Kertokaa viisaat MM palstalaiset. Terrorismi lisääntyy koko ajan, vastaisuus myöskin , elikkä mikä on 5v ,10v, päästä tilanne. Luen kirj, myöhemmin, en kommentoi. Lähden kirkonmenoihin, menkää tekin.
Terrorismin
lopputulos, mikä?
2210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Terrorismin seuraus on poliisivaltio, josta seuraa väistämättä kansalaisten ja valtakoneiston välien kärjistyminen.
Tähän terroristit pyrkivätkin.
Suurin terrorismin aihettaja on köyhyys.
Toinen syy lienee sotatila islamistisen ja kristityn maailman välillä.
Oma lukunsa on vielä vapaustaistelu valloittajaa vastaan mm. Irakissa...
se, että ihmiset ovat niin alttiita aina tuomitsemaan muut eikä näkemään vikaa itsessään. Ei ajtella asioita ja edes yritetä ymmärtää, vaan herkeämättä nähdään vika aina muissa, näin saamme itsemme tuntemaan oikeamieliseksi. Näin se on jokaisen kanssa.
yhteenvetona, me ollaan kaikki IHAN VITUN HULLUJA.