onko kellään kokemuksia domina sessioista Suomessa. Jos minkä tasoisia ja onko kyseiset paikat turvallisia paikkoja, siis joka mielessä.
Kertokaa ken on käyttänyt jotain kokemuksia ja mikä fiilis on jäänyt niistä.
Kertokaa ken on käyttänyt jotain kokemuksia ja mikä fiilis on jäänyt niistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kokemuksia on. Eräskin tapaus oli, kun ryhdyin vaihtamaan vuoden 87 Opel Asconaan jakopäänhihnaa. No vaihdoin vesipumpunkin siinä samalla. No hyviä kilometrejä sille Asconalle kertyi vielä senkin jälkeen. Tekniikaltaanhan se oli yllättävän luja, mutta se korin pahalainen ruostui.
Pienenä poikana mulla oli muuten lempiruokana perunamuussi. Että tämmösiä kokemuksia mulla.
Aloittelevasta amatööristä rutinoituneeseen ammattilaiseen.
Osa on "leipädominoita". Osa jossain määrin asiasta kiinnostuneita.
Turvallisuutta en ole epäillyt.
Pääkaupunkiseudulla on vaihtoehtoja. olen käyttänyt kolmea. Seuraava ajanvaraus on tämän kuun puolivälin jälkeen.
Kolmessa maaseutukaupungissa ole kokeillut. Kaksi oli pettymyksiä.
Nykyään pidän vaihtoehtoina yhtä pääkaupungin monipuolista ammattilaista ja yhden maaseutukaupungin dominasessiosta nauttivaa tekijää.
Kokemuksista on turha ryhtyä kertoilemaan koska itse kunkin mieltymykset poikkeavat toisistaan.
Parisuhteessa eläminen asettaa omat rajoituksensa harrastukselle!
Kuka on tämä pääkaupunkiseudun ammattilainen, jota sanoit arvostavasi?
Onko sinulla kokemuksia Studio x:sta, joka kotisivujensa perusteella vaikutti laadukkaalta? Missä se yleensä sijaitsee?