Köyhyys Faktaa

http://www.stm.fi/Resource.phx/hankk/hankt/koyhyys/koyhyysmaar.htx

”Köyhyyden määrittely tulotilastoissa
Suhteellisesti (tulo)köyhäksi määritellään henkilö, joka kuluu kotitalouteen, jonka kulutusyksikköä kohti lasketut käytettävissä olevat vuositulot jäävät alle 50 tai 60 prosenttiin kaikkien kotitalouksien mediaanitulosta (siis mediaani kulutusyksikköä kohti lasketuista käytettävissä olevista vuosituloista).”

Selvennystä köyhyyden määritelmään

Kulutusyksiköillä pyritään tekemään eri kokoisten kotitalouksien tulot vertailukelpoisiksi. Suuremmat kotitaloudet saavuttavat ns. skaalaetuja pieniin kotitalouksiin verrattuna (esimerkiksi kotitalouden jäsentä kohti lasketut asumismenot yleensä pienemmät, yksi sanomalehti riittää useammalle kuin yhdelle henkilölle jne.). Lasten kulutustarpeet oletetaan yleensä pienemmiksi kuin aikuisten. Tämän takia tuloja ei jaeta henkilöä kohti, vaan kulutusyksiköillä. Erilaisia kulutusyksikköasteikkoja on lukuisia, joista nykyään yleisimmin käytetty on niin sanottu modifioitu OECD-asteikko, jota myös EU:ssa käytetään. SIINÄ ENSIMMÄISEN AIKUISEN PAINO ON YKSI, SEURAAVIEN 0,5, LASTEN TAAS 0,3(tässä yhteydessä lapsiksi luokitellaan 0-13-vuotiaat).

Tällä asteikolla esimerkiksi kahden aikuisen talouden tulojen täytyy olla PUOLITOISTAKERTAISET yksin asuvaan verrattuna, jotta näiden katsotaan olevan samalla tulotasolla.

Kotitalouteen kuuluviksi katsotaan yleisimmin kaikki, jotka asuvat yhdessä ja käyttävät yhteisiä taloudellisia voimavaroja. Täten myös kotona asuvat aikuiset lapset (18vuotta tai vanhemmat) ovat osa vanhempiensa taloutta ja heidän tulotasoaan arvioidaan koko talouden tulojen kautta. Tulot oletetaan jaetuiksi tasan kotitalouden jäsenten kesken. Tämä on tietysti voimakas oletus, joka johtuu lähinnä siitä, että emme pysty arvioimaan kotitalouden sisäistä tulonjakoa. Toisaalta olisi varsin kova oletus sekin, että tulojen jakoa kotitalouden sisällä ei tapahtuisi.

Miten tulot määritellään

Käytettävissä olevilla tuloilla tarkoitetaan nettotuloja, joihin päädytään, kun lasketaan yhteen kotitalouden saamat PALKKA- ja YRITTÄJÄTULOT, OMAISUUSTULOT sekä kaikki erilaiset TOIMEENTULOTURVA ETUUDET ja muut tulonsiirrot ja näistä vähennetään kotitalouden maksamat TULONSIIROT KOTITALOUDEN MAKSAMAT VÄLITTÖMÄT VEROT JA SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT). Käytännössä näiden operationalisointi ja tietojen keruutapa vaikuttavat siihen, miten kattavasti tiedot saadaan kerättyä. Lisäksi on huomattava, että Tilastokeskuksen tulonjakotilaston tulokäsitteeseen sisältyy myös eräitä laskennallisia eriä, joista merkittävin on LASKENNALLINEN ASUNTOTULO? omistusasunnossa asuville (netto vastikkeiden, asuntolainan korkojen yms. jälkeen). "

Siis jos omaisuus omaisuutta ei ole, tuloksi lasketaan omistusasunto jossa itse asut.
101031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tämä olisi perustoimeen tulo.
http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/sospa/shtoi/index. htx
Taulukko sanoo; Perusosa on yksin asuvalla ihmisellä 389,37 euroa kuukaudessa ensimmäisessä kuntaryhmässä ja 372,62 euroa kuukaudessa toisessa kuntaryhmässä vuonna 2007.
Kulutustutkimukseen perustuvat perusosan laskennalliset perusteet yksin asuvan henkilön osalta ovat vuoden 2oo7 tasossa seuraavat:

Ravintomenot 48 % = 186,68 €

Vaate- ja jalkinemenot 7 % = 27,25 €

Informaatiomenot (lehti, TV, puhelimen käyttömenot) 19 % = 73,98 €

Vähäiset terveydenhuoltomenot 3 % = 11,68 €

Muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot*) 23 % =89,55 € yhteensä 100 % = 389,37 €

Perhe: vanhemmat ja kolme heidän lastaan 19 v. 13v. ja 8v.
”SIINÄ ENSIMMÄISEN AIKUISEN PAINO ON YKSI, SEURAAVIEN 0,5, LASTEN TAAS 0,3 (tässä yhteydessä lapsiksi luokitellaan 0-13-vuotiaat). ”

Perheen kerroin olisi 1 + 0,5 + 0,5 + 0,3 + 0,3 = 2,6
2,6 x 389.37 = 1012,32 € / kk. Veroton.
Kuka tietää; miten sitten vaikuttaa ja miten lasketaan oman asunnon ”hyöty”. Asunnossa asuu 5 henkilöä,105 m2, joka on juuri oikea koko.

Yhtiövastike 364 €/ kk ja lämmin vesi 10 €/ kk/ henkilö eli asumiskustannus 424 € / kk.

Äänestä
  • saadakseen aikaiseksi Faktaan perustellun keskustelun, muutaman käyttö kerran jälkeen; linkki lopettaa toimimasta.

    404 Not Found

    phoenix PhxHttpError.htx:
    com.teamw.phoenix.api.PhxException (java.io.FileNotFoundException /data/plaza/stm/tomcat/webapps/phx/WEB-INF/var/localized/master/vastt/sospa/shtoi/index (No such file or directory))
    viite: 611

    User from 81.197.130.20

    Syy linkissä vain foorumissa?

    Asiakeskustelua perustellusti on aika vaikeaa herättää, jolloi saa Faktaa osoitettua. Turha huutelu ja rähinä ei ole keskustelua, eikä tavallinen talaaja foorumilla; luo, päätä, eikä määrää perus Faktoja.

    Äänestä

  • kun linkittää tietolähteen kirjoitti:

    saadakseen aikaiseksi Faktaan perustellun keskustelun, muutaman käyttö kerran jälkeen; linkki lopettaa toimimasta.

    404 Not Found

    phoenix PhxHttpError.htx:
    com.teamw.phoenix.api.PhxException (java.io.FileNotFoundException /data/plaza/stm/tomcat/webapps/phx/WEB-INF/var/localized/master/vastt/sospa/shtoi/index (No such file or directory))
    viite: 611

    User from 81.197.130.20

    Syy linkissä vain foorumissa?

    Asiakeskustelua perustellusti on aika vaikeaa herättää, jolloi saa Faktaa osoitettua. Turha huutelu ja rähinä ei ole keskustelua, eikä tavallinen talaaja foorumilla; luo, päätä, eikä määrää perus Faktoja.

    joka on vanhempiensa elatusvelvollisuuden alainen.

    Eli köyhyys keskustelu ei ole lasten tai alaikäisten toimeentulon takaamista.

    Onko ikärajoja muutettava.

    Eriasioissa on jo nyt eri-ikää on 8v. 12v. 15v. 18v. Ajokortti iäksi haetaan nyt kait 16v. samoin äänestys iäksi.
    Olisiko 16 vuotta, myös oikea ikä saada perustoimeentulotukea, jos asuu omassa taloudessa jopa toiselle paikkakunnalla kun elatusvelvolliset vanhempansa?

    Äänestä

  • voisko ostaa vain yhden kengän kerrallaan ja toisen vaikka puolen vuoden päästä jos ei olis kerralla varaa kahteen, tuntuu että näin näitä lasketaan, vai miten ?

    Äänestä

  • mitenkä olis kirjoitti:

    voisko ostaa vain yhden kengän kerrallaan ja toisen vaikka puolen vuoden päästä jos ei olis kerralla varaa kahteen, tuntuu että näin näitä lasketaan, vai miten ?

    Joo siinä varmaan uskotaan; ettet osta joka kuukausi kenkiä, vaan sitten kun tuo 27,25 € säästettynä yltää kertymältään hankintaan.
    Vuotuinen vaateraha olisi kuitenki tuolla 12 x 27,25€ = 327€/ vuosi. En todella käytä tuollaista summaa edes kymmenen vuoden kertoimella kymmenessä vuodessa.

    Lukijalla ja välittäjällä ei ole vastuuta tästä kapulakielestä.

    Äänestä

viimeistä lausettasi!

Miten niin tuloksi katsotaan omistusasunto, jossa itse asuu???

Äänestä
  • "Tilastokeskuksen tulonjakotilaston tulokäsitteeseen sisältyy myös eräitä laskennallisia eriä, joista merkittävin on laskennallinen asuntotulo omistusasunnossa asuville (netto vastikkeiden, asuntolainan korkojen yms. jälkeen)."

    TAI jos lasku olisi niin
    Vastike korko meno ja nämä vähennettäisiin vastaavaan vuokra-asunnon vuokrasta ja erotus tuloa siis.
    EN YMMÄRRÄ.

    ESIM:
    Yhtiövastike 198 € ja asuntolainan korkoa 48€ / kk
    Vastaava asunto vuokrattuna 530 €/kk
    Siis olisiko tuo laskennallinen asuntotulo 198 48 € = 246€.
    530€- 246€ = 284 € /kk. Laskennallinen asuntotulo?

    Muistan joskus vielä vuokralla asuessani kuulleeni omistus asujien kiukkua laskennallisesta asumishyödystä; vaan en muista missä se huomioidaan.

    Äänestä

  • en ihan itsekään ymmärrä kirjoitti:

    "Tilastokeskuksen tulonjakotilaston tulokäsitteeseen sisältyy myös eräitä laskennallisia eriä, joista merkittävin on laskennallinen asuntotulo omistusasunnossa asuville (netto vastikkeiden, asuntolainan korkojen yms. jälkeen)."

    TAI jos lasku olisi niin
    Vastike korko meno ja nämä vähennettäisiin vastaavaan vuokra-asunnon vuokrasta ja erotus tuloa siis.
    EN YMMÄRRÄ.

    ESIM:
    Yhtiövastike 198 € ja asuntolainan korkoa 48€ / kk
    Vastaava asunto vuokrattuna 530 €/kk
    Siis olisiko tuo laskennallinen asuntotulo 198 48 € = 246€.
    530€- 246€ = 284 € /kk. Laskennallinen asuntotulo?

    Muistan joskus vielä vuokralla asuessani kuulleeni omistus asujien kiukkua laskennallisesta asumishyödystä; vaan en muista missä se huomioidaan.

    ohjelmassa. Kaikki säästetty tuo korkoa ja korolle korkoa muu on korkotapiota.

    Siis olet sijoittanut asuntoosi: se sitten tuotaan sinulle korkoa tuon 284€/kk;tietysti 12 kk x 284€ = 3408 € / vuodessa, sitä tuloa jota saa busness sijoittaja asuntomarkkinoilla.

    Mutta sijoittajan; joka sijoittaa ja saa omaisuustuottoa, ei enää rankaista verotuksella tästä tuotosta, olkoon vuokratuja asuntoja sitten kymmenen tai tuhat.

    Äänestä

Kaikkien tunnuslukujen perusteella olemme vaimon kanssa köyhiä ja/tai ainakin hyvin pienituloisia.

Olenkohan jälkeenjäänyt kun emme tunne itseämme köyhiksi?
Olemme tyytyväisiä elämäämme. Mitään tarpeelliseksi tuntemaamme ei puutu.
Puutteita pitäisi oikein keksiä.

Olemme molemmat lähtöisin köyhistä duunarikodeista (ukko duunarina, muori kotona) ja sieltä saaneet perintönä realistisen näkemyksen ettei kaikkea voi kuitenkaan saada.
Samoin se mitä jollain toisella on, ei kuulu meille.

Jos meillä olisi ko. rajan mukaiset tulot niin porskuttaisimme yltäkylläisyydessä, säästäisimme runsaasti tai laittaisimme hyväntekeväisyyteen.
Emme kuitenkaan kehitysapuun!

Äänestä
  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Köyhyysraja
    Köyhyysraja tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen tulotasoa, jonka alapuolella ihmisen katsotaan olevan köyhä. Köyhyysraja on Eurostatin mukaan noin 1000 euroa kuukaudessa. Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta, toisin sanoen ihminen on köyhä tai köyhyysriskin alainen, jos hänen tulonsa ovat 60 prosenttia koko väestön mediaanituloista. Suomessa vuonna 2004 köyhyysrajan alapuolelle jäi 11,3 prosenttia väestöstä. Köyhyysraja oli Suomessa vuonna 2004 n. 1200 euroa kuukaudessa.
    Köyhyysraja kuvaa tulotasoa, jonka alapuolella olevalla henkilöllä ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi. Siitä, mihin köyhyysraja pitäisi asettaa, on käyty laajaa keskustelua, ja käytännössä eri maat käyttävät eri köyhyysrajoja. Raja määritetään arvioimalla keskivertoaikuisen vuodessa keskeisiin hyödykkeisiin käyttämä rahamäärä.
    Köyhyyttä voi mitata suhteellisesti tai absoluuttisesti. Suhteellinen mittaustapa, joka on yleisesti käytössä mm. Euroopassa, mittaa köyhän väestönosan tulotasoa muuhun väestöön. Absoluuttinen mittaustapa, jota suositaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, mittaa esimerkikisi ruokakorin avulla henkilön toimeentuloa.
    Köyhyyden määrittelyssä väestö jaetaan usein myös kymmenyksiin eli desiileihin tulotason mukaan. Silloin puhutaan tulotasoltaan alimmasta ja ylimmästä kymmenyksestä eli väestön kymmenestä köyhimmästä ja rikkaimmasta prosentista. Näiden kymmenysten tulojen osuus koko kansan tuloihin on verrattuna kertoo tulojakautuman tasaisuudesta tai eriarvoisuudesta.
    Absoluuttisesti mitaten Suomen kaikkien väestöosien tulotaso on kasvanut, mutta suhteellisesti mitattuna tuloerot ovat lisääntyneet 1990-luvun laman jälkeisenä aikana ja 2000-luvulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


€-venytin kirjoitti:

http://www.stm.fi/Resource.phx/hankk/hankt/koyhyys/koyhyysmaar.htx

”Köyhyyden määrittely tulotilastoissa
Suhteellisesti (tulo)köyhäksi määritellään henkilö, joka kuluu kotitalouteen, jonka kulutusyksikköä kohti lasketut käytettävissä olevat vuositulot jäävät alle 50 tai 60 prosenttiin kaikkien kotitalouksien mediaanitulosta (siis mediaani kulutusyksikköä kohti lasketuista käytettävissä olevista vuosituloista).”

Selvennystä köyhyyden määritelmään

Kulutusyksiköillä pyritään tekemään eri kokoisten kotitalouksien tulot vertailukelpoisiksi. Suuremmat kotitaloudet saavuttavat ns. skaalaetuja pieniin kotitalouksiin verrattuna (esimerkiksi kotitalouden jäsentä kohti lasketut asumismenot yleensä pienemmät, yksi sanomalehti riittää useammalle kuin yhdelle henkilölle jne.). Lasten kulutustarpeet oletetaan yleensä pienemmiksi kuin aikuisten. Tämän takia tuloja ei jaeta henkilöä kohti, vaan kulutusyksiköillä. Erilaisia kulutusyksikköasteikkoja on lukuisia, joista nykyään yleisimmin käytetty on niin sanottu modifioitu OECD-asteikko, jota myös EU:ssa käytetään. SIINÄ ENSIMMÄISEN AIKUISEN PAINO ON YKSI, SEURAAVIEN 0,5, LASTEN TAAS 0,3(tässä yhteydessä lapsiksi luokitellaan 0-13-vuotiaat).

Tällä asteikolla esimerkiksi kahden aikuisen talouden tulojen täytyy olla PUOLITOISTAKERTAISET yksin asuvaan verrattuna, jotta näiden katsotaan olevan samalla tulotasolla.

Kotitalouteen kuuluviksi katsotaan yleisimmin kaikki, jotka asuvat yhdessä ja käyttävät yhteisiä taloudellisia voimavaroja. Täten myös kotona asuvat aikuiset lapset (18vuotta tai vanhemmat) ovat osa vanhempiensa taloutta ja heidän tulotasoaan arvioidaan koko talouden tulojen kautta. Tulot oletetaan jaetuiksi tasan kotitalouden jäsenten kesken. Tämä on tietysti voimakas oletus, joka johtuu lähinnä siitä, että emme pysty arvioimaan kotitalouden sisäistä tulonjakoa. Toisaalta olisi varsin kova oletus sekin, että tulojen jakoa kotitalouden sisällä ei tapahtuisi.

Miten tulot määritellään

Käytettävissä olevilla tuloilla tarkoitetaan nettotuloja, joihin päädytään, kun lasketaan yhteen kotitalouden saamat PALKKA- ja YRITTÄJÄTULOT, OMAISUUSTULOT sekä kaikki erilaiset TOIMEENTULOTURVA ETUUDET ja muut tulonsiirrot ja näistä vähennetään kotitalouden maksamat TULONSIIROT KOTITALOUDEN MAKSAMAT VÄLITTÖMÄT VEROT JA SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT). Käytännössä näiden operationalisointi ja tietojen keruutapa vaikuttavat siihen, miten kattavasti tiedot saadaan kerättyä. Lisäksi on huomattava, että Tilastokeskuksen tulonjakotilaston tulokäsitteeseen sisältyy myös eräitä laskennallisia eriä, joista merkittävin on LASKENNALLINEN ASUNTOTULO? omistusasunnossa asuville (netto vastikkeiden, asuntolainan korkojen yms. jälkeen). "

Siis jos omaisuus omaisuutta ei ole, tuloksi lasketaan omistusasunto jossa itse asut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu