Äitiin ja äitiin.
Lapsella on oikeus
¨¨¨¨¨¨'
5435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
lapsella on oikeus elämään lähtökohdista riippumatta.
"lapsella on oikeus elämään lähtökohdista riippumatta"
lapsella pitäisi olla oikeus olla syntymättä, köyhään perheeseen
Tulikin juuri mieleeni Elviksen 'In the Ghetto'.
Suomessahan ei vielä olekaan varsinaisesti köyhiä. Meillä ei juurikaan kakaroita nälkään kuole ja playstationin puuttumiseen ei kuole.
Sen sijaan ns. kolmannessa maailmassa pitäisi tosiaan antaa lapselle oikeus olla syntymättä köyhyyteen, nälkään ja kurjuuteen.
Eli parasta kehitysapua olisi rajoittaa kehitrysmaiden tolkutonta syntyvyyttä. Vaikka väkisin.
Kun suuri kansainvaellus lopulta lähtee kunnolla liikkeelle etelän ja idän suunnasta, näemme Euuropan hukkuvan sen aaltoihin. Säilyykö Suomi, pohjoisen sijaintinsa ansiosta? Vai yltääkö vyöry tännekin?
Ei maailma lopu, se vain muuttuu. Eri asia on sitten selviytyykö tämä meidän tapamme elää. Epäilen, ettei.
Länsimainen demokratia on nykyään heikko. Jäämme armotta esimerkiksi islamin jalkoihin.
*heh* Ei sotia voiteta pyytelemällä viholliselta anteeksi...