Suuri iankaikkisuus

392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Teidän kristittyjen oma elämänne?Tiedetään että se luontokin on kaunista ja ihanaa koska raamatussa niin sanotaan(Ps104)!Mutta taas ihmisen omasta elämästä puhen ollen,niin emmekö ole sitä jo teille julistaneet että tosi kristinusko on elämän filosofiaa!Ensinnäkään ei tule katsoa jokaisen ihmisen,asian tai olemuksen ulkopuolta vaan niitten sisäpuolta.Näin sanoo juuri Jeesuskin ja itse Jumalakin!Toiseksi Jeesus sanoi että autuaat ovat totisesti ne naiset sinä päivänä jotka eivät ole synnyttäneet eivätkä imettäneet!Kolmanneksi hän sanoi että sillä siellä missä sinun aarteesi on,siellä myös on sinun sydämmesikin oleva!Eikö tämmöisillekin todeta vielä tuomion päivänä että aarteita on mutta sinä et niitä ikävä kyllä saa!Neljänneksi emme usko "rakkauteen"sillä haaveita ne on,tieltä eksyneen,kuin yö!Viidenneksi Jumala sanoi Moosekselle antamassa laissa ettei ole lupa käyttää vääriä esim eefa-mittoja eli punnuksia vääristääkseen kurjempien ja alhaisten ihmisten oikeuksia!Kuudenneksi hän sanoi Mooseksen laissa ettei saa opettaa ketään naista huonoille tavoille,(eli turhanpäivänen mustasukkaisuus pois)!Seitsämänneksi on kirjoitettuna että sinua mieletöntä,tänä päivänä sinun sielusi vaaditaan tilille!Siinä jotakin teille seikkailioille eli sokeitten optimistejen joukolle!Kahdeksanneksi sanotaan saarnaajassa että turhuutta auringon alla on tuo teidän vaivannäkönne(työt,remontit j.n.e)!Yhdeksänneksi on kirjoitettuna että Jumala tulee hävittämään tämän maailman,järjen päätelmät eli maailman viisaus on hulluutta Hänen silmissään!Kymmeneksi kunnia kuuluu ainoastaan Jumalalle joten te kunniansankarin etsijät vaan turhaan vaaditte sitä toisilta ihmisiltä!Annamme teidän ymmärtää ettei tosikristitty rakenna koko elämäänsä semmoisen asian varaan joka ei häntä ikuisesti hyödyttäis!Turha pikkumaisuus siis pois keskuudestanne!Sillä luonnollisempaa on ottaa asiat niinkuin ne ovat ja minkään edeltä mainitun pikkumaisuuden takia ei teilläkään ois lupa eroilla!Muistakaa että on kohtuus kaikessa ja että itse luomakuntakin huokaa tuosta teidän tyhmyydestänne!

Äänestä
  • Jos ei olisi rakkautta niin elämässä ei olisi mitään mieltä. Puisevaa tai pahaa elämää. Sitäkö sitten? Ihminen ei ole mitään ilman rakkautta.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Jos ei olisi rakkautta niin elämässä ei olisi mitään mieltä. Puisevaa tai pahaa elämää. Sitäkö sitten? Ihminen ei ole mitään ilman rakkautta.

    Teille että turhuutta auringon alla on tuo teidän tuulten tavoitteleminen!Oli se sitten sama jos ihminen vaikka kiipeis pikkuhiljaa sinne vuorensa huipulle nähdäkseen että turhuutta oli se vaivannäköni!Kuin että joku ryntäis pää eellä suoraan sinne helvettiin!Jumalamme ei ole näet tyytyväinen meidän aikatauluihimme eikä uurastuksiimme vaan ainoastaan siihen että olemme välittäneet lähimmäisistämme!Totisesti tullaan vielä kysymään niiltä vuoren huipun tavoittelijoiltakin että annoitko mitään niille köyhille,kurjille ja yksinäisille uskonveljillesi ja sisarillesi eläessäsi maanpäällä?Se joka tuntee kokonaisuuden,tuntee myöskin päämääränsäkin,ja se joka tuntee itsensä tunnistaa myöskin sen oikean rakastettunsakin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leo Salmela kirjoitti:

http://www.aretalogia.com/iankaikkisuus.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu