytäntöön
    vesikasteesta.

    Ei saa enää levittä Raamatun vastaisia harhaisia
    vääriä oppeja petollisesti ihmisille
    raamatullisina, koska se on valehtelemista ja
    siitä joutuu kerran varmasti tilille!

    Tulee lisäksi korostaa sitä, että koko Jumalan
    taloudenhoito PERUSTUU USKOON EIKÄ
    LAPSIKASTELUUN, siksi pitäisi
    jokaiselle, joka haluaa ojentautua opissaan ja
    elämässään Raamatun mukaan, olla kyllin selvää,
    että lapsikastelu jää ulkopuolelle Jumalan
    taloudenhoidon niin "kirjaimen kuin hengen"
    puolesta.

    Joka kuitenkaan ei vieläkään halua vastaanottaa
    RAKKAUTTA TOTUUTEEN, niin hän nielee täydestä
    valheen, kuten on kirjoitettu (2 Tess. 2:10, 11).

    Tarvitaan vain puhdas omatunto ja UUSI
    TESTAMENTTI, niin jokainen Kristukseen uskova
    antakoon kastaa itsensä, NIIN KUIN ON KIRJOITETTU!

    Jumala on antanut Raamatun kristityille opin ja
    elämän ainoaksi ohjeeksi. Muut kirjoitukset pitää
    pitää erossa ja niitä ei saa asettaa Raamatun
    rinnalle eikä missään tapauksessa Raamatun
    yläpuolelle, sillä ne eivät ole jumalallisia,
    vaan ihmisten laatimia kirjoitelmia.

    Raamattu on sen sijaan Jumalan HENGESTÄ! Jumala
    ei ole perustanut sellaista kirkkoa, joka
    "kehittäisi"oppia ohi/yli HÄNEN SANANSA!

    Jumalan säädöksiä ei ole tarkoitettu muuttumaan,
    vaan säilymään sellaisinaan, kuin on kirjoitettu!

    Jos opit muuttuvat aikojen kuluessa, EI OLE
    KYSYMYS KEHITYKSESTÄ, VAAN EKSYMISESTÄ! ON
    MENTYOHI/YLI(1Kor4:6) KIRJOITUSTEN!

    Apostoli Johannes kirjoittaa:

    "Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että
    kuulen lasteni vaeltavan totuudessa."Pyhä Henki
    on totuuden Henki. Hän opastaa ennakkoluulottoman
    SANAN koko totuuteen (2kor.4:1,2).

    Ei tule siksi väärentää Jumalan SANAA.

    Totuus ei koskaan liehittele ihmistä, vaan se
    tunkee läpi.

    Ei ole oikeaa armoa ilman oikeaa totuutta, ja
    siksi ei Pyhän Hengen valaisema omatunto tyydy
    mihinkään, mikä ei ole selvästi RAAMATULLA TOTEEN
    NÄYTETTÄVISSÄ!

    Kasteasiassa Raamattu sisältää kaiken
    tarpeellisen ja esittää selvästi totuuden.

    Kristitty noudattaa iloiten ja vapaaehtoisesti
    VAIN SANAA ja ilomielin irtisanoutuu
    lapsikasteluharhalahko-opista! Psalmi.119:57-58

    Siksi, olkoot paavin kirkon ja sitä seuraava/ien
    järjestelmä/ien, (jotka ovat ajallisesti kaukana
    apostolisesta alkuseurakunnasta) opit kasteasiassa
    millaiset tahansa, totuus on vain se,mitä PYHÄ
    RAAMATTU SANOO!

    Tutki Raamatusta vilpittömästi raamatullista
    kastetotuutta, ja löydät totuuden, ja sellaiset
    ihmisten perinnäissännöt ja muut epäraamatulliset
    näkemykset ja ihmisten sepitykset jäävät pois ja
    saat ilon ja Herran mielisuosion.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    ...lukea vaikka jakeesta 23 lähtien !!

    Siinä sitten näet että tuo laittamasi jae - Gal 3:27 puhuttiin jo valmiiksi USKOVILLE ihmisille!!

    He olivat USKOSSA OLLESSAAN Kristukseen kastetut!!!

    "...lukea vaikka jakeesta 23 lähtien !!

    Siinä sitten näet että tuo laittamasi jae - Gal 3:27 puhuttiin jo valmiiksi USKOVILLE ihmisille!!

    He olivat USKOSSA OLLESSAAN Kristukseen kastetut!!!"

    Luinpa keskustelujanne, en jaksanut kaikkia pitkä tarinoita lukea, mutta tämä pisti silmään.

    En ymmärrä sitä, että lapsi ei olisi uskova. Jeesushan nimenomaan asetti lapsen uskon esikuvaksi. MIelestäni jos joku on uskova, niin LAPSI.

    Äänestä

  • ulkopuolelta seurannut kirjoitti:

    "Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset
    nuhtelivat tuojia. Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: 'Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle' " (Luuk. 18:15-17).

    Sylilapsikastelua puolustetaan usein Jeesuksen sanoilla: älkääkä estäkö heitä.

    Kuitenkin Jeesus itse siunasi lapset, jotka tuotiin Hänen luokseen.

    Vanhemmat antoivat Jeesukselle tilaisuuden tehdä lapsille, mitä Hän halusi. Lapset luovutettiin Jeesuksen syliin.

    Jo toimintansa alussa Jeesus kastoi opetuslastensa välityksellä (Joh. 4:l, 2). Hän olisi voinut nytkin käskeä opetuslapsiaan suorittamaan
    kasteen. Varsinkin, jos se olisi voinut tapahtua vihmomalla tai valelemalla siis kastelemalla, siinä ei olisi ollut
    vaikeuksia. Tämä ei ollut Jeesuksen tahto!

    "Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja
    siunasi heitä" (Mark. 10:16).

    Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapsilta ei
    tarvitse eikä voi vaatia uskoontuloa, kastetta eikä pyhitystä. Vasta, kun he tulevat ymmärtävään ikään, heillä on tilaisuus ratkaista, tahtovatko ottaa
    Jeesuksen vastaan (Joh. 1:12), pukea Hänet päälleen(Gal. 3:27).

    Raamatusta ei mistään löydä lapsikastelua.

    Äänestä

  • eero kirjoitti:

    Jeesuksen eläessä kastettiin Johanneksen kasteella, joka oli aivan eri asia kuin se mikä tulema oli. Minun jälkeeni tulee Hän joka kastaa Pyhällä Hengellä...tällä kasteella nyt lapsia kastetaan Jeesuksen vereen ja kuolemaan.

    Lapsia tuotiin Jeesuksen tykö, että Hän "koskisi" heihin. Jeesuksen kosketus hänen maanpäällä ollessaan tarkoitti syntien anteeksiantamista.

    Lapsen sielun pelastuksen kannalta Jeesuksen eläessään antama kosketus on varmasti eri asia kuin lahkosaarnaajan suorittama lapsen koskettelu ja pään silittely.

    Äänestä

  • kasteesta kirjoitti:

    Raamattu EI TUNNE lapsikastetta.

    Raamattu tuntee vain USKOVIEN kasteen.

    Äänestä

  • Just kirjoitti:

    Raamattu EI TUNNE lapsikastetta.

    Raamattu tuntee vain USKOVIEN kasteen.

    Vai ei tunne: uskomatonta. Ennen kastetta oli Vanhassa Testamentissa ympärleikkaus ja sillä oli kasteen funktio. Mikä on Suomen koululaitoksen uskonnonopetuksen taso?!!!
    Ketkä kastetaan? - Matteus 3:6 Ei ainoastaan ikään tulleet vaan myös pienet LAPSET Johannes 3: 5, 6
    Vaikka kuinka monta kohtaa on Raamatussa joissa on lapsikasteesta. Usein tilanne oli sellainen että koko perhe kastettiin ja lapset muiden mukana (Apostolien teot 16, 15) LUUKAS 2: 21 Jeesus viedään temppeliin.

    Äänestä

  • vanh.lest nainen kirjoitti:

    Vaikka mitä funktioita yrität vääntää ja vääristellä, niin Raamattu EI TUNNE lapsikastetta.

    Raamattu tuntee vain USKOVIEN kasteen.

    Äänestä

  • Nappula kirjoitti:

    Kerroppa rehellisesti, montako karkkipussia se saarnaajasetäsi on luvannut sinulle antaa kun olet lähettänyt tuon saman tekstin tänne keskusteluun 100 kertaa. Veikkaan 10 pussia. Osuiko lähelle?

    Äänestä

  • montako kirjoitti:

    Raamatusta EI TODELLAKAAN löydy kuvausta ns. lapsikasteesta.

    On vain USKOVIEN KASTE.

    Äänestä

  • Einar Axelsson kirjoitti:

    Raamatusta EI TODELLAKAAN löydy kuvausta ns. lapsikasteesta.

    On vain USKOVIEN KASTE.

    Olisit ihmeessä valinnut koulussa sen uskonnon opetuksen, etkä elämänkatsomustietoa.

    Äänestä

  • montako kirjoitti:

    Kerroppa rehellisesti, montako karkkipussia se saarnaajasetäsi on luvannut sinulle antaa kun olet lähettänyt tuon saman tekstin tänne keskusteluun 100 kertaa. Veikkaan 10 pussia. Osuiko lähelle?

    Ei yhtään mutta kohta voi mies antaa perjantaiseksikarkkia jos oikein mongun

    Äänestä

  • Nappula kirjoitti:

    Vaikka mitä funktioita yrität vääntää ja vääristellä, niin Raamattu EI TUNNE lapsikastetta.

    Raamattu tuntee vain USKOVIEN kasteen.

    No ihan on tässä Suomalaisesta Kirjakuapasta ostamassani Raamatussa nämä lapsikasteasiat. Siinä on alussa hakusanat oikein KASTE ja sitten erikseen nuo kohdat joita en uskalla enää sanoa kun tuo yksi hermostu jo että syön kohta liikaa karkkia.

    Äänestä

  • vanh.lest nainen kirjoitti:

    No ihan on tässä Suomalaisesta Kirjakuapasta ostamassani Raamatussa nämä lapsikasteasiat. Siinä on alussa hakusanat oikein KASTE ja sitten erikseen nuo kohdat joita en uskalla enää sanoa kun tuo yksi hermostu jo että syön kohta liikaa karkkia.

    No mahtavaa huumoria ainakin sulta löytyy.
    Miten niin te olette "tiukkapipoja".
    Ei noi sun juttus kovin huumorintajuttoman ihmisen juttuja ole.....
    Ja taas löyty ihminen eikä lestadiolainen.
    Mahtavaa..

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia:

    Kristukseen uskovien seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).

    Jotka ottavat Sanan vastaan, ne ovat näkyvä seurakunta(Apt. 2:41).

    Jos kastelemme sylilapsia, seurakunta ei voi olla
    uskovien seurakunta.

    Siihenhän tullaan vain uskosta Herraan ja syntiä
    tekeviä nuhdellaan ja lopulta erotetaan, elleivät he tee parannusta.

    Jokainen raamatullisesti uskoontullut Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt ja sitten raamatullisesti kastettu liitetään Raamatun mukaan Kristuksen seurakuntaan (Gal. 3:26, 27; Apt. 2:41, 42 46).

    Sylilapsena kasteltujen kohdalla oltaisiin
    vaikeuksissa:

    Missä vaiheessa heidät tulisi erottaa
    seurakunnasta, elleivät tule uskoviksi?

    Lapsikastelua käyttävä seurakunta muodostuu välttämättä 'sekalaiseksi seurakunnaksi'.

    Jos ymmärrämme, mitä Raamattu opettaa seurakunnasta,
    olemme samalla ymmärtäneet myös raamatullisen kasteopin.

    Korinton seurakunnan jäsenistä Paavali sanoo, että
    nämä ovat "kutsutut ja pyhät" (1 Kor. 1: 2).

    Efeson seurakunnalle lähetetty kirje oli tarkoitettu
    "Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa" (Ef 1:l).

    Uuden testamentin seurakunnat olivat kaikki kristukseen uskovien
    seurakuntia (ks. myös Room. 1:7; Gal. 1:2; 3:26; Fil.1:1; Kol. 1:2; 1 Tess. 1: 6; Apt. 5:13, 14).

    Jos apostolit olisivat kirkollisesti kastelleet rintalapset, seurakunnan jäseniä ei olisi enää muutaman vuoden kuluttua uskallettu
    kutsua "pyhiksi ja uskoviksi", koska joukossa olisi jo ollut muitakin.

    Aikaisemmin minulla oli monimutkainen seurakunta oppi:

    On näkyvä seurakunta, johon kuuluu muitakin kuin
    uskovia. Näkymätön seurakunta on sitten varsinainen
    Kristukseen uskovien joukko, tosi seurakunta. Viimeksi
    mainittu kuuluu osana näkyvään seurakuntaan.

    Tätä oppia on perusteltu Raamatun nisu ja luste
    -vertauksella. Nisu ja luste saivat kasvaa rinnakkain
    elonleikkuuseen asti. Tähän nojaten on esitetty, että
    seurakuntaan voi kuulua kääntymättömiäkin.

    Herra Jeesus Kristus selitti kuitenkin toisin kuin kirkollisuus:

    "Pelto on maailma" (Matt.13:38).

    Seurakunnan jäsenet ja uskosta osattomat
    elävät samassa maailmassa rinnakkain.

    Näkymätöntä seurakuntaa ei ole Raamatun mukaan; päinvastoin sen
    tulee 'loistaa kaikille huoneessa oleville"(Matt.5:15).

    Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia: uskovien
    seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).

    Jotka ottavat Sanan vastaan, ne tulee liittää näkyvään seurakuntaan (Apt. 2:41).

    Oma lapsikastelulla eksytetty maamme on lähetystyön kohde, kuten muutkin pakanakansat.

    Kristillinen tietomme eikä lapsikastelu tee meistä kristittyä kansaa.

    Eihän pelkkä pään tieto voi tehdä yksityisestä ihmisestäkään kristittyä.

    Sitä mukaa kuin teemme opetuslapsiksi kaikkia kansoja,
    kastamme niiden uskoon tulleet jäsenet ja opetamme
    heille kaikki Raamatun aarteet.

    Sylilasta ei voi tehdä lapsikastelulla opetuslapseksi. Tarvitaan henkilökohtainen usko syntien anteeksi Antajaan (Room. 3:21-26; 10:9, 10).

    Usko tulee kuulemisesta (Room.10:17), Sanan kautta (1 Piet. 1:3, 23; Jaak. 1:18) eikä millään taikatempulla kuten esim juuri lapsikastelulla.

    Jakeen Mark. 16:16 sisältö on joskus lapsikastelulahkossa esitetty
    seuraavasti: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu"
    tai: "Uskova ja kastettu on pelastuva". Kastaa-sanan
    on selitetty olevan menneessä muodossa, aoristissa.

    Alkukielessä myös uskoa-verbi on aoristissa, ja
    tarkasti ottaen virke tulisi kääntää:

    "Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu. "

    Se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen. Jeesus ei käskenyt kastaa häntä eikä missään esitä viittaustakaan lapsikastelun puolesta.

    Lapsikasteluharhaoppijärjestelmä opettaa ja
    uskottavaksi ilman epäilyksiä määrää ja asettaa,
    että lapsikastelu pelastaa ja uudestisynnyttää ja
    vapauttaa perkeleestä ja niin edespäin.

    Jokaisen pitäisi ymmärtää,että Herra EI yhdy
    lapsikasteluharhaopin väitteisiin, vaikka ihmisten
    perinnäissäännöt niihin yhtyvätkin.

    Raamattu opettaa, että pelastus on ilmainen lahja,
    jota ei voi koskaan perinnäissäännöillä
    (lapsikastelu on ihmisten perinnäissääntö!)
    ostaa, hankkia taikka ansaita.

    Tuon ihmisten keksimän epäraamatullisen opin
    mukaan todetaan:

    -kaste on armonväline, joka lahjoittaa pelastuksen

    Raamattu ei voisi olla enempää eri mieltä!

    Raamattu sanoo:

    "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän
    antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka
    uskovat hänen nimeensä." Joh. 1:12.

    Huolimatta tämän kaltaisista Raamatun jakeista,
    joita Raamatussa on useita, esitetään
    lapsikasteluharhaoppijärjestelmän keskeisimpänä
    epäraamatullisena ajatuksena ihmisten
    perinnäissääntöjen mukaan, että

    "veteen liittyy Jumalan sana, jonka voimasta
    siinä on Kristus ja hänen sovitustyönsä ansio.
    Kaste ei vain kuvaa tästä armosta osalliseksi
    tulemista, vaan se on Jumalan meille antama
    armonväline, joka todella välittää meille
    pelastuksen"

    Tämä esitetty lapsikasteluoppi häpäisee Jeesusta
    Kristusta ja tekee tyhjäksi Jeesuksen Kristuksen
    YKSIN ristin puulla hankkiman ja ansaitseman
    sovitustyön: syntien anteeksiantamuksen.

    Raamattu opettaa, että vain Kristus voi antaa
    anteeksi meidän syntimme, "hyvän työn", kuten
    kasteelun, toimittaminen ei koskaan tee sitä!

    Raamattu sanoo:

    "Jossa meillä on lunastus HÄNEN (Kristuksen)
    verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen..."
    Ef. 1:7.

    Jos kaste on välttämätön pelastukseen, olisiko
    apostoli Paavali julistanut:

    "Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan
    evankeliumia julistamaan." 1. Kor. 1:17.

    Tai olisiko tämä sama suuri Jumalan mies lausunut:

    "Minä kiitän Jumalaa, että en ole kastanut teistä
    ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen" 1.
    Kor.1:14.

    Johannes Kastajan sanoma oli:

    "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on
    tullut lähelle." Matt. 3:2.

    Kun ihmiset kuultuaan ensin julistuksen tekivät
    sitten parannuksen, niin:

    "...hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he
    tunnustivat syntinsä. " Matt. 3:6.

    Kuuntele, mitä Etiopialainen hoviherra kysyi
    Filippukselta, kun he keskustelivat kasteasiasta:

    "Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen,ja
    hoviherra sanoi:

    ‘Katso, tässä on vettä; mikä estää minua
    kastamasta?'

    Ja Filippus sanoi:

    ‘Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se
    tapahtukoon'.

    Hän vastasi:

    ‘Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan
    Poika'." Ap.t.8:36-37.

    Raamattu siis opettaa, että kasteen tulisi
    tapahtua pelastumisen jälkeen, ei vaatimuksena
    eikä edellytyksenä, jotta voisi pelastua.

    Kun Filippiläinen vanginvartija kysyi:

    "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä
    pelastuisin?"

    Paavali vastasi:

    ‘Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin sinä
    pelastut, niin myös sinun perhekuntasi'. ...Ja hän
    otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi
    heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen
    omaisensa kastettiin kohta. " Ap.t. 16:30-31,33.

    On huomattava, että Raamattu sanoo, että Ensin! he
    uskoivat, sitten heidät kastettiin.

    Raamatullinen kaste seuraa siis aina
    raamatullista pelastusta!

    Tässä on vielä esimerkki:

    "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen
    perhekuntansa uskoivat Herraan, ja myöskin monet
    korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa,
    uskoivat, ja heidät kastettiin." Ap.t. 18:8.

    Apostolien tekojen luvussa 2 Pietari saarnasi,ja
    kun hän lopetti, niin:

    "...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne
    kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
    noin3000 sielua" Ap.t. 2:41.

    Huomaa Raamattu:

    "...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan [!],
    ne kastettiin [!]..."

    Jälleen heidät kastettiin, ei tullakseen Jumalan
    lapsiksi, vaan koska he jo olivat Jumalan lapsia.

    Kun Filippus saarnasi Samarian kansalle, ensin
    tuli pelastus, sitten kaste:

    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka
    julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
    Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat
    kasteen, sekä miehet että naiset." Ap.t. 8:12.

    Pian sen jälkeen tuossa samassa katkelmassa Simon,
    petollinen noita, seurasi samaa tietä:

    "ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän
    pysytteli Filippuksen seurassa... "Ap.t. 8:13.

    Juuri ennen kuolemaansa ryöväri ristillä Jeesuksen
    vieressä ilmaisi uskonsa Jeesukseen Kristukseen.

    Ilmeisestikään häntä ei koskaan oltu kastettu,
    mutta siitä huolimatta hän meni paratiisiin.

    Miksi?

    Koska pelastus on uskosta Kristukseen eikä
    lapsikastelun kautta.

    Raamattu sanoo, että Jumalan lasten iankaikkinen
    kohtalo on sinetöity Pyhällä Hengellä eikä
    lapsikastelulla:

    "Hänessä on teihinkin uskoviksi tultuanne pantu
    luvatun Pyhän Hengen sinetti." Ef. 1:13.

    "Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää
    Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi
    lunastuksenpäivään saakka." Ef. 4:30.

    Onko kaste välttämätön pelastukseen?

    Ihmisten perinnäissääntö: lapsikastelu ja
    Raamattu ovat poikkiteloin tässä asiassa.

    Ihmisten perinnnäissääntö: lapsikastelu sanoo
    "Kyllä".

    Jumalan sana sanoo taas "Ei".

    Kumpaa sinä tahdot uskoa?

    Jokaisessa opinkohdassa tulee palata
    alkulähteille.

    Kaikkien aikojen kristittyjen tehtävänä on
    noudattaa kasteasiassa kuten kaikessa muussakin
    VAIN Raamatun säädöksiä.

    Perinteikkyys ei kelpaa eikä kestä JUMALAN PYHÄN
    SANAN EDESSÄ!

    Uskonpuhdistuksen "hengen ja kirjaimen"
    mukaisesti on jokainen oikeutettu kysymään, ONKO
    LAPSIKASTEESTA RAAMATUSSA KIRJOITETTU, JA JOS ON,
    NIIN MISSÄ?

    Tässä asiassa on ratkaisevana tekijänä Raamattu!

    Ei tule mennä muuttamaan Raamattua ihmisten mielen
    mukaan, mutta sitä ei voida todeta päraamatullisen
    lapsikastelun puoltajista.

    Koska pakanallinen ev.lut.kirkkojärjestelmä saa
    jäsenensä yksinomaan lapsikastelun avulla,
    ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä
    seisoo tai kaatuu lapsikasteen mukana.

    Siitä on helppo tehdä johtopäätöksensä jokainen,
    koska lapsikastelua kynsin ja hampain pidetään
    "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei
    puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä
    apostolisena tapana.

    Kenelläkään ei olisi mitään oikeutta puhua tai
    kirjoittaa lapsikastelua vastaan, jos se
    katolisen kirkon tavoin rehellisesti
    tunnustettaisiin vain kirkon opiksi, "oli se
    sitten Raamatussa tai ei".

    Raamatusta EI sitä löydy! ja se ei ole Raamatun
    opetuksen mukainen kaste, siksi jokainen
    Raamatulle uskollinen on velvollinen siitä
    sanomaan ja kirjoittamaan, niin kuin on
    kirjoitettu Raamatussa!

    Sinä hetkenä, jona kirkkojärjestelmän papit,
    teologit rehellisesti lakkaavat pimittämästä
    kansaa ja väärentämästä Raamattua, selittäen
    yhtyvänsä vain paavin kirkkoon
    lapsikasteluopissaan, sillä se ei ole
    Raamatun mukainen kaste, niin jokaiselta Raamatun
    vesikastetta puolustavalta ei olisi tarvetta siitä
    sanoa halkaistua sanaa, sillä onhan tässä maassa
    kaikilla oikeus harjoittaa uskonnollisia menojaan
    uskonnossaan, kun ei loukkaa lakia ja hyviä
    tapoja.

    Lapsikastelusta kynsin ja hampain kiinnipitäviltä
    tulee siksi kysyä, miksi Jumala on antanut meille
    Raamatun, ellei siinä tarkoituksessa, että
    Raamattua uskotaan ja noudatetaan?

    Koko evankeliumin julistuksen tarkoitus on saattaa
    jokainen uskossa kuuliaiseksi Kristuksen
    evankeliumille (Room.1:5).

    Lääkäri Luukas piti tärkeänä kertoa asiat
    tarkasti, niin kuin ne ALUSSA olivat (Luuk.1:1-
    4).

    Myös apostoli Johannes painotti sitä, mikä "ON
    ALUSTA OLLUT" (1 Joh. 1:1-3).

    Apostoli Paavali piti ehdottoman tärkeänä, että
    hänen kuulijansa noudattavat hänen antamia
    säännöksiään (1 Kor. 11:2).

    Tessalonikalaisten tähden hän kiittää Jumalaa
    siksi, että HE USKOIVAT TOTUUTEEN (2 Tess.
    2:13), ja hän kehottaa jokaista SEISOMAAN LUJANA
    JA PITÄMÄÄN KIINNI NIISTÄ SÄÄNNÖISTÄ, JOTKA HE
    OLIVAT OPPINEET JOKO HÄNEN SANOISTAAN JA
    KIRJEISTÄÄN(2Tess.2:15 ja 3:6).

    Galatalaisia apostoli moittii siitä, että he eivät
    olleet TOTUUDELLE KUULIAISIA (Gal. 5:7), sen
    jälkeen, kun hän ensin on varoittanut heitä
    vääristä opettajista:

    "Mutta vaikka me, tai enkeli taivaasta julistaisi
    teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä
    olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu"
    (Gal.1:8).

    Raamatullisen uskovien kasteen vastustajat ovat
    kaivautuneet asemiinsa ja sieltä avanneet tulensa
    JUMALAN SANAN LINJALLA OLEVIA vastaan. Ammuksinaan
    lapsikastelun puolustajat käyttävät vanhoja
    räjähtämättömiä paukkupommejaan, jotka eivät
    saavuta maaliaan, koska ruuti on kastunut!

    Heidän paukkupommejaan he kutsuvat
    epäraamatullisilla termeillä ja käsitteillä,
    joita aivan vilisee heidän tuotoksissaan: kasteen
    evankeliumi, kasteen armo, kaste on Jumalan työ,
    kaste uudestisynnyttää, kaste pelastaa, kaste
    antaa synnit anteeksi jne. loputtomiin ja vielä
    kaiken huipuksi: kaiken vaikuttaa kastevesi,
    pelastava "taikavesi", joka ei olekaan pelkkää
    paljasta vettä, vaan salaperäistä maagista
    sanaan yhdistettyä mystistä taikavettä!

    Tuo lapsikastelun puolustajien epäraamatullinen
    vyörytys on epäraamatullista taikuutta ja magiaa!

    Se on epäraamatullista "teologiaa", jonka
    raamatullisuudelle EI LÖYDY POHJAA ja jonka
    totuudellisuudelle voi vain vakavoituneena
    surullisena sen epäraamatullisuudesta
    hymähtää.

    Se on kaikki ihmiskeksintöä: ihmisten
    perinnäissääntöä, joka tekee tyhjäksi JUMALAN
    PYHÄN SANAN:PYHÄN RAAMATUN!

    Raamatun kasteohjetta noudattaneet pitäytyvät
    yksinomaan Raamattuun kasteasiassa eivätkä
    epäraamatullisiin keinotekoisiin
    lapsikasteluharhaoppilahkojärjestelmän
    epäraamatullisiin "sepustuksiin"!

    Jokaisen uskoon tulleen, tulee kääntyä
    kasteasiassa YKSIN RAAMATTUUN!, sillä muut tiet
    johtavat hämmennykseen ja pimeyteen, mutta -
    Psalmi 119:105, Apt 17:10-12 - vilpitön ja
    hellittämätön Raamatun tutkiminen johtaa
    totuuteen. Jaak. 1:21-25,Luuk 11:28.

    Raamattu ohjaa tutkijaansa 2Tim 3:15.

    Olemme JUMALAN TAHDON TIELLÄ, kun noudatamme
    JUMALAN OMAA SANAA emmekä ihmisten sepustuksia:
    ihmisten perinnäisääntöjä: esim. juuri
    epäraamatullista lapsikasteluharhaoppia.

    Lapsikastetta EI löydy Raamatussa.

    Raamattu sanoo:

    "... turhaan he palvelevat MINUA opettaen oppeja,
    jotka ovat ihmisten käskyjä." Ja "heissä on
    jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen
    voiman. Semmoisia karta!"

    Älköön monet ryhtykö opettajiksi, sillä siitä
    tulee kovempi tuomio. Miksi lapsikasteluopin
    kannattajat vääntävät kieroon KIRJOITUKSIA omaksi
    tuomioksensa ja kadotukseksensa?

    Tämä kannanotto oikaiskoon heidänlaisensa oikean
    opin mukaiseen käsitykseen ja käytäntöön
    vesikasteesta.

    Ei saa enää levittä Raamatun vastaisia harhaisia
    vääriä oppeja petollisesti ihmisille
    raamatullisina, koska se on valehtelemista ja
    siitä joutuu kerran varmasti tilille!

    Tulee lisäksi korostaa sitä, että koko Jumalan
    taloudenhoito PERUSTUU USKOON EIKÄ
    LAPSIKASTELUUN, siksi pitäisi
    jokaiselle, joka haluaa ojentautua opissaan ja
    elämässään Raamatun mukaan, olla kyllin selvää,
    että lapsikastelu jää ulkopuolelle Jumalan
    taloudenhoidon niin "kirjaimen kuin hengen"
    puolesta.

    Joka kuitenkaan ei vieläkään halua vastaanottaa
    RAKKAUTTA TOTUUTEEN, niin hän nielee täydestä
    valheen, kuten on kirjoitettu (2 Tess. 2:10, 11).

    Tarvitaan vain puhdas omatunto ja UUSI
    TESTAMENTTI, niin jokainen Kristukseen uskova
    antakoon kastaa itsensä, NIIN KUIN ON KIRJOITETTU!

    Jumala on antanut Raamatun kristityille opin ja
    elämän ainoaksi ohjeeksi. Muut kirjoitukset pitää
    pitää erossa ja niitä ei saa asettaa Raamatun
    rinnalle eikä missään tapauksessa Raamatun
    yläpuolelle, sillä ne eivät ole jumalallisia,
    vaan ihmisten laatimia kirjoitelmia.

    Raamattu on sen sijaan Jumalan HENGESTÄ! Jumala
    ei ole perustanut sellaista kirkkoa, joka
    "kehittäisi"oppia ohi/yli HÄNEN SANANSA!

    Jumalan säädöksiä ei ole tarkoitettu muuttumaan,
    vaan säilymään sellaisinaan, kuin on kirjoitettu!

    Jos opit muuttuvat aikojen kuluessa, EI OLE
    KYSYMYS KEHITYKSESTÄ, VAAN EKSYMISESTÄ! ON
    MENTYOHI/YLI(1Kor4:6) KIRJOITUSTEN!

    Apostoli Johannes kirjoittaa:

    "Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että
    kuulen lasteni vaeltavan totuudessa."Pyhä Henki
    on totuuden Henki. Hän opastaa ennakkoluulottoman
    SANAN koko totuuteen (2kor.4:1,2).

    Ei tule siksi väärentää Jumalan SANAA.

    Totuus ei koskaan liehittele ihmistä, vaan se
    tunkee läpi.

    Ei ole oikeaa armoa ilman oikeaa totuutta, ja
    siksi ei Pyhän Hengen valaisema omatunto tyydy
    mihinkään, mikä ei ole selvästi RAAMATULLA TOTEEN
    NÄYTETTÄVISSÄ!

    Kasteasiassa Raamattu sisältää kaiken
    tarpeellisen ja esittää selvästi totuuden.

    Kristitty noudattaa iloiten ja vapaaehtoisesti
    VAIN SANAA ja ilomielin irtisanoutuu
    lapsikasteluharhalahko-opista! Psalmi.119:57-58

    Siksi, olkoot paavin kirkon ja sitä seuraava/ien
    järjestelmä/ien, (jotka ovat ajallisesti kaukana
    apostolisesta alkuseurakunnasta) opit kasteasiassa
    millaiset tahansa, totuus on vain se,mitä PYHÄ
    RAAMATTU SANOO!

    Tutki Raamatusta vilpittömästi raamatullista
    kastetotuutta, ja löydät totuuden, ja sellaiset
    ihmisten perinnäissännöt ja muut epäraamatulliset
    näkemykset ja ihmisten sepitykset jäävät pois ja
    saat ilon ja Herran mielisuosion.

    Taas kerran käärme on saanut pettää Eevaa, voi voi. Pysy sinä Aatami vahvana äläkä usko Eevan puhetta jota käärme on hänelle uskotellut. Raamatun lukusi on kuin Saatanan lukee osan mutta jättää sen kohdan pois joka sanookin asian oikean laidan. Tällä lailla saatana toimi korvessa kun hän yritti kiusata Jeesusta.
    Jeesus käski itse tuoda lapsia hänen tykönsä,sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.
    Heidät kastettiin perhekunnittain, perheeseen kuuluu myöskin pienet lapset. On jotenkin sairaalloista ajattelua, että kaikkein viattomin pieni lapsi olisi nyt ilman uskoa ja saatanan hallussa niin kuin upotetut antavat ymmärtää, voi pimeyttä. Helluntaalaisten oppi näyttää olevan täyttä järjen oppia kuollutta uskoa isästä perkeleestä valheen hengestä lähtöisin.

    Äänestä

  • Totuutta kirjoitti:

    Aivan oikein! totuutta!!!
    Totuutta pitää seurata ja sitä ei voi muuten tehdä kuin seurata TOTUUTTA!=(RAAMATTUA)!!!

    Toinen asia on sitten se että "seuraammeko" oikeasti totuutta??? vai "nostelemmeko harteitamme" ja ohitamme tärkeät havainnot juuri harteita kohottelemalla vaikka totuuden havaitsisimmekin??? Seuraammeko "perinnäis oppeja" joita meille on syötetty vauvasta asti aina sukupolvesta toiseen kirkkolaitoksen taholta!

    >>Sanot -
    >>Heidät kastettiin perhekunnittain, perheeseen kuuluu myöskin pienet lapset.

    Äänestä

  • vanh.lest nainen kirjoitti:

    Vai ei tunne: uskomatonta. Ennen kastetta oli Vanhassa Testamentissa ympärleikkaus ja sillä oli kasteen funktio. Mikä on Suomen koululaitoksen uskonnonopetuksen taso?!!!
    Ketkä kastetaan? - Matteus 3:6 Ei ainoastaan ikään tulleet vaan myös pienet LAPSET Johannes 3: 5, 6
    Vaikka kuinka monta kohtaa on Raamatussa joissa on lapsikasteesta. Usein tilanne oli sellainen että koko perhe kastettiin ja lapset muiden mukana (Apostolien teot 16, 15) LUUKAS 2: 21 Jeesus viedään temppeliin.

    Lapsikastelulahkolaiset ovat esittäneet, että vanhan liiton ympärileikkausta
    vastaisi uudessa liitossa lapsikastelu. Näin on heille opetettu "koulussa" kuulemma?

    Vanhaan liittoon,otettiin poikalapset kahdeksan päivän ikäisinä: "Kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha" (3 Moos. 12:3).

    Tätä uuteen liittoon sovittaen on pidetty velvollisuutena kastella sylilapset.

    Uusi testamentti ei esitä ympärileikkausta raamatullisen kasteen esikuvana, vaan raamatullisen uudestisyntymisen:

    "Hänessä (Jeesuksessa) te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella"
    (Kol. 2: 11).

    "Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa" (Room. 2:29).

    Pakana on ympärileikattu silloin, kun hän on uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.

    Sydämen ympärileikkaus on tosin mainittu jo Vanhassa testamentissa (esim. 5 Moos. 10: 16; 30:6), mutta se ei ollut pääsyvaatimus vanhaan liittoon. Riitti, kun oli Aabrahamin jälkeläinen lihan mukaan. Israelin kansa kuului tuohon liittoon kokonaisuudessaan.
    Jumala sanoi Aabrahamille:

    "Tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa" (1 Moos. 17: 10).

    Siinain vuoren juurella tehtiin myös liitto Israelin kansan kanssa.

    "Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän. kanssanne. . . " (2 Moos.
    24:.

    On siis selvää, että näihin liittoihin kuuluivat myös sylilapset.

    "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana ... ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi" (1 Moos. 17:12, 13).

    Vanhaan liittoon saattoi kuulua vastasyntyneitäkin.

    Pakanakansojen jäsenet olivat vuorostaan kokonaan liiton ulkopuolella. Heillä ei ollut mitään oikeutta liittoon: ympärileikkaukseen. Jos he tahtoivat päästä siihen, heidän tuli liittyä Israelin kansaan. Jumala määritteli asian tarkasti:

    "Ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi" (1 Moos. 17:12).

    MUTTA Uusi liitto on erilainen:

    "Katso, päivä tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra" (Jer. 31:31, 32; vrt. Hebr. 8:8, 9).

    "Sanoessaan 'uuden' hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään" (Hebr 8:13).

    Uuteen liittoon kuuluvat ne, jotka ovat omistaneet uskossa Jeesuksen Herrakseen.

    "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja
    niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa
    enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer 31:33, 34).

    Vanha testamenttikin siis todistaa: Uuden liiton seurakuntiin kuuluu vain uudestisyntyneitä. Ellemme ole juutalaisia, voimme olla vain joko uudesisyntyneitä tai pakanoita. Välimuotoja ei ole!

    Kristillinen kaste ei kuulu pakanoille, vaan uskoon tulleille. "Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä" (Matt.7:6).

    Uudessa liitossa ei ole enää väliä, mistä kansasta olemme lähtöisin. Siihenkin hyväksytään tosin vain Aabrahamin jälkeläisiä, mutta ei enää lihan mukaan
    syntyneitä.

    "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi" (Room. 9:.

    "Ne, jotka uskoon perustautuvat ovat Aabrahamin lapsia" (Gal. 3:7).

    "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan" (Gal. 3:29).

    Uusi liitto on myös tehty Israelin kanssa (Jer. 31:33). Pakanat voivat nyt kuulua Israelin heimoon! Heidän muuttunut elämänsä osoittaa heidän olevan uuden liiton kansaa.

    On muistettava, että erään kerran myös Israelin kansa sai kasteen.

    " Isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen
    Mooseksen pilvessä ja meressä" (1 Kor. 10:l,..2).

    Jokainen miespuolinen Israelin kansan jäsen lähti Egyptistä ympärileikattuna (Joos. 5:5), mutta nyt he kaikki saivat kasteen. Nämä ovat kaksi eri tapahtumaa.

    Nytkin voidaan kastaa jokainen, joka on saanut Kristuksen ympärileikkauksen, tullut Aabrahamin jälkeläiseksi lupauksen mukaan. Vastasyntyneetkin kastettiin Punaisessa meressä. Samoin nyt jokainen vastikään raamatullisesti uudestisyntynyt voidaan kastaa raamatullisesti.

    Kaste ja ympärileikkaus on yritetty saada toisiaan vastaaviksi laitosportossa lapsikastelurituaalissa lukemalla jakeen Kol. 2:11 perään seuraava
    jae:

    "Olette ympärileikatut ... Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta. . ."

    Jakeen 11 lopussa on raamatunkäännöksessämme kaksoispiste, ja siitä saa kuvan, että kaste on Kristuksen ympärileikkaus.

    Alkutekstiin on virheellisesti sille kohdalle sijoitettu pilkku.

    Ajatus, joka on haluttu valheellisesti saada siitä, on tämä: Olette ympärileikatut ja olette kasteessa haudatut. Tämä on siis valhe.

    Vuodelta 1896 peräisin oleva Uusi testamentti ilmaisee asian: "Jonka kautta te myös
    ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin poispanemisen kautta lihassa Kristuksen ympärileikkauksella. Ynnä hänen kanssaan kasteen kautta haudatut. . ."

    Raamatun ilmoittama järjestys on selvä:

    VAIN raamatullisesti uudestisyntyneet kastetaan. Raamatun SANA ei tunne lapsikasteluharhaoppia vaan tuomitsee sen.

    Äänestä

  • uuups kirjoitti:

    ..koska sillä ei ole Taivaaseen pääsyn kanssa mitään tekemistä. EI tämä ole ainakaan vanhoillislestadiolaisuudessa uskonkysymys koska meistä vastasyntynyt on taisvaskelpoinen eikä sen takia tarvitse kastetta ettei mahdollsiesti kohta kuollessaan joudu helvettiin.

    Äänestä

On sulla juluma uskonto, kun kun yrität estää aivan pienten ihmistaimien liittämisen kasteessa Kristuksen ruumiiseen.

1.Kor.12:13 "sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,"

Äänestä
  • On esitetty, että vanhan liiton ympärileikkausta
    vastaisi uudessa liitossa lapsikastelu.

    Vanhaan liittoon,otettiin poikalapset kahdeksan päivän
    ikäisinä: "Kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon
    pojan esinahan liha" (3 Moos. 12:3).

    Tätä uuteen liittoon sovittaen on pidetty velvollisuutena kastella sylilapset.

    Uusi testamentti ei esitä ympärileikkausta kasteen
    esikuvana, vaan uudestisyntymisen:

    "Hänessä (Jeesuksessa) te myös olette ympärileikatut, ette
    käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin
    poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella"
    (Kol. 2: 11).

    "Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa" (Room. 2:29).

    Pakana on ympärileikattu silloin, kun hän on uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.

    Sydämen ympärileikkaus on tosin mainittu jo Vanhassa
    testamentissa (esim. 5 Moos. 10: 16; 30:6), mutta se
    ei ollut pääsyvaatimus vanhaan liittoon. Riitti, kun
    oli Aabrahamin jälkeläinen lihan mukaan. Israelin
    kansa kuului tuohon liittoon kokonaisuudessaan.
    Jumala sanoi Aabrahamille:

    "Tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa" (1 Moos. 17: 10).

    Siinain vuoren juurella tehtiin myös liitto Israelin
    kansan kanssa.

    "Katso, tämä on sen liiton veri, jonka
    Herra on tehnyt teidän. kanssanne. . . " (2 Moos.
    24:8).

    On siis selvää, että näihin liittoihin
    kuuluivat myös sylilapset.

    "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana ... ja niin
    minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne
    iankaikkiseksi liitoksi" (1 Moos. 17:12, 13).
    Vanhaan liittoon saattoi kuulua vastasyntyneitäkin.

    Pakanakansojen jäsenet olivat vuorostaan kokonaan
    liiton ulkopuolella. Heillä ei ollut mitään oikeutta
    liittoon: ympärileikkaukseen. Jos he tahtoivat päästä
    siihen, heidän tuli liittyä Israelin kansaan. Jumala
    määritteli asian tarkasti:

    "Ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija
    kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu,
    joka ei ole sinun jälkeläisiäsi" (1 Moos. 17:12).

    Uusi liitto on erilainen:

    "Katso, päivä tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin
    se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun
    minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois
    Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet,
    vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra"
    (Jer. 31:31, 32; vrt. Hebr. 8:8, 9).

    "Sanoessaan 'uuden' hän on julistanut ensimmäisen
    liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy
    iälliseksi, on lähellä häviämistään" (Hebr 8:13).

    Uuteen liittoon kuuluvat ne, jotka ovat omistaneet
    Jeesuksen Herrakseen.

    "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän
    sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja
    niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun
    kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä
    veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he
    kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo
    Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa
    enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer 31:33, 34).

    Vanha testamenttikin siis todistaa: Uuden liiton
    seurakuntiin kuuluu vain uudestisyntyneitä. Ellemme
    ole juutalaisia, voimme olla vain joko
    uudesiisyntyneitä tai pakanoita. Välimuotoja ei ole.

    Kristillinen kaste ei kuulu pakanoille, vaan uskoon
    tulleille. "Älkää antako pyhää koirille, älkääkä
    heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi
    niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä" (Matt.7:6).

    Uudessa liitossa ei ole enää väliä, mistä kansasta
    olemme lähtöisin. Siihenkin hyväksytään tosin vain
    Aabrahamin jälkeläisiä, mutta ei enää lihan mukaan
    syntyneitä.

    "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi" (Room. 9:8).

    "Ne, jotka uskoon perustautuvat ovat Aabrahamin lapsia" (Gal. 3:7).

    "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis
    olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen
    mukaan" (Gal. 3:29).

    Uusi liitto on myös tehty Israelin kanssa (Jer. 31:33). Pakanat voivat nyt kuulua Israelin heimoon! Heidän muuttunut elämänsä
    osoittaa heidän olevan uuden liiton kansaa.

    On muistettava, että erään kerran myös Israelin kansa
    sai kasteen.

    " Isämme olivat kaikki pilven alla ja
    kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen
    Mooseksen pilvessä ja meressä" (1 Kor. 10:l,..2).

    Jokainen miespuolinen Israelin kansan jäsen lähti
    Egyptistä ympärileikattuna (Joos. 5:5), mutta nyt he
    kaikki saivat kasteen. Nämä ovat kaksi eri
    tapahtumaa.

    Nytkin voidaan kastaa jokainen, joka on
    saanut Kristuksen ympärileikkauksen, tullut Aabrahamin
    jälkeläiseksi lupauksen mukaan. Vastasyntyneetkin
    kastettiin Punaisessa meressä. Samoin nyt jokainen
    vastikään uudestisyntynyt voidaan kastaa.

    Kaste ja ympärileikkaus on yritetty saada toisiaan
    vastaaviksi laitosportossa lukemalla jakeen Kol. 2:11 perään seuraava
    jae: "Olette ympärileikatut ... Kristuksen
    ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan
    kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette
    herätetyt uskon kautta. . ." Jakeen 11 lopussa on
    raamatunkäännöksessämme kaksoispiste, ja siitä saa
    kuvan, että kaste on Kristuksen ympärileikkaus.
    Alkutekstiin on sille kohdalle sijoitettu pilkku.
    Ajatus on tämä: Olette ympärileikatut ja olette
    kasteessa haudatut. Vuodelta 1896 peräisin oleva Uusi
    testamentti ilmaisee asian: "Jonka kautta te myös
    ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka
    käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin poispanemisen
    kautta lihassa Kristuksen ympärileikkauksella. Ynnä
    hänen kanssaan kasteen kautta haudatut. . ."

    Raamatun ilmoittama järjestys on selvä:

    Uudestisyntyneet kastetaan. Raamatun SANA ei tunne lapsikasteluharhaoppia vaan tuomitsee sen.

    Äänestä

En tiedä, pitkä kirjoitus. Kuka tietää. Kastettu on. Aikuisenakin. Mutta seurakunta sanoo väärin kastettu, seisovassa vedessä. Pitää olla virtaava vesi, elävä vesi. Monellako kasteella pitää käydä. Varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • Missä kohtaa Raamatussa puhutaan aikuiskasteesta tai uskovien kasteesta tai upotuskasteesta? Kai siellä jossain on mainittu ikäraja??? Näytä ne Raamatunkohdat.
    Näytä myös Raamatusta kohdat, jossa sanotaan, ettei pienellä lapsella olisi elävää uskoa ja synnit anteeksi Jeesuksen lunastustyön tähden.
    Missä puhutaan naisten ehtoollisesta?
    Missä kohtaa Jeesus tai apostolit pyytävät naisia opettamaan kristittyjen kokoontulemisissa?
    Missä kohtaa Raamatussa "oikean kasteopin" esittäjän seurakunnan naisia on kehotettu leikkaamaan hiuksensa?
    Te kuljette kuin siat vatukossa, nappaatte yhden marjan sieltä, toisen täältä, mutta Raamatun kokonainen sanoma jää toteutumatta, koska VAIN ELÄVÄ USKO tuottaa oikeanlaiset hedelmät.

    Menemällä kasteelle ei ihminen saa YHTÄÄN ETUA Jumalan edessä, vaikka se tämän keskustelun monista puheenvuoroista siltä kuulostaakin. Vain Jeesuksen ansion tähden olemme pyhät. Mutta ei sitä pyhyyttä voi kukaan ottaa niinkuin kaupan hyllyltä, Jumalan lahja se on, ettei yksikään kerskaisi.

    Äänestä

  • Kastettu_ja_autuas kirjoitti:

    Missä kohtaa Raamatussa puhutaan aikuiskasteesta tai uskovien kasteesta tai upotuskasteesta? Kai siellä jossain on mainittu ikäraja??? Näytä ne Raamatunkohdat.
    Näytä myös Raamatusta kohdat, jossa sanotaan, ettei pienellä lapsella olisi elävää uskoa ja synnit anteeksi Jeesuksen lunastustyön tähden.
    Missä puhutaan naisten ehtoollisesta?
    Missä kohtaa Jeesus tai apostolit pyytävät naisia opettamaan kristittyjen kokoontulemisissa?
    Missä kohtaa Raamatussa "oikean kasteopin" esittäjän seurakunnan naisia on kehotettu leikkaamaan hiuksensa?
    Te kuljette kuin siat vatukossa, nappaatte yhden marjan sieltä, toisen täältä, mutta Raamatun kokonainen sanoma jää toteutumatta, koska VAIN ELÄVÄ USKO tuottaa oikeanlaiset hedelmät.

    Menemällä kasteelle ei ihminen saa YHTÄÄN ETUA Jumalan edessä, vaikka se tämän keskustelun monista puheenvuoroista siltä kuulostaakin. Vain Jeesuksen ansion tähden olemme pyhät. Mutta ei sitä pyhyyttä voi kukaan ottaa niinkuin kaupan hyllyltä, Jumalan lahja se on, ettei yksikään kerskaisi.

    Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen
    korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan
    (sivulla 93):

    "Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin
    kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä,
    että lapsikaste olisi ollut käytännössä
    alkuseurakunnassa, puuttuu."

    Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa
    "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

    "Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ...
    Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis
    Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa
    mitään."

    Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
    "Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

    "Kun muistamme, että alkukristillinen kaste
    tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo
    ulkonaisestikuvasi kuolemista."

    Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa
    teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II
    palsta 123):

    "UT:n aikana kastamistapana oli upottaa
    kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä
    vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista
    ja uuden sijalle tulemista."

    Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

    "Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä
    kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita
    nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen
    käyttöä."

    Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä
    kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos
    lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta
    peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä
    kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
    vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä
    Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

    Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta
    Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen
    Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä
    tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen
    johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin
    ja järjestelmään?

    Jeesuksen antamissa lähetyskäskyissä on selvä
    toimintaohje, Matt 28:19, Mark 16:15-16, jonka
    mukaisesti ensin tehdään opetuslapsia
    julistamalla evankeliumia, ja sitten heidät
    (ymmärtävässä iässä olevat uskoon tulleet
    opetuslapset) raamatullisesti kastetaan
    upottamalla veteen. Näin myös apostolit toimivat
    ja kastoivat vain ne ihmiset, jotka olivat
    ottaneet Sanan vastaan, Apt 2:40-41. Tämä sulkee
    pois kaikki "kätilöopistot"!

    Kreikan kielen tuntijat ovat yksimielisiä siitä,
    että sana kastaa johtuu teonsanasta "baptidsoo",
    joka merkitsee upottaa. Upotuskasteessa tarvitaan
    runsaasti vettä. Tämä ilmeneekin Raamatun
    kastekertomuksista. Joh 3: 23, Apt 8: 38-39.
    Viimemainitun kirjoituksen sanonnat "astuivat
    veteen" ja "astuneet ylös vedestä" ei jätä
    tulkinnanvaraa siitä millaisesta kastetavasta oli
    kysymys Raamatun päivinä.

    Mistä siis koko niin sanottu epäraamatullinen
    lapsikaste voi olla kotoisin, jos UT ei sitä
    ollenkaan tunne?

    Tähän saamme vastauksen professori R. M.
    Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan
    historia", sivulta 336:

    "Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien
    kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa
    lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
    sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle,
    otettiin
    sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan
    suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös
    nimenantaminen."

    Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
    "Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

    "Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen
    ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista
    selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi
    lasta vedellä jaantoi sille nimen."

    Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä
    lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi
    Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä
    olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista
    toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta,
    mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja
    pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä
    yhdenmukaisuus. Veden
    pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on
    pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

    Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi
    kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

    Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin
    ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan
    HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!"
    (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef.
    2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh.
    1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET
    VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN
    LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

    Äänestä

Raamatussa sanotaan, että kasteessa lapsi liitetään seurakuntaan, ei siis muuta..

Äänestä
  • Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia:

    Kristukseen uskovien seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).

    Jotka ottavat Sanan vastaan, ne ovat näkyvä seurakunta(Apt. 2:41).

    Jos kastelemme sylilapsia, seurakunta ei voi olla
    uskovien seurakunta.

    Siihenhän tullaan vain uskosta Herraan ja syntiä
    tekeviä nuhdellaan ja lopulta erotetaan, elleivät he tee parannusta.

    Jokainen raamatullisesti uskoontullut Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt ja sitten raamatullisesti kastettu liitetään Raamatun mukaan Kristuksen seurakuntaan (Gal. 3:26, 27; Apt. 2:41, 42 46).

    Sylilapsena kasteltujen kohdalla oltaisiin
    vaikeuksissa:

    Missä vaiheessa heidät tulisi erottaa
    seurakunnasta, elleivät tule uskoviksi?

    Lapsikastelua käyttävä seurakunta muodostuu välttämättä 'sekalaiseksi seurakunnaksi'.

    Jos ymmärrämme, mitä Raamattu opettaa seurakunnasta,
    olemme samalla ymmärtäneet myös raamatullisen kasteopin.

    Korinton seurakunnan jäsenistä Paavali sanoo, että
    nämä ovat "kutsutut ja pyhät" (1 Kor. 1: 2).

    Efeson seurakunnalle lähetetty kirje oli tarkoitettu
    "Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa" (Ef 1:l).

    Uuden testamentin seurakunnat olivat kaikki kristukseen uskovien
    seurakuntia (ks. myös Room. 1:7; Gal. 1:2; 3:26; Fil.1:1; Kol. 1:2; 1 Tess. 1: 6; Apt. 5:13, 14).

    Jos apostolit olisivat kirkollisesti kastelleet rintalapset, seurakunnan jäseniä ei olisi enää muutaman vuoden kuluttua uskallettu
    kutsua "pyhiksi ja uskoviksi", koska joukossa olisi jo ollut muitakin.

    Aikaisemmin minulla oli monimutkainen seurakunta oppi:

    On näkyvä seurakunta, johon kuuluu muitakin kuin
    uskovia. Näkymätön seurakunta on sitten varsinainen
    Kristukseen uskovien joukko, tosi seurakunta. Viimeksi
    mainittu kuuluu osana näkyvään seurakuntaan.

    Tätä oppia on perusteltu Raamatun nisu ja luste
    -vertauksella. Nisu ja luste saivat kasvaa rinnakkain
    elonleikkuuseen asti. Tähän nojaten on esitetty, että
    seurakuntaan voi kuulua kääntymättömiäkin.

    Herra Jeesus Kristus selitti kuitenkin toisin kuin kirkollisuus:

    "Pelto on maailma" (Matt.13:38).

    Seurakunnan jäsenet ja uskosta osattomat
    elävät samassa maailmassa rinnakkain.

    Näkymätöntä seurakuntaa ei ole Raamatun mukaan; päinvastoin sen
    tulee 'loistaa kaikille huoneessa oleville"(Matt.5:15).

    Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia: uskovien
    seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).

    Jotka ottavat Sanan vastaan, ne tulee liittää näkyvään seurakuntaan (Apt. 2:41).

    Oma lapsikastelulla eksytetty maamme on lähetystyön kohde, kuten muutkin pakanakansat.

    Kristillinen tietomme eikä lapsikastelu tee meistä kristittyä kansaa.

    Eihän pelkkä pään tieto voi tehdä yksityisestä ihmisestäkään kristittyä.

    Sitä mukaa kuin teemme opetuslapsiksi kaikkia kansoja,
    kastamme niiden uskoon tulleet jäsenet ja opetamme
    heille kaikki Raamatun aarteet.

    Sylilasta ei voi tehdä lapsikastelulla opetuslapseksi. Tarvitaan henkilökohtainen usko syntien anteeksi Antajaan (Room. 3:21-26; 10:9, 10).

    Usko tulee kuulemisesta (Room.10:17), Sanan kautta (1 Piet. 1:3, 23; Jaak. 1:18) eikä millään taikatempulla kuten esim juuri lapsikastelulla.

    Jakeen Mark. 16:16 sisältö on joskus lapsikastelulahkossa esitetty
    seuraavasti: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu"
    tai: "Uskova ja kastettu on pelastuva". Kastaa-sanan
    on selitetty olevan menneessä muodossa, aoristissa.

    Alkukielessä myös uskoa-verbi on aoristissa, ja
    tarkasti ottaen virke tulisi kääntää:

    "Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu. "

    Se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen. Jeesus ei käskenyt kastaa häntä eikä missään esitä viittaustakaan lapsikastelun puolesta.

    Äänestä

Viekää rohkeasti pienokaisenne kasteelle oikeaan kirkkoon!

Eipä ollut lapsilla eri pelastuksen porttia Nooankaan päivinä. Ei ole olemassa viattomuuden arkkia. Älä anna hurmahenkien eksyttää itseäsi.

He käyvät kuin kiljuvat jalopeurat lasten kastamisen kimppuun, heidän eksyttävä henkensä tietää, että kasteessa lapsi siirtyy tämän maailman ruhtinaan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan ja he pilkkaavat sitä armon Henkeä,jonka lapsesi kasteessa saa.

Äänestä
  • V-o-i p-y-h-ä y-k-s-i-n-k-e-r-t-a-i-s-u-u-s !!!

    Kirjoitus on hyvin tunteella kirjoitettu ja kovasti humaani! mutta ikävä kyllä täysin Raamatulla perustelematon kirjoitus!!!

    Puhuit Nooan päivistä-
    Luetaan mitä Aabraman yritti tehdä sodoman ja gomorran eteen!
    >>1 Moos 18:20. Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
    21. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."
    22. Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.
    23. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
    24. Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?
    25. Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?"
    26. Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan".
    27. Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.
    28. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi".
    29. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä".
    30. Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä".
    31. Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä".
    32. Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".
    33. Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.>Luetaan sekin nyt Raamatusta!
    >>1 Moos 7:1. Ja Herra sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä
    sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.
    2. Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.
    3. Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.
    4. Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt."
    5. Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin Herra oli hänen käskenyt tehdä.
    6. Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle.
    7. Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon.
    8. Puhtaita eläimiä ja epäpuhtaita eläimiä, lintuja ja kaikkia, joita maassa matelee,
    9. meni Nooan luo arkkiin kaksittain, koiras ja naaras, niinkuin Jumala oli Nooalle käskyn antanut.
    10. Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle.
    11. Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.
    12. Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.
    13. Juuri sinä päivänä menivät Nooa sekä Seem, Haam ja Jaafet, Nooan pojat, ja Nooan vaimo ja hänen kolme miniäänsä heidän kanssaan arkkiin;
    14. he ja kaikki metsäeläimet lajiensa mukaan ja kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, lajiensa mukaan ja kaikki linnut lajiensa mukaan, kaikki lintuset, kaikki, mikä siivekästä on.
    15. Ja ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki.
    16. Ja ne, jotka menivät sisälle, olivat koiras ja naaras kaikesta lihasta, niinkuin Jumala oli hänelle käskyn antanut. Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä.
    17. Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivänä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta.
    18. Ja vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla.
    19. Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät.
    20. Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät.
    21. Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset.
    22. Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.
    23. Niin Herra hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin.>Apostoli Pietari kertoo samasta asiasta-
    >>1 Piet 3:20 Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
    21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,!>1. Joh. 1:7
    Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, (veri) puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    V-o-i p-y-h-ä y-k-s-i-n-k-e-r-t-a-i-s-u-u-s !!!

    Apt.22:16 "Ja nyt. mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi Hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi:" (Saulus oli perheetön)

    Sama asia perheellisille, joilla on myös lapsia:

    Apt.2:38 "Niin Pietari sanoi heille: Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Apt.2:39 "Sillä teille ja teidän l a p s i l l e n n e tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu,"

    Eläessään Jeesus ei kastanut ketään, koska Jeesuksen pelastavaan vereen ja kuolemaan kastaminen ei ollut mahdollista ennen Sovintoveren vuodattamista, siksi Jeesuksen asettama kaste annettiin vasta Golgatan jälkeen:

    Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut".

    Matt.28:18 "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi; Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Matt.28:19 "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    Matt.28:20 "ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Kasteessa Pyhä Henki laskeutuu lapsesi ylle kyyhkysen tavoin! Ja taivaassa enkelit riemuitsevat kun lapsesi ylle puetaan Kristuksen antamat pienet häävaatteet:

    Gal.3:27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet".

    Mahdollisesti pian tuleviin häihin on lasten ilo lähteä Kristuksen kasteessa antama hääpuku päällä, eikä suinkaan pelkkä viattomuuden vaippa tai opinkaapu harteilla. Lasten on hyvä olla Nooan arkissa sisällä (kastettuja) kun Ihmisen Pojan päivä tulee.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    V-o-i p-y-h-ä y-k-s-i-n-k-e-r-t-a-i-s-u-u-s !!!

    Kirjoitus on hyvin tunteella kirjoitettu ja kovasti humaani! mutta ikävä kyllä täysin Raamatulla perustelematon kirjoitus!!!

    Puhuit Nooan päivistä-
    Luetaan mitä Aabraman yritti tehdä sodoman ja gomorran eteen!
    >>1 Moos 18:20. Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
    21. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."
    22. Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.
    23. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
    24. Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?
    25. Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?"
    26. Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan".
    27. Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.
    28. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi".
    29. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä".
    30. Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä".
    31. Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä".
    32. Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".
    33. Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.>Luetaan sekin nyt Raamatusta!
    >>1 Moos 7:1. Ja Herra sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä
    sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.
    2. Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.
    3. Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.
    4. Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt."
    5. Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin Herra oli hänen käskenyt tehdä.
    6. Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle.
    7. Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon.
    8. Puhtaita eläimiä ja epäpuhtaita eläimiä, lintuja ja kaikkia, joita maassa matelee,
    9. meni Nooan luo arkkiin kaksittain, koiras ja naaras, niinkuin Jumala oli Nooalle käskyn antanut.
    10. Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle.
    11. Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.
    12. Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.
    13. Juuri sinä päivänä menivät Nooa sekä Seem, Haam ja Jaafet, Nooan pojat, ja Nooan vaimo ja hänen kolme miniäänsä heidän kanssaan arkkiin;
    14. he ja kaikki metsäeläimet lajiensa mukaan ja kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, lajiensa mukaan ja kaikki linnut lajiensa mukaan, kaikki lintuset, kaikki, mikä siivekästä on.
    15. Ja ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki.
    16. Ja ne, jotka menivät sisälle, olivat koiras ja naaras kaikesta lihasta, niinkuin Jumala oli hänelle käskyn antanut. Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä.
    17. Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivänä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta.
    18. Ja vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla.
    19. Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät.
    20. Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät.
    21. Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset.
    22. Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.
    23. Niin Herra hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin.>Apostoli Pietari kertoo samasta asiasta-
    >>1 Piet 3:20 Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
    21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,!>1. Joh. 1:7
    Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, (veri) puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

    1 Piet 3: 21. "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta"

    Pietari tarkoittaa tässä, että kastetussa ja uskovaisessa ihmisessäkin riippuu kiinni turmeltunut liha, vaikka synnit ovatkin anteeksi. Tästä turmeluksesta vapautuu kokonaan vasta kun siirtyy ajasta ikuisuuteen.

    Äänestä

  • "Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset
    nuhtelivat tuojia. Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: 'Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle' " (Luuk. 18:15-17).

    Sylilapsikastelua puolustetaan usein Jeesuksen sanoilla: älkääkä estäkö heitä.

    Kuitenkin Jeesus itse siunasi lapset, jotka tuotiin Hänen luokseen.

    Vanhemmat antoivat Jeesukselle tilaisuuden tehdä lapsille, mitä Hän halusi. Lapset luovutettiin Jeesuksen syliin.

    Jo toimintansa alussa Jeesus kastoi opetuslastensa välityksellä (Joh. 4:l, 2). Hän olisi voinut nytkin käskeä opetuslapsiaan suorittamaan
    kasteen. Varsinkin, jos se olisi voinut tapahtua vihmomalla tai valelemalla siis kastelemalla, siinä ei olisi ollut
    vaikeuksia. Tämä ei ollut Jeesuksen tahto!

    "Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja
    siunasi heitä" (Mark. 10:16).

    Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapsilta ei
    tarvitse eikä voi vaatia uskoontuloa, kastetta eikä pyhitystä. Vasta, kun he tulevat ymmärtävään ikään, heillä on tilaisuus ratkaista, tahtovatko ottaa
    Jeesuksen vastaan (Joh. 1:12), pukea Hänet päälleen(Gal. 3:27).

    Raamatusta ei löydy lapsikastelua.

    Äänestä

että tarvitseeko siihen kasteeseen niin kamalasti paneutua.
Kullekin varmasti se kaste tulee tuolta ylhäältä Pyhältä Hengeltä eikä mistään rituaaleista.

Toisarvoinen asia koko kaste.

Tärkeintä om löytää Jumala.
Ja tajuta rakkauden sanoma.

Sen jälkeen tai vaikkapa miksei sitä ennekin eikun kasteelle.
Saahan yhteisöt noista kastetuista lisää "rahan tuojia" tuohon seurakuntaansa.

Et silviisii

Äänestä
  • >>Sanot-
    >>Saahan yhteisöt noista kastetuista lisää "rahan tuojia" tuohon seurakuntaansa.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    >>Sanot-
    >>Saahan yhteisöt noista kastetuista lisää "rahan tuojia" tuohon seurakuntaansa.

    kun on uusintakasteilla henkilö sidottu kiinni ruotuun, niin kymmenysten lisäksi tulee rahalahjoituksia, testamentteja, taloja, osakkeita jne.
    että heh, heh.....

    Äänestä

Suomessa on paljon uskovia, jotka ovat ymmärtäneet tuon jo kauan. Eivät läheskään kaikki uskovaiset kastata vauvojaan!! Ne, jotka kastattavat, eivät yleensä edes ole uskossa. (Suurin osa.)

Jokaisen Jeesukseen uskovan tulee kastattaa itsensä. Siis itsensä. Ketään ei pitäisi kastaa etukäteen vastasyntyneenä.

Mielestäni tämä asia on sanottu Raamatussa harvinaisen selvästi, joten ihmettelen kovasti miksi ihmiset eivät AJATTELE ITSE - vaan noudattavat isien perinnäissääntöjä ja kirkon tapoja orjallisesti. Jopa lestadiolaiset tekevät niin, vaikka tietävätkin, että vain jokainen uskovainen on Jumalan lapsi. Siis ihminen joka uskoo. Ei kaikki lestaperheidenkään lapset ole uskossa, silti kaikki kastetaan "varulta" etukäteen. Miksi?'

Äänestä
  • On kastettu lapsena. Olen tullut uskoon. Olen luopunut uskosta. Olen tullut uudestaan uskoon. Olen kastettu aikuisena. Olen luopunut jälleen uskosta. Olen tullut taas uskoon, saanut ja ottanut vastaan kutsun Jumalan valtakuntaan, armosta. Taas langennut maailman teille. Jälleen saanut armon.

    Huomisestani en enää uskalla suureen ääneen julistaa.

    Kaste ja kaste. Oppi ja oppi.

    Minulle vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema syntieni sovitukseksi merkitsee, riittää. Se on kaikki. Armosta.

    Ihminen on tosi rajoittunut ja ihmisen kuva Jumalasta vielä rajallisempi. Minun Jumalani alkaa vasta siitä, mihin oma käsityskykyni Jumalasta loppuu.

    Vedetään vaan kaikki köyttä kasteopista tai syntien anteeksi antamisesta/saamisesta. Uskosta (missä kulkee raja uskon ja epäuskon/epävarmuuden välillä). Mutta ketä se rakentaa? Jospa kaikki hiljentyisimme vaikkapa sen 1. Kor. 12 edessä.

    Tai sitten viritellää vaihteeksi keskustelua vaikkapa 1 Kor.11 (pään peittäminen jumalanpalveluksessa)

    Äänestä

1. Jos minä ihmisten ja enkelein kielillä puhuisin, ja ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkuinen.

2. Ja jos minä propheteerata taitaisin, ja kaikki salaisuudet tietäisin ja kaiken tiedon, ja minulla olis kaikki usko, niin että minä vuoret siirtäisin, ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi.

3. Ja jos minä kaiken tavarani kuluttaisin köyhäin ravinnoksi, ja jos minä antaisin ruumiini poltettaa, ja ei olisi minulla rakkautta, niin ei se olisi minulle mitään hyödyllinen.

Äänestä
  • 5 Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee eli propheteeraa peittämättömällä päällä, se häpäisee päänsä; sillä se on niinkuin se ajeltu olis.
    6 Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä.
    7 Mutta ei miehen pidä päätänsä peittämän, sillä hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on
    miehen kunnia.

    13 Tuomitkaat itse keskenänne: onko se kaunis, että vaimo avopäin Jumalaa rukoilee?
    14 Eikö luontokin sitä teille opeta, että se on miehelle häpiäksi, jos hänellä on pitkät hiukset?
    15 Mutta vaimolle on se kunniaksi, että hänellä on pitkät hiukset; sillä hiukset ovat hänelle peitteeksi annetut.

    8 Sillä ei mies ole vaimosta, mutta vaimo on miehestä.
    9 Ja ei mies ole luotu vaimon tähden, mutta vaimo on luotu miehen tähden.
    10 Sentähden pitää vaimon pitämän voiman päänsä päällä enkelitten tähden;

    1. Korinttolaiskirje 11 (Biblia 1776)

    Äänestä

  • soppii kirjoitti:

    5 Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee eli propheteeraa peittämättömällä päällä, se häpäisee päänsä; sillä se on niinkuin se ajeltu olis.
    6 Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä.
    7 Mutta ei miehen pidä päätänsä peittämän, sillä hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on
    miehen kunnia.

    13 Tuomitkaat itse keskenänne: onko se kaunis, että vaimo avopäin Jumalaa rukoilee?
    14 Eikö luontokin sitä teille opeta, että se on miehelle häpiäksi, jos hänellä on pitkät hiukset?
    15 Mutta vaimolle on se kunniaksi, että hänellä on pitkät hiukset; sillä hiukset ovat hänelle peitteeksi annetut.

    8 Sillä ei mies ole vaimosta, mutta vaimo on miehestä.
    9 Ja ei mies ole luotu vaimon tähden, mutta vaimo on luotu miehen tähden.
    10 Sentähden pitää vaimon pitämän voiman päänsä päällä enkelitten tähden;

    1. Korinttolaiskirje 11 (Biblia 1776)

    Kumoaisi rakkauden vaatimuksen ?
    Johanneksen Evankeliumi 13

    34. Uuden käskyn minä teille annan, että te rakastaisitte teitänne keskenänne, niinkuin minä teitä rakastin, että te myös toinen toistanne rakastaisitte.

    35. Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte.

    36. Sanoi Simon Pietari hänelle: Herra, kuhunkas menet? Jesus vastasi häntä: kuhunka minä menen, et sinä taida nyt minua seurata, mutta tästälähin sinä olet minua seuraava.

    37. Pietari sanoi hänelle: Herra, miksi en minä nyt taida sinua seurata? minä panen henkeni sinun edestäs.

    38. Jesus vastasi häntä: sinä panet henkes minun edestäni? Totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ei laula kukko ennenkuin sinä olet kolmasti minun kieltänyt.

    Äänestä

Lapsikaste tehtiin Jeesus-lapselle. Maria ja Joosef veivät Hänet kastettavaksi.

Äänestä
  • Luukkaan Evankeliumi 2
    21. Ja kuin kahdeksan päivää kulunut oli, että lapsi piti ympärileikattaman, kutsuttiin hänen nimensä Jesus, joka niin oli enkeliltä kutsuttu jo ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

    22. Ja kuin heidän puhdistuspäivänsä olivat täytetyt Moseksen lain jälkeen, veivät he hänet Jerusalemiin, asettaaksensa häntä Herran eteen,

    23. (Niinkuin kirjoitettu on Herran laissa: kaikki miehenpuoli, joka ensin avaa äitinsä kohdun, pitää kutsuttaman Herralle pyhäksi,)

    24. Ja uhrataksensa, niinkuin sanottu on Herran laissa, pari mettistä eli kaksi kyhkyläisen poikaa.

    25. Ja katso, mies oli Jerusalemissa, jonka nimi oli Simeon: tämä oli hurskas ja jumalinen mies, odottain Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänessä.

    26. Ja hänelle oli sanottu Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pitänyt ennen kuolemaa näkemän, kuin hän näkis Herran Kristuksen.

    27. Ja hän tuli Hengen kautta templiin. Ja kuin vanhemmat toivat lapsen Jesuksen sisälle, tehdäksensä hänen edestänsä lain tavan jälkeen,

    28. Niin hän otti hänen syliinsä, ja kiitti Jumalaa ja sanoi:

    29. Nyt sinä, Herra, lasket palvelias rauhaan menemään, sanas jälkeen;

    30. Sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutes,

    31. Jonka sinä valmistit kaikkein kansain eteen,

    32. Valkeudeksi valistamaan pakanoita ja sinun kansas Israelin kunniaksi.

    33. Ja Joseph ja hänen äitinsä ihmettelivät niitä, joita hänestä sanottiin.

    34. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidillensä: katso, tämä on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa, ja merkiksi, jota vastaan sanotaan:

    35. (Ja sinunkin sielus lävitse pitää miekan käymän:) että monen sydämen ajatukset ilmoitettaisiin.

    Äänestä

  • vakas@M kirjoitti:

    Luukkaan Evankeliumi 2

    ei leikattu vai kastettu VAAN leikattu eli kastettu. Meille KOULUSSA opetettiin,e ttä ympärileikkaus vanhan testamentin aikaan oli kasteen edelläkävijä eli vastasi kastetta.

    Juutalaiset vetoavat tähän saadakseen jatkaa ympärileikkauksia ja helluntailaiset käsittääkseni aikuiskasteeseen sillä perusteella että Jeesus tavallaan kastettiin kaksi kertaa: vauvan ympärileikkaus ja aikuisena vesikaste Johannes Kastajalta.

    -- Minusta tämä kaste ei taivaaseen pääsyn kannalta ole ratkaiseva sillä sekä kaste että ehtolliinen ovat 'vain'hyvän omantunnon liittoja Jumalan kanssa ja uskonvahvistajia toimenpiteinä.Niissä tulee hyvä mieli ja usko vahvistuu. Syntien anteeksisaaminen on eri asia.

    Äänestä

  • vanhoillislestadiolainen nain kirjoitti:

    ei leikattu vai kastettu VAAN leikattu eli kastettu. Meille KOULUSSA opetettiin,e ttä ympärileikkaus vanhan testamentin aikaan oli kasteen edelläkävijä eli vastasi kastetta.

    Juutalaiset vetoavat tähän saadakseen jatkaa ympärileikkauksia ja helluntailaiset käsittääkseni aikuiskasteeseen sillä perusteella että Jeesus tavallaan kastettiin kaksi kertaa: vauvan ympärileikkaus ja aikuisena vesikaste Johannes Kastajalta.

    -- Minusta tämä kaste ei taivaaseen pääsyn kannalta ole ratkaiseva sillä sekä kaste että ehtolliinen ovat 'vain'hyvän omantunnon liittoja Jumalan kanssa ja uskonvahvistajia toimenpiteinä.Niissä tulee hyvä mieli ja usko vahvistuu. Syntien anteeksisaaminen on eri asia.

    Lapsikastelulahkolaiset ovat esittäneet, että vanhan liiton ympärileikkausta
    vastaisi uudessa liitossa lapsikastelu. Pitääkö tämä paikkansa?

    Vanhaan liittoon,otettiin poikalapset kahdeksan päivän ikäisinä: "Kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha" (3 Moos. 12:3).

    Tätä uuteen liittoon sovittaen on pidetty velvollisuutena kastella sylilapset.

    Uusi testamentti ei esitä ympärileikkausta raamatullisen kasteen esikuvana, vaan raamatullisen uudestisyntymisen:

    "Hänessä (Jeesuksessa) te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella"
    (Kol. 2: 11).

    "Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa" (Room. 2:29).

    Pakana on ympärileikattu silloin, kun hän on uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.

    Sydämen ympärileikkaus on tosin mainittu jo Vanhassa testamentissa (esim. 5 Moos. 10: 16; 30:6), mutta se ei ollut pääsyvaatimus vanhaan liittoon. Riitti, kun oli Aabrahamin jälkeläinen lihan mukaan. Israelin kansa kuului tuohon liittoon kokonaisuudessaan.
    Jumala sanoi Aabrahamille:

    "Tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa" (1 Moos. 17: 10).

    Siinain vuoren juurella tehtiin myös liitto Israelin kansan kanssa.

    "Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän. kanssanne. . . " (2 Moos.
    24:.

    On siis selvää, että näihin liittoihin kuuluivat myös sylilapset.

    "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana ... ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi" (1 Moos. 17:12, 13).

    Vanhaan liittoon saattoi kuulua vastasyntyneitäkin.

    Pakanakansojen jäsenet olivat vuorostaan kokonaan liiton ulkopuolella. Heillä ei ollut mitään oikeutta liittoon: ympärileikkaukseen. Jos he tahtoivat päästä siihen, heidän tuli liittyä Israelin kansaan. Jumala määritteli asian tarkasti:

    "Ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi" (1 Moos. 17:12).

    MUTTA Uusi liitto on erilainen:

    "Katso, päivä tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra" (Jer. 31:31, 32; vrt. Hebr. 8:8, 9).

    "Sanoessaan 'uuden' hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään" (Hebr 8:13).

    Uuteen liittoon kuuluvat ne, jotka ovat omistaneet uskossa Jeesuksen Herrakseen.

    "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja
    niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa
    enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer 31:33, 34).

    Vanha testamenttikin siis todistaa: Uuden liiton seurakuntiin kuuluu vain uudestisyntyneitä. Ellemme ole juutalaisia, voimme olla vain joko uudesisyntyneitä tai pakanoita. Välimuotoja ei ole!

    Kristillinen kaste ei kuulu pakanoille, vaan uskoon tulleille. "Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä" (Matt.7:6).

    Uudessa liitossa ei ole enää väliä, mistä kansasta olemme lähtöisin. Siihenkin hyväksytään tosin vain Aabrahamin jälkeläisiä, mutta ei enää lihan mukaan
    syntyneitä.

    "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi" (Room. 9:.

    "Ne, jotka uskoon perustautuvat ovat Aabrahamin lapsia" (Gal. 3:7).

    "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan" (Gal. 3:29).

    Uusi liitto on myös tehty Israelin kanssa (Jer. 31:33). Pakanat voivat nyt kuulua Israelin heimoon! Heidän muuttunut elämänsä osoittaa heidän olevan uuden liiton kansaa.

    On muistettava, että erään kerran myös Israelin kansa sai kasteen.

    " Isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen
    Mooseksen pilvessä ja meressä" (1 Kor. 10:l,..2).

    Jokainen miespuolinen Israelin kansan jäsen lähti Egyptistä ympärileikattuna (Joos. 5:5), mutta nyt he kaikki saivat kasteen. Nämä ovat kaksi eri tapahtumaa.

    Nytkin voidaan kastaa jokainen, joka on saanut Kristuksen ympärileikkauksen, tullut Aabrahamin jälkeläiseksi lupauksen mukaan. Vastasyntyneetkin kastettiin Punaisessa meressä. Samoin nyt jokainen vastikään raamatullisesti uudestisyntynyt voidaan kastaa raamatullisesti.

    Kaste ja ympärileikkaus on yritetty saada toisiaan vastaaviksi laitosportossa lapsikastelurituaalissa lukemalla jakeen Kol. 2:11 perään seuraava
    jae:

    "Olette ympärileikatut ... Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta. . ."

    Jakeen 11 lopussa on raamatunkäännöksessämme kaksoispiste, ja siitä saa kuvan, että kaste on Kristuksen ympärileikkaus.

    Alkutekstiin on virheellisesti sille kohdalle sijoitettu pilkku.

    Ajatus, joka on haluttu valheellisesti saada siitä, on tämä: Olette ympärileikatut ja olette kasteessa haudatut. Tämä on siis valhe.

    Vuodelta 1896 peräisin oleva Uusi testamentti ilmaisee asian: "Jonka kautta te myös
    ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin poispanemisen kautta lihassa Kristuksen ympärileikkauksella. Ynnä hänen kanssaan kasteen kautta haudatut. . ."

    Raamatun ilmoittama järjestys on selvä:

    VAIN raamatullisesti uudestisyntyneet kastetaan. Raamatun SANA ei tunne lapsikasteluharhaoppia vaan tuomitsee sen.

    Äänestä

  • vanhoillislestadiolainen nain kirjoitti:

    ei leikattu vai kastettu VAAN leikattu eli kastettu. Meille KOULUSSA opetettiin,e ttä ympärileikkaus vanhan testamentin aikaan oli kasteen edelläkävijä eli vastasi kastetta.

    Juutalaiset vetoavat tähän saadakseen jatkaa ympärileikkauksia ja helluntailaiset käsittääkseni aikuiskasteeseen sillä perusteella että Jeesus tavallaan kastettiin kaksi kertaa: vauvan ympärileikkaus ja aikuisena vesikaste Johannes Kastajalta.

    -- Minusta tämä kaste ei taivaaseen pääsyn kannalta ole ratkaiseva sillä sekä kaste että ehtolliinen ovat 'vain'hyvän omantunnon liittoja Jumalan kanssa ja uskonvahvistajia toimenpiteinä.Niissä tulee hyvä mieli ja usko vahvistuu. Syntien anteeksisaaminen on eri asia.

    "ei leikattu vai kastettu VAAN leikattu eli kastettu. Meille KOULUSSA opetettiin,e ttä ympärileikkaus vanhan testamentin aikaan oli kasteen edelläkävijä eli vastasi kastetta."

    -no mita koulut tietavat Jumalan sanasta? kerro minulle! laheskaan kaikki uskonnon opettajat eivat ole omakohtaisesti uskossa. minun ylaasteen aikainen uskonto-opettaja puhui meille mm. joogasta ja sen "hyvyydesta".

    -Jeesus kastettiin tasantarkkaa YHDEN kerran. ymparileikkaus on ymparileikkaus ja kastaminen on kastaminen. ne ovat kaksi AIVAN ERI asiaa. ja hellarit eivat opeta etta Jeesus olisi kastettu kaksi kertaa koska hanta ei kastettu kahta kertaa. yksi kerta riittaa, ja se yksi kerta tulee tapahtua uskonratkaisun jalkeen.

    "Minusta tämä kaste ei taivaaseen pääsyn kannalta ole ratkaiseva"

    -niin, ei kaste ketaan pelastakaan, vaan se usko Jeesukseen, aivan niinkuin Raamattu sen meille kertoo. kaste on oman vanhan ihmisen ja lihan hautaamista. kaste on kuuliaisuuden osoitus. Jeesus kavi kasteella, miksi me emme kavisi kasteella?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ortodoksi kirjoitti:

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen.

Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän
"vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin.

He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkonepäraamatullisesta valeluriitistä.

Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin.

Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä
maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen.

Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa.

Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää
persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana.

Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa.

Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän
syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta.

Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana.

Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.

Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanallisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.

Ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen
Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen
kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa
koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhaoppia.

Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain
evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa
edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista
uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun
SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin
Raamatussa on kirjoitettu!

Älä kulje enää ohi Raamatun SANAN, vaan pakota itsesi
katsomaan Raamatun Sanaa:

1. Helluntaina opetuslapset saivat voiman
todistamiseen (Apt. 1:8).

Pietari puhui kansanjoukolle: "Tehkää parannus ja
ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja
teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille,
jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän
Jumalamme, kutsuu" (Apt. 2:38, 39).

Pietari seurasi tarkasti Jeesuksen käskyä:
Syntien anteeksisaamiseksi tuli tehdä parannus ja
ottaa kaste.

Myös lapsille kuului sama lupaus: He saavat Pyhän
Hengen, kun tekevät parannuksen ja ottavat
kasteen.

Lupaus koskee vieläkin kaikkia. "Jotka nyt ottivat
hänen sanansa vastaan ne kastettiin ja niin heitä
lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua"
(Apt.2:41).

Sanan vastaanottaminen merkitsi sitä, että nämä
kolmetuhatta antoivat pelastaa itsensä nurjasta
sukupolvesta (Apt. 2:40). Raamatullisesti pelastetut
ottivat sitten raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet
ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

2. "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi
heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti
vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen
sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.
Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti
evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen
Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä
miehet että naiset" (Apt. 8:5, 6, 12).

Alkukielen sana "ottaa vaarin" tarkoittaa myös
noudattamista ja pitäytymistä. Koko kansa tuli
raamatullisesti uskoon, ja he ottivat sitten myös
raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet ottivat
raamatullisen kasteen raamatullisesti.

3. Enkeli lähetti Filippuksen Gassan tielle, ja
tämä tapasi Etiopian kuningattaren Kandaken
hoviherran.

"Niin Filippus avasi suunsa ja ... julisti hänelle
evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he
tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: 'Katso,
tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?' Niin
Filippus sanoi hänelle: 'Jos uskot koko
sydämestäsi, niin se tapahtukoon.' Hän vastasi ja sanoi:
'Minä
uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.' Ja
hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin
veteen sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi
hänet"(Apt. 8:36—38).

Filippus edellytti kastettavaltaan
henkilökohtaista uskonsuhdetta Jeesukseen. Riitti, kun
hoviherra
tunnusti raamatullisesti suullaan Jeesuksen ja
pyysi raamatullisesti raamatullista kastetta.

Raamatullinen uskovien kaste oli ainoa käytäntö
alkuseurakunnassa.

Kandaken hoviherran kohdalla on kysymys uskovien
raamatullisesti kasteesta.

4. Jeesus ilmestyi Saulukselle tiellä. Kohta sen
jälkeen "Ananias pani molemmat kätensä hänen
päälleen ja sanoi: 'Veljeni Saul, Herra lähetti minut —
Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit — että
saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä
Hengellä.' Ja heti putosivat hänen silmistään
ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi
ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän
vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa
Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi
synagoogissa
Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika"
(Apt.9:17—20).

Saulus oli jo raamatullisesti uskossa, kun
Ananias tuli, sillä Herra oli lähettänyt Ananiaan
rukoilemaan hänelle Pyhän Hengen täyteyttä, ei
uudestisyntymistä. Ottaessaan raamatullisesti
kasteen Saulus oli jo Jumalan valittu, sillä
Ananias sanoi hänelle: "Saul, veljeni, saa näkösi
jälleen (Saulus sai näön). Meidän isiemme Jumala
on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa . . .
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi
hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä
pois syntisi" (Apt.22:14, 16).

On väitetty, että Uuden testamentin alkukielessä
ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa itsensä', vaan
verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi jakeessa Mark.
16:16 kastaa-verbi on passiivissa. Alkukielessä uskoa-
sana ja kastaa-sana ovat aoristissa, ja Mark.
16:16 pitää tarkasti ottaen suomentaa
alkukielestä:

"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se
pelastuu."

Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa
niitä, jotka eivät usko Häneen.

Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään
(pakanaperinteitä noudattava kirkko kiittelee
pakanaperinteitä noudattavien pappiensa kanssa
aivan päinvastaisesta) muita kuin Krispuksen ja
Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei
lähettänyt minua kastamaan, (pakanaperinteitä
noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista) vaan
evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1
Kor. 1:14-17.

On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä
on aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto.
Siinä subjekti on myös verbin välittömänä
objektina. Esim. pesen (aktiivi), minua pestään
(passiivi), peseydyn (mediumi). Kastaa-verbin
mediumimuoto merkitsee: 'kastattaudun, annan
kastaa itseni'. Tämä on yleinen muoto Uudessa
testamentissa ja esiintyy esimerkiksi jakeessa
Apt. 22:16.

Seuraavaksi Apostolien teot kertoo kokonaisten
perhekuntien kasteista:

5. Korneliuksen kotiin olivat kokoontuneet tämän
kutsumat sukulaiset ja lähimmät ystävät (Apt.
10:24). "Kornelius ... oli kutsunut koolle
sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä."
Tilaisuudessa ei siis ollut pikkuvauvoja.

Kun Pietari puhui heille, "tuli Pyhä Henki
kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat" (Apt.
10:44). Pietarin mukana tulleet uskovaiset
"kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän
Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 'Ei kaiketi
kukaan voi kieltää kastamasta vedessä näitä,
jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?'
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen
nimeen" (Apt. 10:46 48).

Raamatussa kastettavat kastettiin aina "veteen"
tai "vedessä". Baptizoo-verbin kanssa käytetään
prepositiota "eis" (=johonkin) ja "en" (=jossakin)

Tässä ei ole kysymys varsinaisesti perheestä,
vaan sukulaisista ja ystävistä. Nämä kaikki tulivat
raamatullisesti uskoon (Apt. 15:9), täyttyivät
Pyhällä Hengellä ja he siis uskoon tultuaan vasta
ottivat raamatullisen kasteen. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

6. "Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä
Tyatiran kaupungista, jumalaapelkäävä nainen, oli
kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin
siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen
perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä
sanoen: 'Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin
tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä' " (Apt. 16:14,
15).

Paavali ja Silas joutuivat tämän jälkeen
vankilaan, mutta vapautuivat ihmeen kautta. "Niin he
lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja
nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he
lähtivätpois" (Apt. 16:40).

Lyydian perhekuntaan kuului miespuolisia
henkilöitä. Raamattu nimittää heitä veljiksi,
mikä tarkoittaa uskoon tulleita miehiä (1 Kor.
5:11).

Nämä olivat se perhekunta, joka raamatullisesti
kastettiin Lyydian kanssa. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

7. Vankilassa Paavali ja Silas tapasivat Filippin
vanginvartijan. He "puhuivat Jumalan Sanaa
hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja
hän otti, heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja
pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen
omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät
ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että
hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan
uskovaksi" (Apt. 16:32—34).

Paavali ja Silas osoittivat puheensa koko
perheelle. He kaikki siis ymmärsivät puheen. Koko
perhe tuli tuon puheen kautta raamatullisesti
uskoon (jae 34).

Ainoastaan raamatullisesti uskoon tulleet
kastettiin raamatullisesti. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

8. "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko
hänen perhekuntansa uskoivat Herraan: ja myöskin monet
korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa,
uskoivat, ja heidät kastettiin" (Apt. 18:8).

Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

9. Paavali kastoi Stefanaan perhekunnan (1 Kor.
1:16).

Hän kirjoitti heistä myöhemmin: "Mutta minä
kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan
ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että
he ovat antautuneet pyhien palvelukseen" (1 Kor.
16:15).

Koko Stefanaan perhekunta oli Akaian ensi
hedelmä — he olivat siis tulleet uskoon
ensimmäisinä koko Akaiassa.

Kun koko perhe oli henkilökohtaisesti
raamatullisesti uskossa, ja Paavali saattoi
kastaa heidät kaikki raamatullisesti.

Kaikkien näiden perhekuntien jäsenet olivat
ymmärtävässä iässä, tulivat raamatullisesti
uskoon ja raamatullisesti kastettiin. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

10. Efesossa oli 12 opetuslasta (Apt. 19:1).
Opetuslapsi-sana tarkoittaa Uudessa testamentissa
uskoon tullutta (Apt. 14:22). He ottivat kasteen
Jeesuksen nimeen (Apt. 19:5), koska olivat
kastetut vain Johanneksen kasteella (Apt. 19:3).

Raamatusta ei siis löydy kirkollista epäraamatullista lapsikastelurituaalia, vaan Raamatussa uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

Koska ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhalahko-oppia.

Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin Raamatussa on kirjoitettu!

Myöhempien aikojen mielipiteet

Alkuseurakunnat kehittyivät ajan myötä kirkoksi.

Kastekeskusteluissa on usein vedottu näin
syntyneen kirkon johtajien mielipiteisiin.

Heillä oli jo kuitenkin varsin toisistaan
poikkeavat näkemykset.

Toisella vuosisadalla eläneet apostoliset isät
olivat
vielä uskovien upotuskasteen kannalla.

Barnabas sanoi: "Autuaat ne, jotka ovat panneet
toivonsa ristiin ja sitten astuneet veteen."

'Kahdentoista apostolin opetus' säätää: "Mitä
kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun
olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä
käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa
vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa
kylmää vettä käyttäen,kasta lämpimällä. Mutta jos
sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti
vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen
kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä
jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista.
Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen
toimitusta."

Tämä kirjoitus säätää lievennyksiä uskovien
upotuskaste käytäntöön. Jos seuraamme niitä,
olemme velvolliset noudattamaan myös
paastomääräystä. Pienille vauvoille jo yhden
päivän paasto on hengenvaarallinen. Kaksi
paastopäivää on jo pikkuvauvoille tappava.

Polykarpos sanoi tulleensa lapsena pelastetuksi.
Tätä on pidetty viittauksena lapsikasteeseen.

Hän on kuitenkin voinut tarkoittaa tuon ajan
ajatteluntavan mukaisesti mitä tahansa ikäkautta
vuosien 0 - 20 välillä.

Myöhemmin eläneiden kirkkoisien mielipiteet
olivat jo enemmän hajaantuneet:

Justinus Marttyyri nimitti kastetta
uudestisyntymiseksi.

Hän salli kastaa kuitenkin vain uskoontulleita.

Tertullianus esitti, että viattomia lapsia ei
tulisi kastaa. Näiden tulisi kasvaa ja itse
pyytää kastetta.

Origeneen väitetään kirjoittaneen: "Kirkko on
perinyt apostoleilta tavan antaa kaste pienille
lapsillekin."

On siis mahdotonta rakentaa kasteoppia
kirkkoisien mielipiteiden varaan.

Ei ole ihme, että heidän
näkemyksensä olivat niin toisistaan poikkeavat.

Esiintyihän apostoli Johanneksen aikana jo
harhautunut nikolaiittain oppi (llm. 2:15): Erottautui
papisto, joka väitti olevansa ns. maallikoiden
yläpuolella.

Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa meille
Raamatussa ainoastaan alkuperäisen kastekäytännön.

Pitäytykäämme siis siihen!

"Ei yli sen, mikä kirjoitettu on, ettette
pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista
vastaan" (1 Kor. 4:6).

Luther opetti, että Raamattu on uskon ja elämän
ainoa ohje. Jos otamme rinnalle varhaiskirkon
mielipiteet, emme voi torjua niitäkään, jotka
nojaavat myöhäisemmän katolisen kirkon epäraamatullisiin
pakanallisiin näkemyksiin.

Olkaamme kuin jalot Berean juutalaiset, jotka
tutkivat joka päivä Raamattuaan, oliko niin, kuin heille
opetettiin (Apt. 17:11).

Ja tehkäämme Sanan mukaan, ettemme olisi
vain Sanan kuulijoita, vaan SANAN tekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu