Move Networks

Taas se MOVE pompsahti jostain esille!!!!

Ensin vainosi 2 vuotta sitten miehen kaveri. Me ei alettu Moven hommaan mukaan ja kaverikin lopetti vähin äänin häpeissään hyvin nopean kokeilun jälkeen ja menetti aika sievoisen summan rahaa.

Luulin jo että ko. firma on jo kuollut ja kuopattu, vaan EI OLE!!! Taas on eräs lähisukulainen saatu höynäytettyä ja suututti täten itsensä kun emme mieheni kanssa lähteneet kusetusketjuun mukaan.

Sukulainen myy nyt onnessaan jotain well nutrition omega kolmosta sikahintaan, pakkomyynnillä ja VUODEN KESTÄVÄLLÄ KESTOTILAUKSELLA!!!!! Sopimuksessa kaiken lisäksi lukee näin:

Kestotilauksen sopimuskausi on 12 kuukautta. Tilauksen laskutuskausi on yksi kuukausi ja tilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista VOIMASSA OLEVAAN KESTOTILAUSHINTAAN, ellei tilaaja irtisano tilaustaan päättymään sopimuskauden täytyttyä. Koko vuoden kestotilauksen hinta on 358,80 euroa.
2963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joo, saman homman kuulin kaverilta.

ovat tainneet ainakin myyjillä itsellään tulla sivuvaikutuksia niistä kapseleista. kun ovat kuulemma ihan vinksahtaneita =D siis hurahtaneet aivan moven tutun tavan mukaan ja katkaisevat välinsä sitten tuttuihin ja sukulaisiin jos ne eivät lähde mukaan.

niissä kapseleissa se vika varmaan on. eli ei kannata ostaa!

Äänestä
  • Apteekista saa 40 € multitapsit vuodeksi.
    Kuka muuten tarvii vitamiineja.
    Hivenainetta jokainen kyllä tarvii..

    Minä olen joka päivä ottanut hivenen ainetta
    ja on tauti pois pysynyt, sanoi ent. sarjakuvapiirtäjä KARI

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummittelee taas kirjoitti:

Taas se MOVE pompsahti jostain esille!!!!

Ensin vainosi 2 vuotta sitten miehen kaveri. Me ei alettu Moven hommaan mukaan ja kaverikin lopetti vähin äänin häpeissään hyvin nopean kokeilun jälkeen ja menetti aika sievoisen summan rahaa.

Luulin jo että ko. firma on jo kuollut ja kuopattu, vaan EI OLE!!! Taas on eräs lähisukulainen saatu höynäytettyä ja suututti täten itsensä kun emme mieheni kanssa lähteneet kusetusketjuun mukaan.

Sukulainen myy nyt onnessaan jotain well nutrition omega kolmosta sikahintaan, pakkomyynnillä ja VUODEN KESTÄVÄLLÄ KESTOTILAUKSELLA!!!!! Sopimuksessa kaiken lisäksi lukee näin:

Kestotilauksen sopimuskausi on 12 kuukautta. Tilauksen laskutuskausi on yksi kuukausi ja tilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista VOIMASSA OLEVAAN KESTOTILAUSHINTAAN, ellei tilaaja irtisano tilaustaan päättymään sopimuskauden täytyttyä. Koko vuoden kestotilauksen hinta on 358,80 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu