mitä suuntausta

juutalaisuutta on varmasti moneen kastiin sidostuneita suuntauksia tällä hetkellä maailmalla, mutta tällä palstalla mitä ilmeisemmin pidetään rima vanhoillisjuutalaisuudessa ja sen ajatuksin tulisi täällä keskustella? Olenko oikeassa?

En ainakaan ole juurikaan ylösnousemusoppia tukevia tms juutalaisuuden edustajia täällä nähnyt tai lukenut?

Moderni juutalaisuus kaiketi saa aika paljon jalansijaa keskusteluissa yms pohdinnoissa maailmalla missä se samaistetaan juutalaisuuteen yleensä niinkuin se olisi aina ollutkin sellainen.
7451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

päin että nykysuuntauksista vain ortodoksinen opettaa tulevasta maailmasta, konservatiivitkin, ainakin pääosa heistä, mutta liberaaleimmille suunnille asia on yhdentekevä, mitä nyt kukin ajattelee.
Alunperin ei Israelin uskonnossa ollut minkäänlaista ajatusta ylösnousemuksesta, senhän jokainen näkee lukemalla VT:ia, vasta makkabelaisajan Daniel lupaa sellaista joillekin.
YHWH on elävien Jumala toteavat heprealaiset kirjoitukset selkeästi ja paikoin jopa pilkkaavat ajatusta jostain kuolemanjälkeisestä. "Raamatullisina" toisen temppelin aikoina jolloin ajatus vasta oli Babelin vankeuden jälkeen tullut joillekin ryhmille, asia oli niin, että vanhoilliset, kirjoituksissa kirjaimellisesti pitäytyvät, vastustivat ajatusta ylösnousemuksesta, vrt saddukeukset versus fariseukset ja rabbit.Nythän silloiset liberaalit ovat "vanhoillisia" verrattuna muihin suuntiin.
Tuleva maailma ei kuitenkaan ole millekään suunnalle tärkein, vaan tämä maailma jossa Jumalan nimi voidaan pyhittää ja elää Toran mukaan, sehän on kaiken juutalaisuuden perusta.

Äänestä
  • sillä miksi Jumala sanoo Moosekselle: >Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala,Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala>, jos hän kerta on elävien, eikä kuolleitten Jumala? Nämä miehethän olivat jo kuolleita tuohon aikaan.

    Äänestä

  • kummallista, kirjoitti:

    sillä miksi Jumala sanoo Moosekselle: >Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala,Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala>, jos hän kerta on elävien, eikä kuolleitten Jumala? Nämä miehethän olivat jo kuolleita tuohon aikaan.

    ja suku/heimo olivat tuolloin tärkeitä, kuka oli ollut heimon esi-isien Jumala muinoin oli sitä edelleen. Muutoin Israelin uskonnon "viralliset " kirjoitukset ehkä painottavat tätä elämää antamatta tuonpuoleiselle arvoa, koska naapuriuskontojen kultit olivat juuri päinvastaisia: kuolleet, niiden palvontamenot ja vastaava olivat niissä hyvin tärkeitä. Nyt arkeologian ansiosta, ja myös monien VT:n kohtien, tiedetään että israelilaisten kansanuskonto oli hyvin samanlaista kuin kaananilaisten uskonnot, samoja menoja harrastettiin ja varmaan uskottiin samoin. Shaul esimerkiksi houkuteltiin ylös sheolista kaananilaisesta vainajahenkien martzeach-juhlan tapaan.

    Äänestä

  • tuleva maailma ei ole tärkeä, kun elämä on kuitenkin suhteellisen lyhyt? Toivo ja tulevaisuus on ihmiselle tärkeä, tuntuu pahalta että kuolema on ainoa lopullinen määränpää. Eikö teistä kenestäkään tunnu siltä, että haluasi jotakin enemmän?

    Äänestä

  • ajattelua kirjoitti:

    tuleva maailma ei ole tärkeä, kun elämä on kuitenkin suhteellisen lyhyt? Toivo ja tulevaisuus on ihmiselle tärkeä, tuntuu pahalta että kuolema on ainoa lopullinen määränpää. Eikö teistä kenestäkään tunnu siltä, että haluasi jotakin enemmän?

    että se on halusta kiinni? Miksiköhän hindut haluavat syntyä uudestaan ja uudestaan, mutta kristityt eivät?

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    että se on halusta kiinni? Miksiköhän hindut haluavat syntyä uudestaan ja uudestaan, mutta kristityt eivät?

    onko se juutalaisuudessa halusta kiinni?
    Kristityt eivät halua syntyä uudelleen ja uudelleen niin kuin hindut, koska tämä maanpäällinen elämä on loppujen lopuksi aika kovaa, jaksaisiko sitä loputtomiin täällä kaiken vajavaisuuden keskellä ja vielä yrittää muuttua paremmaksi.Tähtäin ja katse ovat korkeammalla, yläpuolella tämän maailman, jossa tämän sen usvat peittävät Jumalan kirkkauden näkemisen.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    että se on halusta kiinni? Miksiköhän hindut haluavat syntyä uudestaan ja uudestaan, mutta kristityt eivät?

    Käsittääkseni hindutkin lopulta tahtovat ulos jälleensyntymien kehästä, osaksi Brahmania.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimi-erkki kirjoitti:

juutalaisuutta on varmasti moneen kastiin sidostuneita suuntauksia tällä hetkellä maailmalla, mutta tällä palstalla mitä ilmeisemmin pidetään rima vanhoillisjuutalaisuudessa ja sen ajatuksin tulisi täällä keskustella? Olenko oikeassa?

En ainakaan ole juurikaan ylösnousemusoppia tukevia tms juutalaisuuden edustajia täällä nähnyt tai lukenut?

Moderni juutalaisuus kaiketi saa aika paljon jalansijaa keskusteluissa yms pohdinnoissa maailmalla missä se samaistetaan juutalaisuuteen yleensä niinkuin se olisi aina ollutkin sellainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu