Tavallinen kristillisen kasvatuksen saanut sivistynytkin henkilö tuntee hyvin vähän muita uskontoja, puhumattakaan vanhoja uskontoja. Meitä on alusta saakka opetettu pitämään kristinuskoa muista uskonnoista aivan erillisenä uskontona, jolla tuskin on mitään yhteistä muiden uskontojen kanssa, saatikka sitten muinaisten pakanauskontojen kanssa. Meitä on aivopesty uskomaan, että kristinusko on paras uskonto kaikista, ainoa oikea ja viimeinen totuus. Kuitenkaan näin ei ole. Se jos mikään on väärää uskoa, johon meitä on kasvatettu, eikä se ole nimeksikään totta.
Joku viisas on sanonut, ettei se tunne omaa maataan, joka tuntee vain sen. Ja toinen tunnettu kirjailija sanoi: ”Mitä tietää kristinopista sellainen ihminen, joka tuntee vain kristinopin”.
Kun terve uteliaisuus herää, on suorastaan hämmästyttävää havaita, miten paljon eri uskonnoissa on yhteisiä piirteitä ja miten paljon kristinusko sisältää vieraita piirteitä, kuten pakanallisia mysteerioita, vanhoja myyttejä ja kertomuksia, ennen kristinuskoa kuvattuja ihmeitä jne. Uteliaisuus herää oikein pirteäksi, kun havaitsee esimerkiksi, että kymmenen käskyä ovat olleet tunnettuja jo yli tuhat vuotta ennen kuin jumala ”antoi” ne Moosekselle Siinain vuorella, kuten raamatussa asia ilmaistaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinhän adventistikin väittävät että sapatti annettiin luomisessa. Joskin tuskin Israelin kansa vietti Egyptin orjuudessa sapattia eikä muutenkaan ennen erämaavaellusta eikä ennen kuin se annettiin muistoksi siitä että Jumala on suuri ja ihmeitä tekevät ja vapautti heidät Egyptin orjuudesta.
Siksi se sapattikäsky oli niin tärkeä, koska sen unohtaminen tarkoitti sitä että Israel olisi unohtanut Jumalan ja kuvitellut päässeensä yksin pois Egyptin orjuudesta.
Eivät adventistit ole siinä väärässä että sapattikäsky oli tärkeä vanhassa liitossa ja sen tärkeyttä korostettiin. Olihan sen rikkomisesta seurauksensa kuolema. Siinä korostamisessa adventistit ovat aivan oikeassa. Siinä he lukevat aivan oikein VT:tä. Mutta jos sama asia sovelletaan tähän päivään ja uuteen liittoon syntyy harhaoppi.