rakastaako kukaan nainen köyhää. mielestäni nainen haluaa miehen joka on menestyjä ja tienaa rahaa.köyhät miehet saavat olla yksin ja mitä sitten noh,ei mitään elämä jatkuu jos vain pysyy hengissä ja järjissä.ei köyhää kukaan rakasta jos ei köyhä itseensä rakasta.
jokainen on oman onnensa seppä.näin minä käsitän rakkauden.jos ei rahaa ni ei rakkautta....vaiko onko
toisin..? tästä olen väitellyt monien kanssa.
jokainen on oman onnensa seppä.näin minä käsitän rakkauden.jos ei rahaa ni ei rakkautta....vaiko onko
toisin..? tästä olen väitellyt monien kanssa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
älä yleistä
Uskoisin että useimmille naisille olisi kuitenkin rakkaus tärkeintä. Ehkä raha on se viimeinen tekijä, joka kallistaa vaa'an jompaan kumpaan suuntaan? Jos ei muutenkaan ole täysin varma ja miehellä on raha-asiat aivan kauhealla mallilla, niin kyllä sen arvaa miten nainen valitsee...
Itse menin muutama vuosi sitten naimisiin rankasti velkaantuneen miehen kanssa ja välillä kyllä mietin, että onko tässä mitään järkeä, kun yksin eläessä elämä rullasi niin kivuttomasti ja nyt elämä on suurin piirtein selviytymistä päivästä toiseen, mutta ei sille mitään voi kun rakastaa... Sellaista miestä en olisi ottanut, joka kroonisesti elää yli varojensa, silloin elämä menisi aivan mahdottomaksi. Taitamattomuutta tai jonkin kuprun takia aiheutunut velkaantuminen on eri asia, siinä ei jatkuvasti syödä tulevaisuutta vaan voi kuvitella että joskus vuosikausien päästä löytyy valoa tunnelin päässä.
Kova paikka se joka tapauksessa on, kun nuorelta parilta kysellään koko ajan, että koska ollaan menossa häämatkalle ja joko olette asunnon ostamista harkinneet ja selitetään kuinka kannattavaa se on, eikä oikein viitsi alkaa selittämään todellista syytä. Kuinka mielellämme ostaisimmekaan oman asunnon, matkustelisimme, hankkisimme lapsia jne. mutta...
tunteet eivät rahaa kysy. Mutta toisin on yhteisessä taloudessa elämisen laita: silloin pitää vähänkään vakavaraisen naisen tarkoin harkita, uskaltautuuko hän sitoumukseen, jolla on juridisiakin seuraamuksia. Aviopuolisothan ovat velvollisia elättämään toinen toisensa! Saattaahan käydä niinkin, että hyvin toimeentuleva puoliso elättää kumppaninsa niin kauan, kuin tämä vaikkapa opiskelee ja sitten, kun kumppanin taloudellinen asema paranee, tämä ... liukenee liitosta. Ehkä olen oikeassa väittäessäni, että maksettua elantoa lienee vähintään vaikeaa vaatia takaisin.
Erillisissä talouksissa asuen kumpainenkin on sen sijaan vastuussa vain omista menoistaan ja sitoumuksistaan, eikä kenenkään tarvitse roikkua toimimattomaksi muuttuneessa suhteessa vain säilyttääkseen katon päänsä päällä.
Se on parisuhteelle varma onneton tulevaisuus, jos toinen osapuoli pimittää taloudelliset tilaansa.
Ei välttämättä sitä että on köyhä, mutta että on korviaan myöten veloissa.
Vasta kun saa käsiinsä ulosottokirjeitä rästissä olevista veloista ja elatusmaksurästeistä (aikaisemmin tekaistuista lapsistakaan ei ollut mitään puhetta).
Sitä kumpikin tienasi samalla tavalla, mutta ukko joi ja poltti kaiken mikä tilistänsä jäi. ja kun omat rahat oli valutettu kurkusta alas, niin mentiin akan pusille. osallistumatta millään tavalla asumiskustannuksiin tai kodin hankintoihin, lasten menoihin yms...
erohan siitä tuli ja vaikka olen neljän lapsen yksinhuoltaja samoilla tuloilla kun ukon kanssa eläessä, pärjään nyt paljon paremmin kun silloin.
sekä psyykkisesti että taloudellisesti.
...olin köyhä tyttö ja rakastuin köyhään poikaan. Raha ja asema eivät olleet mitään. Tärkeintä oli halu yrittää yhdessä rakentaa parempaa huomista. TÄmän miehen kanssa eläisin vaikka ei olisi muuta suojaa kuin havulaavu.
Onko miehesi vähätuloinen vai korviaan myöten velkaantunut? Minä en pidä pienituloisuutta kovin suurena ristinä velkoihin nähden, vaikka vaikeahan se on etukäteen tietää, mitä tulevaisuus tuo kummassakin tapauksessa.
Pienituloinen. Yhteinen asuntovelka on, kotimme joka ei ole ökytalo vaan sopiva pesä meille ja lapsille. Toistaiseksi selviydymme lainanlyhennyksistä
Sinulla on siis mies, jonka kanssa pystyitte ostamaan asunnon? En ymmärrä miksi sinä kirjoitat siitä, että olet suostunut naimaan köyhän miehen, kun on kuitenkin ollut varaa hankkia katto pään päälle ja rahaa on ollut sen verran, että olette vielä uskaltaneet tehdä lapsiakin (jotkut väittävät että lasten kanssa kyllä pärjää aina, mutta pätkätyöläiselle se tietäisi mm. työpaikan menetystä)! Jos itsellä on perusasiat kunnossa, ei minusta kannata alkaa verrata omaa tilannetta joihinkin ökyrikkaisiin...
Minusta asuntolaina ei ole mikään ongelma jos sellaisen vain saa, siinä säästää vuokrakuluissa, asunto tulee vähitellen maksettua ja sitten vanhana kelpaa olla velattomassa talossa. En kerta kaikkiaan osaa pitää omistusasunnon haltijoita köyhinä! Nykyään taitaa olla ihmisillä asiat keskimäärin niin hyvin, että joka iikalla pitäisi olla sekä asuntolaina & jäädä reippaasti rahaa elämiseen. Sellainen velka on minusta masentavaa, jonka vastikkeena ei ole (enää) mitään, mutta siitäkään ei voi kuin syyttää itseään (eli miestään;)
Veditkös nyt vähän hätäisiä johtopäätöksiä?
Miehen kanssa on siis eletty 20 yhteistä vuotta. Se hulppea omistusasunto, varsinainen ökyrikkaan merkki, joo, hankittiin viime syksynä.
Eli köyhiä vuokra-asujia ehdittiin olla aika monta yhteistä vuotta. Ihan perusteltua sanoa että suostuin köyhän miehen kanssa elämään.
Enkä vertaa itseäni ökyrikkaisiin, johan nyt! Kuka niin on väittänyt???
" köyhiä vuokra-asujia"
liirum-laarum.
Miksi kaikki vuokralla-asujat leimataan köyhiksi?
Onko kellekään tullut mieleen, että se on joillekin parempi ja harkittu asumismuoto?
Esim. minä saan muuttaa vaikka ensi viikolla toiselle puolen suomea jos tulee oikein hyvä työmälli tarjous sieltäpäin. ja sitten taas parin kuukauden päästä voin muuttaa toiseen suuntaan.
Toisin olisi jos aina olis omaa taloa ostamassa.
toki sen sais vuokralle, mutta on niillä vuokralaisillakin oikeutensa. ei omaansakaan silloin tulis takaisin tuosta-noin-vaan.
Niin se oli tuo edellinen kommentoija joka käytti tätä vastakkainasettelua ensin. Että omistusasunnossa, velkaisessakin, asuu rikas ja vuokralla köyhä.
Itse puhuin puhtaasti henkilökohtaisesta tilanteesta. Olimme nuorena köyhiä ja asuimme vuokralla. Myöhemmin asuimme edelleen vuokralla, tulimme paremmin toimeen, emme kuitenkaan niin hyvin että olisimme ostaneet oman asunnon, ainakaan täältä pääkaupungista.
Vuosi sitten isäni kuoli ja jätti minulle pienen perinnön, sen verran ison kuitenkin että pystyimme tarttumaan tilaisuuteen ja maksamaan käsirahan tästä kodista joka vastaa kaikkia toiveitamme. Olisimme oikein hyvin voineet jatkaa vuokra-asujina elämämme loppuun, mutta miksi emme olisi ostaneet tätä kun kerran pystyimme? Omassa on kuitenkin mahdollisuus laittaa mielen mukaan, kaupungin vuokralaisena joutuu tanssimaan kaupungin pillin mukaan.
Mainittakoon sen verran vielä että lyhennämme lainaa samalla summalla kuin maksoimme vuokraa aikanaan. Eli omaan muuttaminen ei meitä köyhdyttänyt toistaiseksi, katsotaan mitä sitten kun korot taas ropsahtavat korkeammalle.
Niin, ja asumistukea saimme viimeksi joskus 80-90-luvun vaihteessa.
Mutta niinhän se on että jos on tarve vain paukuttaa poskea, niin aina voi poimia pari sanaa toisen kommentista ja käyttää niitä just niinkuin tykkää, asiayhteyttä tarkistamatta.
Kiitos kyllä olen lukenut koko viestiketjun, ja tarkistanut asiayhteyden.
viestissäni oli suora lainaus kirjoittamaasi."Eli köyhiä vuokra-asujia"
tarkistaisit itse minkälaisen käsityksen annat kirjoituksillasi, ennen kun painat "lähetä viesti".
Itse olisin kirjoittanut tuon että "köyhiä JA vuokra-asujia" se on eri asia kun "köyhä vuokra-asuja" tuosta sun tapaasi kirjoittaa, saa sen käsityksen, että katsot että nämä kaksi asiaa on synonyymejä.
Asian kun voi kertoa niin monella eri tavalla.
-hyvintoimeentuleva vuokralla-asuja
Samanlaisien lasten sanotaan leikkivän parhaiten keskenään...ja silläkin perusteella itse olen miehen valinnut; sekä seuraava peruste: jonkun on perheessä oltava komea,joten mieheni ovat olleet ja lapset saivat (tyttöjä) aikas lailla kauniin ulkoisen olemuksen sen sisäisen lisäksi.
Missimittelönalutkin olen silti tyrmännyt sen koen täysin turhaksi.
No, oikeesti se oli tunne ettei ilman tuota ihmistä vaan voi jatkaa elämäänsä,onpa ollut köyhä tai rumempi tai mitä tahansa.
Meinaatko että ensin kysytään että onko sulla paljon rahaa ja sitten vasta annetaan itselle lupa ihastua/tykästyä/rakastua? Raha on välttämätön paha elämisen kannalta, mutta rakkautta ei saa rahalla. Ei sillä lompsan paksuudella ja omaisuudella ole väliä jos kaks ihmistä rakastaa toisiaan. En minä ainakaan esittele itseäni tyyliin "vuositulot niin ja niin paljon, velkaa niin ja niin paljon..."
Olenkohan ainoa nainen, joka vastaa vaikuttavan.
Elän vuokralla 700 € kokonaistuloilla. Toki en haluaisi mistään hinnasta rikasta miestä, vaan keskituloinen olisi sopiva.
Minun on pakko myöntää vihaavani köyhyytä, minusta se on suorastaan rumaa.
Miten voit sanoa, että köyhyys on rumaa? Minusta se on uljasta, että jaksetaan sinnitellä veitsen terällä keikkuen. Se kysyy kanttia!
Toisaalta ymmärrän kyllä, jos joku valitsee toisin eli ottaa mieluummin huolettomamman elämän yksin kuin ihanan miehen ja kasakaupalla uusia ongelmia elämäänsä.
Olemme siis perimmäisten kysymysten äärellä.Tuo
on minusta liian "kokoomuslainen" kommentti että
jokainen on "oman onnensa seppä":D Tosiasia on vaan että kaikki eivät voi noin vain yrittäjiksi ruveta eikä töihinpääsy ole mitenkään helppoa tässä globaalissa markkinataloudessa:(
Yhteiskuntamme arvot ovat koventuneet,lähinnä köyhiä ja heikkoja kohtaan.Vanhukset ovat vaan
pakollisia rahareikiä ja työttömät joutaisivat
ladon taa,onko tämä sitten sivistystä? Sitä voi kysyä! Joten naiset tietenkin heijastavat länsimaista elämäntyyliämme,ihailemme kyläkauppiaita yms. menestyjiä,joten kaikkein viimeisimpänä se rahaton mies naisen saa.
Toisaalta,voi miettiä jopa sitä että mitä järkeä elämällä on ilman rakkautta? Jälkensä sellainen
jättää ihmiseen.Henkilökohtaisesti tuskin olisin
elossa ilman lapsiani,sentään edes 1 syy hengittää.
Niin, kaikista ei ole - eikä tarvitsekaan olla - yrittäjiksi.
Miten ne yrittäjät saisi työvoimaa, jos kaikilla olisi jo oma yritys?
Minun seitsemästä sisarestani on neljä yrittäjinä, ja meinasinpa itsekin tässä lipsahtaa siihen suuntaan - mutta sitten järki voitti.
Mä en välitä, millaset tulot miehellä on, kunhan se on rehti ja reilu! Mulle ainakin riittää, et miehellä on sellanen luonne, et sen kans viihtyy, tuloilla ei todellakaan oo mitään väliä!!
Minusta rakkaus ei katso sitä, onko toinen köyhä vai rikas.
Minulle ei ainakaan merkkais, jos tuon rakkaan joskus löytäisin.
Tosi on että raha (on sitä liikaa tai liian vähän) tuo ongelmia parisuhteeseen.
Vaikea sanoa rakastaako joku köyhää ja joku rikasta. Tosi rakkaudella ei ole mitään tekemistä rahan kanssa. Tai ehkä sen verran että samankaltaiset ihmiset usein etsivät kaltaisiaan. Silloin hyvin menestynyt ja heikommin pärjäävä eivät ehkä löydä tosiaan. Mutta vain rahaan ei saa rakastua. Se tie ei johda pitkälle.
Rakkaudessa on yksi asia tärkeä ja se on se toinen ihminen. Parhaimmillaan toinen ihminen kävelee suoraan syvimpiin sielun syövereihin sisään ja asettuu sinne kodiksi. Tätä tunnetta ei millään rahalla voi mitata. Jos siihen raha tulee väliin, niin pinnalliseksi suhde jää. Jos joku rakastaa enemmän rahaa kuin toista ihmistä, niin se on surullista.
Kaikkien näiden kauniiden sanojen jälkeen olisi hyvä miettiä, että kuka sitten on köyhä. On ihan eri asia sitoutua ihmiseen, jolla on tällä hetkellä pienet palkkatulot tai sosiaalituet mutta pystyy suurin piirtein elättämään itsensä, kuin sellaiseen jolla on pienet tulot, joilla pystyy sinnittelemään, MUTTA tilanteeseen ei ole koskaan luvassa parannusta. Olisivatko yllä hehkuttaneet ihmiset valmiita sitoutumaan sellaiseen kumppaniin, jolla on suuret velat (esim. takaus- tai yritysvelat) tai jokin vamma tai sairaus (esim. näkövamma, jonka kanssa arkielämä sujuu, mutta joka haittaa työtekoa), joka estää työllistymästä eli sairauseläkkeen kanssa olisi elettävä koko loppuikä?
Minusta köyhä on ihminen, jonka tulot ovat minimissä (käteen jää n. toimeentulotuen verran kuussa), omaisuutta ei ole, eikä tilanteeseen ole luvassa helpotusta vuosien tai vuosikymmenienkään jälkeen. Olisitteko valmiita sitoutumaan sellaiseen, varsinkin kun teidän tulonne todennäköisesti menisivät toisen elättämiseen eikä yhteistä omaisuutta näin ollen välttämättä pystyisi hankkimaan..? Se olisi suurta rakkautta jos olisitte vielä siinä tilanteessa yhtä romanttisia kuin nytkin...
Ja mitähän ketjun aloittaja mahtoi tarkoittaa -suurta palkkapussia? Uskoisin että valtaosalle ihmisistä se ei ole tärkeä asia.
kun eivät hanki yhteistä asumiskoppii - tai varakas osapuoli on valmis jatkuvastikin elättämään häntä taloudellisesti vähäosaisempaa siippaansa.
Oletan, että kun kiinteässäkin parisuhteessa elävät kumppanukset eivät asu yhdessä, ei heitä minkään (valta)kunnan sosiaalitoimi tai etuuksien jakajisto voi pitää elatusvelvollisina toisiinsa nähden.
Mutta kuinkahan monen aikuisen itsetunto kestää nykyään sen, että varakas kumppani kustantaa lähes kaiken pariskunnan tai perheen yhteisessä elämässä?
Ainakin naiselle on tärkeätä,että mies elättää perheen. Nainen voi sitten käyttää omat tulonsa itseensä. Tiedä mistä puhun 28-vuotta olin aviossa.
Sitten iski irtisanominen ja muija otti "Ritolat".
Syyksi kertoi,että haluaa nauttia muistakin suhteista. Olis pienillä tuloilla kuulema kovin vaikeata käydä "bilettämässä". Tarkoitti kai sitä kun joutuisi hiukan tinkimään omasta hyvästään. Tätä mää ny ihmettelen kauhiast.
en suostuisi elättämään ketään,jolla omia tuloja.
Jos rakkautta ylipäänsä on, katsoisin sen ilmenevän aika pitkälti varallisuudellisista tekijöistä riippumatta. Tietenkin on tapauksia, joissa esimerkiksi suku saattaa kieltää jonkun suhteen toisen, "tyhjätaskuna" tunnetun, kanssa. Ja tietenkin on niitäkin tapauksia, joissa "kiintymys" johtuu pelkästään rahasta. Tällöin "jos ei rahaa niin ei rakkauttakaan" pätee, mutta ainoastaan sikäli, ettei köyhällä ole varaa prostituoidun palveluihin. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti".
Kyllä on rakastettu, jos olisin ollu ahne ja ajanut omaa etuani olisin nostanut rukkaset naulaan jo liki 24 v sitten, nimittäin mieheni joutui tuolloin sairaseläkkeelle selkänsä vuoksi vaikka olisi halunnut olla työssä, talous romahti huomattavasti hänen eläkkeensä oli paljon pienempi kuin silloinen palkkani, vaikka oli työtä tehnyt koko ikänsä, vaan kun eläkejärjestelmä alkoi 60, luvulla niin hänen aiemmat hankkeensa meni kankkulan kaivoon ja niistä ei ole maksettu mitään, myöskään kela ei maksa, koska nipin napin saa sen että kelan luukuille ei ole asiaa.
Itse olen 10 v nuorempi häntä ja ei tullut mieleenikään että jättäisin hänet, olen pian itsekkin eläkeiässä, suunnittelen sitä ensi kesäksi, ainakin osa-aikaista sen jo olisinkin saanut. Siis 4 hloä taloudessa pieni, eläke ja naisen palkka joka ei ole hääppöinen vieläkään, työ kunnalla, niin eipä siinä ole paljon mahtailtu. Toimeen on tultu, marjat metsästä kerättu, kalat järvestä, vaatteita olen joskus kirppareilta kolunnut kotitarpeisiin, parempiin menoihin ole ostanut laadukkaat vaatteet jotka kestää käytössä ehdolla että pysyy mitoissaan.
Matkustettu on kun on oltu nuukana ja tarjousmatkoja on otettu ja mikä tärkeintä, laitan kaikki ruuat itse, pakastan, jne. ja olen huomannut sen että viisaat valinnat auttavat myös kaupoissa. Asunnosta on tosin vielä velkaa, mutta siitä en ota pulttia voin tämän myydä, kolmea työtä aikanaan että ensimmäinen saatiin ostettua kun mies ei voinut tehdä palkkatyötä.
Että tälleen kyllä se elämä antaa jos ottaakin, pitää miettiä mitkä arvot kellekkin sopii.
En ole vielä kertaakan häntä inhonnut aamupöydässä enkä muutenkaan vaikka joka sentti on melkein laskettava tässä on vielä nuorin poikakin kotona.
yst. elämä on