Mitä mieltä sinä olet villitsevistä ateistihengistä jotka sylkevät käärmeen kielellään kuolettavaa myrkkyä, jota kehitysopiksi
kutsutaan? Onko se sinusta oikein kun he käyttäytyvät apinalaumassaan kuin terroristit?
Ovatko he vieneet sinut museoihin, katsomaan ihmeellisiä kehityksen luomuksia? Ei ole.
Museot ovat kehitysoppia vastaan todettuja tutkimistulosten kohteita, jonne kiireesti kerätään ainekset jotka todistavat kehitysoppia vastaan. Tai jos löytyy poikkeamia ikämäärityksissä, kuten usein käy ja kehitysoppi siitä havaitaan harhaksi, on museo vastaanottava suu ammollaan noita muinaisjäännöksiä.
Ei vain museot vaan kaikki valhetieto on petoksella ja rikoksilla hankittu, koska tiede ei pysty osoittamaan kuin kehitysopin mahdottomuuden ja poliisin arkistoista löytyy ne huijarit jotka
ovat kärynneet tehdessään kokeita laboratorioissaan.
Sitten he väittävät mielipuolisena totuutensa puolesta ja nykytiede sen kumoaa helposti.Nykytieteen huijarit ovat suunnitelleen mittojensa mukaan kaikki jo etekäteen, ettei ainakaan heidän elinaikanaan kukaan heille nauraisi.
Heillä on oman mitat ja kaaviot sekä mallit ja erikoisesti aika on heille venyvä käsite, mutta huijaamiseen sekään ei ole riittänyt.
Varokaa näitä jumalattomia, heitä pullistelee pakstoilla, ja miksi vastata pimeydelle

Vastaukset 2
Vanhimmat
Teepä niin.
Menehän heti taksilla setan karnevaaleihin ja osoita rakkautta heille. Heippa!