Ihan yksinkertainen kysymys : kuinka uskonne ilmenee arjessanne - siis kuinka se näkyy käytännön elämässänne ?
Kiitos vastauksistanne jo etukäteen !
Kiitos vastauksistanne jo etukäteen !
KYSYMYS
kysyjä
13238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kukaan ei viitsi vastata moiseen, koska tällä palstalla nuo ovat vain keinoja etsiä jotain herjaamista uskovaisista. Hyviä tekoja haukutaan ja niistä lynkataan kuin Jeesuksen aikaankin.
haukkua ketään, vaan saada "potkua" ajatuksesta, että monet yrittävät elää uskonsa mukaisesti -:)
En saarnaa uskoani, joten monet eivät tiedä, että olen hindu. Pyhä kirjani Bhagavad Gita kun kieltää selittämästä pyhiä totuuksia niille, jotka eivät ole niistä vilpittömästi kiinnostuneet.
Ensinnäkin olen kasvissyöjä. Hindulaisuudessa väkivalta on sallittua vain viimeisenä keinona, ja ainakin Etelä-Suomessa pysyy erinomaisesti hengissä ja terveenä vaikka ei osallistuisikaan eläinten tappamiseen. En myöskään tahdo sumentaa tietoisuuttani popsimalla ruumiita, se vaikeuttaisi joogaamista. En pukeudu kuolleista eläimistä tehtyihin vaatteisiin.
Väkivallattomuus koskee myös omaa ruumista. Kartan sellaisia elämäntapoja, jotka vahingoittaisivat vartaloani, kuten esimerkiksi tupakointia. Eli terveet elämäntavat ovat tärkeä osa uskontoani.
Meditoin vähintään kerran päivässä, tyhjennän mieleni kaikesta paitsi Herra Krishnasta. Tämänkin teen tosin mieluiten silloin kun olen yksin; näkyviä merkkejä siitä on korkeintaan aina mukana kulkeva rukoushelminauha pussissaan.
Pyrin tekemään asiat mahdollisimman hyvin. Ajattelen, että teen ne Krishnan vuoksi enkä itseni vuoksi (tällä tavalla ei kerää karmaa, tähtään nimittäin pois jälleensyntymän kiertokulusta), eivätkä Jumalan työntekijät kehtaa mennä siitä, mistä aita on matalin! Työnantajani pitää tästä.
Ehkä näkyvin uskon merkki on tahaton onnellinen hymy, joka minulla kuulemma hyvin usein on huulillani. Mielestäni se ei voi kummuta muusta kuin sisäisestä rauhasta.
- Rukoileminen
- Raamatun lueskelu
- 10 käskyä
- "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"
- "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi"
- Jeesuksen opetukset, esim. älä tee pahalle vastarintaa
- Jos sattuu tv:stä tulemaan jotain usk. ohjelmia, niin saatan katsoa
Omalta kohdaltani olen joskus kirjoittanut näin :
"Itse en tunne itseäni säälittäväksi, vaan iloitsen suuresti siitä, että saan luottaa evankeliumin sanomaan. Usko Jeesukseen on antanut sisäistä iloa ja turvallisuutta myös silloin, kun tilanne on ollut vaikea, esim. vakavan sairauden kohdatessa ( http://www.nic.fi/~jlindell/omakokemus.htm ). Olen monta kertaa kokenut Jumalan johdatusta jopa yksityiskohtia myötä. En ole aina voinut ymmärtää tätä johdatusta ja joskus olen siinä hetkessä itsekkyyden vallassa jopa voimakkaasti kapinoinut vastaan. Sisäinen ääni on kuitenkin kuiskannut : näin on parasta. En ole silloin voinut tajuta, mihin se johtaa. Vasta paljon myöhemmin olen ymmärtänyt, miten ihmeellisesti Jumala on johdattanut ja olen ollut kovin kiitollinen. Tämä johdatus ei tarvitse välttämättä olla mullistavia tapahtumia. Se voi ilmetä arkipäivän pienissäkin asioissa. ”Jumala johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat.”
En ole heittänyt järkeäni pois. Päinvastoin olen tutkiessani erilaisia vaihtoehtoja keskenään päätynyt siihen tulokseen, että ylivoimaisesti järkevin vaihtoehto kokonaisuuden kannalta on uskoa Jumalaan, Raamattuun ja evankeliumin sanomaan. ( http://www.nic.fi/~jlindell/kristusko.htm ). Tietenkin sydämen usko Jeesukseen ei ole järjen tuote, vaan on Jumalan lahja niille, jotka ottavat lahjan vastaan. Mutta mielestäni tämä usko ei sodi järkeä vastaan, vaikka en kaikkea ymmärrä. Sen sijaan nykyinen monesti vinoutunut ajan henki ei hyväksy tätä uskoa. Mutta siinä pätee : ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää.”
Joten kysyn vielä : Miksi minun pitäisi hylätä uskoni, joka antaa elämälle tarkoituksen, ja ruveta rakentamaan elämääni jollekin perustalle, joka eräänä päivänä pettää ?"
Enemmän tästä kestävästä perustasta : http://www.nic.fi/~jlindell
Kysymys on aika laaja, mutta kirjoítan muutamia pääkohtia:
Uskoni syvin tarkoitus käytännössä on rakastaa Jumalaa ja lähimmäistäni. Kirjaimellisesti.
Jumalan rakastaminen tarkoittaa sitä, että pyrin tekemään Hänen tahtonsa. Haluan palvella Häntä. Se tapahtuu lukemalla Raamattua eli oppimalla lisää Hänestä sekä rukoilemalla. Luonnollisesti myös hengellisen kirjallisuuden lukeminen on suuri intohimoni.
Jumalan rakataminen ei riipu seurakunnasta tai kirkosta, paikkakunnasta tai maasta. Jumalan rakastaminen tarkoittaa ihmisen asennetta Jumalaa kohtaan, kuinka vilpittömästi yksilö haluaa täyttää Jumalan tahdon.
Lähimmäisen rakastaminen oli Jeesuksen kaksoiskäskyn toinen osa. Lähimmäisen rakastamisen tulisi sisältää samat kriteerit kuin itsenikin rakastamisen. Paremman selvyyden lähimmäisenrakkaudesta saa kun tutustuu rakkauden olemukseen.
Siinä sitä tuli joitakin ajatuksia.
Tähtisumu yhtyy delfiinin tapaan uskoa ja toteuttaa uskoaan jokaisessa päivässä.
Juuri tuolla tavalla kuuluukin elää ja olla "uskossa".
Sinut itsensä ja Jumalan kanssa.
Rakkaus käsky numero yksi.
Uskooni kuuluu uskonnon kannalta seurakunnan toimintaan osallistuminen, mutta se ei ole uskoni kannalta välttämätöntä. Siis, uskoa voi seurakunnan ulkopuolellakin, mutta se yhteisöllisyys jää silloin pois. Ja olen varman, että olemalla mukana siinä toiminnassa a) voin parantaa toiminnan epäkohtia b) voin auttaa muita.
Siinä sitten uskon kannalta syy, miksi olen seurakunnan toiminnassa mukana: siellä pystyy olemaan mukana sellaisessa toiminnassa, jossa pystyy auttamaan muita. Joskus vain olemalla paikalla auttaa.
Rituaalit ja Raamatun lukeminen ja sen semmoiset eivät sellaisenaan auta mitään mielestäni. Mutta oma hiljentyminen ja toisten kanssa oleminen on se pointti kai siinä minulle ainakin.
Muuten usko näkyy jokapäiväisessä elämässä, muussa auttamistoiminnassa mukana olemisessa ja omassa henkisessä hyvinvoinnissa (joka näkyy varmaan myös lähimmäisten elämässä).
Ja uskoon kuuluu kai myös epäily ja sitä kautta omalla kohdallani yritys tutkia asioita ja arvioida niitä kriittisesti.
En ota enää osaa seurakunnan toimintaan, koska seurak.neuvostossa olimme varsin pitkälle kumileimasimia.
Jos jotain todella hyvää yritti, se nuijittiin papiston taholta suohon. Kahdeksan vuotta riitti. Ja yksi piispanvaalivalinta.Olin yksi valitsijoista.
Minä autan ja olen aina auttanut muita. En päästäkseni taivaaseen vaan se on mielestäni ihmisyyteen kuuluva tärkeä osa.
Voin henkisesti hyvin. Erityisen hyvin tasokkaassa seurassa.
En tarkoita vain koulutuksellista tasokkuutta vaan esim persoonallisuuuksia ja tavallisia ihmisiä. Minäkin epäilen jumalan olemassaoloa. Niin paljon, että kiellän sen. Minulla on oikeus.
Ehkä siellä kirkossa on muitakin töitä, kuin seurakuntaveuvosto? Itse en ainakaan vielä ole hirveästi kirkon byrokratiaan sekaantunut, olen enemmän siinä ruohonjuuritason vapaaehtoistoiminnassa mukana. Tiedän, että kirkon ja varsinkin joidenkin seurakuntien byrokratia on ihan leväperäistä ja/tai pykäläviidakkoa. Siinä olisikin työsarkaa, kun lähtisi sitä uudistamaan...
Minustakaan ihmisen ei kuulu tehdä hyviä töitä päästäkseen taivaaseen. Pelastus tulee uskosta ja hyvät työt ovat bonusta ihmisille, läheisille.
Toki sinulla on oikeus kieltää Jumalan olemassaolo. Miksi ei olisi? Ehkä onkin siksi hyvä, että et ole enää seurakuntaneuvostossakaan mukana, olisi sangen outoa, jos siellä olisi ihmisiä, jotka eivät usko eivätkä muutenkaan ole kirkon toiminnassa mukana. Varmasti silloin uskovat ja toiminnassa mukana olevat tietävät asioista enemmän ja tuntevat ne silloin mielekkäämmiksikin.
En ole enää uskovainen, mutta vuosi-pari vuotta sitten olin. Silloin luin lähes päivittäin raamattua, rukoilin paljon... Haittana uskosta oli uskontoni (kristinusko) vastaan taistelevuus mielipiteitteni kanssa. Oli vaikeaa yrittää muokata ajatuksiani uskonnolle sopiviksi, oman pääni vastaisesti. Uskonto myös kapea-alaistaa ajattelua. Uskovaisena olin sokea kaikelle, mikä taisteli kristinuskoa vastaan. Uskonnosta oli toisaalta myös hyötyä. Se antoi valmiit vastaukset vaikeisiin kysymyksiin ja antoi merkityksen elämälle. En tiedä, mutta uskon suurimmalla osalla uskovaista olevan enemmän positiivisia kokemuksia uskonnosta, kuin minulla. Ehkä parasta uskonnollisuutta kuitenkin on, usko Jumalaan, ilman tiukkaa uskontoa, joka määrää miten tulee uskoa ja toimia.
Kumma, että olet kokenut noin. Minusta kristinusko ei pakota minua mihinkään tiettyy ajattelumalliin, vaan saan ihan vapaasti ajatella. En ole myöskään saanut valmiit vastauksia mihinkään vaikeisiin kysymyksiin, vaan päinvastoin, olen joutunut niitä itse hyvin paljon pohtimaan. Enkä myöskään koe olevani sokea millekään, voisitko antaa esimerkin tällaisesta asiasta, mikä sotii kristinuskoa vastaan ja jolle olit sokea, jotta voisin miettiä asiaa?
Viimeisestä lauseesta olen samaa mieltä, mutta en ole kokenut uskonnon olevan ristiriidassa sen kanssa.
Hyvä kysymys... Olen sitä mieltä että uskonnollisuus on uskon pahin vihollinen: usko puetaan ideologian pakkopaitaan ja vallan välineeksi ym...
Usko: Lyhyesti: Sisäinen luottamus tulevaisuuteen: uskaltaa ottaa riskejä.
Tunne siitä että kaikella on tarkoitus.
Vakuuttuneisuus siitä että oikeudenmukaisuus toteutuu lopulta.
Usko on jotain jota ei voi itse ylläpitää: sitä voi koetella ja tutkailla ja repostella.
Toivoisi että usko voisi näkyä ulospäin suvaitsevuutena ja rakkautena: Jumala on rakkaus