Helluntailaiset käyvät

raukkamaisesti uskonnonvapauslain turvin.

Eheytysoppi on yritetty pukea tieteellisyyden kaapuun, vaikka Suomessakin tuo peli on paljastettu, eikä "eheyttäjillä" ole enää yliopistoihin asiaa.

Ehetyttäjät, kreationistit ja ID- "tiedemiehet": siinäpä soma joukko pseudotieteilijöitä, joille Raamattu edustaa korkeinta auktoriteettia.
17446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

hellareista. On hellareita jotka ymmärtävät myös tosiasioita. Eikö olekkin ihmeellistä?

Äänestä
  • Harmillista, että enemmistö ei kuitenkaan ymmärrä tosiasioita.

    Äänestä

  • helluntailiike näyttää patavanhoilliselta menneisyyden jäänteeltä. Varmaan rivihelluntailaisissa ja johtajissakin on järkeviä ja avarakatseisia henkilöitä. He vaan eivät saa tai uskalla tuoda näkökantojaan julkisuuteen. Kuuliaisuus kun on uskovan suurimpia hyveitä.

    Muslimitkin mielletään Suomessa varsin yleisesti terroristeiksi. Tällä palstalla ei ole näkynyt ainoaakaan islamiin myönteisesti suhtautuvaa kirjoitusta. Kielteisiä kyllä sitäkin enemmän.
    Et kai usko, että kaikki muslimit pitävät pommeja vaatteittensa alla?

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Harmillista, että enemmistö ei kuitenkaan ymmärrä tosiasioita.

    ymmärtämään tosiasioita.

    Äänestä

  • niin, että ulospäin kirjoitti:

    helluntailiike näyttää patavanhoilliselta menneisyyden jäänteeltä. Varmaan rivihelluntailaisissa ja johtajissakin on järkeviä ja avarakatseisia henkilöitä. He vaan eivät saa tai uskalla tuoda näkökantojaan julkisuuteen. Kuuliaisuus kun on uskovan suurimpia hyveitä.

    Muslimitkin mielletään Suomessa varsin yleisesti terroristeiksi. Tällä palstalla ei ole näkynyt ainoaakaan islamiin myönteisesti suhtautuvaa kirjoitusta. Kielteisiä kyllä sitäkin enemmän.
    Et kai usko, että kaikki muslimit pitävät pommeja vaatteittensa alla?

    usko, että jokainen muslimi kantaa pommeja puseronsa alla. Suhteessa pommin kantajiin ja muslimiväestöön, se on kai vähemmän kuin promillen luokkaa, joka kantelee pommeja housuissaan.

    Äänestä

kaikkia uskonnon ääriaineksia yhdistää typeryys

Äänestä
  • liekö aivorustinki ääriaineksissa eri tavalla värkätty?

    Äänestä

  • Pakanain-Huuto kirjoitti:

    liekö aivorustinki ääriaineksissa eri tavalla värkätty?

    että, ääriainekset turvautuvat aina aseisiin.

    suullisiin tai räjähtäviin

    Äänestä

  • onkohan Jumalan Tahtoa kirjoitti:

    että, ääriainekset turvautuvat aina aseisiin.

    suullisiin tai räjähtäviin

    oikein hoksasit. Aseena toimii Jumalan tai Allahin sana, joka on valikoidusti noukittu Raamatusta tai Koraanista.

    Mutta taitaapa olla niin, että ääriaineksilla päämäärä pyhittää keinot.
    Eipä juuri vaikuta Jumalan Tahdolta tai tiedä häntä.

    Äänestä

  • Pakanain-Huuto kirjoitti:

    oikein hoksasit. Aseena toimii Jumalan tai Allahin sana, joka on valikoidusti noukittu Raamatusta tai Koraanista.

    Mutta taitaapa olla niin, että ääriaineksilla päämäärä pyhittää keinot.
    Eipä juuri vaikuta Jumalan Tahdolta tai tiedä häntä.

    ääriainekset eivät ole pyyteettömiä, vaan he ottavat Jumalan vallan, siis turpaan tulee,
    vaikka Jeesus runoili ainakin Raamatussa ihan muuta. Jeesusta kaivattaisiin pysäyttämään tämä
    fundamentalistinen rintama. Kaivataan ihmettä

    Äänestä

  • toi Jeesus kirjoitti:

    ääriainekset eivät ole pyyteettömiä, vaan he ottavat Jumalan vallan, siis turpaan tulee,
    vaikka Jeesus runoili ainakin Raamatussa ihan muuta. Jeesusta kaivattaisiin pysäyttämään tämä
    fundamentalistinen rintama. Kaivataan ihmettä

    ollut ensimmäisiä ihmisiä, joka alkoi puhua lähimmäisen rakkaudesta? Sehän oli uutta sen aikaisessa maailmassa, jo sanana.

    Äänestä

  • Pakanain-Huuto kirjoitti:

    ollut ensimmäisiä ihmisiä, joka alkoi puhua lähimmäisen rakkaudesta? Sehän oli uutta sen aikaisessa maailmassa, jo sanana.

    Jeesus oli aika teräväpäinen mies hakeutuessaan syntisten joukkoon. Heidän joukkoon jotka olivat vailla rakkautta. Oli muuten miehiä opetuslapsina
    kaiken lisäksi. Uskon että rakkaus on universaali voima, mikä ei katso sukupuolta.
    Valokaan ei valikoi. Olen itse nainen ja heterofoninen toistoltani

    Äänestä

  • oppi talteen kirjoitti:

    käsittääkseni jakoi pyyteetöntä rakkautta, mutta olihan hänelläkin ehtonsa kuka pääsee Isän luokse.

    Mutta noin ihmisenä Jeesus oli aikamoinen sananjulistaja eikä kaihtanut hakeutua syntisten joukkoon. Hänellä ei ollut ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan, meni sinne missä tarvittiin Häntä.

    Sitä samaa voisivat uskovat julistaa enemmän, mutta kai sekin asia jää uskosta osattomien tehtäväksi...

    rakkaudessa ollaan vapaita, kiitos hyvistä mielipiteistä. Hyvää yötä. Ymmärsit asiat
    samalla tavalla.

    Äänestä

  • näinninnkkäin kirjoitti:

    rakkaudessa ollaan vapaita, kiitos hyvistä mielipiteistä. Hyvää yötä. Ymmärsit asiat
    samalla tavalla.

    Oli mukava jutella.

    Äänestä

Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä.
AAMEN.

Äänestä
  • miten Jumala erotta syntisen ihmisen ja ihmisen, joka tekee syntiä. Eivätkö ole samoja asioiata?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

homoja vastaan kirjoitti:

raukkamaisesti uskonnonvapauslain turvin.

Eheytysoppi on yritetty pukea tieteellisyyden kaapuun, vaikka Suomessakin tuo peli on paljastettu, eikä "eheyttäjillä" ole enää yliopistoihin asiaa.

Ehetyttäjät, kreationistit ja ID- "tiedemiehet": siinäpä soma joukko pseudotieteilijöitä, joille Raamattu edustaa korkeinta auktoriteettia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu