"USKO tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen JUMALAN SANAN KAUTTA".
Minkä SANAN kautta ??
Tämän Sanan; "ISÄN JA POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN" !
Joh.1:3 "KAIKKI on saanut SYNTYNSÄ HÄNEN KAUTTAAN, ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä on syntynyt".
Minkä Hänen kauttaan ??
Joh.1:1 "Alussa oli SANA, ja SANA oli Jumalan luona, ja SANA oli Jumala" .
Kasteessa Jeesuksen nimi "ei ole Jeesus", vaan SANA, siis Jeesuksen nimi on kasteessa on " Isä ja Poika ja Pyhä Henki".
Pyhän Hengen pilkkaa on Jumalan armon torjuminen.
Jumala lahjoittaa pelastuksen kasteessa, lahjana, ettei kukaan kerskaisi.
VT:ssä, 1.Moos.17:10-14 Jumala määrää ympärileikkaamattoman poikalapsen hävitettäväksi, jos tämä on jätetty ilman ympärileikkausta. Lapsi on rikkonut tällöin liiton.
Vaikka lapsi ei voinut vaikuttaa 8 päivän ikäisenä ympärileikkauksen saamiseen, silti Jumala määräsi lapsen hävitettäväksi. Lapsen vanhemmat toiminnallaan, tai paremminkin TOIMIMATTOMUUDELLAAN tuomitsivat oman lapsensa eroon Jumalasta.
Uudessa Liitossa, jonka Pyhittävänä voimana on Jeesuksen veri, on vastaava rikkomus valtavan paljon suurempi.
Tämän vuoksi, Jeesus joutui varoittamaan juuri niitä, jotka olivat Häntä LÄHELLÄ kadotustuomiolla, käyttäen kuuluisaa myllynkivi vertausta. Jeesus ei siis varoittanut pakanoita, vaan hänelle kaikkein läheisimpiä, omia opetuslapsiaan.
Jeesus varoitti PIKKULASTEN EKSYTTÄMISESTÄ !!
----> Luuk.17:1, Matt.18:6, Mark.9:42 .
Kaikkein pienempiä lapsia ei voi edes sanoilla eksyttää, vaan heidät voidaan vietellä ainoastaan JÄTTÄMÄLLÄ HEIDÄT KASTAMATTA !
Jeesus sanoi Nikodeemukselle; Joh.3:5 "... jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ, ei hän voi päästä sisälle Jumalan Valtakuntaan ".
Vanhassa Liitossa rangaistus tuli vain lapselle, mutta Uudessa Liitossa rangaistuksen saavat lapsen lisäksi hänen ISÄNSÄ ja ÄITINSÄ, jotka ovat tietoisesti jättäneet oman lapsensa ILMAN JEESUKSEN VERTA, VETTÄ, ja HENKEÄ !
ARMON torjuminen on PYHÄN HENGEN PILKKAA !
3.Moos.20:2-3, 5.Moos.18:10

Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta tässä meni heti, "Jumala lahjoittaa pelastuksen kasteessa, lahjana, ettei kukaan kerskaisi."- sivuraiteille, ulos Raamatysta, omille opinteille, joita Raamattu ei tue. Parempi olisi, monien tähden, ettet enempää valheita tänne tuo.
-Tämä on helluntailaisuus palsta, ei luterilaisuus palsta, olet siis erehtynyt palstasta. Mene siis omalle karsinalle harhaoppiesi kanssa.
Tylyä puhetta, mutta tylyä on sinultakin tuoda tänne harhojasi, vaikka tiedät, mikä helluntailaisten vakaumus on kasteesta. Yritätkö olla joku käännyttäjä, vai mikä on , riitaako tulit haastamaan?
Kirjoitit; "-Tämä on helluntailaisuus palsta, ei luterilaisuus palsta, olet siis erehtynyt palstasta. Mene siis omalle karsinalle harhaoppiesi kanssa. "
Kirjoitin kristityille, en luokittele heitä helluntailaisiksi, tai luterilaisiksi.
Puhuit harhoista. Jos näin on, osoita Raamatusta kirjoitukseni vääräksi! Et pysty sitä tekemään, koska Jumala on käskenyt minun puhua.
Osoita Raamatun sanoilla kirjoitukseni "harhaopit".
Jeesus joutui varoittamaan OMIAAN, kaikkien pienempien eksyttämisestä !
Kerro minulle, kuinka eksytetään pikkulapsia ?
Kyllähän heitä täytyy jollakin lailla pystyä eksyttämään, koska JEESUS ITSE VAROITTI tästä asiasta !
Eihän Jeesus olisi varoittanut, jos heitä ei pystyisi eksyttämään.
Miksi Jeesus liitti KADOTUSTUOMION uhkan lapsen EKSYTTÄJILLE ?
Vastaus, koska se ON PYHÄN HENGEN PILKKAA !
Sinä otit kirjoitukseni henkilökohtaisesti .
Älä ota!
Jumala on käskenyt varoittaa niitä ihmisiä, jotka ovat tietoisesti jättäneet omat lapsensa, tai lastenlapsensa kastamatta. Siis, varoittaa!
Vaikka et pidä siitä mitä kirjoitin, toivon että uskallat viedä asian rohkeasti Jumalan kasvojen eteen.
Jumala varoittaa, ja kurittaa, vain OMIA LAPSIAAN. hän ei halua heidän joutuvan iankaikkiseen eroon Hänestä.
"Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan Valtakuntaan."
Kylläpäs sieltä tuli tuomiohenkinen ja yksinkertaistettun julistus siitä mikä olisi muka Pyhän Hengen pilkkaa. Ihan itsekö keksit tuon teologian?
Et vaivautunut osoittamaan yhtäkään käyttämääni Raamatun kohtaa vääräksi tässä asiayhteydessä !
Et yhtäkään.
Itse lainasit samaa Raamatun kohtaa, Room.1:17, vastatessasi eräälle toiselle keskustelijalle aikaisemmassa keskusteluketjussa.
Mutta, nyt tuo Raamatun kohta EI SINULLE KELPAA.
Lainaat itse Raamattua, mutta kun joku toinen tekee samoin, silloin et ole huomaavanasi.
Korkeintaan tyydyt lapselliseen naljailuun.
Jumala itse on käskenyt minun puhua tästä asiasta, ja varoittaa.
Jumala lahjoittaa Armonsa, Pyhyytensä, kasteessa.
Room.5:9 ---> Room.6:3-5 .
Tästä asiasta myös Paavali kirjoittaa ;
2.Kor.6:1 " Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä VASTAANOTTAMAAN Jumalan armon, niin ettei se jää turhaksi".
Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava. Hän on itse ansainnut kuolemansa, koska on herjannut vanhempiaan. 10 Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/3Moos.20.html#o25
Room.6:3 " Vai ettekö tiedä, että me kaikki, JOTKA olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen , olemme Hänen kuolemaansa kastetut? ".
VAIN lakia noudattamalla.
Matt 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Jos joku jotain muuta väittää niin hän pilkkaa pyhää henkeä.
Älä valehtele !
Laki osoittaa ja paljastaa synnin !
Room.5:20 " Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi.Mutta, missä synti on suureksi tullut, siinä ARMO on tullut ylenpalttiseksi ".
Heb.10:1
Heb.10:22 " Niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla VEDELLÄ PESTYNÄ " .
Heb.10:28-29 Tämä on armon HYLKÄÄJILLE !
Vanhurskaus=Pyhitys Heb.12:14-15 ---> Room.5:9