Olen lukenut Jumalaa ja Jeesusta käsitteleviä kirjoja, myös muita Raamatun lisäksi. Toivoisin tietäväni, että Jumala on kanssani, mutta mistä Jumalan löydän? Kirkostako?
Miten löydän Jumalan?
33
2589
Vastaukset
- sinä olet kanssani
Minusta psalmi 139 kertoo ihanasti siitä,
miten Jumala tuntee jokaisen ihmisen.
Näin se on!
"Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa
ja laskenut kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä,
siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys,
ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,
pimeys kuin kirkas valo.
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi,
Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä.
Minä lopetan, mutta tiedän:
sinä olet kanssani."
...
"Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni.
Koettele minua, katso ajatuksiini.
Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä,
ja ohjaa minut ikiaikojen tielle."- jumalaonhulluille
Jumala on mielisairaan päässä.
- Pähkylä
Hei _sinä_ :)
>> Toivoisin tietäväni, että Jumala on kanssani,
>> mutta mistä Jumalan löydän? Kirkostako?
Tuo toive, että Jumala olisi kanssasi,
on merkki siitä, että Hän kutsuu sinua,
ja vetää sinua uskomaan Häneen. Raamattu
kertoo, ettei ihminen itse keksi tuollaisia
toiveita, vaan se on aina Jumalan työtä ihmisen
sisimmässä. Raamatussa sanotaan ihmisistä, ettei
meidän joukossamme "ole ketään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa" (Room. 3:11)
- Siksi uskallan sanoa, että kun sinulla on herännyt
toive, että Jumala olisi kanssasi, niin Jumala
on tehnyt työtä sydämessäsi, ja kutsuu sinua.
Hän on aivan lähelläsi.
Jumala on sinun kanssasi, vaikka et voi nähdä
Häntä silmilläsi, etkä voi suoraan korvillasi
kuulla Hänen ääntään. Niin. Todennäköisesti et
täällä maan päällä eläessäsi koskaan näe, kuule
tai tunne Häntä suoraan aisteillasi. Jumala ei
ole luvannut meille suoria merkkejä.
Mutta miten sitten voi tietää, että Hän on sinun
kanssasi?
Kyse on uskosta.
Uskosta Jumalan lupauksiin.
Kuten varmasti olet lukemastasi oppinut,
Jumala on kirjoituttanut kirjan, Raamatun,
ja luvannut siinä tiettyjä asioita.
Kun luet tai kuulet niitä Jumalan lupauksia,
Hän voi vaikuttaa sydämessäsi uskon niihin.
Toteat vain jossain vaiheessa, että jokin sinun
sisimmässäsi alkaa vähitellen uskoa, että se
mitä Raamatussa kerrotaan, taitaa olla totta.
Ja että ne lupaukset, jotka Jumala siellä antaa,
koskevat sinuakin.
Silloin tiedät - tai oikeammin sanottuna uskot,
että Jumala on kanssasi. Jokin saa sinut vakuuttumaan,
että sen, minkä Jumala lupaa, Hän myös pitää.
Me elämme täällä maan päällä uskon varassa,
emme näkemisen. Se on ihmisen osa täällä.
Mutta se usko vaihtuu kerran näkemiseksi,
tuntemiseksi, kokemiseksi! Tämän maanpäällisen
elämän jälkeen. Raamattu sanoo: "Nyt katselemme
vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta
silloin näemme kasvoista kasvoihin.
Nyt tietoni on vielä vajavaista,
mutta kerran se on täydellistä,
niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee."
(1. Kor 13:12)
Taivaan Kodissa tulet näkemään Jumalan kasvoista kasvoihin!
Siellä tulet tietämään täydellisesti.
Mutta mitä kautta Jumala antaa sinun sisimpääsi
uskon siihen, että olet Hänen omansa?
Sitä kautta, että kuulet julistettavan Jeesuksesta,
tai luet Raamattua.
"Usko syntyy kuulemisesta, mutta
kuulemisen synnyttää Kristuksen sana."
Mene sinne, missä puhutaan siitä,
mitä Jeesus teki ristillä,
ja mitä se merkitsee ihmiselle.
Ja kuuntele.
Kun joku puhuu Jeesuksesta ja Jumalasta oikein
ja totuudellisesti - Raamatun mukaisesti - jokin
sinun sisimmässäsi tunnistaa, että tämä on totta
ja oikein. Jeesus sanoi: "Minun lampaani kuulevat
minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat
minua." (Joh. 10:27)
Kun uskot sen, mitä Raamattu kertoo Jeesuksesta,
silloin aivan epäilemättä ja 100%:n varmasti
Jumala on sinun kanssasi. Sinä et omassa varassasi
koskaan uskoisi sitä, mitä Raamattu kertoo Jeesuksesta.
Jeesus sanoi: "Jos joku rakastaa minua,
niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni
rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä
ja jäämme hänen tykönsä asumaan." (Joh.14:23)
Usko on jotakin, minkä Jumala saa aikaan sinun
sydämessäsi. Se usko saa aikaan semmoista, että
sinussa herää rakkautta Jeesusta kohtaan.
Ja sitä, että haluat lukea ja kuulla mitä
Jeesus on opettanut, ja pidät niitä totena.
Semmoisen ihmisen luona Jumala suorastaan asuu.
Asuu, vaikka ei tuntuisi mitään väristyksiä
tai tuntemuksia. Asuu, koska Jumala on luvannut
niin, eikä Hän valehtele.
Kirkossakin Jeesus kyllä on. Kun siellä
julistetaan Jeesuksesta niin kuin Raamattu opettaa,
kirkossa kaikuu sanojen sisällöissä Hyvän Paimenen,
eli Jeesuksen ääni.
Jeesus lupasi (Matteus 18:20) "Sillä missä kaksi
tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä
olen heidän keskellään."
Jos sinut on jo kastettu, Jumala on sinun Isäsi.
Sinulla on lapsen oikeus kutsua Häntä Isäksi.
Saat milloin vain puhua Hänelle siitä, mikä
kulloinkin painaa mieltäsi - niin kuin lapset
puhuvat isälleen siitä mitä kulloinkin on mielessä.
Kiitä, että Jeesus on ottanut sinun syntisi
omakseen, ja kärsinyt niiden rangaistuksen.
Kiitä, että sinulla on sen vuoksi rauha
Jumalan kanssa.
Ja mitä murheita kulloinkin on mielessä,
niin kerro ne rukouksessa Jumalalle.
Hän on luvannut kuulla.
Ehtoollisessa pääset läheiseen yhteyteen Jeesuksen
kanssa. Niin läheiseen, että ehkäpä täällä ei
sen lähemmäksi pääse.
Niin, Hän hoitaa meitä monella tavalla.
Tuleepa mieleeni vanha hyvä laulu:
"Tunnen suurta Jumalaa vain vähän.
Hän on juuri minut löytänyt.
Hän hiljaa astui elämääni tähän.
Kaiken uusin silmin näen nyt, näen nyt.
Sydän kun auki on,
sinne Jeesus tekee asunnon.
Tänään Häneen uskon,
näen aamuruskon, päivä sarastaa..."
No juu, tässä jotakin...- oletmielipuoli
jumala kuiskii korvaani, tee niin ja näin.
- Sodoyouthinkso
oletmielipuoli kirjoitti:
jumala kuiskii korvaani, tee niin ja näin.
Saatana kuiskii korvaasi... seuraatko sitä??
- AteistiVaan
”Toteat vain jossain vaiheessa, että jokin sinun
sisimmässäsi alkaa vähitellen uskoa, että se
mitä Raamatussa kerrotaan, taitaa olla totta. ”
????
Raamattua ei kannata lukea, jos haluaa päästä uskoon. Minulle Raamatun lukeminen oli viimeinen kristinuskosta karkoittava tekijä.
Vanhojen testamentin Mooseksen kirjoja ei kannata ainakaan lukea. Ovat ne sen verran karua luettavaa. Lisäksi sieltä löytyy puhuvia käärmeitä, aaseja ynnä muuta vaikeasti uskottavaa...
- tötterström
Enirolta yhteystietoja.
- kaksi tekstiä
Täällä on hyvä teksti, joka on kirjoitettu sille, joka etsii Jumalaa:
http://www.sley.fi/eo/tampere/?p=tietoisku&a=3
Ehtoollisella pääsee läheiseen yhteyteen Jeesuksen kanssa - kannattaa lukea tämä kirjoitus ehtoollisesta:
http://www.kirjasilta.net/syvanne/miksi/teksti.html- alkuperäinenlahko
Jeesus oli ihmissyöjälahkon johtaja, siksi koki rikollisen lopun.
- hyyhkynen
Kamala, miten jotkut jaksavatkin kirjoittaa sivutolkulla. Etsi lähin Alfa-kurssi, siitä se voi alkaa :)
Hyyhkynen - ketura
Jeesuksen Kristuksen nimessä.Löydät Jumalan luo.Rukoillen.Siunausta:)
- niin_se_on
Hullut löytää, terveet ei ymmärrä.
- IslaLumia
Jumala löytää sinut. Ei ihminen etsi Jumalaa vaan Jumala ihmistä. Ota Hänen kutsunsa vastaan.
- jumalaonhulluille
Kyllä tuntuu hullusta pelottavalta, kun olemattomat kyttää tekemisiä.
- Veera777
Olen kirjoittanut blogissani siitä, miten Jumalan löytää. Pääset sinne osoitteella:
https://veera-helmi.blogspot.fi/- Jisreel
Hieno blogi Veera.
- yst.vast.täm.lehd.kontt
Kun olet uskovaksi ilmoittautunut, voitko selittää yhden minua vaivanneen asian?
Miksi herätyspuheet jättävät kokonaan opettamatta sen mitä Jeesus itse opetti ja käski opetuslasten opettamaan?
- 12____13
"Olen lukenut Jumalaa ja Jeesusta käsitteleviä kirjoja, myös muita Raamatun lisäksi. Toivoisin tietäväni, että Jumala on kanssani, mutta mistä Jumalan löydän? Kirkostako?"
Mielestäni kannattaa ennemmin oppia tuntemaan ensin Jumala, sen jälkeen tiedät missä Jumala on. Lukemalla Raamattua, voit oppia tuntemaan Jumalan. Alkupalaksi voit lukea:
http://www.kolumbus.fi/r.berg/Jumala.html- näistälähdetään
Jumalaa ei voi tuntea, ellei ole hullu.
- 12____13
näistälähdetään kirjoitti:
Jumalaa ei voi tuntea, ellei ole hullu.
"Jumalaa ei voi tuntea, ellei ole hullu. "
Mistä tiedät, jos et tunne Jumalaa? Vai tunnetko sinä Jumalan? - mitestää
12____13 kirjoitti:
"Jumalaa ei voi tuntea, ellei ole hullu. "
Mistä tiedät, jos et tunne Jumalaa? Vai tunnetko sinä Jumalan?Eipä ollut mitään todellista vastausta niihin kysymyksiin joita uskon perustus vaatii.
Hommahan tarvitsee lähtökohdan joka on Raamatulla perusteltavissa. Tuosta puuttuu täysin Raamatullinen perustelu jo alkuasetelmaan.
Emme voi lähteä siitä oletuksesta joka on syntynyt kullekin ihmiselle ennenkuin kiinnostuu hengellisistä asioista. Nehän ovat liki aina harhaopeista saatu kuvittelu mihin sitä uskontoa tarvitaan.
Kirkot maalaavat keinotekoisen taustaoletuksen ja vastaavat itse rakentamaansa "olkiukkoteoriaan" . Ihmisen omia lähtökohtia ne eivät sivua.
Jotkut toki perustavat muiden rakentamalle perustukselle. Mutta sehän oli Paavalillekin kauhistus!
15:20 ja sillä tavoin, että olen pitänyt kunnianani olla julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu, etten rakentaisi toisen laskemalle perustukselle,
- Jeesuksen-veren-voimaa
http://www.tv7.fi/vod/player/60462/ suunnilleen tällaisessa kokouksessa elämäni muutos alkoi , mutta en vapautunut ongelmista heti ja vasta jälestä päin yleensä huomaamme miten armollinen Jumala meillä onkaan.
Muuten herealaisten Jumala ei tuomitse ketään, vaan Hän antoi kaiken tuomi vallan Pojalleen -Jeesukselle. Ja Jeesus ei tullut maailmaan tuomitsemaan ihmisiä vaan Pelastamaan, No kuka sitten voi ihmisen tuomita kadotukseen? No, ihminen itse. Sillä kirjoitettu on:
Joh 3:18
Joka uskoo häneen,
sitä ei tuomita;
mutta joka ei usko,
se on jo tuomittu,
koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.- alkoholistijumala
Sitä jeesuksen verta, uskovaiset hörppivät antaumuksella.
- Ylistys-Jumala-IsänPojal
alkoholistijumala kirjoitti:
Sitä jeesuksen verta, uskovaiset hörppivät antaumuksella.
Apt 5:30-> Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen,
jonka te ripustitte puuhun (yhdessä Italialaisten kanssa)
ja surmasivat.
Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi
ja Vapahtajaksi,
antamaan Israelille parannusta
ja syntien anteeksiantamusta.
Ja me olemme kaiken tämän todistajat,
niin myös Pyhä Henki,
jonka Jumala on antanut niille,
jotka häntä tottelevat."
Ilmestyskirja: 12:11
Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta
ja todistuksensa sanan kautta,
eivätkä ole henkeänsä rakastaneet,
vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
(Ja he ovat voittaneet saatanan hänet Karitsan veren kautta. ja todistuksensa Jeesuksen nimessä ja veressä on voitto saatu= sanan kautta, joko ymmärrät miksi Jeesuksen veri on niin tärkeä, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. )
- EtsiväLöytää2
Onko näin uuden vuoden alkaessa Jumalan etsijöitä?
- Jeesussanoo
Etsivä todella löytää, mutta mitä?
Tuo mitä etsivä löytää on elämän ja kuoleman asia.
Ei siis ole yhdentekevää ensinnäkään halveksia Jeesuksen sanomaa: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan..." Ei ole yhdentekevää millä tiellä olet etsimässä.
Tulee sydämessään kääntyä Jumalan puoleen (ei seurakuntien, ei ihmisten puoleen).
Jumalan puoleen kääntyy ihminen, jonka Jumala on herättänyt , jonka sisimmässä on tuska
"minä hukun......"
- ALL_IN_Him
Kristus nousi ylös koko maailman Vapahtajana, siis myös sinun Vapahtajanasi. Luota siihen, että Isä Jumala herätti Hänet kuolleista, ja lepää tuossa historiallisessa faktassa, johon syntiemme anteeksisaaminen ja täysin turvallinen jumalayhteytemme perustuu. Sinun Jumalan lapseutesi perustuu yhtä lailla historialliseen faktaan kuin esimerkiksi kansalaisuutesi ja sukunimesi.
- Sodoyouthinkso
Jumala löytää sinut, kutsu häntä, pyydä ohjausta...
Kun Jumala näkee, että jos sydämessäsi on vaikka atomin osasen määrä uskoa, hän ohjaa sinua... ota yksi askel häntä kohden, hän lähestyy sinua kahdella...
Ota nöyrästi ohjaus vastaan, vaikket tietäisi mitä on vastassa...
Jumala tuntee sinut, hän tietää mitä teet, mitä ajattelet... muista, ettet ole koskaan yksin! - Eikiitosjeesus
Vestä sellainen puusta. Leppä on helppoa ja kaunista vaikka ei kestäkään kovaa käyttöä. Sen jälkeen voit kehittää siihen sopivan taruston ja rituaalit. Tappele tuttaviesi kanssa kehittämästäsi "opista".
Ta..daa, ja sinulla on totinen jumala, eikä sitä saa kukaan kiistää. - Valkeus
Pyhät kirjoitukset ovat ongelmallisia syystä, että niihin on moneen kertaan historiassa kajottu ja sisältö muutettu (mm. hebrealaispappien toimesta Baabelin vankeuden aikana, kun juutalaisilla oli kansallisidentiteetti katoamassa - vertaa, jos Suomi olisi sodan jälkeen alistettu N-liittoon). Sekaisinhan noista epäloogisista 'pyhistä' kertomuksista menee.
- Tässä minun vastaus kysymykseesi: hanki Urantia-kirja (2100 sivua). Se on kirjoitettu universumissa (maapallon ulkopuolella). Moni lukija nyt häkeltyy, mahdollisesti jopa haukkuu näin sanoessani, mutta murahtakoot vasta sen jälkeen, kun ovat lukeneet teoksen. Kirjassa tuodaan monta kysymystämme esille: syntiinlankeemus on maapallollamme aivan väärin ymmärretty; Jeesuksen kuolema ja veren korvike meidän pelastumiseksi on niin ikään vääristelty; vedenpaisumustakaan ei ollut, koska Jumala ei ole brutaali - vain meidän historiatarinointi (pelottelu!) on raakaa; Aatami ei ollut ensimmäinen ihminen - ihmissuku alkaa 993 000 vuotta sitten Intian luoteisnurkasta (Raamattu sanoo 6 000 v) ja elämän istutus tapahtuu 550 milj vuotta sitten juuri ennen mannerten erkaantumista; Aatami ilmaantui tietystä tarkoituksesta keskuuteemme 37 000 v sitten ja elää 530 vuotiaaksi; asuinplaneettoja on lähiuniversumissamme 4,7 miljoonaa; valtauniversumeja on 2 vierekkäistä ja me olemme aika-avaruusuniversumissa - jumaluusuniversumissa on kynnys, jonne ei näe kaukoputkella eikä muillakaan fyysisillä instrumenteillamme koskaan; Jumala ja jumaluuden ilmiöt kerrotaan Kirjassa selkeästi ja loogisella tavalla; ihmiskuntaa kehutaan sen urhoollisuudesta ja Kirja sanoo, että tämä (me ja muut) on kokemusuniversumi, ei ns. valmis paratiisi tai loppuunvalmis Eden - mitään ns. Kultaista Aikaa ei ole planeetallamme ollut; Kirja selventää eri uskonnot ja niiden syntymekanismin - niitä on kaksi, nimittäin Kehitysuskonto ja Ilmoitususkonto, K-uskonto on ihmisten evoluutioon liittyvä ja I-uskonto on planeetan ulkopuolelta tuotu; edellinen Ilmoitususkonnon laatulisäys tuotiin vuonna 36 (herra Nasaretilainen) ja seuraava ilmoitus 1934 (joka julkaistiin 1953, suomennettu 1993). Ilmoitukset tuodaan sen mukaan, kuinka kehittynyt ihmiskunnan vastaanottokyky on. (Kivikauden ihmiselle et voi viedä edes keskenkutoista Raamattu-uskontoa.) - EiKiitosJeesus
Puoli maailmaa on sitä tyyppiä etsinyt tuhansia vuosia - ja aivan turhaan.
Jos luotat tuuriisi niin kannattaa kokeilla lottoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569