askel kohti uutta rauhan-sopimusta otettu palestiinalaisten taholta,yli 60% israelilaisita valmiita alueluovutuksiin (mukaan lukien jerusalem)jos itsemurha-iskut loppuu.amerikkalaiset aloittavat israelin painostuksen tie-kartta ohjelmallaan johon kuuluu syyrialta,libanonilta ja palestiinalaisilta vallattujen alueiden palautus.toivottavasti eurooppa tulee mukaan ohjelmaan vaatimaan palestiinalaisten oikeutta kotimaahansa.
palestiinalaisille
uusi hallitus
12415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ensinnäkään ne 40% ei suostu missään tilanteessa.
toisekseen israelhan vaatii ehdotonta nöyryyttä palestiinalaisilta ja pidättä itsellään oikeuden sanoa milloin riittää, ennenkuin voidaan edetä.
jerusalem on nähtävästi mahdoton vapauttaa ja kukaan israelissa ei lupaa palestiinalaispakolaisten paluuta erez israelin alueelle.
ja viimeiseksi amerikkalaisten mielenkiinto häipyy pian, kun mitään todellista uhkaa heidän elintärkeille eduilleen ei nyt alueella näytä olevan,
Olen ymmärtänyt, että Jerusalem vapautettiin jo 1967. Mitä vapauttamista siinä enää on?
provosoidutaan nyt sitten ja vastataan pölvästille.
ei, sitä ei silloin vapautettu vaan palestiinalainen osa jerusalemia miehitettiin.
ja on sittemmin liitetty virallisesti israeliin (ei siis iippojen mielestä ole osa länsirantaa)
Kun puhutaan v.-67 Jerusalemin vapauttamisesta, tarkoittaa se suurimman osan kahtiajaetun Jerusalemin vapauttamista juutalaisten hallintaan.
Ennenkaikkea ns.länsimuurin vapautuminen oli juutalaisille tärkeä symbolinen tapahtuma, koska se on Itkumuurinakin tunnettu ikivanha osa Temppelivuoren läntistä perusmuuria, ainoa jäljelle jäänyt rakennelma israelilaisten toisesta temppelistä.Sen äärellä juutalaisuskoiset tuntevat olevansa lähinnä Jumalaa.
Mutta, mutta, iso mutta: Itse Temppelivuori on nykyisin kahden islamilaisen moskeijan sijaintipaikka: Kalliomoskeijan ja al-Aksan moskeijan.
Koska juutalaiset haaveilevat rakentavansa vielä joskus kolmannen temppelinsä, sen ainoa mahdollinen paikka heille on - Temppelivuori.
Siellä sijaitsivat aikoinaan sekä Salomon temppeli että Jeesuksen aikainen Herodeksen temppeli. Nyt juuri temppelin paikalla kohoaa ylväs Kalliomoskeija. Siinäpä pulmaa kerrakseen!
juutalaiset pitävät muurin ja palestiinalaisten osalle on jäänyt itku
Etkö halunnut ymmärtää vai etkö tajunnut ?
Juutalaisilla on Temppelivuoresta hallinnassaan vain perusmuurin läntinen sivu, palestiinalaisilla koko muu Temppelivuori !
Taitaisi sinuakin harmittaa, jos olisit juutalainen ja saisit nähdä joka päivä, miten muslimit nousevat Pyhälle vuorelle rukoilemaan, kun juutalaiset tyytyvät pieneen osaansa kymmeniä metrejä alempana olevalla aukiolla.
jos olisin tullut vaikkapa mea shearimista, niin minähän tietäisin, että juutalaisille nousu temppelivuorelle on kielletty myös siitä syystä, ettei tiedetä missä kaikkein pyhin sijaitsee ja voitaisiin sitä vahingossa saastuttaa.
itkumuurin jako oli lähinnä allegoria koko palestiinan jakamisesta.
Tuo mainitsemasi seikka kaikkein pyhimmän sijaintipaikasta on epäolennainen sen asian rinnalla, toivovatko juutalaiset saavansa Temppelivuoren haltuunsa vai eivät?
Arvataanko kaksi kertaa heidän toivettaan?
Luuletko muuten, että "Tiekartta" johdattaa samalla ratkaisuun Jerusalemin kysymyksestä?
Minä arvelen, että ongelma ei ratkea niin helposti.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/juttu.asp?id=20030430OL2
eilen israelilaiset teurastivat viisi palestiinan vapaustaistelijaa (amerikkalaisella helikopterilla).
Meinaatko "nulkki" ettei Israelilaiset ole maksaneet niitä helikoptereita Jenkeille?
Vai onko ne leasing sopimuksella?
jota tulee paljon ja vastikkeeksi juutalaiset tuottaa filmejä ja infotainementtia usassa