Kysyn teiltä?

-tämä asia on uskoville tabu ja on varmasti suuri järkytys jos he huomaavat että heidän oma lapsensa on esim.homo...

-varmasti reaktiot on voimakkaat ja hyväksyminen erittäin vaikeaa...kuten voi olla myös ihan uskomattomassakin perheessä...

Itsestäni tuli homo helluntaiperheessä. Kun se selvisi vanhemmilleni, minua lyötiin ensin Raamatulla ja sitten äitini julisti homouteni "asiaksi josta ei puhuta". Eikä ole puhuttukaan sanaakaan 24 vuoteen. Koko tämän ajan olen itsekseni miettinyt, että mitähän he asiasta oikein itsekseen ajattelevat. Olen ehkä onnekas kun vanhempani ovat sen verran kilttejä ihmisiä, etten saanut kengän kuvaa takapuoleeni silloin murrosikäisenä. Niinkin on joillekin käynyt. Mutta uskoisin että esim helluntailaisperheissä asia yleensä haudataan pikimmiten synkäksi salaisuudeksi. Ajatellaan ehkä että Jumala näin koettelee muiden perheen jäsenien uskoa tms. Asianomainen itse saa sitten tulla toimeen tilanteen kanssa niin kuin kykenee.

ettei ihmisen rakastaminen ole yhtä kuin hänen elämässä olevien asioiden hyväksyminen.

Maailmassa voi useinkin olla niin, että kyetään rakastamaan vain niitä jotka tuntuvat elämäntavoiltaan ja taipumuksiltaan miellyttäviltä, ja joiden kanssa voi olla samaa mieltä asioista, ainakin suurista ja itselle keskeisistä kysymyksistä?

Jumala kehottaa nimenomaan rakastamaan - ei jonakin abstraktiona, teoriana, uskomusmallina jonka mukaisesti täytyy yrittää toimia, vaan läsnäolevana todellisuutena joka on mukana ja antaa apunsa sinne, missä rakkauden tielle on lähdetty - jokaista ihmistä.
Rakastaminen ei kuitenkaan tarkoita niiden asioiden hyväksymistä jotka ymmärretään vääriksi. Ei tietenkään, mitä rakkautta sellainen olisi.

Jos joku kävelee jäällä ja ymmärrät, että edessä on heikko kohta missä jään alla on virtaus ja siinä kohtaa jää varmasti pettää, onko rakkautta sanoa: jatka vaan matkaa, kaikki ok?

Vai ehkä: Varoitan sinua, pysähdy ja mieti asioita uudelleen, kuuntele ja pohdi mitä sinulle sanon, käänny, sillä tie on väärä ja vie sinut tuhoon - mutta - jos et käänny, rakastan sinua joka tapauksessa, rukoilen puolestasi, sinä olet minulle rakas, tärkeä ja arvokas.

Ongelmana tässä lienee, että ne, jotka pitävät homoutta synnynnäisenä ja yhtä luonnollisena suuntautuneisuutena kuin heteroutta, olettavat, että vasta henkilön seksuaalisen suuntautuneisuuden ja seksuaalisten taipumusten hyväksyminen olisi hänen rakastamistaan?

Kristillinen näkökulma lähtee siitä, että heterous on luonnollinen ja Jumalan ihmiselle tarkoittama seksuaalinen suuntautuneisuus. Homoseksuaalisuus on tavalla tai toisella vääristymä. Asiaa ei muuta sekään, jos vääristymän alkusyy ehkä on ennen syntymää tapahtuneissa vaikutteissa, jopa geeneissä. Itse tosin en ole taipuvainen ajattelemaan niin mutta otan huomioon että kun monella tavalla rikkinäisessä ja sairaassa maailmassa elämme, ei ole täysin mahdotonta että (jonkun kohdalla) altistuminen homouteen on tapahtunut jo ennen syntymää ja omia valintoja. Se ei kuitenkaan muuta itse asiaa. Jokainen voi päättää millä tavalla suuntautuneisuuteensa suhtautuu ja - etenkin "kristityn homon" kohdalla - kuinka sitä toteuttaa tai on toteuttamatta.

Uskon Jumalaan joka eheyttää ihmistä luonnottomuudesta ja vääristymistä. Eheyttävän työn ollessa kesken hän auttaa ja opettaa ja rohkaisee elämään homouden kanssa niin, ettei sen vaatimuksia tarvitse noudattaa.
Tämä saattaa tuntua väkivallalta ihmisen omalle persoonalle ja sille mitä hän oikeasti on?
Mutta kokemukseni mukaan ihminen vasta Jumalan yhteydessä löytää itsensä sellaisena joka hän todella on. Ilman Jeesusta ihminen on hukassa myös itseltään, silloin hän on monenlaisten taipumusten ja viettien vietävissä.
Jeesukseen sitoutuminen tuo uuden näkökulman omaan persoonaan, yksilöllisyyteen ja taipumuksiin, jotka suurelta osin ovat kasvun tulosta siinäkin tapauksessa, että altistuminen tietynlaiseen kehitykseen on tapahtunut jo ennen syntymää.

Yhteys Jumalaan ei kasvata ihmistä johonkin puristavaan ja keinotekoiseen muottiin vaan yhä enemmän omaksi aidoksi itsekseen. Siihen liittyy kasvukipuja, joutuessamme toteamaan, että paljon siitä, mitä olemme pitäneet aitona ja toteuttamista vaativana itseytenämme, onkin vääristymää ja rajoittavia sidonnaisuuksia, jotka estävät meitä kasvamasta Jumalan (ja sitä kautta oman itsemme) syvemmässä tuntemisessa. Siellä missä kasvukipuihin suostutaan ja suunta on oikea, syvemmälle Kristuksen tuntemiseen ja antautuneeseen elämään, voidaan myös seksuaalisuuteen liittyvien ahdistusten ja kipujen keskellä kokea Hänen lohdutustaan, armahtavaa ja hyväksyvää rakkauttaan.

Korostan siis ettei ihmisen rakastaminen ja hyväksyminen ole hänen taipumustensa ja tekojensa hyväksymistä.

Joskus uskovaisetkin valitsevat helpomman tien ja käyttäytyvät kuin kristillisyys olisi vain uskonto tiettyine kaavoineen. Kun joku ei usko ja ajattele niin kuin minä, toivotellaan tervemenoa helvettiin ja lyödään ovi kiinni.
Silloin on jotain vialla.

Kokemukseni mukaan juuri yhteys Jumalaan - Jeesuksen sovintotyön kautta - auttaa ja eheyttää meitä vajavaisia kristittyjä rakastamaan toinen toisiamme ja kaikkia ihmisiä silloinkin kun luontaisten mieltymystemme ja/tai kristillisen vakaumuksemme ja raamatuntulkintamme vuoksi emme voi olla yhtä mieltä heidän elämäntapansa ym. kanssa.

Pyysit rehellisiä vastauksia.
Kyllä, todennäköisesti pystyisin rakastamaan lastani.

Tiedän uskovia, jotka ovat oikeasti joutuneet tuollaisiin tilanteisiin. Eräskin uskova perheenisä kertoi minulle, että kun hänen tyttärensä lesbous paljastui hän tunsi asiaa kohtaan niin suurta vastenmielisyyttä ja inhoa, että vastenmielisyys sävytti hänen suhteensa tyttäreen niin ettei hän kerta kaikkiaan kyennyt kohtaamaan tytärtään ilman inhon tunteita. Kuitenkin hän halusi rakastaa tytärtään. Kun viimeisen kerran juttelin hänen kanssaan asiasta, hän kertoi, että välit tyttären kanssa on jokseenkin hyvät ja he voivat nykyään jo keskustella, näistäkin asioista. Vaikka hän edelleen tuntee vastenmielisyyttä tyttären seksuaalista taipumusta kohtaan tuo vastenmielisyys ei sävytä ja leimaa ihmissuhdetta. Voisi siis sanoa, että isä on hyvää matkaa eheytymässä vääristymästä, jonka mukaan ihmistä voi rakastaa ja hänet voi hyväksyä ihmisenä vain silloin, kun pystyy rakastamaan hänen suuntautuneisuuttaan, elämäntapaa, taipumuksiaan.

Henkilökohtaisesti, en ole kaikista asioista samaa mieltä lapseni (nyt jo täysi-ikäinen) kanssa. Hän ei ole uskossa sillä tapaa kuin minä olen ja elää omalla tavallaan. Siitä huolimatta rakastan häntä, myös pyydän Jumalalta apua ja ymmärrystä voidakseni suhtautua häneen pitkämielisesti ja nähdä asioita hänen kannaltaan. Rakastan häntä ja arvostan häntä ihmisenä jolla on oma tahto ja valinnanvapaus.

Henkilökohtainen näkemykseni on, että meidän tulee kunnioittaa ihmisen tahtoa ja valinnanvapautta silloinkin kun emme voi kunnioittaa asioita, jotka hän valitsee.
Olen ymmärtänyt että näin Jumalakin tekee?

Jumalalle ihminen ei ole vain käännytysobjekti, siksi hän ei saisi olla sitä myöskään meille. Ihminen on arvokas ja tärkeä suhtautuu hän sanomaamme ja esittämiimme asioihin millä tavalla tahansa.

Jos puhuminen johtaa tarpeettomiin konflikteihin ja kärjistää ristiriitoja, joskus on viisasta vaieta ja - loputtoman jankuttamisen sijaan - keskittyä muihin kuin niihin erimielisyyttä synnyttäviin keskustelunaiheisiin.
Kristityllähän on aina rukouksen tie. Rukoilla, rukoilla ja vieläkin rukoilla. Anoa läheisilleen mielenmuutosta: kääntymistä Jeesuksen puoleen ja siten parantumisen tielle lähtemistä Hänen seurassa.

Sitä rukoillessaan on hyvä olla avoimin sydämin Jumalan edessä - itse parannettavana ja eheytettävänä. Vaikka se merkitsee kasvukipua. Kun Jumala käsittelee rukoilijan omia motiiveja ja asenteita.

En nyt tiedä mitkä asiat voisisivat olla niitä, joiden tähden lasta ei voisi rakastaa.

Eiköhän jokaisella vanhemmalla ole eroavaisuuksia lapsiinsa nähden ja silti heitä rakastetaan.


Ajattelitko itse, että äiti hylkää lapsensa, jos hän ei miellytä, vai mitä itse tekisit?

Oma lapsi on rakas vaikka olisi hyvinkin puutteellinen tai rairauksienkin runtelema, vain harvat hylkäävät lapsensa olipa sit syyt mitkä tahansa.

Minä en ainaskaan hylkäisi tuon syyn takia.