Mikko Louhivuoren kolumni: Karvas totuus ja isänmaan etu
Maanantaiaamuna saimme tiedon, että toimittaja Amnon Abramovitch on eronnut Israelin televisiosta ja radiosta (IBA:sta), YLE:n tapaisesta organisaatiosta. Tämän lahjakkaan ja terävän lehtimiehen ero on johdonmukainen jatko parhaillaan käynnissä olevalle perustavalle muutokselle Israelin tiedotusmaailmassa. Useita merkittäviä tiedottajia on jättänyt virkansa ja IBA:n johtajan virasta on käyty kamppailua jopa Korkeinta oikeutta myöten.
Maassa on valtaan noussut tahoja, joiden mielestä kansan ei aina tarvitse kuulla koko totuutta. Lehdistön ja radion tehtävä on - etenkin näin kansainvälisen kriisin uhatessa - toimia isänmaallisena rintamana, hoitaa kansallista yhtenäisyyttä ja tukea hallituksen toimenpiteitä aina kansalaisten parhaaksi. Nämä tahot näkevät julkisen tiedotuksen roolin tyystin toisin, kuin Israelin maineikkaiden ammattitoimittajien enemmistö.
Sapattiaamuna pari viikkoa sitten Israelin TV 1 kertoi rutiininomaisesti sotilaallisista toimista Gazan alueella. Puolustusministeri Shaul Mofaz antoi tuttuun tapaansa vakuuttavan lausunnon, miten näitä toimia tullaan jatkamaan niin kauan kuin tarvitaan Israelin väestön puolustamiseksi terrorismilta. Samana aamuna BBC, Al-Jazeera ja muut kansainväliset tiedotusvälineet sekä palestiinalaiset tv-asemat kertoivat, että israelilainen Merkava-tankki oli ajanut painavaan miinaan traagisin seurauksin. Israelin sensuuri vapautti tiedon omille kansalaisilleen vasta illan suussa.
On enteellistä, että koko maailma tiesi Gazan kuolettavasta pommista ennen kuin oma lehdistö ja radio sai luvan monen tunnin viiveen jälkeen tapauksesta kertoa. Seuraavina päivinä tiedotus kyllä sitten käsitteli asiaa perusteellisesti ja ilmeisen vapaasti, etsien syyllisiä katastrofiin.
Sunnuntaina 2.3. jopa ystävällisimpänä pidetty amerikkalainen Fox Network näytti pitkän videon Gazan sairaalasta, jonka seinän Israelin armeija särki. Potilaat ja hoitajat pyörivät sairaalan lattialla suojaa etsien. Sama video nähtiin tietenkin kaikissa arabimaissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta Mofaz ei aamun haastattelussa siihen edes viitannut.
Israelilaisen arabiohjaajan Jenin dokumentaaria ei saatu näyttää televisiossa. Taisteluihin osallistuneet sotilaat ovat vetäneet ohjaajan oikeuteen vaatien 2,5 miljoonan dollarin (euron) korvausta "heitä valheellisesti ja vääristellen syyttävästä ohjelmasta. Tässäkin on syytä tarkkailla suhtautumista julkiseen mediaan.
Dan Margalit lienee yksi Israelin tärkeimmistä taustavaikuttajista. Hänen joitain vuosia sitten johtamansa poliittisen paneelin nimi on jo uponnut kansankieleen ilmauksena "populitika". Sekä opetusministeri Limor Livnat, ministeri David Naveh että ilmiömäisen vaalimenestyksen saaneen Shinuin puheenjohtaja Tommy Lapid saavat kiittää tätä suosittua ohjelmaa nopeasta nousustaan politiikan tähtiin. Vauhdikas "Populitika" tallasi kaikkien jaloille pääministereitä myöten, ja se lakkautettiin. Sen sijalla on nyt paljon kesympi "Politika".
"Isänmaallinen tendenssi" tiedotuksen vaimentamiseksi kehittyy nopeasti poliitikkojen itsesuojeluksi. Miksi lehdistön pitäisi julkisesti repiä pääministerin raha-asioita, kun tarvitaan vahvaa johtoa sotilaallisen uhan alla? Miksi jauhaa liian suuren sotilaallisen voimankäytön murheellisia seurauksia tiukasti asutuilla alueilla, kun nyt on taisteltava yksissä tuumin julmaa terrorismia vastaan?
Totalitaariseen tai fasistiseen suuntaan kulkevat hallitukset ovat samantapaisia suhteessaan ammattinsa vapautta vaativiin tiedottajiin. Hallitsevan aseman saaneet henkilöt eivät aina näe vapaan tiedotuksen syvällistä merkitystä kansan henkisen hyvinvoinnin kannalta. Tiettyjen, todella tarkkaan harkittujen rajoitusten puitteissa toimiva vapaa lehdistö puhkoo paiseita ja levittää ensin pahaa hajua, mutta lopulta hyvä tutkiva poliittinen journalismi puhdistaa ja tervehdyttää yhteiskuntaa.
Asiantuntevan lehtimiehen Amnon Abramovitchin ero IBA:sta on huolestuttava tapahtuma Irakin kriisin uhkaamassa Israelissa. Kansan on voitava luottaa julkisiin tiedotusvälineisiin.
Kirjoittaja on Beit Jalassa asuva teologi ja arkeologi, joka toimii tällä hetkellä Suomen Lähi-idän instituutin projektijohtajana.
Maanantaiaamuna saimme tiedon, että toimittaja Amnon Abramovitch on eronnut Israelin televisiosta ja radiosta (IBA:sta), YLE:n tapaisesta organisaatiosta. Tämän lahjakkaan ja terävän lehtimiehen ero on johdonmukainen jatko parhaillaan käynnissä olevalle perustavalle muutokselle Israelin tiedotusmaailmassa. Useita merkittäviä tiedottajia on jättänyt virkansa ja IBA:n johtajan virasta on käyty kamppailua jopa Korkeinta oikeutta myöten.
Maassa on valtaan noussut tahoja, joiden mielestä kansan ei aina tarvitse kuulla koko totuutta. Lehdistön ja radion tehtävä on - etenkin näin kansainvälisen kriisin uhatessa - toimia isänmaallisena rintamana, hoitaa kansallista yhtenäisyyttä ja tukea hallituksen toimenpiteitä aina kansalaisten parhaaksi. Nämä tahot näkevät julkisen tiedotuksen roolin tyystin toisin, kuin Israelin maineikkaiden ammattitoimittajien enemmistö.
Sapattiaamuna pari viikkoa sitten Israelin TV 1 kertoi rutiininomaisesti sotilaallisista toimista Gazan alueella. Puolustusministeri Shaul Mofaz antoi tuttuun tapaansa vakuuttavan lausunnon, miten näitä toimia tullaan jatkamaan niin kauan kuin tarvitaan Israelin väestön puolustamiseksi terrorismilta. Samana aamuna BBC, Al-Jazeera ja muut kansainväliset tiedotusvälineet sekä palestiinalaiset tv-asemat kertoivat, että israelilainen Merkava-tankki oli ajanut painavaan miinaan traagisin seurauksin. Israelin sensuuri vapautti tiedon omille kansalaisilleen vasta illan suussa.
On enteellistä, että koko maailma tiesi Gazan kuolettavasta pommista ennen kuin oma lehdistö ja radio sai luvan monen tunnin viiveen jälkeen tapauksesta kertoa. Seuraavina päivinä tiedotus kyllä sitten käsitteli asiaa perusteellisesti ja ilmeisen vapaasti, etsien syyllisiä katastrofiin.
Sunnuntaina 2.3. jopa ystävällisimpänä pidetty amerikkalainen Fox Network näytti pitkän videon Gazan sairaalasta, jonka seinän Israelin armeija särki. Potilaat ja hoitajat pyörivät sairaalan lattialla suojaa etsien. Sama video nähtiin tietenkin kaikissa arabimaissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta Mofaz ei aamun haastattelussa siihen edes viitannut.
Israelilaisen arabiohjaajan Jenin dokumentaaria ei saatu näyttää televisiossa. Taisteluihin osallistuneet sotilaat ovat vetäneet ohjaajan oikeuteen vaatien 2,5 miljoonan dollarin (euron) korvausta "heitä valheellisesti ja vääristellen syyttävästä ohjelmasta. Tässäkin on syytä tarkkailla suhtautumista julkiseen mediaan.
Dan Margalit lienee yksi Israelin tärkeimmistä taustavaikuttajista. Hänen joitain vuosia sitten johtamansa poliittisen paneelin nimi on jo uponnut kansankieleen ilmauksena "populitika". Sekä opetusministeri Limor Livnat, ministeri David Naveh että ilmiömäisen vaalimenestyksen saaneen Shinuin puheenjohtaja Tommy Lapid saavat kiittää tätä suosittua ohjelmaa nopeasta nousustaan politiikan tähtiin. Vauhdikas "Populitika" tallasi kaikkien jaloille pääministereitä myöten, ja se lakkautettiin. Sen sijalla on nyt paljon kesympi "Politika".
"Isänmaallinen tendenssi" tiedotuksen vaimentamiseksi kehittyy nopeasti poliitikkojen itsesuojeluksi. Miksi lehdistön pitäisi julkisesti repiä pääministerin raha-asioita, kun tarvitaan vahvaa johtoa sotilaallisen uhan alla? Miksi jauhaa liian suuren sotilaallisen voimankäytön murheellisia seurauksia tiukasti asutuilla alueilla, kun nyt on taisteltava yksissä tuumin julmaa terrorismia vastaan?
Totalitaariseen tai fasistiseen suuntaan kulkevat hallitukset ovat samantapaisia suhteessaan ammattinsa vapautta vaativiin tiedottajiin. Hallitsevan aseman saaneet henkilöt eivät aina näe vapaan tiedotuksen syvällistä merkitystä kansan henkisen hyvinvoinnin kannalta. Tiettyjen, todella tarkkaan harkittujen rajoitusten puitteissa toimiva vapaa lehdistö puhkoo paiseita ja levittää ensin pahaa hajua, mutta lopulta hyvä tutkiva poliittinen journalismi puhdistaa ja tervehdyttää yhteiskuntaa.
Asiantuntevan lehtimiehen Amnon Abramovitchin ero IBA:sta on huolestuttava tapahtuma Irakin kriisin uhkaamassa Israelissa. Kansan on voitava luottaa julkisiin tiedotusvälineisiin.
Kirjoittaja on Beit Jalassa asuva teologi ja arkeologi, joka toimii tällä hetkellä Suomen Lähi-idän instituutin projektijohtajana.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta on onneksi totuuden julistajiakin.