Ite olen ateisti ja olen vähän semmoista tyyppiä että en mene ihan tieteen mukaankaan aina vaan hypin itse tiedettäkin eteenpäin. :P Kun tiede kulkee hitaasti eteenpäin koska uskonnot yrittävät hidastaa tieteen kulkua eteenpäin aina välissä ja välissä ne onnistuvatkin, joten pakko sitä itsekkin silloin hyppiä eteenpäin nopeammin kun haluaa tietää itse maailmasta asioita. Turha minun teille kertoa omia teorioitani maailmasta kun ei kukaan uskovainen eikä osa ateisteistakaan halua kuulla tai tietää niitä koska se on vähän sellaista vaikean rajan tutkittavia asioita jotka itse pitää vaikealla tavalla älytä.
Mutta ei silti kannata hermostua kun kyllä te uskikset sekä osa ateisteista vielä tietää niistä asioista. En puhu nyt mistään uskonto juttuista vaan tarkotan nyt niitä toisen puolen asioita. Uskonnot ja jotkut ateistit kutsuvat sitä puolta new ageksi mutta oikeasti new age on vain yksi osa rajatiedosta. Kiinnostuin rajatiedosta kun sieltä löytyi osaalueita joista minäkin jopa löysin itseni ja asioita jotka ovat tapahtuneet minullekkin. Ittellä on terveet paperit lääkäristä joten ei ole silloin mitää vikaa minussa kun olen nähnyt semmoisia, en kerro mitä kun se ei oikein ole tälle palstalle hyvä kirjoittaa koska tulee kritisointi spammia ja varmasti sä oot hullu ja muuta teinisoopaa uskiksilta sekä joiltakin ateisteilta.
Nykyään pelotellaan demoneilla ja muulla ja ihmisten mielet menee sekaisin että ne alkaa uskomaan että demoneita on. Niin itse en usko jumalaan enkä saatanaan joten ei ole paratiisia eikä helvettiä joten ei ole syntiä joten ei ole hyvää ja pahaa joten ei ole demoneita. On vain tieto ja ymmärrys ja sen pohjalta kaikki tekee valintansa. Joillakin vain on sitten toisenlaista tietoa esim minulla on hirveän paljon sellaista tietoa josta varmaan minua alettaisiin kutsumaan hulluksi jos nyt alkaisin puhumaan niistä asioista koska ette ymmärtäisi koska ette ole vielä kokenut niitä asioita. :)
Ateistin maailmankuva perustui vapaa ajatteluun, että ajatellaan itse kaikki. Siitä lähdenkin sitten puhumaan että kun minä tutkin rajatietoa niin vapaa ajattelen sielläkin. Sen kautta minä ymmärsin maailmasta monta asiaa, senkin asian että kannattaa auttaa niin monta henkilöä elämän aikana kuin pystyy. Niin ja opein senkin että kannattaa olla mielummin kuuleviainen kuin kuuro joka ei kuuntele mitä toisilla on sanottavana.
Löydättekö joku itsenne täältä???
http://en.wikipedia.org/wiki/Skepticism
Yleensä hirveän moni skeptikko odottaa että jotkut toiset tekisivät asiat heidän puolestaan, ettei näiden skeptikkojen tarvitsisi mitenkään ryhtyä tutkimaan asiaa vaikka siihen olisi mahdollisuus. Kaikkea ei tarvitse tutkia mutta niitä mitä pystyy niin voi itse tutkia. Ja vaikka jotkin asiat tuntuisi sellaisilta että kaverit säikähtäisi jos kuulisivat mitä tutkisit niin ei kannata välittää, annetaan heidän olla omissa toimissaan ja toimitaan itse miten me halutaan koska ollaanhan me vapaa ajattelijoita. :P Ei kannata tutkia asioita ryhmissä jos ei ryhmä koostu ryhmästä joka voisi tutkia niitä erikoisia asioita, joten silloin yksilö valinta on parempi tutkiminen.
Eihän elämä ole seisomista paikallaan, vaan sehän on oppimista koko ikä. :) Mutta enpä tiedä nyt moniko tutkii teistä itsekin asioita, mutta muistakaa että tutkimusretkilläkin voi eksyä asioista ja ottaa väärät tiedot, joten kannattaa tutkimusretkelläkin pitää sellaista mieltä että tutkii sen asian kokonaan eikä heittele tuosta vaan papereita suuhun ja syödä vielä ne menemään vaikka ne olisi vääriä papereita mitä ei pitäisi tosiaankaan syödä. :P
Kun ensimmäinen musta pläntti on valkoisella paperilla, siitä lähtee sitten oma elämä. ;)
Mutta ei silti kannata hermostua kun kyllä te uskikset sekä osa ateisteista vielä tietää niistä asioista. En puhu nyt mistään uskonto juttuista vaan tarkotan nyt niitä toisen puolen asioita. Uskonnot ja jotkut ateistit kutsuvat sitä puolta new ageksi mutta oikeasti new age on vain yksi osa rajatiedosta. Kiinnostuin rajatiedosta kun sieltä löytyi osaalueita joista minäkin jopa löysin itseni ja asioita jotka ovat tapahtuneet minullekkin. Ittellä on terveet paperit lääkäristä joten ei ole silloin mitää vikaa minussa kun olen nähnyt semmoisia, en kerro mitä kun se ei oikein ole tälle palstalle hyvä kirjoittaa koska tulee kritisointi spammia ja varmasti sä oot hullu ja muuta teinisoopaa uskiksilta sekä joiltakin ateisteilta.
Nykyään pelotellaan demoneilla ja muulla ja ihmisten mielet menee sekaisin että ne alkaa uskomaan että demoneita on. Niin itse en usko jumalaan enkä saatanaan joten ei ole paratiisia eikä helvettiä joten ei ole syntiä joten ei ole hyvää ja pahaa joten ei ole demoneita. On vain tieto ja ymmärrys ja sen pohjalta kaikki tekee valintansa. Joillakin vain on sitten toisenlaista tietoa esim minulla on hirveän paljon sellaista tietoa josta varmaan minua alettaisiin kutsumaan hulluksi jos nyt alkaisin puhumaan niistä asioista koska ette ymmärtäisi koska ette ole vielä kokenut niitä asioita. :)
Ateistin maailmankuva perustui vapaa ajatteluun, että ajatellaan itse kaikki. Siitä lähdenkin sitten puhumaan että kun minä tutkin rajatietoa niin vapaa ajattelen sielläkin. Sen kautta minä ymmärsin maailmasta monta asiaa, senkin asian että kannattaa auttaa niin monta henkilöä elämän aikana kuin pystyy. Niin ja opein senkin että kannattaa olla mielummin kuuleviainen kuin kuuro joka ei kuuntele mitä toisilla on sanottavana.
Löydättekö joku itsenne täältä???
http://en.wikipedia.org/wiki/Skepticism
Yleensä hirveän moni skeptikko odottaa että jotkut toiset tekisivät asiat heidän puolestaan, ettei näiden skeptikkojen tarvitsisi mitenkään ryhtyä tutkimaan asiaa vaikka siihen olisi mahdollisuus. Kaikkea ei tarvitse tutkia mutta niitä mitä pystyy niin voi itse tutkia. Ja vaikka jotkin asiat tuntuisi sellaisilta että kaverit säikähtäisi jos kuulisivat mitä tutkisit niin ei kannata välittää, annetaan heidän olla omissa toimissaan ja toimitaan itse miten me halutaan koska ollaanhan me vapaa ajattelijoita. :P Ei kannata tutkia asioita ryhmissä jos ei ryhmä koostu ryhmästä joka voisi tutkia niitä erikoisia asioita, joten silloin yksilö valinta on parempi tutkiminen.
Eihän elämä ole seisomista paikallaan, vaan sehän on oppimista koko ikä. :) Mutta enpä tiedä nyt moniko tutkii teistä itsekin asioita, mutta muistakaa että tutkimusretkilläkin voi eksyä asioista ja ottaa väärät tiedot, joten kannattaa tutkimusretkelläkin pitää sellaista mieltä että tutkii sen asian kokonaan eikä heittele tuosta vaan papereita suuhun ja syödä vielä ne menemään vaikka ne olisi vääriä papereita mitä ei pitäisi tosiaankaan syödä. :P
Kun ensimmäinen musta pläntti on valkoisella paperilla, siitä lähtee sitten oma elämä. ;)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nyykymaailma on tämmöistä nykyään että ei viitsitä nykyään ottaa selvää asioista, esim moni uskovainen ei itse viitsi ajatella oman päänsä kanssa missä mennään. Mutta kyllä joitakin ateistienkin porukasta löytyy jotka eivät ajattele vapaasti kaikissa asioissa, koska he menevät sen mukaan mikä vain tieteestä löytyy eikä osaa itse ajatella omin sanoin asioita vaan kaikki pitäisi tulla joltakin suuren nobelin saajan suusta että uskoisi asiaan. Niimpä sen jälkeen osa ateisteistakin jättää sen tutkimusretkeilyn seis kun ei ole tullut vielä nobelin saajan suusta sitä todistetta että se on niinkuin se on.
Uskovaisilla ja joillakin ateisteilla on se sama homma, se minkä kerroin ylempänä tuossa. Sen takia ihmiskunnan kehityskin on niin hidasta että kerkeää monet puut kasvaa korkealle ennenkuin yhteiskunta itse kehittyisi korkealle. Mutta jotkut ihmiset taas valitsevat vapaa ajattelun kokonaisena. Uskovaiset osa ajattelee vapaasti joissakin asioissa, mutta ne yleensä vain liittyvän nykypäivän elämään. Mutta jotkut uskovaiset etsivät tietoa ja heistä pian tuleekin sitten ateisteja kun eivät enää usko jumalaan.
Yleensä jotkut asiat halutaan tieteessäkin kieltää koska tiedemiehet sanovat ettei tuo ole normaalia joten se pitää kieltää. Siksi minä ajattelenkin vapaasti asioita pelkäämättä mitään esim että minusta tulisi hullu tai sairas ihminen kun uskon tämmöisiin juttuihin. Vapaa ajattelu on puhdasta silloin kun ei ole yhden tai toisen kirjan välissä. Mutta tämän planeetan nykyihmiset ei taida kovin moni siihen pystyä koska ihmisten pitää aina odottaa että muut tekisivät asiat toisten ihmisten puolesta, esim vaikka jos sinä nyt ajattelet että kaikki mysteerit pitäisi joidenkin tiedemiesten ratkaista sinun puolestasi ennenkuin voisit uskoa vaikka näit jotakin mysteeristä, etkä ala myöskään itse selvittämään sitten sitä mysteeriä kun uskot että tiedemiehet ratkaisevat sen sinulle ja tuovat valmiissa paketissa keltaisella kuljetuksella monta mappia todisteita mysteeristäsi paketissa.
Nyky ihmis ajattelutavan vuoksi ihmiskunnan kehitys on hidasta. Kaikilta osapuolin se on ihmisten syytä se miksi ihmiset ajattelee näin, koska ihmiset tekivät uskonnot, ihmiset ajattelevat ryhmäntapaisesti, eli ei vapaa ajattelua, suurin osa ihmisistä on tiukkapipo näsäviisastelijoita, koska nykyihmiskunnan nuoriso on vähän semmoista koska aikuisetkin ovat vähän semmoisia että ne ei katso lastensa perään että mitä taas lapseni tekee kavereilla. Yleensä nuorisot liikkuvat jengeissä siellä missä kaupunki on, jengissä on myös yksi pomo, niin ja kaikkia jotka ovat jengin ulkopuolisia syrjitään.
Uskonto vaikuttaa nuorisoon ja nuorisot ajattelevat että "minä menen kuitenkin helvettiin vaikka minä yrittäisin parantaa omia tapojani". Niin ja jengissä muut painostavat esim yksi jengiläinen ajattelee "jos minä en usko jumalaan he varmasti potkasevat minut ulos jengistä". Joten jengit perustavat myös oman uskontonsa siitä mitä heille on opetettu ja jos ei usko jengissä samaan heppuun niin se potkaistaan ulos, tai jos jengissä ei uskota kokonaan siihen heppuun niin se tyyppi potkaistaan ulos jengistä.
No paskin homma tässä jengissä on se että uskonto tekee jenginkin myös semmoiseksi että jos ei olla kaikkien kavereita jengissä niin se tyyppi potkaistaan ulos. Koska niinkuin uskonto aina hakee samanlaisuutta kaikista. Siksi se tyyppi potkaistaan ulos. Niin ja jos se tyyppi on sanonut että se haluaa olla vain kaveri eikä missään jengissä niin ne jengiläiset ei halua olla sen kavereita koska se jengi perustuu ryhmään ja ryhmäajatteluun. Oikeastaan jengistä tulee mieleen tämä. :D
Elkää vielä naurako mutta oikeasti jengeistä tulee mieleen jeesus ja opetuslapset kertomus. :D Yksi on jengissä pomona ja se valihtee missä on se seuraava ryyppy paikka esimerkiksi. Oikeasti jengi toimii raamatun mukaan ihka oikeasti. Jos joku on nyt jengissä niin kannattaa sanoa jengiläisille että olette yksilöllisesti heidän kaverinsa eikä ryhmällisesti, koska perustatte ajattelunne vapaa ajatteluun. Eli yksilöllisesti kaverina olo on se että voidaan valita sieltä että kenen kanssa ei pysty olemaan ja kenen kanssa pystyy.
Olen itse miettinyt että miksi pitää syrjiä niitä jotka eivät ole jengissä, että ne jotka haluaa yksilöllisesti olla toisten kaveri niin yleensä niitä syrjitään. Vastaus löytyy mooses tarinasta. Isot jättiläiset tuli mooseksen luo ja mooses heitti niitä kivellä kun ne oli erilaisia ja mooses hurras ihmisille että, jes leikkasin tämän jättiläisen pään ja olen nyt paras kun tapoin tämmöisen otuksen joka ei saisi elää tässä maailmassa koska maailma kuuluu ihmisille. Samalla mooseksesta tuli jengin pomo kun erilainen tyyppi oli kuollut, eli se jättiläinen.
Juu mutta tältä päivältä tässä välin ainakin kaikki tuli varmaan nyt kirjoitettua. Joten moikka vaan kaikille ja hyvää loppupäivää.
tolkku kohtia sinun kirjotuksessa..
tosin vaikea löytää tuolta kaiken
skeidan seasta.
sorry.
tiivistä.
love
ateisti matti
Moni uskovainen nauraa sulle ja syystä.
Tunnistan sinut samanlaiseksi kuin minä itse olin joku aika sitten :)
Kirjoituksissasi on paljon järkeä, mutta ei kaikkia kiinnosta asioiden ymmärtäminen. Tällä palstalla varsinkin tykätään lähinnä haukkumisesta ja henkilökohtaisuuksiin menemisestä. Helmiä ei kannata heittää sioille :)
Koetko olevasi yksin vai onko sinulla "sielunsukulaisia", siis toisia vapaita ajattelijoita ystävinäsi? Kysyn tämän sen takia, että itse koin yksinäiseksi "vapaan ajattelun"; koin yksinäisyyden toisaalta myös välttämättömänä ja jouduin määrittelemään uudestaan yksinäisyyden ja yhdessä olemisen merkityksen.
Minulla oli jonkinlainen tasa-arvoinen maailmankuva, että tyhmiä ihmisiä ei ole ja että kaikkia pitää kohdella samalla kunnioituksella. Harmitti kun "kukaan" ei kuitenkaan käyttäytynyt sen mukaisesti. Sen takia epäilin, että olen väärässä, vaikka toisaalta ymmärsin että olen oikeassa.
Nyt olen lähtenyt tutkimaan muita mahdollisuuksia, mutta jos vapaa ajattelu on "se oikea" tapa, varmasti lopulta palaan sen luo.
Mutta hyvää jatkoa sinulle :)
Olet väärällä palstalla. Mene visioimaan huuhaa-palstalle.
Oletko oppinut sen että olet erikoinen? Jos olet niin voin varmasti sanoa sinelle että et ole.
teini kertoo taas elämänlyömille miten maa makaa *naurattaa* mahtaa olla hienoa olla erikoinen!
Näytä minulle teini joka ei ole "erikoinen", omasta mielestään. Jokaisella niistä on maailman avaimet... syö poika puuroa muutama vuosi, sitten jutellaan. Voit oppia jotain.
***
teineihin ja vapaisiin ajattelijoihin! Juuri näin!
Kotiin kasvamaan jos ajattelee itse, eikä lue kirjoista totuuksia ja väittele sitten niistä!
Kyllä, -Erikoinen minä-, jos koet olevasi erikoinen, syö sitä kaurapuuroa, johan kaikkoaa tietoisuus omasta erikoislaatuisuudesta!
Sillä ei ole mitään väliä onko sanomisissasi jotain fiksua; jos väität maailman itsenäisimmille ajattelijoille, Ateisteille, ajattelevasi ITSE ja tajunneesi jotain ITSE, omistat "maailman avaimet" ja olet ylimielinen paska! KUKAAN eikä MIKÄÄN ole itsenäisempi ajattelija kuin tiedemiesten faktoihin luottava, uskovaisia tämän nojalla vihaava Ateisti!
Ja asiathan eivät siis ole jotain, on vain mielipiteitä mitä ne ovat. Ja vastakkainasettelua on oltava! Ilman kiistelyjä elämä ei ole mitään!
Tristar, turpa kiinni.
"Ja asiathan eivät siis ole jotain, on vain mielipiteitä mitä ne ovat. Ja vastakkainasettelua on oltava! Ilman kiistelyjä elämä ei ole mitään!
Tristar, turpa kiinni."
LOL!
Huomaakohan kirjoittapoloinen itse mitään ristiriitaista omassa purkauksessaan?
Taas yksi hurahtanut, joka kuvittelee selvittävänsä maailman totuuden pienessä pääkopassaan.
"Tristar, turpa kiinni."
Ei tule tapahtumaan, valitan.
Miksi kirjoista väittely olisi oman tisenäisen ajattelun vastassa parampi vaihtoehto? En ole itsekään sitä mieltä, mistähän sinä nyt sen keksit. Näetkö sinäkin rivien välissä olemattomia..? Se on kuulemma ihan yleinen vaiva.
Itse ajattelu on hienoa. Se että kuvittelee keksineensä jotain mistä muu karjalauma on täysin tietämätöntä vaikka kyseessä on ihmisluonnon kantava ominaisuus, on ylimieliseltä kuulostavaa ja typerää näin sellaisen silmin ja korvin joka myös on tietyssä ikävaiheessa, kaikkien muiden lailla, luullut olevansa ah niin erikoinen. Minä muistan sen tunteen, ja minua henkilökohtaisesti nolottaa vallan helvetisti se että sitä tunsi niin olevansa maailman yläpuolella. Ja että joku hybriksessään vielä alkaa saaranata omaa paremmuuttaan "laumalle"... *hymyilyttää* myötähäpeä, en pidä siitä. Se aiheuttaa reaktion.
En bihaa usekovaisia heidän uskonsa vuoksi, sain sen että he kuvittelevat olevansa jotenkin parempia ja ylempiä koska ovat keksineet itsellensä jumalolennon. Eli eivät kaikki...
***
näppiksellä multaa. Hirveitä typoja, anteeksipyyntöni.
***
>>Se että kuvittelee keksineensä jotain mistä muu karjalauma on täysin tietämätöntä vaikka kyseessä on ihmisluonnon kantava ominaisuus, on ylimieliseltä kuulostavaa ja typerää...>Minä muistan sen tunteen, ja minua henkilökohtaisesti nolottaa vallan helvetisti se että sitä tunsi niin olevansa maailman yläpuolella. Ja että joku hybriksessään vielä alkaa saaranata omaa paremmuuttaan "laumalle"... *hymyilyttää* myötähäpeä, en pidä siitä.
Vai tyydytkö vain väittämään, että olen tyhmä? :)
"En voi kuvitella, että kukaan muu suuttuisi "lauma" sanasta, kuin ne jotka ovat sitä laumaa."
Kuten olen jo sanonutkin, minä ainakin loukkaannun enemmän aiheettomasta loukkauksesta kuin aiheellisesta...
Sinua raivostuutta suhtautumiseni? Minua taaesn raivostuttaa totaalinen aliarviointi sellaisen taholta jolla ei ole siihen varaa eikä pohjaa.
***
Sinulla oli ensimmäisenä hyökkäävä asenne minua kohtaan koska olin erilaisilla asioiden pohjilla täällä. Moni ateisti osaa käyttäytyä asiallisesti toisia kohtaan mutta todella, todellakin ihmettelen että miksi suomi24.fi palstoilla käy ateisteja jotka eivät sitten osaa pitää suutansa kiinni kun eivät osaa sanoa asioita oikealla tavalla. Puhuin ylempänä pilkkauksesta, todellakin kannattaisi lopettaa pilkkaaminen, koska se pilkkaaminen sattuu omaan nilkkaan jossain välin. Tälläinenkö tosiaankin on meidän yhteiskuntamme.
No oikeastaan suurin osa on samanlaisia kuin sinä että pilkataan niitä jotka ovat erilaisia. Niin ja kerronpa itsestäni vähän lisää kun ajattelet että olen Adolf Hitler ruudun takana. :) Lähdetäänpäs aluksi tästä, että en tavoittele mitään maailmanvalloitajan unelmaa enkä ajattele maailmaa kuin minä olisin jumala siellä maailmassa, niin ja erityisesti sinun kannattaa ottaa huomioon tämä yksi lauseeni jonka seuraavaksi lausun. Ajattelen maailman väkeä sillä tavalla että kaikki ovat samanarvoisia mutta erilaisia.
Suurin osa ihmisistä ei ajattele näin, niinkuin sinä ajattelit minusta tristar hyvin epävaakaasti ajattelematta mitä kirjoitat. Eli esim ajattelet että kaikki tämänlaiset kirjoitukset ovat teineiltä ja kaikki erikoiset ovat teinejä. No, kerronpa erikoisuuden salaisuuden. Erikoisuus koostuu omasta minästä joka pulkahtaa ulos jos sen antaa tulla. Niin ja että oltaisiin todella erikoisia niin erikoisuus on siinä kun yrittää olla hyvä toisille. Eli oma minä ja hyvyys on erikoisuutta. Syy sen takia koska hyvyyttä ja oma minää ei tapaa monelta ateistilta eikä uskovaiselta koskaan. Mutta yleensä tämä johtuu ryhmistä, eli ryhmäajattelusta joten pilkkaamista ja mulkkaamista alkaa tapahtumaan usein ryhmäporukoissa, koska kaikki jotka eivät ole ryhmän pomon kanssa samaa mieltä, syrjitään, tai sitten jos joku on erilainen jollakin tavalla, syrjitään.
Meidän homosapiens rotu on evoluutioitunut ihmisapinoista. Ihmisapinoiden aikaan itse ihmisapinatkin tekivät omat ryhmänsä ja syrjivät muita ryhmäläisiä. Mutta ihmiset unohtavat sen että emme ole enää ihmisapinoita, vaan olemme nyt ihmisiä ja ihmisten tapoihin kuuluu hyvät tavat toisia ihmisiä ja olentoja kohtaan. Eli ihmiset ajattelevat vieläkin ihmisapinoiden tavoin koska sen huomaa itse käyttäytymisestä ja ryhmämäisyydestä, eli lajitellaan kaikki omaan ryhmäänsä.
Mielummin kannattaisi ajatella kaikkien ihmisten itse kaikki yksilöinä eikä ryhmänä. Niinkuin sinä tristar ajattelit minut ryhmänä koska ajatusmuotosi perustuvat ryhmäajatteluun. Ryhmäajattelussa on negatiivisia osapuolia ja tässä kaksi niistä, "syrjintä ja vallanmukaisuus", eli vallanmukaisuus tarkoittaa sitä että esim sanotaan että sinä et saa tehdä sitä mutta sinun pitää tehdä tuota toista, sinä et saa olla tuollainen vaan sinun pitää olla tuommoinen, sinä et saa kirjoittaa noin vaan sinun pitää kirjoittaa näin.
Sitten kun ei toteuta toisten ajattelutapoja, aletaan syrjimään. Esimerkiksi jos minä en juo alkoholia niin toinen alkaa syrjimään että vitun nössö pössö kun et voi juoda alkoholia vaikka mulla on kossua ja bisseä kummassakin korissa ja ostin ne ryyppäämiseen, nyt me aletaan ryhmänä syrjimään sua kun oot tollanen kakkapää idiootti, me lavastetaan sut kiusaajaks ja tehdään susta maailman vihatuin tyyppi ja meille et voi enää puhua kun ei olla enää kavereita kun et juo mun juomia mitä ostelen ryyppäämiseen.
Toinen esimerkki on tämä. Jos minä alan puhumaan tälläisen nuorison seurassa rajatiedosta. Vitun hullu sairas tyyppi, mee hoitolaan siitä nulikka ja mee oppimaan kotia reaalimaailman asioita äläkä tommosta paskaa lue kun nuista sää tuut vaan hulluks, meil on teinimpiä juttuja ja ihkumpia tapoja selvittää asioita paremmin kuin sä, ota viinaa niin järkes kasvaa, vanha sanontahan on että kun viinaa juo niin aivot paisuu ja räjähtää, me annetaan seuraavalla viikolla sulle turpaa porukkana ja aletaan lavastamaan susta ilkeää tyyppiä ja kaikkea ilkeää tehdään sulle jos et oo lopettanu nuitten hullujen asioiden tutkimista.
No seuraava esimerkki kun tämmöinen nuoriso kuulee vaikkapa minun puhuvan jossakin jonkun kanssa rajatiedosta. Tuolla on joku hullu joka puhuu rajatiedosta, voi helvetti mikä teini, ei taida reaalimaailman asiat olla kohdallaan kun ei tuo tyyppi kuulema juo alkoholiakaan eikä polta tupakkaakaan koskaan ja nyt se puhuu jostain helvetin rajatiedosta joka on todellakin hullujen puhetta, aletaan kertomaan sanaa muille tästä tyypistä ja muodostetaan porukassa sille ilkeitä juttuja, ei kannata muuten mennä tuon lähellekkään kun se voi vaik tappaa meiät kun se puhuu rajatiedosta.
Nämä olivat nykynuorisosta esimerkkejä mitä he puhuvat. Olen itse ollut kuuntelemassa vieressä monen nuorisoporukan puhetta kun olen vaikka rentotunut tuolilla taikka muuta, taikka olen mennyt joidenkin ohitse ja niillä on ollut joku henkilö aiheena. Niin ja aikuiset, aikuisetkin ovat kuin nykynuoriso, juopottelevaa ja pilkkaavaa kansaa. Eli he pilkkaavat niitä jotka ovat erilaisia, esimerkiksi näitä rajatiedosta puhuvia.
Mutta kaikkien näiden nykynuorison tai nykynuorison tapaisten akuisten keskeltä tai laidalta löytyy järkeviä aikuisia ja nuoria. Ne järkevät aikuiset ja nuoret jotka ajattelevat vapaasti eivätkä ajattele ryhmäntapaisesti ja syrji yksilöitä ovat tälläisiä. Eli järkevät nuoret ja aikuiset ajattelevat tällä lauseella, kaikki ovat samanarvoisia mutta erilaisia. Tällä lauseella voidaan merkitä se merkitys että usea ihminen on epäarvoinen erilaisia ihmisiä kohtaan, eli ihmiset pilkkaavat ja syrjivät yleensä erilaisia ihmisiä.
Tässä kohtaan pitäisi astua hyvyys eikä epäarvoisuus, koska hyvyys kannattaa ensin muita kohtaan koska hyvyydellä saadaan ystävyyttä. Mutta jos ei olla hyvä toiselle, ei se varmaan halua olla ystäväkään. Niimpä niin, syrjimisen ja pilkkaamisen ja ilkeyksien vuoksi on tällä planeetalla ihmisiä joista on tehty vihattuja, pelättyjä taikka kenties hulluja mutta eivät kuitenkaan ole näitä vaan he ovat vain liian hyviä ja sen vuoksi syrjimistä, pilkkaamista ja ilkeyden tekoa tapahtuu näille henkilöille koska ei ymmärretä hyvyyttä ja kohteliaisuutta nykyään.
Nykyään ihmiset syrjivät niitä jotka ovat hyviä toisille, eivät juo alkoholia eivätkä polta tupakkaa, eivät tykkää jengeistä, ovat jollakin tavalla erilaisia, tykkäävät mysteerien tutkimisesta esimerkiksi rajatiedon alueen puolella, eivät tykkää shoppailla ja ostaa joka viikko uusia kamoja, tykkäävät maalla olemisesta, eivät tykkää aina olla kavereiden kanssa jatkuvasti. Tässä oli ainakin jonkin näköinen lista minkälaisia ihmiset syrjivät. Mutta lisää on listaa kun katselee ympärilleen niin löytyy lisää juttuja minkä takia syrjitään, kiusataan, pilkataan, tehdään ilkeyksiä jollekkin henkilölle.
Toivon todellakin että lähivuosina meidän yhteiskuntamme ajattelutapa muuttuisi positiivisemmaksi ympäristöä sekä toisiamme kohtaan. No nyt se on taas moikka, niin että kirjoittelen sitten kun kirjoittelen, on tärkeämpiäkin tekemisiä kuin täällä tapella aikuisnuorison kanssa kuka saa tehdä mitä ja kuka saa kirjoittaa sitä tai tätä.
aloittajan kanssa siitä, että on olemassa itsenäisiä ajattelijoita ja lauma?
Miksi otit lauma-sanan henkilökohtaisesti? Mistä päättelit, että hän tarkoitti juuri sinua?
Niin nytkin. Vapaa-ajattelija on yhdyssana
kirjoitus virheistä, vapaa ajattelijana en minä ainakaan jaksa keksusteluissa välittää kirjiottaako joku yhdys sanat oikein vai ei. Älä puutu keksusteluihin, jiohin sinula ei ole muuta sanotavaa kuin kirjoitu virheiden osoitaminen. Maailmassa on nääs täkreämpiäkin asioita,.Lol.