Ateistit eivät käännytä tai

pakota opettelemaan aatettaan kuten uskovaiset tekevät.Vapaamielinen ajattelu nääs.Uskonnonopetus kouluissa vapaaehtoiseksi.
22615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

mutten tarkoituksella enkä varsinkaan pakolla. Neljä ihmistä on vuosien varrella ruvennut puhumaan uskonnosta ihan vahingossa ja prosessin päätteeksi luopunut kokonaan jumaluskostaan. Ei siihen tarvita muuta kuin rauhallista ja järkiperäistä kysymyksenajattelua, ja jollei kaveri lyö heti jarruja päälle, pane korvia tukkoon ja vaihda keskustelunaihetta, silmät alkavat aueta.

Joku voi olla sitä mieltä, että ei uskonnosta ja sitä läheltä käyvistä asioista voi puhua vahingossa, mutta niinpä vain puheliaat ihmiset silläkin alueella käväisevät, kun pitempään tunnetaan. Nämä mainitsemani neljä ihmistä ovat olleet halukkaita puhumaan asiasta myöhemminkin ihan mielenkiinnon ja jatkopohdiskelun vuoksi.

No, yksi heistä kyllä vähän traumatisoitui ensin, kun häneltä alkoi omien sanojensa mukaan pohja pudota pois, mutta tokeni hän siitä sitten aika nopeasti. Hän ei ollut koskaan joutunut ajattelemaan asiaa miltään muulta kuin tapauskovaisperinteen ja -rituaalien kannalta, joten toisenlainen kuvakulma tuli pienenä järkytyksenä. Ja itsehän hän alkoi kysellä, kun havaitsi, etten kuulu kirkkoon - hän oli sitä lapsenomaista mieltä, että pakkohan minun johonkin jumalaan oli uskoa, ja kävi ihan pääsiäissaarten kivipäissä asti utelemassa ennen kuin täydellisen uskonnottomuuden mahdollisuus kävi selväksi.

Nämä neljä siis ovat itse kertoneet minulle siitä, että uskonto hävisi heidän elämästään juttutuokioidemme jälkeen. En voi tietää, kuinka moni muu on muuttanut mielipiteitään tutustuttuaan minun mielipiteisiini ja järkeistelyyni. :)

Four down, a few billion to go?

Äänestä
  • kun neljä ihmistä on sinua kuunnellen tullut ateistiksi. Annoitko heille mielenvapauden!!!
    Tuskin sentään olet nk. "viimeisten aikojen profeetta" tai Raamatun ilmoittama "väärä profeetta". Yleensä sellaiset profeetat ilmestyvät "lampaitten vaatteissa, ollen kuitenkin raatelevia susia."
    Koitas arvata, mikä minä olen?

    Äänestä

Eikö vain?

Äänestä
  • puolestasi valehtelet automerkkisikin.

    Eli olet hellari, alinta sikakastia valehtelijauskisten jengissä. Helvetin enkelit ovat teidän rinnallanne pyhäkouluvekaroita:)

    Äänestä

  • että sinä kirjoitti:

    puolestasi valehtelet automerkkisikin.

    Eli olet hellari, alinta sikakastia valehtelijauskisten jengissä. Helvetin enkelit ovat teidän rinnallanne pyhäkouluvekaroita:)

    sinun valheesi on vielä suurempi,väität ladaa autoksi.

    Äänestä

  • Ladamiekkonen kirjoitti:

    sinun valheesi on vielä suurempi,väität ladaa autoksi.

    myös hellaria uskovaksi:D

    Äänestä

etteivät ateistit käännytä, jos käännyttäisivät, menisi monta viatonta sielua helvettiin!

Uskovat evankelioivat ihmisiä sen vuoksi, että kääntyisivät ateismista ja pelastuisivat, kääntyisivät siltä tieltä, joka vie helvetin kauhuihin.

Jos palaan tuohon alkuun, niin kyllä aateistitkin yrittää näköjään keskusteluissa saada ihmisiä menettämään uskonsa. Muutaman kerran, kun on joku alkanut luisua pois uskon tieltä, nämä ateistit ovat heitämässä lisää vettä myllyyn. Hyvin mairittelevasti nimittävät heti sellaista ihmistä; "alat viisastua" termillä.

Ei pitäisi koskaan Jumalan hulluudesta viisastua!

Tv;Jumalanhullu

Äänestä
  • Mikä tässä palstassa teitä hulluja oikein kiehtoo?

    Äänestä

  • että uskiksen mielestä viattomienkin sielujen joutuminen helvettiin on mahdollista.

    Äänestä

  • yhteen kysymykseen? kirjoitti:

    Mikä tässä palstassa teitä hulluja oikein kiehtoo?

    - en sanoisi muita uskovia hulluiksi, mutta minua Jumalanhullua tämä ateismin palsta kiinnostaa siitä syystä, koska ateistit ei näköjään voi paljon muusta puhuakaan, kuin Jumalasta. Annan sitten kommentteja heidän jututistaan. Olen huomannut, että ateistit ovat erittäin kiinnostuneita Jumalasta, vaikka he sen kiinnostuksensa kieltävätkin. Jatkuvalla syötöllä ilmaantuu ateistien avauksia ja ne useimmiten käsittelee jumala -asiaa. He vielä haastavat uskovia vastaamaan heidän kysymyksiinsä. On toisaalta mielenkiintoista seurata ateistien pohdintoja jumala -asiasta, "siitä puhe, mistä puute", sanottiin ennenmuinoin. Tämä todistaa sen tosiasian, että jokaisen ihmisen sisimpään on Jumala -kaipuu asetettu, kuten Raamatun Sana sen ilmoittaa.

    Ap.17:
    26. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
    27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;

    -on säädety, että me ihmiset etsimme jumalaa ja ateistitkin etsivät, sen paljastaa heidän suuri mielenkiintonsa aihetta kohtaan.

    Avatkaa vain uusia aloituksia, niin kommentoidaan! ;)

    Tv; Jumalanhullu

    Äänestä

  • oikeasti luulet, että helvetti on olemassa ja sinne joutuvat sellaiset "sielut" kärventymään jotka eivät ole sinun jumalaasi uskoneet. Miten sielu, aineeton kärventyy? Ymmärrän kyllä, että jos polttaa tulessa sormensa, se sattuu, koska sormessa on tuntohermot, mutta miten siis aineeton voi kärsiä kivusta. Kerro, kerro toki.

    Äänestä

  • ateismin palstalla? kirjoitti:

    - en sanoisi muita uskovia hulluiksi, mutta minua Jumalanhullua tämä ateismin palsta kiinnostaa siitä syystä, koska ateistit ei näköjään voi paljon muusta puhuakaan, kuin Jumalasta. Annan sitten kommentteja heidän jututistaan. Olen huomannut, että ateistit ovat erittäin kiinnostuneita Jumalasta, vaikka he sen kiinnostuksensa kieltävätkin. Jatkuvalla syötöllä ilmaantuu ateistien avauksia ja ne useimmiten käsittelee jumala -asiaa. He vielä haastavat uskovia vastaamaan heidän kysymyksiinsä. On toisaalta mielenkiintoista seurata ateistien pohdintoja jumala -asiasta, "siitä puhe, mistä puute", sanottiin ennenmuinoin. Tämä todistaa sen tosiasian, että jokaisen ihmisen sisimpään on Jumala -kaipuu asetettu, kuten Raamatun Sana sen ilmoittaa.

    Ap.17:
    26. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
    27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;

    -on säädety, että me ihmiset etsimme jumalaa ja ateistitkin etsivät, sen paljastaa heidän suuri mielenkiintonsa aihetta kohtaan.

    Avatkaa vain uusia aloituksia, niin kommentoidaan! ;)

    Tv; Jumalanhullu

    Olin jo ajatellut, että et jaksa tai pysty tai halua keskustella yhtään pitemmästi kuin "kertalaaki" milloin mihinkin avaukseen. Mutta olinkin väärässä ja vastasit jopa niin, että minäkin sen ymmärsin.

    Ateisti ei luonnollisesti voi mitään sille, että erilaisia uskontoja ja kirkkoja on hänen ympärillään. Ateisti suhtautuu uskontoihin samallalailla kuin lääkäri sairauksiin. Toki lääkäri on sairauksista kiinnostunut. Tällä palstalla te sekopäät vain häiritsette lääkäreiden keskinäistä neuvonpitoa siitä kuinka teitä uskonriivaamia pitäisi hoitaa:)

    Sinunkin diagnoosiasi auttaisi, jos voisit jotenkin valoittaa tarkoitustasi edellisessä viestissäsi. Se taisi päättyä jotenkin näin:

    "Ei pitäisi koskaan Jumalan hulluudesta viisastua!"

    Kuusi sanaa, jotka muodostavat kokonaisen virkkeen ja kovin tärkeänkin, koska perässä on huutomerkki.

    Mitä ihmettä tuolla lauseellasi tarkoitit?

    Palsta on sille varatusta aiheesta puhumista varten. Todellisen maailman kanssa palstajuttuja ei voi verrata.

    Kipaisepa meikkipalstalle - siellä voit päätellä, että meikkipussin sisältö on maailman tärkein asia. Tuunauspalstoilla pakoputket, öljypalstalla öljylaadut ja Lada-palstalla Lada on maailman napa. Vai olisiko niin, että ihmiset piipahtavat sanomassa ajatuksensa jostakin asiasta asiaankuuluvalle palstalle ja häipyvät sitten muihin hommiin?

    Tällä palstalla on enemmän uskovaisia kuin ateisteja, ja ne harvatkin ateistit näyttävät pitävän tätä samanlaisena paikkana kuin maksava yleisö hullujenhuoneita pari sataa vuotta sitten: hihhuleiden tirkistelemiseen ja heidän aivoitustensa ihmettelyyn. Onhan hihhuli apinaa hauskempi, kun osaa puhua (useimmiten ihan selvästi)! :)

    Äänestä

  • elämänkatsomustaan.Pointti on se että ateismia ei opeteta kouluissa mutta uskontoa pakotetaan opiskelemaan.Se on perseestä.

    Äänestä

  • Retku kirjoitti:

    elämänkatsomustaan.Pointti on se että ateismia ei opeteta kouluissa mutta uskontoa pakotetaan opiskelemaan.Se on perseestä.

    vaikka opetetaankin, mutta kristinusko, usko Jeesukseen on henkilökohtainen suhde Jumalaan ja sitä ei voi opettaa! Se syntyy!

    Äänestä

  • yhteen kysymykseen kirjoitti:

    Olin jo ajatellut, että et jaksa tai pysty tai halua keskustella yhtään pitemmästi kuin "kertalaaki" milloin mihinkin avaukseen. Mutta olinkin väärässä ja vastasit jopa niin, että minäkin sen ymmärsin.

    Ateisti ei luonnollisesti voi mitään sille, että erilaisia uskontoja ja kirkkoja on hänen ympärillään. Ateisti suhtautuu uskontoihin samallalailla kuin lääkäri sairauksiin. Toki lääkäri on sairauksista kiinnostunut. Tällä palstalla te sekopäät vain häiritsette lääkäreiden keskinäistä neuvonpitoa siitä kuinka teitä uskonriivaamia pitäisi hoitaa:)

    Sinunkin diagnoosiasi auttaisi, jos voisit jotenkin valoittaa tarkoitustasi edellisessä viestissäsi. Se taisi päättyä jotenkin näin:

    "Ei pitäisi koskaan Jumalan hulluudesta viisastua!"

    Kuusi sanaa, jotka muodostavat kokonaisen virkkeen ja kovin tärkeänkin, koska perässä on huutomerkki.

    Mitä ihmettä tuolla lauseellasi tarkoitit?

    >>"Ei pitäisi koskaan Jumalan hulluudesta viisastua!" >>

    -tuo tarvitsisi oikeastaan pitkänkin selityksen esimerkkeineen, koetan muutamilla ajatuksilla valaista.

    -Jumalan hulluus on Raamatun mukaan ihmisviisauden yläpuolella, koska uskova saa pyytäessään yliluonnollista apua pulmallisiin tilanteisiin ja ne ratkaisumallit tuntuvat, tai näytävät useinkin hulluilta, järjenvastaisilta, mutta kuitenkin antavat lopulta parhaan mahdollisen ratkaisun, johon ei, esim. koulutuksen pohjalta olisi päässyt.

    Jumalanhulluksi nimitetään myöskin sellaista ihmistä, joka uskaltaa toimia Raamattuun kirjoitettujen Jumalan lupausten mukaan, vaikka realiteetit osoittavat toista.

    Jos nyt sitten alkaa "inhimillisesti" viisastua ja alkaa turvata enemmän maallisiin järkeilyihin, hylätä Jumalan ohjeet ja lupaukset, on silloin "Jumalan hulluudesta viisastunut". Tätä ei piäisi tehdä.

    En nyt tarkoita sitä, että maallista viisautta ei tarvittaisi, kyllä maallinenkin viisaus on hyvä ja erinomaisen tarpeellinen, mutta yliluonnollinen viisaus on maallisen viisauden valtava apu,.. nohhh, oliko tuo nyt sinulle ymmärrettävästi sanottu? ;)

    Joskus toivon, että olisin vielä enemmän Jumalanhullu, eli yhä rohkeampi ja luottavampi Jumalan lupauksille, koska saisin nähdä suurempiakin ihmeitä, kuin tähän asti. Ei nämä uskon asiat kuitenkaan niin helppoja ole, eikä hetkessä saatuja, niihin kasvetaan kokemuksen kautta. Kun uskon kautta saa kokea Jumalan lupauksen täyttymisen ihmeen, usko kasvaa ja voi uskoa seuraavalla kerralla suurempia asioita.

    -ei uskovat ole riivattuja vaan viisaita ihmisiä, koska "näkevät laajasti" asioita. Omasta viisaudestani ole jäävi antamaan lausuntoa ;)

    Ateistit ovat omasta mielestään viisaita ja niin varmasti useimmiten onkin, mutta se on kuin lääketieteessä, hyvä on tullut parhaan esteeksi. Eli lääketiede koettaa tehdä tyhjäksi Jumalan ihmeet ja "painostaa" luottamaan kaikessa vain koululääketieteeseen.
    On toki ja tiedän uskovia lääkäreitä, jotka tunnustavat Jumalan ihmeet yliluonnollisissa, selittämättömissä sairauksien parantumisisssa.

    Aina en viitsi kaikkiin viesteihin antaa toista kommenttia, koska näen sen turhaksi, kun siitä olisi yhtä paljon hyötyä, kuin herneitten seinään syytämisessä, yksikään ei tartu ja ei jää näkyville seinälle, ymmärrät?

    Asialliseen kysymykseen ja kiinnostukseen voin kommentoida!

    Mitä muuta?

    Tv; Jumalanhullu

    Äänestä

  • Admira kirjoitti:

    oikeasti luulet, että helvetti on olemassa ja sinne joutuvat sellaiset "sielut" kärventymään jotka eivät ole sinun jumalaasi uskoneet. Miten sielu, aineeton kärventyy? Ymmärrän kyllä, että jos polttaa tulessa sormensa, se sattuu, koska sormessa on tuntohermot, mutta miten siis aineeton voi kärsiä kivusta. Kerro, kerro toki.

    ruumiin kuolemaan, vaan sielu (minuus)jatkaa elämää, aistit vain terävöityvät, kun maallisesta vajaasta irti päästään.On kerottu Raamatussa, että aistit ovat tallella ja sen vakuudeksi kertoneet ne, jotka ovat olleet pois tästä saviläjästä, ruumiista, jopa tunteja ja palanneet kertomaan tuonpuoleisesta.

    Hyvää kesää ja siunausta, tv; Jumalanhullu

    Äänestä

  • ollaan? kirjoitti:

    Palsta on sille varatusta aiheesta puhumista varten. Todellisen maailman kanssa palstajuttuja ei voi verrata.

    Kipaisepa meikkipalstalle - siellä voit päätellä, että meikkipussin sisältö on maailman tärkein asia. Tuunauspalstoilla pakoputket, öljypalstalla öljylaadut ja Lada-palstalla Lada on maailman napa. Vai olisiko niin, että ihmiset piipahtavat sanomassa ajatuksensa jostakin asiasta asiaankuuluvalle palstalle ja häipyvät sitten muihin hommiin?

    Tällä palstalla on enemmän uskovaisia kuin ateisteja, ja ne harvatkin ateistit näyttävät pitävän tätä samanlaisena paikkana kuin maksava yleisö hullujenhuoneita pari sataa vuotta sitten: hihhuleiden tirkistelemiseen ja heidän aivoitustensa ihmettelyyn. Onhan hihhuli apinaa hauskempi, kun osaa puhua (useimmiten ihan selvästi)! :)

    Joo.

    Tällä palstalla voi hihhuleita tarkastella turvallisen etäisyyden päästä.

    Eikä tarvitse edes vieraskoreasti olla heidän kanssaan samaa mieltä.

    :)

    Äänestä

  • ihan sama kirjoitti:

    vaikka opetetaankin, mutta kristinusko, usko Jeesukseen on henkilökohtainen suhde Jumalaan ja sitä ei voi opettaa! Se syntyy!

    kukaan olisi jeesuksesta ja jumalasta kuullut, jos joku ei olisi sitä totena tuputtanut. Ihanko itse olisi keksinyt?

    Äänestä

kaikki kirjoitukset täällä viittaavat siihen, että vapaa-ajattelijat eivät ole vapaista. He synnyttävät suurta hämmennystä olemalla kaikki eri mieltä.

Äänestä
  • Miten voi olla eri mieltä siitä, millä tavalla jumalia ei ole olemassa?

    Sen sijaan uskiksilla niitä riitoja riittää jumalan oikeasta olemuksesta ja pyhien tekstien tulkinnasta ihan sodiksi asti.

    Äänestä

  • Vapaa-ajattelijat on uskonnottomien etuja ajava järjestö, jonka tarkoituksena on saada aikaan kirkon ja valtion ero, kirkon erioikeuksien lakkauttaminen, uskonnon opetuksen poistaminen kouluista, hautaustoimen saattaminen kunnalliseksi jne. Eli tavoitteena on siis sekulaari yhteiskunta. Vapaa-ajattelijoissa toimii monenlaista väkeä. On ateistia, agnostikkoa, humanistia, skeptikkoa jne. Vapaa-ajattelijain liitto on etujärjestö uskonnottomille, ei mikään hierarkinen poppoo, jossa joku sanoo miten asiat ovat ja muut kumartavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Retku kirjoitti:

pakota opettelemaan aatettaan kuten uskovaiset tekevät.Vapaamielinen ajattelu nääs.Uskonnonopetus kouluissa vapaaehtoiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu