§§§§§ Mitäs tähän sanoo Seraja tai hänen puolelaan oleva: Voiko adventismista luopunut olla elävässä uskossa Jeesukseen ollenkaan? §§§§§
777777 Kysymys asiallisen Annun vastattavaksi: Voiko ei-adventisti joka tuntee kymmenen käskyn lain (erityisesti sapattikäskyn jumaloimisen) olla elävässä uskossa ollenkaan? 0000
(Uskossa tarkoittaa uudestisyntynyttä Jeesuksen seuraajaa)
Sananvapaus ei koske jo edesmennyttä Toivo Hillbergiä, sillä hänen kirjoituksiaan ei saa lainata mihinkään, vaan ne poistatetaan heti joka kerta.
Tämä ei ole massapostitus, koska tätä ei ole näillä palstoilla kertaakaan mistään luettavissa, joten sillä tekosyyllä on turha lähteä poistattamaan.
"Miksi kirjoitan
Pyydän aluksi saada lyhyesti kertoa oman kokemukseni, joka johti minut sisälle armoon ja toi tässä kirjassa esittämäni ajatukset ja näkemykset omikseni eli tarkemmin sanottuna Kristuksen elämääni.
Uskonasiain kanssa jouduin läheisempään kosketukseen adventistien välityksellä jo melko nuorena. Adventtiseurakunnassa ehdin olla yli kymmenen vuotta. Tästä ajasta käytin neljä vuotta opiskeluun heidän oppilaitoksessaan. Lähes seitsemän vuotta olin Adventtikirkon palkkaamana ja lähettämä sananjulistajana lukuisilla eri paikkakunnilla. Koin työssäni menestystä ja sain sen johdosta ulkonaista arvonantoa, ja tämä kaikki toi jonkinlaista pinnallista tyydytystä. Kunnianhimo innoitti minua jatkamaan. Sisäisesti olin kuitenkin kuin laho puu, jossa ei ole mitään elämää. Olin kangistunut ja orjuutettu Vanhaan Testamenttiin tähtäävän uskonnon, lain ja omien tekojen sekä toisia tuomitsevan farisealaisuuden tiellä. Tällaiseen henkeen olin kasvanut adventistien yhteisössä.
Vähitellen ajauduin sisäisessä tyhyydessäni ja armottoman lakihurskauden onttoudessa hirvittävään kurimukseen. Nyt luhistui täydellisesti pyhitysrakennelmani, jota olin yrittänyt pönkittää pingotetulla kuuliaisuudellani ja kaikenlaisilla evankeliumin ja armon hengen vastaisilla määräyksillä ja säädöksillä. En jaksanut jatkaa enää tätä oman vanhurskauden näyttelykristillisyyttä, vaan luovuin sisäisesti adventismista - ja lopulta kaikesta uskonnollisuudesta ja uskosta. Vähitellen tämä löi leimansa myös ulkonaiseen elämääni - tekoihin, päätöksiini, ratkaisuihini ja käytökseeni. Olin kaikkea muuta kuin kristitty. Tällaiseen epäkristillisyyteen ajautuessani katsoin parhaimmaksi pyytää eroa, ensin sananjulistajan virasta ja vähän myöhemmin seurakunnasta. Tämän tein siksi, että tunsin, etten ole ollut uskovainen enkä pysty elämään sismpääni tyydyttävää elämää adventistien säädösten ja normien puitteissa. En myöskään tahtonut tuottaa häpeää seurakunnalle ja pettää itseäni ja muita, ja ennenkaikkea - en halunnut pettää Jumalaa. Koska minut oli kasvatettu ja olin kasvanut hyvin ahtaaseen näkemykseen Jumalan armosta ja koska luulin, että adventismi on ainoa autuaaksi tekevä, ettei muuta pelastusmahdollisuutta ole olemassakaan, niin ajattelin, että mitäpä tässä sitten on enää millään väliä. Helvetti ja kadotushan ovat kuitenkin vääjäämättömästi osani.
Tällaisessa mielentilassa menin eräänä iltana ravintolaan, nautin väkijuomia ja lähdin välittömästi autollani kotiin. Tällä matkallani sattui jotain järkyttävää - onnettomuus, jossa kaksi ihmistä loukkaantui. Se luhisti elämäni ja johti minut täydelliseen pimeyteen - itsemurhan partaalle. Pidin ainoana ratkaisuna päivieni päättämistä, sillä nyt oli hengellisen romahduksen lisäksi tullut myös ajallinen, ja vankila oli edessäni. Kuristavina tunsin tekojeni seuraamukset ja erikoisesti sen, mitä olen aiheuttanut toisille vastuuttomuudellani tarttuessani humalaisena auton ohjauspyörään. Hirvittävä itsehalveksinta ja itseinho valtasivat minut ja lisäsivät sisäistä helvettiäni, johon olin vajonnut. Pimeyteni ja epätoivoni keskellä huusin tuskissani - nyt koko sydämestäni - Jumalan puoleen, että Hän pelastaisi minut ja antaisi edes vähän valoa pimeyteeni. Ja silloin se tapahtui: "Hän kumartui minun puoleeni (hänen täytyi kumartua, koska olin niin alhaalla - helvetin syvyyksissä) ja kuuli minun huutoni. Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoin minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.."(Ps. 40:2-4). Nyt sain sellaisen kokemuksen, jota minulla ei koskaan aikaisemmin ollut Jumalani yhteydessä." (Toivo Hillberg, Miksi jätin adventismin s.3-6)
777777 Kysymys asiallisen Annun vastattavaksi: Voiko ei-adventisti joka tuntee kymmenen käskyn lain (erityisesti sapattikäskyn jumaloimisen) olla elävässä uskossa ollenkaan? 0000
(Uskossa tarkoittaa uudestisyntynyttä Jeesuksen seuraajaa)
Sananvapaus ei koske jo edesmennyttä Toivo Hillbergiä, sillä hänen kirjoituksiaan ei saa lainata mihinkään, vaan ne poistatetaan heti joka kerta.
Tämä ei ole massapostitus, koska tätä ei ole näillä palstoilla kertaakaan mistään luettavissa, joten sillä tekosyyllä on turha lähteä poistattamaan.
"Miksi kirjoitan
Pyydän aluksi saada lyhyesti kertoa oman kokemukseni, joka johti minut sisälle armoon ja toi tässä kirjassa esittämäni ajatukset ja näkemykset omikseni eli tarkemmin sanottuna Kristuksen elämääni.
Uskonasiain kanssa jouduin läheisempään kosketukseen adventistien välityksellä jo melko nuorena. Adventtiseurakunnassa ehdin olla yli kymmenen vuotta. Tästä ajasta käytin neljä vuotta opiskeluun heidän oppilaitoksessaan. Lähes seitsemän vuotta olin Adventtikirkon palkkaamana ja lähettämä sananjulistajana lukuisilla eri paikkakunnilla. Koin työssäni menestystä ja sain sen johdosta ulkonaista arvonantoa, ja tämä kaikki toi jonkinlaista pinnallista tyydytystä. Kunnianhimo innoitti minua jatkamaan. Sisäisesti olin kuitenkin kuin laho puu, jossa ei ole mitään elämää. Olin kangistunut ja orjuutettu Vanhaan Testamenttiin tähtäävän uskonnon, lain ja omien tekojen sekä toisia tuomitsevan farisealaisuuden tiellä. Tällaiseen henkeen olin kasvanut adventistien yhteisössä.
Vähitellen ajauduin sisäisessä tyhyydessäni ja armottoman lakihurskauden onttoudessa hirvittävään kurimukseen. Nyt luhistui täydellisesti pyhitysrakennelmani, jota olin yrittänyt pönkittää pingotetulla kuuliaisuudellani ja kaikenlaisilla evankeliumin ja armon hengen vastaisilla määräyksillä ja säädöksillä. En jaksanut jatkaa enää tätä oman vanhurskauden näyttelykristillisyyttä, vaan luovuin sisäisesti adventismista - ja lopulta kaikesta uskonnollisuudesta ja uskosta. Vähitellen tämä löi leimansa myös ulkonaiseen elämääni - tekoihin, päätöksiini, ratkaisuihini ja käytökseeni. Olin kaikkea muuta kuin kristitty. Tällaiseen epäkristillisyyteen ajautuessani katsoin parhaimmaksi pyytää eroa, ensin sananjulistajan virasta ja vähän myöhemmin seurakunnasta. Tämän tein siksi, että tunsin, etten ole ollut uskovainen enkä pysty elämään sismpääni tyydyttävää elämää adventistien säädösten ja normien puitteissa. En myöskään tahtonut tuottaa häpeää seurakunnalle ja pettää itseäni ja muita, ja ennenkaikkea - en halunnut pettää Jumalaa. Koska minut oli kasvatettu ja olin kasvanut hyvin ahtaaseen näkemykseen Jumalan armosta ja koska luulin, että adventismi on ainoa autuaaksi tekevä, ettei muuta pelastusmahdollisuutta ole olemassakaan, niin ajattelin, että mitäpä tässä sitten on enää millään väliä. Helvetti ja kadotushan ovat kuitenkin vääjäämättömästi osani.
Tällaisessa mielentilassa menin eräänä iltana ravintolaan, nautin väkijuomia ja lähdin välittömästi autollani kotiin. Tällä matkallani sattui jotain järkyttävää - onnettomuus, jossa kaksi ihmistä loukkaantui. Se luhisti elämäni ja johti minut täydelliseen pimeyteen - itsemurhan partaalle. Pidin ainoana ratkaisuna päivieni päättämistä, sillä nyt oli hengellisen romahduksen lisäksi tullut myös ajallinen, ja vankila oli edessäni. Kuristavina tunsin tekojeni seuraamukset ja erikoisesti sen, mitä olen aiheuttanut toisille vastuuttomuudellani tarttuessani humalaisena auton ohjauspyörään. Hirvittävä itsehalveksinta ja itseinho valtasivat minut ja lisäsivät sisäistä helvettiäni, johon olin vajonnut. Pimeyteni ja epätoivoni keskellä huusin tuskissani - nyt koko sydämestäni - Jumalan puoleen, että Hän pelastaisi minut ja antaisi edes vähän valoa pimeyteeni. Ja silloin se tapahtui: "Hän kumartui minun puoleeni (hänen täytyi kumartua, koska olin niin alhaalla - helvetin syvyyksissä) ja kuuli minun huutoni. Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoin minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.."(Ps. 40:2-4). Nyt sain sellaisen kokemuksen, jota minulla ei koskaan aikaisemmin ollut Jumalani yhteydessä." (Toivo Hillberg, Miksi jätin adventismin s.3-6)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eivät adventistit riitele vain täällä, ei heidän oppinsa herätä ristiriitaa vain täällä, vaan heidän koko historiansa on täynnä opinriitoja ja ristiriitoja. Se kaikki on kuin paholaisen sylttytehtaasta.
Herralla on kansaa kaikkialla maailmassa, pakanoiden keskellä, muissa seurakunnissa, muslimeissa, hinduissa, siis kaikkialla. Nyt olemme, koko Jumalan kansa, hajallaan maailmassa, ja vain Jumala tietää, kuka on hänen todellinen opetuslapsensa ja kuuluu tuohon kansaan.
Jopa adventismista luopunut voi olla Jumalan lapsi. Perustelen tämän sillä, että meistä kukaan ei todella tiedä syitä, miksi hän luopui. Jumala tietää kaiken, siispä hän tietää, mikä on tuon ihmisen tilanne hänen edessään. Voi olla niinkin, että tuohon luopumiseen syynä olevat nauttivat seurakunnan jäsenyyttä ilman mitään tahraa.
On parempi, etten arvostele ketään, enkä kenenkään motiiveja olla adventisti. Me emme saa tuomita toisiamme: tuo on sitä ja tuo on tätä. Me erehdymme pahasti, jos niin teemme. Vain Jumala on tuomarimme. Muistattehan vertauksen, jonka Jeesus kertoi?
"Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"
Matt. 13:24-31
Kylväjä on Jumala, joka valitsi kansan ja kylvi hyvän siemenen jaettavaksi koko maailmalle. Näin ei käynyt, joten joten Jumala joutui lähettämään oman Poikansa lunastamaan tuon maailman takaisin itselleen. Paholainen on tuo lusteen kylväjä. Jumala ei halua, että kukaan tekee mitään erottaakseen tuon hyvän viljan ja lusteen toisistaan, sillä hän on ainoa, joka osaa sen tehdä vahingoittamatta toista.
Meillä jokaisella on persoonallinen kokemus Jumalan kanssa. Se voi olla joku tapa, joita Jeesus kuvaa toisessa kylväjävertauksessaan tai aivan muu. Mihin siemen putosikaan? Tien oheen, kalliolle, ohdakkeisiin tai hyvään maahan. Me näemme vain ulkonaisesti, mitä ihmiselle tapahtuu. Sydämen tila ei meille paljastu. Tien oheen, kalliolle tai ohdakkeisiinkin kylvetty siemen voi kitua, mutta silti tuottaa satoa, vaikkapa vain pari jyvää.
Jumala arvostaa kaikkea yritystä. Hiekoimmissa hän on luvannut olla väkevä. Mistä me tiedämme toisen henkilön sisimmän ja tuskat. Meillä on oman osuutemme kanssa ihan tarpeeksi tekemistä, ettei meidän tarvitse huolehtia muista. Usein me vielä näemmekin huonosti ja kuuleminenkin tuottaa vaikeuksia. Jumala pitää heistä huolen. Meille on annettu käsky rakastaa lähimmäistämme. Siitä hän tuntee Jumalan, joka on häntä lähellä, kun rakkaus häntä koskettaa.
Hillbergiä en tunne, mutta ystäväni on tullut hänen kauttaan uskoon. Jumala voi tehdä suuria valitsemansa aseen kautta, olkoonkin vaikka luopujan kengissä joskus myöhemmin. Ystäväni arvostaa tuota miestä, koska hänen puheensa oli selvää ja Raamatun mukaista. Se kosketti ja sai ystäväni ottamaan uskon askeleen Jumalan puolelle. Siinä hän on pysynyt jo yli neljä vuosikymmentä.
Vaikka ihminen lankeisi pois, Jumala tulee pitämään huolen niistä, jotka ovat ottaneet hänen kauttaan sanoman vastaan. Jumala saattaa kasvattaa lapsiaan aivan yksinäisyydessäkin Pyhän Hengen ohjauksessa, kuten monesti on käynyt. Lopulta tulee tuo elonleikkuu, jonka aikana kaikki elo korjataan aittaan, ne heikoimmat ja vaivaisimmatkin, jotka vain vähän jaksavat uskoa, koska näkevät niin paljon vääryyttä epäoikeudenmukaisuutta tässä maailmassa, ovat mukana.Tämä on selvä Raamatun sana. Usko tekee pelastuksen mahdolliseksi, ja uskon taas mittaakin Jumala. Vain lusteet poltetaan, ei koskaan hyvää viljaa.
Me odotamme Herran tulemusta. Silloin kaikki tapahtuu. Maran ata!
Emme tietenkään saa tuomita toisia. Emme katolisia emmekä helluntalaisia. Meidän tulee keskittyä Kristukseen. Valitettavasti kukaan ei kertonut tuota Ellenille ja hän pääsi luomaan harhaopin joka haukkuu kaikkia kuin talon rakkikoira.
ja sai armon!