Helsingin Sanomien teettämä gallup (HS 30.6.2007) osoitti taas kerran, että hyvinvointipalvelujen turvaaminen, sekä köyhyyden ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentäminen ovat kansalaisten mielestä hallituksen tärkeimmät tavoitteet. Samassa lehdessä valtiotieteen tohtori Markku Lehto totesi, että "hyvin toimeentulevien välinpitämättömyys lisääntyy". Omassa lähipiirissäni en tällaista tendenssiä ole huomannut, mutta voin hyvin kuvitella, että on helpompi omaksua välinpitämätön tai jopa tuomitseva asenne syrjäytyneitä kohtaan, jos tarkastelee ns. syrjäytymisilmiötä etäältä ja pinnallisesti. Olisikohan niin, että ilmiön ymmärtäminen vaatii taloustieteen, sosiologian ja jopa psykologian tuntemusta? Tai hieman inhimillisyyttä?
Hyvinvointijärjestelmä on kuitenkin kuulemma kriisissä, ja väestön ikääntyminen ja kansainvälistyminen aiheuttaa muutospaineita. STTK:n "Haasteena huomisen hyvinvointipalvelut" -nimisessä selvityksessä (STTK:n hallitus 19.1.2005) viideltä puolueelta kysyttiin mm. millaisia poliittisia päätöksiä tarvitaan, jotta hyvinvointipalvelut turvataan Suomessa. Vastaukset eivät tuota mitään suurempia yllätyksiä: puolueiden painotukset eroavat jossain määrin toisistaan.
Olisiko kuitenkin yllä mainittujen muutospaineiden lisäksi liikkeellä myös poliittisia yms. voimia, jotka pyrkivät ohjaamaan kehitystä ensisijaisesti omien intressiensä ja maailmankuvansa mukaisesti? Oikeistolla on tapana korostaa yksilön vastuuta, vasemmistolla solidaarisuutta. Mikäli ensimmäisessä tapauksessa tarkoitetaan syrjäytyneiden elämänhallinnan parantamista ja aktiivisuuden lisäämistä, niin annan täyden tukeni. Viittaamalla "yksilön vastuuseen" sekä "kannustavuuden ja palkitsemisen tärkeyteen" yms. on kuitenkin liiankin helppoa jättää huomioimatta, että "yhteiskunnassa pärjääminen" riippuu monesta tekijästä, mm. kasvuympäristön antamista eväistä (esim. arvot ja tavat, elämänhallinta, itsetunto, tieto- ja osaamispohja, jopa jossain määrin terveys). Vanhempien antama taloudellinen avustus yms. ei myöskään ole aivan vähäpätöinen seikka, ja mm. työmarkkinoilla erilaisista verkostoista saattaa olla jonkin asteista hyötyä. Yritystoiminta taas vaatii alkupääoma ja osakemarkkinoilla toimiminen omaa tai lainarahaa. Markkinatalouden mekanismitkaan eivät toimi kaikissa tilanteissa optimaalisesti. Joidenkin "menestymisen" tiellä on enemmän ja suurempia esteitä, osa ylitsepääsemättömiä.
Kirjassaan "The Good Society, The Humane Agenda" amerikkalainen taloustieteen emeritusprofessori J.K. Galbraith toteaa seuraavasti: "If put in sufficiently general terms, the essence of the good socety can be easily stated. It is that every member, regardless of gender, race or ethnic origin, should have access to a rewarding life. Allowance there must be for undoubted differences in aspiration and qualification. Individuals differ in physical and mental facility, commitment and purpose, and from these differences come differences in achievement and economic reward. This is accepted. In the good society, however, achievement may not be limited by factors that are remediable. There must be economic opportunity for all (...). And in preparation for life, the young must have the physical care, the discipline, let no one doubt, and especially the education that will allow them to sieze and exploit that opportunity. No one, from accident of birth or economic circumstance, may be denied these things; if they are not available from parent or family, society must provide effective forms of care and guidance (s. 23). J.K. Galbraith siis korostaa koulutuksen tärkeyttä.
Kokoomuksen Sauli Niinistö taisi YLE:n sympaattisessa Vaunu-ohjelmassa (30.6.2007) todeta jotain sen suuntaista, että joku nostaisi kympillä, joku kahdella kympillä, Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ehkä kolmella kympillä jotain etuutta, mutta tällainen järjestelmä kohtelee aina isoja massoja kaavamaisesti ja aina tarvitaan kuitenkin kolmatta sektoria, joka kykenee täsmäpaikkaukseen.
"Sosiaalibarometri 2004" -julkaisussa, "Hyvinvointipalvelujen tuottajien ajankohtainen tilanne ja näkemys kansalaisten hyvinvoinnista" (Pia Londen, Anne Perälahti, Arto Selkälä, Aki Siltaniemi, Riitta Särkelä), todetaan taas, että "tilanne on kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien kannalta hälyttävä. Jo usean vuoden ajan tilanne on säilynyt lähes muuttumattomana. Samat ihmisryhmät ovat hyvinvoinnin jaossa jääneet osattomiksi. Korjausta ei ole saatu aikaan, vaikka huolestuttava tilanne on tiedostettu. Väistämättä joutuu tekemään johtopäätöksen, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on hylännyt ja unohtanut osan jäsenistään."
Onko osittain kyse siitä, että joidenkin ihmisten syrjäytymistä yms. nähdään valitettavana mutta luonnollisena asiana? Siitä, ettei edes haluta hyvinvointijärjestelmän tapaista turvaverkkoa?
Suomalaisesta näkökulmasta myös seuraava kappale J.K. Galbraithin kirjassa on kiinnostava: "Always present, however, was the basic, the ultimate, dichotomy: capital versus labor. The old dichotomy survives in the public psyche - the residue of its long and ardent history. But in the modern economy and polity the division is very different, and this is so in all economically advanced history. On the one side, there are now the rich, the comfortable endowed and those so aspiring, and on the other the economically less fortunate and the poor, along with the considerable number who, out of social concern or sympathy, seek to speak for them or for a more compassionate world" (s. 7).
Hyvinvointijärjestelmä on kuitenkin kuulemma kriisissä, ja väestön ikääntyminen ja kansainvälistyminen aiheuttaa muutospaineita. STTK:n "Haasteena huomisen hyvinvointipalvelut" -nimisessä selvityksessä (STTK:n hallitus 19.1.2005) viideltä puolueelta kysyttiin mm. millaisia poliittisia päätöksiä tarvitaan, jotta hyvinvointipalvelut turvataan Suomessa. Vastaukset eivät tuota mitään suurempia yllätyksiä: puolueiden painotukset eroavat jossain määrin toisistaan.
Olisiko kuitenkin yllä mainittujen muutospaineiden lisäksi liikkeellä myös poliittisia yms. voimia, jotka pyrkivät ohjaamaan kehitystä ensisijaisesti omien intressiensä ja maailmankuvansa mukaisesti? Oikeistolla on tapana korostaa yksilön vastuuta, vasemmistolla solidaarisuutta. Mikäli ensimmäisessä tapauksessa tarkoitetaan syrjäytyneiden elämänhallinnan parantamista ja aktiivisuuden lisäämistä, niin annan täyden tukeni. Viittaamalla "yksilön vastuuseen" sekä "kannustavuuden ja palkitsemisen tärkeyteen" yms. on kuitenkin liiankin helppoa jättää huomioimatta, että "yhteiskunnassa pärjääminen" riippuu monesta tekijästä, mm. kasvuympäristön antamista eväistä (esim. arvot ja tavat, elämänhallinta, itsetunto, tieto- ja osaamispohja, jopa jossain määrin terveys). Vanhempien antama taloudellinen avustus yms. ei myöskään ole aivan vähäpätöinen seikka, ja mm. työmarkkinoilla erilaisista verkostoista saattaa olla jonkin asteista hyötyä. Yritystoiminta taas vaatii alkupääoma ja osakemarkkinoilla toimiminen omaa tai lainarahaa. Markkinatalouden mekanismitkaan eivät toimi kaikissa tilanteissa optimaalisesti. Joidenkin "menestymisen" tiellä on enemmän ja suurempia esteitä, osa ylitsepääsemättömiä.
Kirjassaan "The Good Society, The Humane Agenda" amerikkalainen taloustieteen emeritusprofessori J.K. Galbraith toteaa seuraavasti: "If put in sufficiently general terms, the essence of the good socety can be easily stated. It is that every member, regardless of gender, race or ethnic origin, should have access to a rewarding life. Allowance there must be for undoubted differences in aspiration and qualification. Individuals differ in physical and mental facility, commitment and purpose, and from these differences come differences in achievement and economic reward. This is accepted. In the good society, however, achievement may not be limited by factors that are remediable. There must be economic opportunity for all (...). And in preparation for life, the young must have the physical care, the discipline, let no one doubt, and especially the education that will allow them to sieze and exploit that opportunity. No one, from accident of birth or economic circumstance, may be denied these things; if they are not available from parent or family, society must provide effective forms of care and guidance (s. 23). J.K. Galbraith siis korostaa koulutuksen tärkeyttä.
Kokoomuksen Sauli Niinistö taisi YLE:n sympaattisessa Vaunu-ohjelmassa (30.6.2007) todeta jotain sen suuntaista, että joku nostaisi kympillä, joku kahdella kympillä, Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ehkä kolmella kympillä jotain etuutta, mutta tällainen järjestelmä kohtelee aina isoja massoja kaavamaisesti ja aina tarvitaan kuitenkin kolmatta sektoria, joka kykenee täsmäpaikkaukseen.
"Sosiaalibarometri 2004" -julkaisussa, "Hyvinvointipalvelujen tuottajien ajankohtainen tilanne ja näkemys kansalaisten hyvinvoinnista" (Pia Londen, Anne Perälahti, Arto Selkälä, Aki Siltaniemi, Riitta Särkelä), todetaan taas, että "tilanne on kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien kannalta hälyttävä. Jo usean vuoden ajan tilanne on säilynyt lähes muuttumattomana. Samat ihmisryhmät ovat hyvinvoinnin jaossa jääneet osattomiksi. Korjausta ei ole saatu aikaan, vaikka huolestuttava tilanne on tiedostettu. Väistämättä joutuu tekemään johtopäätöksen, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on hylännyt ja unohtanut osan jäsenistään."
Onko osittain kyse siitä, että joidenkin ihmisten syrjäytymistä yms. nähdään valitettavana mutta luonnollisena asiana? Siitä, ettei edes haluta hyvinvointijärjestelmän tapaista turvaverkkoa?
Suomalaisesta näkökulmasta myös seuraava kappale J.K. Galbraithin kirjassa on kiinnostava: "Always present, however, was the basic, the ultimate, dichotomy: capital versus labor. The old dichotomy survives in the public psyche - the residue of its long and ardent history. But in the modern economy and polity the division is very different, and this is so in all economically advanced history. On the one side, there are now the rich, the comfortable endowed and those so aspiring, and on the other the economically less fortunate and the poor, along with the considerable number who, out of social concern or sympathy, seek to speak for them or for a more compassionate world" (s. 7).
Vastaukset 7
Vanhimmat
päivänselvää: Kaikkia ei voi auttaa ja kaikki ei halua apua. Piste.
jo pitemmän aikaa.
Työttömyyttä
lisättiin turhaan
"Anu Kantola näki eliitin asettuneen "yhteisen järjen nimissä" kannattamaan julkisen sektorin karsimista. Se näki työttömyyden positiivisessa valossa tehokkuuden lisääjänä. Samalla päättäjät siirtyivät uuteen ajatteluun, jossa hyvinvointiajattelun ja tasa-arvon ajatukset korvasi yhteiskunnassa markkinoiden ylläpitämä kuri."
"- Eliitti löytää yhtenäisen linjan, jossa laman ongelmat, kuten leikkaukset ja työttömyys, eivät nouse tärkeiksi ongelmiksi eivätkä näin jäsenny poliittisessa järjestelmässä julkisiksi ongelmiksi. Puoluepoliittiset erot ja intressit korvautuvat yhteisen edun nimissä esitetyllä ohjauspuheella"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/vr-lamapolitiikka-synnytti-leipjonot.html
Emu välittää
uudet säännöt
"Esko Ahon porvarihallituksen aikana vasemmisto-oppositio väitti, että laman varjolla tehdään leikkauksia, joilla murennetaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustaa. Hallitukseen noustuaan vasemmisto alkoi toteuttaa käännettä, jolla Suomea etäännytettiin pohjoismaisesta mallista ja lähennettiin kohti keskieurooppalaista."
Kansanvakuutuksen ajatusta on heikennetty ja sosiaaliturvasta on entistä enemmän tehty vain ansioiden vakuuttamista. Kysymys ei ollut niinkään lamasta, vaan siirtymisestä hyvinvointivaltion laajenemisen jälkeiseen aikaan"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/sosiaalipolitiikan-suunnan-muutos-1990.html
"Hyvinvointivaltio"
Poliittinen eliitti ei enää
tunne koko sanaa
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/08/hyvinvointivaltion-purkaminen-on.html
Moi Sulle!
Olen samaa mieltä siis niistä kohdista jotka ymmärrän eli kotimaiset.
Aikoinaan ei katsottu tytön tarvitsevan koulutusta.Olen yksi niistä tytteleistä.Koin silloin jo (12v.) että omalla kohdallani ainoa tie köyhyydestä ulos olisi kouluttautuminen vaan sehän oli turhuutta tietenkin.
Yritin lainaa 16v. pankista. Johtaja kattoi ja sanoi: voi voi kun olet kasvattina ei ole vanhempia takaamassa eikä omaisuutta mitään ei voida antaa lainaa.
No yritin piian palkasta säästää. Sain kokoon puolet puolen vuoden kansanopiston maksusta ja kävin myös sen opiston josta arvelin pääseväni jatkamaan.
En päässyt. Maksusta jäi puuttumaan ja niinpä takaisin piiaksi.
Lasskin miten kauan pitäisi tehdä piikohommaa kunnes saisin säästöön kansankorkeakoulurahat ja totesin: parasta haudata koko unelma toistaiseksi.
Ei tuolla jossain korpimaissa ollut muuta kuin opettajalle tms. apulaiseksi ja esim. vapaa-ajalla kouluttautuminen oli mahdottomuus,ei siellä ollut kouluja aikuistuvalle ei rahaa eikä bussiyhteyksiä lähteä sitä kuolua etsimään.
Lähdin sitten työn perässä ja sillä reissulla olen joskin 49v. sairauseläkeläisenä,ei kestänyt fysiikka eikä pää näitä hevosen hommia.
OMAT LAPSENI LÄHTIVÄT OPISKELUN TIELLE,VAAN LOPETTIVAT KESKEN KAIKKI.KUN EI KERRAN HUVITTANUT OPISKELLA, NIIN EI HUVITTANUT.EI LÄHESKÄÄN AINA VANHEMPIEN SYYTÄ,EIKÄ KENENKÄÄN MUUN KUIN ITSENSÄ SYY,JOS EI OLE OPISKELLUT ENEMMÄN KUIN PAKOLLISET OPINNOT.
Ei oikein ole tuota auttamisen henkeä enää kun tietää että rahat menee kaiken maailman maahanmuuttajille. Mauno Koivisto (SDP) minkä teit kun rajat avasit.
Muita suomalaisia auttaisin mielelläni. Mutta jos hyvinvointivaltio muutetaankin hyvinvointiyhteiskunnaksi, jossa hyvinvointiin on oikeutettu kuka tahansa joka tänne jaksaa perseensä raahata, niin ei kiitos!
Minulle tämä on aina hyvinvointivaltio, eli hyvinvointi-Suomi. Kun tämä päätettiin romuttaa niin minun kiinnostukseni loppui sitten siihen.
Ja syitähän aina löytyy, kun oikein etsii ;-) En muuten itse ole demari, ihmettelenpähän vain näitä näkemyksiäsi.
Suomessa on harvinaisen vähän maahanmuuttajia verrattuna muihin läntisen Euroopan maihin ja samalla niin paljon kotimaisia köyhiä ja työttömiä, että selkeästi suurin osa suomalaisten verorahoista menee omien kansalaisten avustamiseen.
Sitä paitsi tällä hetkellä kaikki isot puolueet, Kokoomus etunenässä, nimenomaan haluavat Suomeen lisää maahanmuuttajia paikkaamaan tulevaa työvoimapulaa. Kokoomus luultavasti haluaa maahanmuuttajia erityisesti pitääkseen yllä riittävää tarjontaa työvoimasta, jotta työnantajien ei tarvitse alkaa kilpailla työntekijöistä nostamalla palkkoja. Ulkomaalaiset kun usein tyytyvät huonompiin palkkoihin.
Hyvinvointipalvelujen purkaminen maastamme sen takia, että ne hyödyttävät myös muutamaa ulkomaalaista, on aika paksu selitys välinpitämättömyyteesi.
syy se on silti.
Tässä maassa ei ole yleinen elintaso tehnyt muuta kuin laskenut siitä lähtien kun maahan alkoi tulvia pakolaisia ja muuta paskaväkeä.
Maksa vaan kiltisti minunkin puolestani, minä olen päässyt varhaiseläkkeelle, ei ole pelkoa siitä ettäkö tienaisin enää senttiäkään tämän maahan keplottelevan paskaväen eteen.
Sinä olet juuri oikea tosidemari, sen tuntee siitä että ensin kiistetään ja sen jälkeen tulee niin paksua demaripaskaa että silmistäkin valuu. Selityksiä ja puolivaleita sen eteen miksi täytyy olla demari.
Tästä maasta on tuhottu jotain paljon pahempaa kuin hyvinvointi: tästä maasta on tuhottu isänmaan henki.
Maassa ei ole enää yhtäkään puoluetta joka ajaisi Suomen kansan etuja, Perussuomalaisetkaan eivät lällyydellään vakuuta. Suomalaisilta on oikein perusteellisesti hukkunut se, mitä isänmaa oikein tarkottaa. Ja kun kansalta katoaa olemuksen syvin ydin, ei kansalla ole enää tulevaisuutta.
Mutta ei huolta, näyttää rajojen ulkopuolella ja nykyään myös sisäpuolella olevan riittävästi susia, joille heitteille ajautunut maa varoineen kyllä kelpaa.
Suomen kansa, omien edustajiensa hylkäämä.