Aika ajoin täällä yritetään todistaa, että rukous aiheuttaa ihmeparanemisia. Tai siis rukouksen kautta jumala parantaa.
Jos rukous todella vaikuttaisi paranemiseen, niin uskovat olisivat keskimääräistä terveempiä ja uskovien kuolleisuus esimerkiksi syöpäsairauksiin olisi merkittävästi pienempi kuin muiden ihmiseten.
Näinhän ei ole. Asiaa on tutkittu tilastojen valossa ja todettu, ettei uskovien kuolleisuus poikkea keskimääräisestä.
Ruokouksen voimaa on tutkittu myös sokkotesteissä, joissa potilaiden paranemista verrattiin ja osan potilaista puolesta rukoiltiin, osan ei.
Mitään eroa ei havaittu.
Siispä: Selittämätön paraneminen ei johdu mitenkään rukouksen voimasta tai jumalasta. Selittämätön paraneminen on selittämätön paraneminen, jota voi sanoa ihmeeksi, mutta jumalan aiheuttama ihme se ei ole.
Piste.
Jos rukous todella vaikuttaisi paranemiseen, niin uskovat olisivat keskimääräistä terveempiä ja uskovien kuolleisuus esimerkiksi syöpäsairauksiin olisi merkittävästi pienempi kuin muiden ihmiseten.
Näinhän ei ole. Asiaa on tutkittu tilastojen valossa ja todettu, ettei uskovien kuolleisuus poikkea keskimääräisestä.
Ruokouksen voimaa on tutkittu myös sokkotesteissä, joissa potilaiden paranemista verrattiin ja osan potilaista puolesta rukoiltiin, osan ei.
Mitään eroa ei havaittu.
Siispä: Selittämätön paraneminen ei johdu mitenkään rukouksen voimasta tai jumalasta. Selittämätön paraneminen on selittämätön paraneminen, jota voi sanoa ihmeeksi, mutta jumalan aiheuttama ihme se ei ole.
Piste.
Vastaukset 8
Vanhimmat
väärinkäsityksiä.
Selittämättömiä ilmiöitä tapahtuu maailmassa kaiken aikaa. Mutta ne eivät ole minkään arvoinen todiste Jumalan olemassaolosta. Ne ovat todiste siitä, ettei tiede pysty vielä selittämään kaikkea.
Sanoin edellisessä väärin. Kyllä ihmeet voivat olla Jumalasta johtuvia. Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta kun ei voi mitenkään todistaa. Mutta Jumalan olemassaolo on äärimmäisen epätodennäköinen, joten ihmeetkin johtuvat erittäin suurella todennäköisyydellä jostain muusta kuin Jumalan voimasta.
En ymmärrä, miksi osa uskovista nostaa jalustalle ne saarnamiehet, jotka väittävät pystyvänsä (jumalan avulla) parantamaan sairaita.
Loogisesti ajatellen nuo saarnamiehet ovat suurimpia huijareita.
Miksi "äärimmäisen epätodennäköinen" kelpaa perusteluksi Jumalan olemattomuuteen muttei siihen, että on "äärimmäisen epätodennäköistä", että alkuräjähdyksen seurauksena syntyisi itsestään elämää?
Enkä ymmärrä pointtiasi.
"Äärimmäisen epätodenäköinen" ei ole mikään perustelu mihinkään. Eikä alkuräjähdyksen seurauksena ole väitetty elämään syntyneen.
Jumalan olemassaoloa on todisteltu aikojen saatossa pääasiassa kahdella asialla: Raamatulla ja luomakunnan monimuotoisuudella ja monimutkaisuudella.
Raamattu on todettu moneen kertaan virheelliseksi ja ristiriitaiseksi, mikä ei mitenkään paranna sen luottettavuutta Jumalan sanana.
Luomiskertomus on korvattu evoluutioteorialla, joka selittää elämän synnyn maapallolle varsin hyvin. Luomiskertomus taas on silkkaa satua.
Jumalan olemassaolon todennäköisyys on pienentynyt aikojen saatossa tasaiseen tahtiin, ollen nykyään varsin vähäinen.
Äskettäin tiedemiehet ovat onnistuneet luomaan elämää tyhjästä. New Yorkin State Universityn tutkijat Eckhard Wimmer, Aniko Paul ja Jeronimo Cello valmistivat pelkistä kemikaaleista synteettisiä polioviruksia. Hankkeen rahoitti Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon, ja se liittyy biologiseen sodankäyntiin ja sen torjuntaan. Tutkijat löysivät internetistä polioviruksen aminohappojärjestyksen ja valmistivat sen RNA:n emäs emäkseltä. Havainto todistaa, että myös tappavia isorokko- ja Ebola-viruksia voidaan valmistaa tyhjästä vaikkapa biologista sodankäyntiä varten. Samalla tämä uusi havainto tukee teoriaa, jonka mukaan elämä maapallolla olisi voinut saada alkunsa itsestään (siis ilman erityistä luojaa).
Lisää haulla "Chemical synthesis of poliovirus"
Elämän perusaineksia, aminohappoja valmistettiin jo 50-luvulla laboratoriossa rikki- ja metaaniyhdisteistä, joista maan varhaisen ilmakehän arvellaan muodostuneen.
relaa. uskovaiset uskovat että sitä
sun tätä on todistettavasti tapahtunut.
teikkis (ja joskus minäkin) lueskelee
tiede julkaisuja joissa kerrotaan milloin
mistäkin "läpimurroista" tiede kehittyy
nopeammin ko meikkiksen pulisongit..
moni ihminen saa uskonnosta jonkinlaista
turvaa tähän kiitämiseen. myönnettävä että
minäkin olen "uskoa" joskuskin harkinnut
tueksi.
no turha selittää miksi ei järkeen mene, siitä on
paljon kirjotuksia tääl..
hienoa? että lahjakkaat tutkijat puurtaa apurahoilla ja toiset hankkii heti julmetusti
potkimalla palloa.
asia unohtu.
sorry
love
ateisti matti
;)
"...elämää tyhjästä..." ja "...pelkistä kemikaaleista..."
Mikähän noissa ei oikein täsmää?
"...valmistivat sen RNA:n..." ja "...alkunsa itsestään..."
Ja mikä noissa ei täsmää?
"Eikä alkuräjähdyksen seurauksena ole väitetty elämään syntyneen."
"evoluutioteorialla, joka selittää elämän synnyn maapallolle varsin hyvin"
Evoluutioko ei ole alkuräjähdyksen seurausta?
Ei evoluutio pyri selittämään elämän syntyä vaan elämän kehitystä.
"Asiaa on tutkittu tilastojen valossa ja todettu, ettei uskovien kuolleisuus poikkea keskimääräisestä."
Kuolleisuus on kaikissa piireissä 100% nyt ja tulee aina olemaan. Vaikka lääketiede tai mikä hyvään edistyy niin kaikki kerran kuollaan. Niin ja sitten ei ole kaverit tukemassa vaan mennään ihan yksin Jumalan eteen.