Eutanasia ja abortti.
Näistä asioista kun puhutaan on turha sotkea mukaan mitään uskontoihin liittyvää.
Suomessa on uskonnonvapaus, jokainen voi uskoa mihin haluaa.
Eutanasia ja abortti koskettaa jokaista ihmistä jollain tavalla jossain elämän vaiheessa.
Ja ne ovat henkilökohtaisia asioita, jokainen saakoon päättää niistä itse.
Jos on mieleltään niin sairas ettei pysty päättämään, niin kärsiköön.
Se on luonnon normaali kulku, ei kaikkia voi auttaa ja pelastaa.
Mutta te uskovaiset älkää puuttuko tähän keskusteluun, jos ette voi osallistua puhtain mielin sotkematta mukaan uskonnon tuomia vaikutteita.
Eutanasia pitäisi sallia kaikin tavoin.
Väitteeni perustuu siihen että kaikkea turhaa kipua ja tuskaa pitää vähentää tässä maailmassa.
Abortti on jo sallittu ja näin se pitää ollakin.
Se vain on niin että ihmiset ovat aina saanneet päättää jälkipolvien tekemisestä.
Abortti pitäisi viedä vain vielä pitemmälle.
Olisi mahdollisuus lopettaa jo syntynyt lapsi.
Jos havaitaan siinä sellainen vika jota ei olla voitu havaita kohdussa ja jota eivät lapsen vanhemmat hyväksy.
Väitteeni perustuu siihen että lapsen älyllinen elämä alkaa paljon jälkeen syntymän.
Vai kuinka pitkälle voit itse sanoa muistavasi.
Muistatko kuinka ensikerran äitisi tai isäsi puhui sinulle jne...
Ihminen on vauvana vain refleksien ohjaama biologinen/fysiologinen olento.
Näistä asioista kun puhutaan on turha sotkea mukaan mitään uskontoihin liittyvää.
Suomessa on uskonnonvapaus, jokainen voi uskoa mihin haluaa.
Eutanasia ja abortti koskettaa jokaista ihmistä jollain tavalla jossain elämän vaiheessa.
Ja ne ovat henkilökohtaisia asioita, jokainen saakoon päättää niistä itse.
Jos on mieleltään niin sairas ettei pysty päättämään, niin kärsiköön.
Se on luonnon normaali kulku, ei kaikkia voi auttaa ja pelastaa.
Mutta te uskovaiset älkää puuttuko tähän keskusteluun, jos ette voi osallistua puhtain mielin sotkematta mukaan uskonnon tuomia vaikutteita.
Eutanasia pitäisi sallia kaikin tavoin.
Väitteeni perustuu siihen että kaikkea turhaa kipua ja tuskaa pitää vähentää tässä maailmassa.
Abortti on jo sallittu ja näin se pitää ollakin.
Se vain on niin että ihmiset ovat aina saanneet päättää jälkipolvien tekemisestä.
Abortti pitäisi viedä vain vielä pitemmälle.
Olisi mahdollisuus lopettaa jo syntynyt lapsi.
Jos havaitaan siinä sellainen vika jota ei olla voitu havaita kohdussa ja jota eivät lapsen vanhemmat hyväksy.
Väitteeni perustuu siihen että lapsen älyllinen elämä alkaa paljon jälkeen syntymän.
Vai kuinka pitkälle voit itse sanoa muistavasi.
Muistatko kuinka ensikerran äitisi tai isäsi puhui sinulle jne...
Ihminen on vauvana vain refleksien ohjaama biologinen/fysiologinen olento.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Eutanasian sallin itsemurhan kanssa tietyin ehdoin. Jos ihmisellä oikeasti menee kaikki päin persettä eikä toivoa ole, niin sallin toiselle armokuoleman. Olettaen myös henkilöllä olevan psyykkisestikin hieman asiat pääkopassa sekaisin.
Aborttien määrää jokainen maa saa säännöstellä itse. Esim. Kiinassa pidän itse aborttia pakollisena, mutta Suomessa en antaisi lupaa kenelle tahansa henkilölle. Abortin sallin täällä vain, jos on joutunut raiskauksen uhriksi tai lapsi vaikuttaisi hyvin negatiivisesti vanhempiinsa.
En kuitenkaan kannata sinun kanssasi näkemystä, että lapsen voisi lopettaa syntymisen jälkeenkin. Olen silti samaa mieltä, ettei vastasyntyneellä lapsella ole tietoisuutta. Vastasyntyneellä ihmisellä on oikeus elää ja tehdä tulevaisuudessa oman osuutensa yhteiskunnassa. Syntymätön lapsi ei ole tullut osaksi yhteiskuntaa.
Ps. Suomessa ei ole uskonnonvapautta lapsille.
Onhan syntymättömään panostettu toisaalta yhteiskunnan varoja esim. tarjoamalla neuvolapalveluja äidille. Tosin onhan kohdussa oleva lapsi tavallaan loinen.
minä ja monet muutkin ovat tehneet
hoitotestamentin. ei ole kyse eutanasiasta
tai uskonnollisista ajatuksista.
minulle siinä on kyse siitä ettei minua
pidetä sairaalan pedillä koneilla "hengissä"
liekö tämä väärin?
"Abortin sallin täällä vain, jos on joutunut raiskauksen uhriksi tai lapsi vaikuttaisi hyvin negatiivisesti vanhempiinsa. "
Uskallan väittää että lapsi jonka ei haluta syntyvän, raskaus jonka halutaan päättyvän mahdollisimman nopeasti kuin sitä ei olisi ollutkaan, (eli käytännössä raskauden keskeytyksellä) vaikuttaa hyvin negatiivisesti vanhempiinsa. :D
Ketään ei saa pakottaa jatkamaan raskautta jota ei haluta jatkaa, ketään ei saa pakottaa tekemään lasta jota ei halua tehdä. Pidemmälle vietynä, ketään ei saisi myöskään pakottaa vanhemmaksi, ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana myös lapsen isällä, jos tämä ei raskautta halua, pitäisi olla oikeus sanoutua irti raskaudesta, kaikista oikeuksista ja velvollisuuksista tulevaa lasta kohtaan.
Vanhemmuuden tulee olla haluttua ja vapaaehtoista, ei mikään pakko tai rangaistus.
***
ehkäisykeinoja kuin abortti. Nämä keinot ovat paljon helpompia ja halvempia ( vaikkei se abortti kovinkaan kallis kuitenkaan ole ).
Ehkäisykeinoksi etsiessä aborttia ihminen hakee apua yhteiskunnalta, vaikka hän olisi voinut estää raskauden itse. Pidän tuota eräänlaisena uusavuttomuuden muotona. Yhteiskunta ei pysy pystyssä, jos yhteiskunnalta pyydetään enemmän kuin annetaan. Lisääntynyt uusavuttomuus on lisäksi aina huono asia ihmiskunnalle, vaikka se koskisi mitä tahansa.
Eräs esimerkki haitoista. Jos siis aborttia aletaan mainostamaan ehkäisykeinoista parhaimmaksi, sen käyttö saattaa tulevaisuudessa lisääntyä paljon. Tuon seurauksesta yksinkertaisten ehkäisyvälineiden tuotanto saattaa laskea. Media tekee asiasta seksi "in" asian ja varsinkin nuorille ihmisille. Seksi nuorten keskuudessa lisääntyy vuosittain. Nuorille abortti vaihtoehtona ei taas ole hyvä ehkäisykeino. Nuorella iällä abortti voi vaikuttaa kykyyn saada lapsia myöhemmällä iällä.
Lapsi äidin kohdussa ei ole todellakaan mikään loinen. Loiseliöhän olisi vieras eliö.
No niin, todellisuuscheck. Yli puolet aborteista tehdään pettäneen ehkäisyn seurauksena, muistathan kun sinulle terveystiedon tunnilla kerrottiin että mikään ehkäisy ei ole satavarma? Se on ihan totta.
Abortti ei ole raskauden ehkäisykeino, vaan alkaneen raskauden keskeytys.
Tosiasia on että liian moni jättää ehkäisyn käyttämättä, se on vastuutonta ja typerää. Mutta hei, "eihän minulle käy mitään, tämä on vaan tää yksi kerta". Raskauden ehkäiseminen on ensisijaista raskauden keskeyttämistä vastaan sekä fyysisistä että psyykkisistä syistä.
Aborttioikeuden olemassaolo ei ole kannustin sen käyttöön, niinkuin ei pitäisikään olla. Millä perusteella sinä vastustat aborttioikeuden olemassaoloa, onko lapsen synnyttäminen oikea rangaistus vastuuttomasta seksin harrastamisesta?
***
"Aborttioikeuden olemassaolo ei ole kannustin sen käyttöön, niinkuin ei pitäisikään olla. Millä perusteella sinä vastustat aborttioikeuden olemassaoloa, onko lapsen synnyttäminen oikea rangaistus vastuuttomasta seksin harrastamisesta?"
Nii-in. Aborttioikeus ei ole kannustin, mutta minkäs sinä teet, kun se kuitenkin näköjään kannustaa enemmän irtonaisiin suhteisiin ja huolettomaan seksiin.
Mikäs sitten olisi parempi rangaistus, vastuuttomasta seksin harrastamisesta, kuin lapsen syntymä?
Itse kyllä olen sitä mieltä, jokaisessa asiassa, että vastuunsa on kannettava, jos kerran tietoisesti lähtee tekemään jotain.
Ja toisekseen, uskovaisena naisena olenkin sitä perinteistä mieltä, että lapset ovat Herran lahja.
Ainoa asia, mitä en hyväksy, on raiskauksen uhrit ja sen tuomat raskaudet.
Muissa tapauksissa, hillitkööt himojaan, tai ottakoot sitten vastuun seurauksista, eikä vain "hoidella päiväjärjestyksestä"-tyyliin, huolettomasti.
En ole kuitenkaan vieläkään täysin samaa mieltä abortista kanssasi.
eli jos lapsia ei (enää) halua, ei seksiä saa harrastaa.
Itse olen tosiaan sitä ietä ettei lapsi saa koskaan olla rangaistus vanhemmilleen. Harmillista että katsot sen olevan vielä oikein sopiva rangaistus. Hmmh... lisääntymisvietti, sen ilmentyminen seksuaalisena haluna on ihmisolennolla niin voimkas että sen hallitsemisen edellyttäminen on vain... noh, typerää. Se ei toimi, toivoit sitä kuinka paljon vain. Olisihan se hienoa jos kaikki olisivat vastuullisia ja kaikkea mutta hei, ne ovat ihmisiä.
Suoraan sanottuna tuo uskovaistausta ei nyt tullut ihan yllätyksenä kun tuollaisia ladellaan.
"Nii-in. Aborttioikeus ei ole kannustin, mutta minkäs sinä teet, kun se kuitenkin näköjään kannustaa enemmän irtonaisiin suhteisiin ja huolettomaan seksiin. "
Kysymys; mistä sinä päättelet näin? Vedätkö jostakin johtopäätöksiä siihen suuntaan että jos aborttioikeutta ei olisi, ihmiset kasvattaisivat yhtäkkiä vastuullisuuden pollaansa?? Katsohan maita joissa abortti on kielletty, mitä siellä tehdään? Eletään täsmälleen samalla tavoin, noh, paitsi että naisen asema on heikompi ja keskenmenot hankitaan sitten hengenvaarallsiesti itse tai puoskarilla.
Mikäs sen mukavampaa.
***
"eli jos lapsia ei (enää) halua, ei seksiä saa harrastaa."
En ole sanonut, että ei seksiä saa harrastaa. Seksi ei ole pelkästään maahan istuttavaa siementä.
Ikävää, jos ymmärsit väärin.
Mutta kuten itsekin totesit, paljon on tyhmää sakkia, jotka eivät halua käyttää ehkäisyvälineitä.
Sitten ollaankin yks kaks, tilanteessa, jota kuitenkaan ei haluta.
Ja sitten ei kuin vain lekurille hoitamaan päiväjärjestyksestä pois- tyyliin.
Kyllä ihmisen aseenteeseen on oikeasti puututtava.
Avaa silmäsi! Kyllä ympärillä näkee jo katukuvassa tosi vapaita- ja irtosuhteita paljonkin. Onhan siihen tietty monta syytä, mutta kyllä abortti kannustimena tulee lisäämään vapaata seksiä varmasti.
Miehet ei halua käyttää kondomeja, no, abortti-kannustin vapauttaa heidät vastuuntunnosta.
Myöhemmin tuollainen rienaaminen johtaa ihmisen tuhoon, kun vastuuntunto häviää pikkuhiljaa.
Pointini oli siis selkeä, seksiä saa harrastaa, kunhan tietää vastuunsa, mihin sitten ryhtyykin.
"Katsohan maita joissa abortti on kielletty, mitä siellä tehdään? Eletään täsmälleen samalla tavoin,"
No, abortillako se sitten ehkäistään, kun ihminen ei halua ottaa vastuuta muulla tavoin.?
Tuolla menttaliteetillä voi näköjään sallia muutakin, mitä ei ihminen suostu korjaamaan, kuin läpi sormien katsomalla. Huumeet sallittava, kun niitä ei kerran kuriin saa ja murhamiehet saa hillua vapaana, kun ei kerran kuriin saa. ( sama rikollinen tekee useasti.)
Ja mitä sitä suotta Kieltämään pontikan myyntiäkään, kun sitä myydään kuitenkin. !
ihmisen oma asenne asioihin ratkaisee käytöksen. Ja sinun asenne on aika kannustava holtittomuuteen.
Tehkää minun puolesta, mitä lystäätte, niin minäkin teen. Mutta ero onkin siinä, että minä ainakin otan vastuun tietoisesti tekemisistäni, enkä kannusta asiaan, minkä en usko tuovan parannuskeinoa.
Ajattelusi on nyt hiukan lyhytnäköistä.
Jos seksin harrastaminen on mielestäsi luvallista kun "tiedostaa vastuunsa", mitä se tarkoittaa? Sitä että ymmärretään että käytetty ehkäisy saattaa pettää, mutta otetaan ristki? Vai ymmärretään että se voi pettää eikä oteta riskiä? Eikö tulos ole aivan sama kuin kärjistettynä ilmaisin, jos ei oel valmis rinskinottoon, siihe että raskaus alkaa, jos ei oel valmis lapsen tuloon, ei silloin seksiä voi harrastaa. Ehkäisy ei ole varmaa, vain lähes varmaa.
Ymmärrän huolesi varsin hyvin, välinpitämätöntä asennetta löytyy. Siihen avain on valistus, valistus ja kasvatus, eivät kielto- ja pakkokeinot, ei pakkosynnytys eikä pakkovanhemmuus.
Abortti ei kenestäkään ole hieno ja hyvä asia, hyvä asia on se että lapsia ei ole pakko tehdä seurauksena seksistä. Nainen ei ole pelkkä lisääntyjä, vaan voi myös valita lapsettomuuden, tai sen milloin lapsi ei enää halua synnyttää. Tiesithän että edes sterilisaatio ei ole varma?
Varmin ehkäisy on tällä hetkellä kai sterilisaatio, hormonikierukan aknssa tasoissa, noin 0,2 raskautta sataa käyttäjävuotta kohden. Tarkoittaen sitä että kun viien vuoden ajan kaksikymmentä naista käyttää jompaakumpaa noista, tuloksena on 0,2 raskautta. Eli kun 5 vuoden ajan kaksisataa naista käyttää noita, tuloksena on 2 raskautta. Nyt, laske montako hedelmällisessä iässä olevaa naista Suomessa on..? Tarkimmallakin ehkäisyllä noita vahinkoraskauksia tulee.
Tavoitehan tottakai olisie ttä nuo olisivat ne ainoat alkaneet vahinkoraskaudet. Se on kaikkien toive. Päästäänö siihen pakottamalla jo valmiiksi ehkäisystä välinpitämättömät ihmiset lisääntymään?
***
ohoh. Önf. Wau. Nooh... osaatko määritellä kantasi, mitä mieltä olet abortista nyt? Kenelle sallisit sen jos sinulta kysyttäisiin? Tämä on ikuisuuskysymys :D mutta hemmetin hyvä sellainen koska niin moni ihminen on aiheesta niiiin montaa mieltä ja kaikelle löytyy perustelut :D
***
Kyllä ihan asiaa osittain puhut.
"Tarkimmallakin ehkäisyllä noita vahinkoraskauksia tulee.
Tavoitehan tottakai olisie ttä nuo olisivat ne ainoat alkaneet vahinkoraskaudet. Se on kaikkien toive."
"jos ei oel valmis lapsen tuloon, ei silloin seksiä voi harrastaa. Ehkäisy ei ole varmaa, vain lähes varmaa."
Mutta en salli aborttia kuitenkaan yleiseen käyttöön. Se on mielestäni holtitonta.
Käytännössä pitäisi siis olla jokin mahdollisuus toteen näyttää, että ehkäisyä on käytetty, että kyseessä on vahinko.
Muussa tapauksessa, sehän vain ruokkii ihmisiä, jotka ei edes yritä ehkäistä.
Pakottaisit siis vanhemmuuteen sellaisia ihmisiä jotka eivät osaa ajatella edes niin pitkälle että ottaisivat raskauden mahdollisuuden huomioon. Pakottaisit vanhemmiksi juuri ne joilla siihen kaikkein todennäköisimmin eväitä ei ole. Miksi?
Jos seuraavaksi sanot että "voihan lapsen antaa adoptioon jos ei tahdo pitää", pyydän saada muistuttaa miten fyysisesti ja psyykkisesti raskas kokemus lapsen kantaminen ja synnyttäminen on, siitä luopumisesta puhumattakaan. Vaikak lasta ei kunka tahdo, hormonit saavat synnyttäjän sihen kiintymään, kaikki fyysiset ja psyykkiset muutokset jäävät pysyviksi vaikka lasta ei olisikaan. Synnyttänyt nainen on aina ja ikuisesti äiti.
Ja tuo vielä pakotettuna. *puistatus* itse en kykene olemaan niin julma. Minusta lapsen tulee aina olla lahja, ei rangaistus. Jo pelkästään lapsen edun vuoksi!
***
"Jos seuraavaksi sanot että "voihan lapsen antaa adoptioon jos ei tahdo pitää",
Äläs kuule pistä sanoja suuhun. Mikäs olet sanomaan, sitä, mitä minä muka sanon?
"Pakottaisit siis vanhemmuuteen sellaisia ihmisiä jotka eivät osaa ajatella edes niin pitkälle että ottaisivat raskauden mahdollisuuden huomioon. Pakottaisit vanhemmiksi juuri ne joilla siihen kaikkein todennäköisimmin eväitä ei ole. Miksi?"
Ensinnäkin, en pakottaisi vanhemmuuteen, mutta olenkin jo esittänyt kysymyksiä, mihin itse et vastaa, että mikähän se voisi olla muu ratkaisu siihen, kuin antaa holtittomuudelle vallan?
Miksi kysyt edes, että miksi? Sillä olenhan jo sanonut kantani aika selkeästi. En omaksu tuollaista holtitonta asennetta, joka hyväksyy ja ruokkii holtitonta käytöstä.
Menttaliteettisi ei vain kanna nenää pitemmälle katsottuna hedelmää.
"itse en kykene olemaan niin julma.Minusta lapsen tulee aina olla lahja, ei rangaistus. Jo pelkästään lapsen edun vuoksi!"
Mutta olisit kuitenkin niin julma, että tappaisit viattoman lapsi raukan. ja jos kerran lapsi on sinun mielestä lahja, niin miksi se pitää sitten torjua ja tuhota? Outoa ajattelua...
Niinkuin tämän ketjun aloittajakin ehdotti jo niin julmaa, että lapsi voisi lopettaa jo synnytyksen jälkeen.
hohhoijakkaa...
...moista aikonut sanoa, pyydän anteeksi. Niin se keskustelu yleensä tässä aiheessa menee, se on seuraava ikäänkuin looginen väite :D hienoa ettet lähde ihan noin pitkälle menemään.
Kuten jo kerroinkin, holtiton käytös pitäisi saada loppumaan, erroin myös miten itse sen tekisin. Valistus, valistus ja aksvatus. Seksin ei pidä olla jotain likaista ja inhottavaa josta tuele syyllinen olo, vaan normaali osa nuoren aikuisen ja vanhemman elämää, johon täysin itsestäänselvänä osana kuuluu myös mahdollisimman tehokas ehkäisy jota käytetään joka kerta. Käytännössä tätä ei tule tapahtumaan, mutta ainahan voi yrittää, eikö?
Kysymykseesi olen siis jo vastannut useamman kerran. Tuota ns. holtitonta käytöstä tuskin suvaitsee kukaan muukaan, mutta jokainen ihminen luulee olevansa jotenkin erityinen, eihän hänelle tapahdu mitään pahaa. Kunnes tapahtuu. Se kuuluu myös ihmisluontoon ja sen kanssa täytyy elää vaikka ei siitä pitäisikään. Yhtä mieltä? Aina omalla kohdallaan voi toimia niinkun katsoo oikeaksi, meidän molempien tapauksessa ilmeisesti käyttäen tehokasta ehkäisyä ja olemalla holtillinen :D
"Menttaliteettisi ei vain kanna nenää pitemmälle katsottuna hedelmää. "
Mentaliteettini? Se että tosiasioille ei voi mitään, mutta niitä voi silti yrittää parantaa? Minusta se on yvin hedelmällistä ja pelastaa turhalta haihattelulta.
"Mutta olisit kuitenkin niin julma, että tappaisit viattoman lapsi raukan"
Kuka nyt pistää sanoja kenen suuhun? En itse usko kykeneväni aborttia tekemään, mutta koska lapsilukumme on täynnä, en tiedä vielä mitä tekisin jos vahinko sattuisi. Toivottavasti ei koskaan satu mutta jos sattuu, harkitsemme myös aborttia. "viaton lapsiraukka" on minun mielestäni olemassa vasta siinä vaiheessa kun riskialttein aika on ohitse eli sikiö suuremmalla todennäköisyydellä selviää loppuun saakka, ja oiekastaan ihmisyksilönä se on minulle todellinen vasta kun se alkaa ottaa vastaan informaatiota itsensä ulkopuolelta ja reagoida siihen, eli suurin piirtein raskauden viimeisellä kolmanneksella. Siihen saakka näen sen potentiaalisena ihmisenä, mutta en valmiina ihmisenä, en viattomana lapsiraukkana vaan sikiönä josta saattaa tulla ihminen.
"ja jos kerran lapsi on sinun mielestä lahja, niin miksi se pitää sitten torjua ja tuhota?"
Miten niin pitää? Lapsen tulisi olla vanhemmilleen toivottu lahja, mutta jos se ei sitä ole, on huomattavasti parempi keskeyttää raskaus aivan alkumetreillä kuin pakon edessä tehdä lapsi josta on kaikille osapuolille vain vahinkoa. Se ei ole alpselle ihmisarvoinen kohtalo ja minusta syntyvä lapsi ansaitsee olla rakastettu.
Syntyneen lapsen surmaaminen on minusta taas jo hyvin hyvin väärin, minä tosiaan näen sen ihmisyyden hiukan eri tavalla kuin aloittaja.
***
No, nyt ollaan ainakin tasoissa, niin sanojen suuhun pistämisellä ja näkökantojen vaihdoksella.
=)
Noin yleisesti sanottuna, emme voi muuttaa kuin omaa käytöstä.
Yhteenvetona sanon, että asiasta ollaan samaa mieltä, mutta erinäkökannan puolelta.
Haluaisin tuoda keskusteluun oman kokemukseni asiasta. Tullessani raskaaksi olin pahassa huumekoukussa - käytin suonensisäisiä huumeita (lähinnä amfetamiinia). Silloinen elämäntilanteeni oli se, etten pahemmin välittänyt ehkäisystä, koska
en tiennyt edes, olenko hengissä seuraavana päivänä.
Olin siis 11. viikolla raskaana, kun jouduin pohtimaan kysymystä abortista. Kaikki lähelläni olevani ihmiset painostivat minua aborttiin, samoin
Huumehoitoyksiköiden lääkärit, koska ei ollut tiedossa, missä kunnossa vauva syntyy, jos en tee aborttia.
En kuitenkaan pystynyt tappamaan lastani vaan lähdin huumehoitoon ja huumeäideille tarkoitettuun ensikotiin.
Lapseni syntyi terveenä, mikä ei todellakaan ole minun ansiotani, sillä retkahdin vielä raskausaikanakin useita kertoja amfetamiinin käyttöön.
Hoidin itse lastani ainoastaan kuukauden verran, totesin etteivät voimavarani riitä äitiyteen; sairastuin vielä synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja olin kuolla synnytyksen jälkeen, kun sain sisäisen verenvuodon keisarinleikkauksen jälkeen ja minut jouduttiin leikkaamaan toisen kerran 6 tunnin päästä ekasta leikkauksesta.
Pyysin itse lapseni huostaanottoa, sillä halusin, että hän pääsee hyvään perheeseen, jossa on molemmat vanhemmat ja sisaruksia. Tarvitsin silloin itse kaikki voimavarani saadakseni raittiuden.
Nyt olen ollut 7-vuotta ilman huumeita, täysin raittiina (ei myöskään alkoholia eikä lääkkeitä) ja olen ollut jo työelämässäkin 5-vuotta. Lapsellani on ihana perhe ja hän on onnellinen, terve ja tasapainoinen lapsi.
En sano, että jos lapsen synnyttää, että siitä luopuminen olisi helppoa. Nyt pystyn jo puhumaan asiasta, mutta kannan tiettyä kipua koko ajan sydämessäni sen tähden , että elän erossa lapsestani. Mutta pääasia on, että lapseni on onnellinen ja rakastettu. (Mietin myös adobtiota ja kävin kahdesti juttelemassa virkailijan kanssa asiasta...)
En itse hyväksy aborttia, tosin en myöskään vastuutonta käytöstä (en myöskään omaani), mutta kun ihmisiä ollaan, niin aina ei aina asiat mene elämässä niin, kuin on haaveillut...
Ymmärrän kyllä, jos joku tekee abortin, enkä tuomitse häntä. Jokainen meistä tekee omat ratkaisut ja kantaa niistä vastuun.
"Jokainen meistä tekee omat ratkaisut ja kantaa niistä vastuun."
=) Juuri näin minäkin olen tarkoittanut sanoa.
Hienoa, että olet ottanut juuri vastuun elämästäsi ja tekemisistäsi.
Tää on vain minun näkökanta, enkä väitä, että tämä on juuri oikea käytäntö, mutta ellet olisi toiminut juuri noin, vaan ottanut abortin, niin en näe siinä mitään vastuuntuntoa sille käytökselle, mitä jouduit(huom! sanon joiduit, koska ymmärrän myös asian aineiden "uhrina" olon.) tekemään.
Alkoholismihan on sairaus. Mutta mitä on sitten se, jos alkoholisti SAA apua, eikä kuitenkaan tilanne ole auttava, vaan alkoholisti käyttää apua vain hyväkseen?
Vastuuntunnotonta käytöstä ja me hölmöt katsomme vain läpi sormien.
Itselläni ollut suhde 4 vuotta alkoholistiin ja huomasin tämän hyväksikäytetty avun vain ruokkivan tilannetta. Ei hiventäkään vastuuntuntoisia ajatuksia ollut, kun oli tieto siitä, että kohta voi taas mennä "katkaisuun, hyville ruuille"... ja voi aloittaa taas alusta, kun saan avustus rahaa."
Paskaset naurut siis vain.
Samaa ajatusmallia ajattelen abortista. Mutta sitä vain pitäisi ihmisen itse ottaa vastuu, koska siihenhän se avun antaminenkin perustuu.
Näinhän se vain joskus ei ole ja se mua harmittaakin...
Minun ihannevaltiossani ne jotka rakastavat valtion harjoittamaa politiikkaa ja ovat isänmaanrakkaita ovat velvollisia synnyttämään lapsen. Ihmiset ovat valtion perusta ( ellei lasketa valtion synnyn aatetta ), kuten muurahaiset muurahaiskeon. Ne jotka taas eivät rakasta valtiota eivätkä sen politiikkaa, eivät ole velvollisia ( tietenkin voivat ) aborttiin. Ne jotka rakastavat valtiota ovat saaneet siltä jotakin hyvää itselleen ja ovat täten velvollisia antamaan takaisin valtiolle hyvää. Vihaajat eivät ole saaneet valtiolta mieleistään.
Tämän velvollisuuden toimeenpaneminen olisi erittäin hankalaa, joten en siksi pidä tätä velvollisuutta "tabuna". Jos aborttia ennen järjestettäisiin kysely oletko isänmaanrakas vai et, abortin saisivat kaikki vastaamalla vain en. Tuolloin taas kukaan ei rakastaisi isänmaataan, sillä kuka nyt valehtelisi sille jota rakastaa. Tietenkin sen voisi välttää, mutta en jaksa kirjoittaa keinoa siihen, kun se ei liity asian aiheeseen. Siksi pidän välttämättömänä lapsen säilyttämisen kannustamista abortin sijaan, ja jokainen on velvollinen miettimään säilyttääkö tulevan lapsen vai ei.
Valtio on velvollinen kansalaisia kohtaan antamaan hieman periksi säädöksissään. Muulloin se ei olisi rakastava valtio saatika ihannevaltio.
kylläpä utopian pistit.
Tuossa ihannevaltiossa ongelmana ovat kuitenkin ne ihmiset jotka a)rakastavat isänmaataan ja ovat samalla linjalla valtaapitävien kanssa poliittisesti, mutta eivät lapsirakkaita tai kykeneviä lapsentekoon biologisista syistä ja b)ne jotka eivät valtiostaan pidä mutta tahtovat lapsi silti. B-ryhmä ilmeisesti saisi lisääntyä kuitenkin, mutta a-ryhmällä on ongelma.
Mitä tulisi lapsista jotka synnytettäisiin vasten tahtoa vain koska poliitikot käskevät niin tekemään? Tässä jälleen lapsen kasvattaminen on ikävä velvollisuus, ja sellaisesta joituu eniten haittaa juuri lapselle itselleen. Niille tuo sopii hyvin jotka pitävät asuinpaikastaan ja tahtovat lapsia aina vain lisää, mutta kaikki muut ovat pulassa.
Missä itse seisot? Tahdotko lapsia? Koskeeko tämä ihannepolitiikka siis myös itseäsi?
Kehitelläänkö tämä utopia toimivaksi ihanteeksi?
***
kannatan näkemystäsi.
"Minun ihannevaltiossani ne jotka rakastavat valtion harjoittamaa politiikkaa ja ovat isänmaanrakkaita ovat velvollisia synnyttämään lapsen. Ihmiset ovat valtion perusta ( ellei lasketa valtion synnyn aatetta ), kuten muurahaiset muurahaiskeon."
Yhteiskunta (ihmiset,peruskivi.) on velvollinen tekemään velvollisuutensa , jossain elämänvaiheessa.
Voi jopa päätellä, miten valtion käy, kun peruskivi rappeutuu.
Ja on jo ennustettu, että iso osa peruskiven pitäjistä on ikääntyviä ihmisiä.
Tähän tietenkin joku thistar voi ehdotella, että otetaan työvoimat vain muusta valtiosta, paskaakos velvollisuuksista.
=)
Minun utopiassani ei ole poliitikkoja vaan sopivin väliajoin pidetään kansanäänestykset mm. median ja valittujen virkamiesten valitsemien asioiden välillä. Media kokoaa puhutuimmat asiat kansan keskuudessa, ja virkamiehet laittavat niistä eniten puhutuimmat äänestykseen. Tällaisen ihannevaltion saaminen kestäisi monia vuosia, ja varsinkin aikaa kuluisi rationalismin ja politiikan ymmärtämisen herättämiseen.
Valtiolla on olemassa oma perustuslaki, jossa määrätään perusasioita valtion olemassaoloon aluksi. Tähän perustuslakiin luettelen näkemykseni abortista. Jos abortti ei miellytä kansaa sen kansa voi äänestyksen avulla muuntaa. Muunnettua sitä huomataan, onko kansa ollut oikeassa asian suhteen vai väärässä.
Oikeastaan olisi parempi, ettemme keskustelisi asiasta, sillä tämän selittämisessä kokonaan minulla ei kestä pieni tovi.
olisi aiak mielenkiintoista kuulla kuinka jäsennelty tämä utopia on, voitaisiin vaikka testata se tuolla ateismi-puolella, roolipelityyliin, jokainen on kansalainen ja saa äänestää, kokeillaan millaiset lait saataisiin aikaan?
Sosiologinen koe?
***
velvollisuudet on yksi asia, orjuus tai lisääntymispakko aivan toinen :D
***
Sinällään hieno idea, mutta ateismi-puoli saattaa olla turhan rajallinen. Toisaalta valinta voisi olla huonompikin...
Suurimmaksi ongelmaksi saattavat nousta uskontoihin liittyvät ehdotelmat (ja jos ne ovat mukana, koko idea saattaa hyytyä tylsään jaaritteluun - aivan kuin millään muulla ei olisi yhteiskunnallista merkitystä)...
http://www.youtube.com/watch?v=BRXZ_ImEJ0Y&mode=related&search=
(ei nyt suoranaisesti liity aiheeseen, mutta...)
Ateismi-palsta juuri siksi että uskonnoista ei tulisi aihetta :D toisaalta, ihminen on suurimmaksi osaksi kai uskonnollinen eläin luontojaan, jollakin tapaa, eli ongelma kai olisi yhtisössäkin?
Etkö kirjoittaisi jonkin karkean luonnehdinnan kokeilusta ja laatisi säännöt sille, n tahdo ideaasi varastaa niin en mielelläni itse kirjoita aloitusta. Mutta jos yhtään olet utelias näkemään mihin utopian toteutus johtaisi... olen ensimmäinen vastaamassa.
Onko virkoja jaossa? :D
***
Se ja sama.
Orjuudesta en ole edes maininnut.
Ja nenää pitemmälle ajateltuna, lisääntysmispakko on kuitenkin olemassa, suuret ikäluokat lähtee työmarkkinoilta.
Se ja sama. Yks hailee.
orjuutta tosiaan on se ettei ihminen saa päättää omasta elämästään itse vaan hallinnollinen elin tms. tekee sen hänen puolestaan. Käsittää myös henkisen orjuuden.
En ole kuullutkaan että meillä on lisääntymispakko, hitsi, ei kukaan minulle ole kertonut! *se oli sarkasmia* tädellisuudessa, äpäseni, pakkoa lisääntyä ei yksilöllä ole. Ketään ei pakoteta tässä maassa tekemään lapsia jos hän ei sellaisia halua itse tehdä. Täytynee poislukea tästä ne miehet joiden kumppani on tullut raskaaksi ja jatkanut raskautta vaikka mies on tahtonut keskeytystä. He ovat pakolla vanhempia, tuonkin epäkohdan poistaminen olisi suotavaa. Pakkovanhemmuus ei hyödytä ketään.
Ennen kuin taas kukaan älähtää, puhun miehelle suotavasta oikeudesta sanoutua irti raskaudesta ja koko "projektista" sen ensimmäisen kolmanneksen aikana, kuten naisellakin on.
***
"Täytynee poislukea tästä ne miehet joiden kumppani on tullut raskaaksi ja jatkanut raskautta vaikka mies on tahtonut keskeytystä. He ovat pakolla vanhempia, tuonkin epäkohdan poistaminen olisi suotavaa. Pakkovanhemmuus ei hyödytä ketään."
"Ennen kuin taas kukaan älähtää, puhun miehelle suotavasta oikeudesta sanoutua irti raskaudesta ja koko "projektista" sen ensimmäisen kolmanneksen aikana, kuten naisellakin on."
Älähtää kuitenkin.
Miten luulet, että miehen osuus vanhemmuudesta voi poistaa, kun vain isyyden kieltämisellä. ?
Ja entäpä avioliitossa olevat miehet, jos nainen jatkaa raskautta, eikä mies halua, olettaen tietenkin, että heillä olisi jo yksi lapsi entuudestaan, vaikka. ?
"orjuutta tosiaan on se ettei ihminen saa päättää omasta elämästään itse vaan hallinnollinen elin tms. tekee sen hänen puolestaan. Käsittää myös henkisen orjuuden."
Okeis, eli tuolla ajattelu tyylillä Valtiota, lakeja ja pykäliä ei tarvitsisi olla lainkaan. Koska ihminen itse päättää tekemisistään.
Esim. "Minä menen nyt ja tapan sen ijän ikuisen paskan naapurin, joka kiusasi, enkä paska maksa siitä millään lailla, kun minä kerran päätän niin! "
=D voi että naurattaa moinen, sillä tietää, mitä siitäkin seuraa.
Ihmiskunnan tuho.
kun kuvittelet sen että vastustan henkistä orjuutusta, tarkoittavan sitä että kannatan täyttä anarkiaa. Heitit tuon varmaankin kärjistyksenä jota et niele itsekään, joten annan sen olla. Olethan varmasti selvillä siitä että ihmisen tahdon alistamisen, hänen valintojensa eväämisen ja yksilön täyden miellivallans allimisen välillä On elämää..? Siellä me nytkin olemme, vapaa maa jossa orjuus ja riisto on kielletty ja silti, katsos, elämme ihan yhteiskunnassa ja lait pelaavat.
Miehen osan vanhemmuudesta tuo ehdotukseni poistaisi samalla tavoin kuin esimerkiksi adoptioon antaminen. Lapsi on biologisesti olemassa mutta miehellä ei ole siihen minkäänlaisia oikeuksia tai velvollisuuksia.
Parisuhteen sisällähänä tämä tietenkin tarkoittaisi sitä että kompromissiin on tultava. Niinhän yleensä tapahtuu jos nainen haluaa pitää raskauden jota aviomies ei tahdo? Jko jatketaan ydhessä ja päätetään jompikumpi, tai sitten erotaan. Miten se muka muuttuisi? Paitsi että tässä ehdotuskessani, jos eroon päädytään eli mies ei ole jo syntymästä laillinen huoltaja ja juridinen isä, ei hänellä olisi tuota lasta kohtaan elatusvelvollisuutta tai oikeuksia.
Lähinnä tämä hyödyttäisi niitä miehiä jotka ovat irtosuhteesta tulossa siiksi tahtomattaan, ja heidän taloutensa mahdollisesti romahdutetaan lopullilsesti tuon yhden seksiaktin ja isyysvaatimuksen myötä. Vaikkapa 19-vuotias varaon nuori mies ei pysty elatusmaksuja maksamaan, jolloin kunta maksaa ne äidille, mutta perii ulosotossa takaisin ieheltä heti kun hän alkaa työelämässä tienata. Reilu peli? Luottotiedot menneet ja velkaa niin saakelisti koska harrastit seksiä?
***
Älä loukkaanu. Tai jos niin kävi, niin ota laastari tai harsoside, sekä vastaan anteeks pyyntö. =D
Perustelusi olivat ihan varteenotettavia, johon voinen itsekin yhtyä, tapauskohtaisesti.
Koska jäin juuri miettimään, miten käy yleisellä tasolla.
Kuitenkin hämärän peittoon jää, miten lie käy sitten niille yksinhuoltajille, jos elatus avut poistetaan.
Tuskin valtiolla on vara maksaa JOKAISEN yksinhuoltajan elatusavut. Koska ei tuo näy valtionraha nytkään riittävän jokapaikkaan.
että ei toi ajatus kuitenkaan ole kaikille tyydyttävä ratkaisu.
Ajaisit yksinhuoltajat nälkäkuolemaan, jos ei ole töitäkään saatavilla.
Vedän siis sanani enkä yhdy tuohon ratkaisuun.
loppujen lopuksi rahakysymys. Totta pakiset.
Tämä ehdotus on tasa-arvollisesti, aikuisten oikeuksien mukainen, mutta käytännössä mahdoton toteuttaa juuri koska a)rahat puuttuvat (vaikka nyt puuttuvan isän rahallisen homman hoitaa kunta, mutta jos tapauksia tulisi tuhansia vuosittain, ei raha riittäisi alkuunkaan) ja b)lapsen oikeuksia silmälläpitäen on täysin mahdotonta leikata hänet juridisesti eroon toisesta biologisesta vanhemmastaan ilman hyvää syytä.
Eli ehdotuksen toteutuminen tarkoittaisi lapsen aseman selvää heikentymistä, ja se, uskoisin, ei ole kenenkään ensisijainen tavoite.
Ajatusleikkinä tämä kai vain toimii.
***
Nälkäkuolemaan? Eiväthän ne nälkään nytkään kuole..? Juuri valtion tai kunnan homma on hoitaa puuttuvan isän elatustuki, ja harvan yksihuoltajan eloonjäänti on kiinni siitä 180 eurosta kuussa jonka elatustuki kuuleman mukaan minimissään on. Eikä tarvitsisikaan olla, koska tässä mallissa sen maksaisi kunta niinkuin kaikille yhden vanhemman perheille.
En tahdo heikentää sosiaaliturvaa, missään nimessä. Se ei kuulunut lainkaan tähän ehdotukseen :D
***
Ajatusleikkinä voi leikkiä vallan vaikka mitä. =D
niinhän toki on valtion/kunnan homma hoidella puuttuvan isän elatustuki(anteeksi toistelut) mutta tuossa ajatusleikissä juuri kävisi niin, että KAIKKI yksinhuoltajat saisivat sen avustuksen valtiolta/kunnalta. Eikä se raha valtiollekaan tule, jos ei raha liiku.
Ja hyvä pointti, mikä tosi tärkeä, että lapsen etu jäisi taka-alalle, koska lapsi ei osaa vielä päättää itse asemaansa yhteiskunnassa.
"En tahdo heikentää sosiaaliturvaa, missään nimessä. Se ei kuulunut lainkaan tähän ehdotukseen :D"
No hyvä tietenkin niin, mutta jopa ajatusleikkinä sosiaaliturva-kysymys tulee väistämättä eteen, tuossa ehdotuksessa.
Lapsen oikeus molempiin vanhempiin jos sellaiset on, on tottakai vahvempi kuin vanhemman oikeus olla välittämättä lapsensa elatuksesta. Käytännössä toki isän elatusvelvollisuuskaan ei tarkoita sitä että hänet velvoitettaisiin lapsen vanhemmaksi, tapaamisia kun ei voi pakolla kenelleään tunkea. Siltikin, minua yhä hiertää se että vaikka naisella on täysi oikeus olla tekemättä lasta jos ei sitä halua, isällä tuollaista oikeutta ei ole vaan hän joutuu pahimmassa tapauksessa rahalliseen vastuuseen kahdeksaksitoista vuodeksi vain kerrasta satunnaista seksiä.
Mikä tekee yhä tärkeämmäksi kummankin osapuolen vastuun ehkäisystä mikäli lasta ei haluta.
***
Naisen asema tässä on edelleen heikompi, mies voi periaatteessa milloin tahansa häippästä jos päättää että isyys ei nappaa vaikka on siihen omilla teoillaan ajautunut, nainen sen sijaan joutuu kantamaan lasta sisällään 9 kuukautta, synnyttämään ja sitten kasvattamaan vähintään sen 18 vuotta. Vittumaisin tilanne on niillä joilla raskaus on jo pitkällä, ja mies sitten loppuvaiheessa päättää että he eivät olekaan vielä valmiita sitoutumaan, että olisi niin kuin kiva vielä bilettää ja silleen, tai häipyvät toisen naisen mukaan. Toki he ovat elatusvelvollisia, mutta se on melko pieni taakka verrattuna siihen mitä tuo nainen joutuu yksin kantamaan. Harva kuitenkaan kykenee antamaan lastaan adoptoitavaksi, ja siinäkin tapauksessa raskauden ja synnytyksen jäljet ovat ihmisessä niin fyysisesti kuin henkisesti koko loppu elämän.
Kaikki naiset eivät myöskään kykene tekemään aborttia, jolla on kuitenkin aina suuri vaikutus ihmiseen. On hieman eri asia verrata sitä, että vain irtisanoutuu isyydestä, kuin päättää keskeyttää raskauden ja tuhota ihmisenalku sisältä ja kärsiä mahdollisista traumoista loppu elämä. Mielestäni on hieman edesvastuutonta tuossa tilanteessa vapauttaa mies kaikesta vastuusta, siinä missä nainen joutuu sen kuitenkin kantamaan. Mahdollisella tulevalla lapsella tulee olla myös oikeus molempiin vanhempiin. Mies pystyy kuitenkin melko hyvin estämään mahdollisen epätoivotun isäksi tulemisen käyttämällä sitä kondomia, ja huolehtimalla että partnerillakin on jokin ehkäisy, sekä keskustelemalla kumppanin kanssa mahdollisista vahinkotapauksista etukäteen jotta tietää molempien olevan suht samalla linjalla sen kanssa. Tai jos ei lapsia koskaan halua niin sterilisaatio. Eihän tuo sataprosenttisen varma ole, mutta niin varma kuin voi olla. Veikkaan että suurin osa vahinkoraskauksista voitaisiin estää jos mies ei sysäisi ehkäisyä yksin partnerin harteille, vaan molemmat huolehtisivat siitä osaltaan.
En päässyt kirjoittamaan vastausta suoraan tuolle seuraavalle...
mutta olen samaa mieltä kyllä siitä, että vastuu on molemmilla.
mutta Tristar puhui siitä, että jos nainen haluaa pitää lapsen, mutta mies ei, niin ei miehen ole pakko silloin suostua vanhemmuuteen. Tämä myös koskee avioliitossa eläviä.
Tosin, silloin kun seksiin ryhdytään, on todellakin vastuu molemmilla. Ja vastuusta olen Tristarin kans väitellytkin... ;)
Miksi naisen tulisi ottaa se ehkäisypilleri ja mies vain luottaa siihen, että ei vain tarvitsisi ottaa kondomia, jotta saisi nauttia rauhassa parin minuutin sessiostaan.?
Nainen tosiaan kärsii enempi, kuin mies. Kaikille ei välttämättä edes käy minkaanlaiset ehkäisypillerit. Aiheuttavat kauheat sivuvaikutukset elimistölle.
Luulenpa että olemme lopun viimetteeksi samalla linjalla tästä aiheesta kaikki :D lapsen oikeus vanhempiinsa On etusijalla, ja konfliktien välttämiseksi avoin keskustelu partnerien välillä, kuin myös molempien vastuu ehkäisyn käyttämisestä, on tärkeintä. Kun tiedetään etukäteen mikä kummankin kanta odottamattomassa tilanteessa asiaan on, osataan jo suunnitella mahdolliset ratkaisut ja keskustella niistä.
***
montakos ehkäisykeinoa itse käytät päällekkäin?
Yhdentekevää tuubaa, mutta pieni yksityiskohta...
"Väitteeni perustuu siihen että lapsen älyllinen elämä alkaa paljon jälkeen syntymän.
Vai kuinka pitkälle voit itse sanoa muistavasi."
Miten nämä liittyvät toisiinsa?
Ihminen on Vauvana henkilö jolla on persoonalisuus siis mieli ja kaikki.
Täydellinen pieni ihminen.
Pystyy muistamaan ihan kaiken
"Abortti pitäisi viedä vain vielä pitemmälle.
Olisi mahdollisuus lopettaa jo syntynyt lapsi.
Jos havaitaan siinä sellainen vika jota ei olla voitu havaita kohdussa ja jota eivät lapsen vanhemmat hyväksy."
Ja mitenkähän pitkälle oisit sen valmis viemään?
niin pitkälle että sutkin voitas nyt "lopettaa" (kuten eläimiä?) koska oot osottanu sen laatusta typeryyttä ettei sitä voi hyväksyä..?
"Jos on mieleltään niin sairas ettei pysty päättämään, niin kärsiköön.
Se on luonnon normaali kulku, ei kaikkia voi auttaa ja pelastaa."
sanot, että jos on mieletään sairas, jos ei osaa päättää... mutta
"Abortti pitäisi viedä vain vielä pitemmälle.
Olisi mahdollisuus lopettaa jo syntynyt lapsi.
Jos havaitaan siinä sellainen vika jota ei olla voitu havaita kohdussa ja jota eivät lapsen vanhemmat hyväksy"
Mutta tuoko on terveen ihmisen päätös sitten!?
Perustelusikaan ei tuolle anna sijaa terveen ihmisen käytösmalliksi.
Jos pantaisiin Puujumala olohuoneen nurkkaan ja kumarreltaisiin aina mennentullen? Onhan niitä muuallakin,Kirkoissa jne.Jumalahan on kaikkialla,myös siinä,aina kun asiaa olisi.Jos tämä helpottaisi maallista materialisointia hengen uomassa,paremmin luomaan käsityksen Hänestä.
Taas on yks yllyttäjä siellä epäjumaliin päin.
Onhan nuita ollu, kultaista vasikkaakin. Ja miten sitten kävi sillekin kansalle...
Elä pidä muita epäjumalia- sanoo Herra sanassaan.
Äläkä myöskään pilkkaa Herraa, sinun Jumalaasi.
Niin että jumala on toki kaikkialla, mutta ei häntä pilkkaamaan tarvitse lähteä.
Jumala on meidän sydämissämme. Voimme puhua hälle milloin vain, missä vain, silloin kun asiaa on.
:)
Ja aikas epäkäytännöllinen puujumala olisikin, sillä jos nyt esim. Olisi käynyt vaikka onnettomuus, (lieväkin), tulisi ehkäpä mieleen jutella jumalalle. Mennäkkö kotiin siis juttelemaan jalka poikki, yms..(vaikka.)
Tai raahaatko sinä sitten sitä mukana, jos satut vain tarvitsemaan...?
Ja HÖPÖHÖPÖ, pöppönpöö!
Arvo se on ihmisarvokin. Raamatun mukaan.
abortin kyllä hyväksyn aikaisessa vaiheessa.
mutta syntyneen lapsen tappaminen on sairasta.
eiks?
love
Kannatan eutanasiaa (tietysti tiukoin ehdoin), koska olen saanut nähdä kuinka läheinen (oma isäni) ihminen kärsii loppuun saakka, kunnes sydän ei enää jaksa elää. Miksi sellaista ihmistä, joka todellakin haluaa kuolla, annetaan kärsiä kivuista ja tuskista? Siinä vaiheessa mikään lääkitys ei auta. Ei ollut kivaa mennä katsomaan isää sairaalaan, kun näki kuinka hän kärsi ja halusi pois tästä elämästä.
Tällaiset asiat ovat hyvin henkilökohtaisia. Jos itse sairastuisin esim. syöpään, johon ei auta mikään, niin haluaisin kuolla omasta vapaasta tahdosta pois. Sehän on minun oma asiani ja eikä siitä kukaan muu päätä kuin minä itse. Sama pätee aborttiin. Minä itse päätän siitä eikä kukaan muu.
Nämä ovat asioita joita pitää ajatella JÄRJELLÄ, eikä tunteilla. Jos tunteet sekoittuvat liian paljon järjen kanssa, niin ihminen on silloin sisäisessä ristiriidassa itsensä kanssa. Joskus on vain hyvä pitää järki ja tunteet erossa toisistaan.