Katsokaa tänään klo 17.05 ohjelmaa, joka kertoo koskettavasti mitä tapahtui entissä N-liitossa suomalaisille.
Siinä silmien pitäsi avautua niin ääri oikeistolaisille, kuin demareille ja kommunisteillekin.
Oikeistolainen Lapuan liike pakotti monen lähtemään N-liittoon ja siellä kohdeltiin suomalaisia todella huonosti.
Siinä silmien pitäsi avautua niin ääri oikeistolaisille, kuin demareille ja kommunisteillekin.
Oikeistolainen Lapuan liike pakotti monen lähtemään N-liittoon ja siellä kohdeltiin suomalaisia todella huonosti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Neuvostoliitossa aina ollut kunnia määnystävillä, oli he omia tai muita. Maanpettureita ei käsitelty silkkihasikkain, oli vaikka Suomesta.
Muistan erään sotavangin kertomaa, kun sanoi olleensa 2 vuotta vankina. Itse meni vapaaehtoisesti, kun propakanta oli sieltä. "perunan kuoretkin olisi ollut hyvia, jos olisi saanut" sanoi. Nuorena miehen alkuna uskoi moiseen kommunisti propakantaa.
Vielä 70-luvulla oli hyvinkin voimakasta mm. vaativat Suomen kommunistit suomenkin liittämistä Neuvoliittoon, kun mielestääm asiat oli niin hyvin siellä työväestölläkin. mm istuva Presidenttimme piti puheitaan silloin eräässä kevät juhlassa jonka näin Tv:ssä vuosia sitten. Oli pieni otos Tv:ssä jossa sanoi mm. "Suomelle olisi ollut hyväksi jos olisimme liittyneet Neuvostoliitton". Oman armeijan lakkauttamiseta "Rauhanomaisesti". Nämä puheet oli silloin hyvinkin yleisiä kommunisteilla. mm. Taisto Sinisalo oli vetäjänä heillä. mm Satu Hassikin "pyydettiin"(kuten itse sanoi) vihreisiin näistä joukoista. Hehän oli opiskelija piireissä paikoin hyvinkin suosittuja. Ja kannattavaahan ollutkin jos nämä kaksi vaikka otetaan.
300 000€ on vuosipalkka(palkkio) verovapaana paremmin ansaitsevalla, Ja ei toinenkaan niin huono ole saa jo mm. ns. kulukorvausta verovapaana 10000€ /kk, kun vain muistaa istua lentokoneessa tarvittavan määrän, palkka päälle. Ei ainakaan heillä kummallakaan piutäisi olla valittamista. "Veroja lisää" vaativat.
kuitenkin sattuvasti, että fossiili-polttoaineilla mennään helvettiin - NL:ssä ylpeiltiin hiilentuotantoluvuilla, jotka ylitti vastaavat USA:n luvut. Nyt Kiina on samalla sosialistisella, savuisella tiellä kuin NL tuolloin.
Kyl maar, itsekkin noin sanoisin jos saisin samat kulukorvaukset jonka Hassi saa.
Saattaisin sanoa mitä vain.
Sanoisin vaikka että tääll turus on talvella helle. Ja jokivesi 30 asteista.
En mä muuten sanoisi mutta jos siitä maksettaisin noin hyvin.
Mutta kun vain muutamat taitaa tuon sanonnan.
ps. nyt satelee, lämpö 20 astetta, voisin vaikka tuplata sen jos maksettaisiin noin hyvin.
Tääl Turus on nyt lämpöä 40 astetta
-tilin numeroni on:
Jos kiinnostusta maksamiseen ilmoitan sen!